vertailussa neljän tahon näkemykset: Ev.lut., Adventisti, Jehovan todistajat, Uskova_1.
Aikalaskelmat.
"Ev.lut. kirkon näkemys:
'Virallisesti' EvLut. kirkko suhtautuu aikalaskelmiin nihkeästi. Jo Ilmestyskirjan symbolinen kieli ja siellä kuvattujen tapahtumien 'hyppiminen' ajasta ja paikasta toiseen muodostavat esteen tarkkojen laskelmien tekemiselle. Teologi F. Pieper toteaa Dogmatiikka-teoksessaan yksiselitteisesti, että Jeesuksen toisen tulemuksen aika on salattu, joten aikalaskelmia on turha tehdä. Ajan merkkejä on kuitenkin lupa tarkkailla. Myös Valen-Sendstad on samoilla linjoilla:
Adventistien näkemys:
"2300 vuoden päättyminen.
Kun 2300 vuodesta vähennetään 490 vuotta (7 vuosiv.), jää 1180 vuotta. Kun tämä aika lisätään vuoteen 34 jKr jolloin 70 vuosiviikkoa päättyivät, tullaan vuoteen 1844 jKr. Jeesuksen kuolema tapahtui v. 31 jKr.
Pyhäkön puhdistaminen rinnastetaan suureen sovituspäivään (3 Moos.16:16, l9, 30) jonka aikana on vielä mahdollisuus puhdistautua eli katua ja kääntyä. Tämä aika siis alkoi v. 1844 ja kestää Jeesuksen tuloon asti. Se on samalla Jumalan kansan tutkivan tuomion aikaa (1 Piet. 4:17). Pyhäkkö tarkoittaa taivaallista temppeliä. Jumalan huone tarkoittaa niitä joiden nimet ovat elämän kirjassa. (Luuk. 10:20; Fil 4:3; Ilm 3:5) Vain nämä pelastuvat. Elämän kirjaan kirjoitettu nimi voidaan myös pyyhkiä sieltä pois (2 Moos. 32:3; Hebr. 10:26). "
Jehovan todistajien näkemys:
"2300 iltaa ja aamua (Dan. 8:14).
Nämä tulkitaan kirjaimellisiksi vuorokausiksi. Niiden katsottiin aiemmin alkaneen Lontoon kansainvälisestä konventista toukok. 1926, jossa julistettiin Kansainliiton perustamisen olevan Dan. kirjassa ennustettu 'hävityksen kauhistus'. Ajanjakso olisi päättynyt lokak. 1932, jolloin päätettiin luopua tavasta valita seurakuntien vanhimmat demokraattisella äänestyksellä ja siirtyä 'teokraattiseen' tapaan, jossa ylin hallintoelin määrää seurakunnan valvojaksi ehdolla olevan asemaansa. Sittemmin tämä ajanjakso on tulkitttu uudelleen. Vuonna 1999 julkaistu kirja 'Kiinnitä huomiota Danielin profetiaan!' selittää:
Nuo 2300 päivää muodostavat profeetallisen ajanjakson, joten kyseessä ovat 360-päiväiset profeetalliset vuodet (Ilmestys 11:2, 3; 12:6, 14). Nämä 2300 päivää ovat näin ollen 6 vuotta, 4 kuukautta ja 20 päivää. Mihin ajankohtaan tämä ajanjakso sijoittui? 1930-luvulla Jumalan kansa alkoi kokea monissa maissa yhä enemmän vainoa. Ja toisen maailmansodan aikana Jehovan todistajia vainottiin ankarasti Angloamerikkalaisen kaksoismaailmanvallan maissa. Miksi? Koska he tinkimättä 'tottelivat Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä' (Apostolien teot 5: 29). Sen tähden noiden 2300 päivän täytyy liittyä tähän sotaan.
Jos "pyhä paikka saatetaan" eli palautetaan tilaan, jossa sen pitäisi olla, niin noiden 2300 päivän on täytynyt alkaa silloin, kun se aiemmin oli "oikeassa tilassaan" Jumalan näkökannalta katsoen. Näin oli aikaisintaan 1. kesäkuuta 1938, jolloin Vartiotorni (suom. 1.8.1938) julkaisi 1. osan kirjoituksesta "Järjestö". Kirjoituksen 2. osa ilmestyi saman vuoden kesäkuun 15. päivän numerossa (suom. 15.8.1938). Kun laskemme vuoden 1938 kesäkuun 1. tai 15. päivästä 2300 päivää (heprealaisen kalenterin mukaan 6 vuotta, 4 kuukautta ja 20 päivää) eteenpäin, tulemme vuoden 1944 lokakuun 8. tai 22. päivään. Pittsburghissa Yhdysvaltain Pennsylvaniassa pidettiin 30.9.-1.10.1944 erikoiskonventti, jonka ensimmäisenä päivänä Vartiotomi-seuran presidentti puhui aiheesta "Nykyajan teokraattinen ojentautuminen". ... Tässä tarkoituksessa pantiin vuonna 1944 alulle heidän työnsä ja hallintorakenteensa uudelleenjärjestely. Vartiotornissa 15.10.1944 (suom. 1.6.1945) olikin kirjoitus nimeltä "Lopulliseen työhön järjestetyt" . ....
http://www.netikka.net/mpeltonen/luter.htm
Uskova_1
"Antikristus pilkkaa ja rehentelee vallassa 42 kuukautta eli 3,5 vuotta (Ilm 13:5) ja nousee Jeesustakin vastaan (Dan 8:25), pilkkaa Jumalaa (Ilm 13:6,Dan 11:36), kieltää Isän ja Jeesuksen (1 Joh 2:22 4:3) ja pilkkaa enkeleitä ja taivaassa olevia, uskovina kuolleita ihmisiä (Ilm 13:6).
Israelilaiset tulevat rakentamaan Jerusalemin temppelin ja aloittamaan siellä uhritoimitukset, mutta antikristus lakkauttaa ne puoleksi vuosiviikoksi eli 3,5 vuodeksi ja asettuu 7-vuotisen vihanajan puolivälissä sinne johtamaan maailmaa yksinvaltiaana, jumalana (Dan 9:27, 7:25. 2 Tes 2:4).
Jumala lupasi palauttaa Israelin tuomarit (Jes 1:26-27) ja Israelin korkein tuomioistuinhan oli Sanhedrin, teokratian (Jumalajohtoisen valtion) korkein tuomioistuin ja uskonnollinen elin. Sanhedrinin jäsenet Roomalaiset tappoivat ja lakkauttivat sen 70 jKr. Mutta niinpä Jesajan profetia kävi toteen ja Suuri neuvosto (Sanhedrin) perustettiin 14.10.2004 ja 71 rabbia asetettiin virkaan, siis johtaja ja 70 jäsentä. Tämä neuvosto, jonka juuret olivat Mooseksen leeviläisasetuksissa, oli se elin, joka Jeesustakin kuulusteli ja syytti (Luuk 22:66-23:4), samoin apostoleita (Apt 5:21)"
http://uskonasioita.blogspot.com/

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.