Pekkarinen ottaisi velkaa ja pidentäisi työuria

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) on valmis lisäämään valtionvelkaa työllisyyden parantamiseksi. Pekkarisen mukaan Suomen valtion velkaa voisiin kasvattaa yli 60 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Valtiovarainministeriö on arvioinut sen nousevan joka tapauksessa 60 prosentin tuntumaan, mutta Pekkarinen nostaisi määrää. Nyt velka on alle 50 prosenttia.

Yleisradion TV1:n Ykkösaamussa lauantaina vieraillut Pekkarinen korosti, että elvytys ja velan otto edellyttävät työmarkkinajärjestöjen yhteistyötä.

Koska lisävelan ottaminen on vaarallista, siihen tulee liittyä laaja yhteiskunnallinen konsensus siitä, että samalla tehdään ratkaisuja työurien pidentämiseksi ja työpanoksen ja tuottavuuden kasvattamiseksi.

Sellaisia ajatuksia Maurilla. Pekkarointi alkoi heti. maurilla ei muuten ole minkäänlaista kansainvälistä kokemusta niinkuin Paavolla.
15101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

niinpä. Kai ne oikudet ja velvollisuudet pitää pitää balanssissa.

velkaa on kyllä helppo ottaa, mutta työurien pidentäminen ei olekaaan niin selvä asia. Jos työkyky menee niin ura päättyy siihen. Ei siinä mitkään sopimiset auta.

Äänestä
  • Kyllä velkaa on uskallettava ottaa silloin "omat rahat" eivät riitä investointeihin. Aivan sama kuin yksityisellä. Jos haluat hankkia oman kodin ja sinulla ei ole rahaa, otat velkaa ja teet hankinnan. Näin potkaiset itseäsi eteenpäin omassa elämässäsi. Nyt yritystoiminta kaipaa "potkua" investointeihin. Varsinkin uusyritysperustanta on ratkaisevasti kiinni siitä, onko alkupääomaa käytettävissä. Sijoitushalukkuutta ja riskinottoa alkaa jo olla toimivilla ihmisillä. Valtion on tultava mukaan vahvaksi yleisgeneraattoriksi käynnistämään yritystoimintaa uuteen menoon. Se lisää työpaikkoja, tuo vientituloja ja ennen pitkää lisää vererotuloja valtion ja kuntien kassaan. Tämä on se lääke, jota elinkeinoministeri käsittääkseni tänä aamuna esitti lauantaiseurassa. Vai onko jollakulla muulla arvoisilla keskustelijoilla joku parempi lääke laman purkuun? Pekkarinen esitti rohkeasti sen ainoan tavan, joka johtaa Suomen ulos lamasta. Edellyttää vain yhteistä sitoutumista tavoitteisiin ja aikanaan lisävelan lyhentämiseen eikä yhteiseen "antaa mennä" hurvitteluun, sitten kun paremmat ajat koittavat. Mauri Pekkarinen kokenut ja kyvykäs ministeri; oikea henkilö keskustan johtoon!

    Äänestä

  • AStrand63 kirjoitti:

    Kyllä velkaa on uskallettava ottaa silloin "omat rahat" eivät riitä investointeihin. Aivan sama kuin yksityisellä. Jos haluat hankkia oman kodin ja sinulla ei ole rahaa, otat velkaa ja teet hankinnan. Näin potkaiset itseäsi eteenpäin omassa elämässäsi. Nyt yritystoiminta kaipaa "potkua" investointeihin. Varsinkin uusyritysperustanta on ratkaisevasti kiinni siitä, onko alkupääomaa käytettävissä. Sijoitushalukkuutta ja riskinottoa alkaa jo olla toimivilla ihmisillä. Valtion on tultava mukaan vahvaksi yleisgeneraattoriksi käynnistämään yritystoimintaa uuteen menoon. Se lisää työpaikkoja, tuo vientituloja ja ennen pitkää lisää vererotuloja valtion ja kuntien kassaan. Tämä on se lääke, jota elinkeinoministeri käsittääkseni tänä aamuna esitti lauantaiseurassa. Vai onko jollakulla muulla arvoisilla keskustelijoilla joku parempi lääke laman purkuun? Pekkarinen esitti rohkeasti sen ainoan tavan, joka johtaa Suomen ulos lamasta. Edellyttää vain yhteistä sitoutumista tavoitteisiin ja aikanaan lisävelan lyhentämiseen eikä yhteiseen "antaa mennä" hurvitteluun, sitten kun paremmat ajat koittavat. Mauri Pekkarinen kokenut ja kyvykäs ministeri; oikea henkilö keskustan johtoon!

