olisi julmaa jos alkaisi vaatimaan täydellistä itsenäisyytta. silloin alettaisiin ihmisiä ajamaan takaa geneettisyyden perusteella ja sukupolvipalkki periaatteell. eli silloin ajettaisiin ulos kaikki. historiansa ja geneettisyydensä perusteell.kaikki rajat suljettaisiin kukaan ei pääsisi sisälle tai ulos maasta kaikki firmat hävitettäisiin.ja alkaisi totaalinen perunakulttuurin kukoistus aikakausi. mersut häviaisivät yhdessä yössä polttopullojen iskeytyessä niihin ja liekkien siematessa lopulta koko kulkuneuvon.asfaltoidut tiet katoaisivat vähin äänin .monet junat lakkaisivat liikkumasta varaosien puutteeseen parissa viikossa. kännykät lakkaisivat pirisemästä.netti romahtaisi. ihmiset joutuisivat kävelemään ruuanhakumatkoillaan.mutta silloin ei enää olisi muita kuin ihan ihka oikeita suomalaisia maa täynnä. ja suomen kieli.
olis se julmaa
perunateatteri.
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.