Aina kun joku on perustanut jonkin järjestön tai uskonnon on siihen pujahtanut mukaan eksytyksiä jotka ovat olleet ja ovat johdattaneet näiden järjestöjen ja uskontojen ihmisiä harhaan. Näin on käynyt mm. jehovalaisille, muslimeille, luterilaisille, mormoneille ynnä kaikille muille eri uskontojen edustajille. Miksi näin on tapahtunut? Koska kukaan näiden järjestöjen johtajista ei ole kuunnellut Pyhää Henkeä eli Puolustajaa eikä Jeesusta eikä Jumalaa. Mm. mormonit väittävät mm. että heidän profeettansa saa ilmoituksia suoraan Jumalalta mikä ei taasen pidä paikkansa koska heidän profeettansa ei kuule tai ota vastaan etes Pyhän Hengen (Puolustajan) ilmoituksia. Mormonikirkkokin on siis täten torso kirkko niin kauan kuin se ei ota vastaan Pyhän Hengen eli Puolustajan ilmoituksia. Siis vaikka mormonikirkko pyrkii käännyttämään ihmisiä mormoneiksi niin silti sen jäsenet ovat lähes yhtä eksytettyjä kuin muiden kirkkojen jäsenet. Lisäksi mormonikirkon jäsenet eivät ymmärrä esim. kohdalleenasettamisesta mitään eikä monesta muustakaan opista mitä opetetaan mormonin ja opin ja liittojen kirjassa.
Torso kirkko
Gabriel eli PH
9206
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sinäkö olet mielestäsi se pyhä henki, jota tulisi kuunnella? Tällä palstalla on ollut sekoilija, joka on käyttänyt nimimerkkiä "Pyhä Henki" ja sanonut olevansa tuo henki.
MAP-kirkko on perustettu ilmoitusten perustalle, joka on saatu Jeesukselta Kristukselta. Tässä Pyhien kirjoitusten oppaasta ilmoituksista:
ILMOITUS. Katso myös Innoitus; Jumalan sana; Näky; Profetia; Pyhä Henki; Uni; Valo, Kristuksen valo; Ääni.
Viesti Jumalalta hänen maan päällä oleville lapsilleen. Ilmoitus voi tulla Kristuksen valon ja Pyhän Hengen kautta innoituksena, näyissä, unissa tai enkelien tuomana. Ilmoitus antaa opastusta, joka voi johdattaa uskolliset iankaikkiseen pelastukseen selestisessä valtakunnassa.
Herra ilmoittaa työnsä profeetoilleen ja vahvistaa uskoville, että profeetoille annetut ilmoitukset ovat totta (Aam. 3:7). Ilmoituksen kautta Herra antaa yksilöllistä opastusta jokaiselle, joka sitä etsii, jolla on uskoa ja joka tekee parannuksen ja on kuuliainen Jeesuksen Kristuksen evankeliumille. "Pyhä Henki on ilmoittaja", sanoi Joseph Smith, eikä "kukaan voi saada Pyhää Henkeä saamatta ilmoituksia."
Herran kirkossa ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin koorumin jäsenet ovat profeettoja, näkijöitä ja ilmoituksensaajia kirkolle ja maailmalle. Kirkon presidentti on ainoa, jonka Herra on valtuuttanut ottamaan vastaan ilmoitusta kirkkoa varten (OL 28:2–7). Jokainen ihminen voi saada henkilökohtaista ilmoitusta omaksi hyväkseen.
Ihminen elää kaikesta mitä Herra sanoo, 5. Moos. 8:3 (Matt. 4:4; OL 98:11). Herra puhuu hiljaisella äänellä, 1. Kun. 19:12. Ellei profeettoja ole, kansa villiintyy, Sananl. 29:18. Ei Herra Jumala tee mitään ilmoittamatta suunnitelmiaan palvelijoilleen, profeetoille, Aam. 3:7. Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, Matt. 16:15–19. Henki johtaa teidät tuntemaan koko totuuden ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva, Joh. 16:13. Jos joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta, Jaak. 1:5. Kaikki ilmoitetaan, 2. Nefi 27:11. Minä annan ihmislapsille rivin rivin päälle, 2. Nefi 28:30. Ei ole mitään salaista, mitä ei ilmoiteta, 2. Nefi 30:17. Pyhä Henki osoittaa teille kaiken, 2. Nefi 32:5. Kukaan ei tunne Jumalan teitä, ellei niitä ilmoiteta hänelle, MK Jaak. 4:8. Alma paastosi ja rukoili ilmoitusta, Alma 5:46. Asioita, joita ei ole koskaan ilmoitettu, ilmoitetaan uskollisille, Alma 26:22. Ne, jotka kieltävät ilmoituksen, eivät tunne Jeesuksen Kristuksen evankeliumia eivätkä ymmärrä kirjoituksia, Morm. 9:7–8. Te ette saa mitään todistusta, ennen kuin uskonne on koeteltu, Et. 12:6. Minun sanani toteutuu täysin, OL 1:38. Enkö minä puhunut asiasta rauhaa sinun mieleesi? OL 6:22–23. Minä puhun sinulle sinun mielessäsi ja sinun sydämessäsi, OL 8:2–3. Jos se on oikein, minä saatan sinun sydämesi palamaan, OL 9:8. Älä kiellä ilmoituksen henkeä, OL 11:25. Ne, jotka pyytävät, saavat ilmoitusta ilmoituksen päälle, OL 42:61. Mitä he puhuvatkin Pyhän Hengen innoittamina, se on Herran ääni, OL 68:4. Jumala antaa teille tiedon, OL 121:26. Joseph Smith näki Isän ja Pojan, JS-H 17. Uskomme kaiken, mitä Jumala on ilmoittanut ja vielä ilmoittaa, UK 7, 9.
Sinulla ei näytä olevan mitään todellista tietoa vaan annat vain tyhjiä raamatunlauseita ja mormoninkirjalauseita joista ei kukaan ymmärrä mitään.
Kuka ymmärtää sitä että sinä olet Gabriel eli Pyhä Henki? Onko siinä jotain "todellista tietoa"? Sekoilusta ja harhaisuudesta se ainakin minusta näyttää.
Tässä tiedot luomisen alusta Zadkielin eli Joseph Smith nuoremman luomiseen asti. Revi siitä paremmaksi tai yritä saada mormonikirkon johtajia tekemään se, tuskin onnistuu.
Jumala alkoi luoda ainetta Kolobin eli Jupiterin läheltä ja 6 2/3 vrk:tta mittaista ajanjaksoa aineen luomisen jälkeen Hän loi Sanan eli Jeesuksen. 4 vrk:tta mittaisen ajanjaksoa Sanan luomisen jälkeen Jumala loi Pyhän Hengen eli Puolustajan. 6 vrk:tta mittaisen ajanjakson jälkeen Pyhän Hengen eli Puolustajan luomisesta maapallo asettui paikalleen avaruudessa. Tuosta hetkestä alkoi ensimmäinen luomispäivä joka oli pituudeltaan 270:n vuorokauden mittainen ajanjakso. Toinen luomispäivä oli pituudeltaan 272:n vuorokauden mittainen ajanjakso. Toisen ja kolmannen luomispäivän aikana Pyhä Henki siirsi uutta mannerta noin 2000 kilometriä länteen vanhasta mantereesta Jumalan Voimalla (Pyhän Hengen) joka oli hänessä, niin että maa laajeni. Tuolloin hän sai nimekseen Gabriel (Jumala on voimani tai Jumala on väkevyyteni). Kolmas luomispäivä oli pituudeltaan 272:n vuorokauden mittainen ajanjakso. Neljäs luomispäivä oli pituudeltaan 274:n vuorokauden mittainen ajanjakso. Viides luomispäivä oli pituudeltaan 273:n vuorokauden mittainen ajanjakso. Kuudes luomispäivä oli pituudeltaan 268:n vuorokauden mittainen ajanjakso. 160 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli Uriel, sama joka karkoitti Aadamin ja Eevan paratiisista. 149 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli enkeli Jofiel eli Jophiel (Creative Power). Zotiel joka mormonin kirjassa mainitaan enkeli Moronina, tuli olemassaoloon vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua (vähän 142 vuorokauden jälkeen ennen kuudennen luomiskauden loppua) olemassaoloon tuli persoona (mies), Chamuel (hän ei ollut enkeli vaikka joissakin lähteissä niin annetaan ymmärtää), ihmiskunnan esi-isä taivaassa. .
Mihin tuo perustuu? Minusta siinä ei ole päätä eikä häntää.
Luomisjärjestys eli miten kaikki alkoi tapahtua aineen luomisesta Zadkielin eli Joseph Smith nuoremman luomiseen asti. Kuudennen luomiskauden aikana Urielista alkaen Jumala loi yhteensä 72 persoonaa joista 13 oli naispuolisia. Seitsemäs luomispäivä oli pituudeltaan 78 vrk:tta pituinen ajanjakso ja sen alussa Jumala loi 14 personaa, joista kaksi oli naispuolisia, ennen kuin hän alkoi luoda 144000:n jäseniä. Ihmiskunnan pääjoukon eli 15,3 miljardia ihmistä Jumala loi vasta 144000:n luomisen ja seitsemännen luomispäivän jälkeen. Sinä Pasi kuuluit tuolloin noihin 15,3 miljardiin luotuun persoonaan taivaassa.
Latelet noita lukuja ja aikamääriä ikään kuin sinulla olisi perusteita niille. Jos niitä on, niin anna kuulua! - Ketä tarkoitat Pasilla? Ainakaan minä en ole tuon niminen.
Anteeksi, tarkoitin siis että sinä Tapani kuuluit tuohon 15,3 miljardin luodun joukkoon joka luotiin vasta 144000:n luomisen jälkeen. Nuo luvut auttavat näkemään luomisjärjestyksen ja Jumalan suunnitelmallisuuden luomisteoissa.
Mitkä ovat perustelusi? Mistä nuo esittämäsi luvut ja aikamäärät ovat peräisin? Esität niitä itsestään selvinä, mutta mitään lähteitä ei mainitse. - Et kai kuvittele, että omat kuvitelmasi ja mieleenjohtumasi olisivat aitoa ilmoitusta?