    Työpaikkoja saisikin alkaa tulla, että tulevat sukupolvet kykenevät huojentamaan tätä valtion ottamaa velkaa.
    Eikä työurakaan pitene, jos ei ole töitä.
    Ja työstä pitää saada lisäksi palkka, orjatyö ei kasvata valtionkaan tuloja.
    Ei Pekkarisen ehdotusta kyllä asuntovelan ottoon kannata verrata, vai maksatatko itse asuntovelkasi lapsillasi?

    Äänestä

  • AStrand63 kirjoitti:

    Kyllä velkaa on uskallettava ottaa silloin "omat rahat" eivät riitä investointeihin. Aivan sama kuin yksityisellä. Jos haluat hankkia oman kodin ja sinulla ei ole rahaa, otat velkaa ja teet hankinnan. Näin potkaiset itseäsi eteenpäin omassa elämässäsi. Nyt yritystoiminta kaipaa "potkua" investointeihin. Varsinkin uusyritysperustanta on ratkaisevasti kiinni siitä, onko alkupääomaa käytettävissä. Sijoitushalukkuutta ja riskinottoa alkaa jo olla toimivilla ihmisillä. Valtion on tultava mukaan vahvaksi yleisgeneraattoriksi käynnistämään yritystoimintaa uuteen menoon. Se lisää työpaikkoja, tuo vientituloja ja ennen pitkää lisää vererotuloja valtion ja kuntien kassaan. Tämä on se lääke, jota elinkeinoministeri käsittääkseni tänä aamuna esitti lauantaiseurassa. Vai onko jollakulla muulla arvoisilla keskustelijoilla joku parempi lääke laman purkuun? Pekkarinen esitti rohkeasti sen ainoan tavan, joka johtaa Suomen ulos lamasta. Edellyttää vain yhteistä sitoutumista tavoitteisiin ja aikanaan lisävelan lyhentämiseen eikä yhteiseen "antaa mennä" hurvitteluun, sitten kun paremmat ajat koittavat. Mauri Pekkarinen kokenut ja kyvykäs ministeri; oikea henkilö keskustan johtoon!

    .mutta kuten tiedämme niin nämä lakkokenraalit ym. eivät suostu mihinkään yhteistyöhön vaan ajavat omia etujaan mistään muusta välittämättä otetaan vaikka pakolla kyllä kaikki hyvä mutta mitään ei anneta yhteiskunnan ylläpitämiseksi aivan kuin ne rahat tippuisivat ilmaiseksi taivaalta.

    Sitten vasta huomataan kun on liian myöhäistä,että työt siirtyy ulkomaille.

    Äänestä

  • Työmies. kirjoitti:

    mutta kuten tiedämme niin nämä junta-anttilat ym. eivät suostu mihinkään yhteistyöhön vaan ajavat omia etujaan mistään muusta välittämättä otetaan vaikka pakolla kyllä kaikki hyvä mutta mitään ei anneta yhteiskunnan ylläpitämiseksi aivan kuin ne rahat tippuisivat ilmaiseksi taivaalta.

    Sitten vasta huomataan kun on liian myöhäistä,että
    ei ole tukienkaan maksajia.

    Äänestä

  • Työmies. kirjoitti:

    .mutta kuten tiedämme niin nämä lakkokenraalit ym. eivät suostu mihinkään yhteistyöhön vaan ajavat omia etujaan mistään muusta välittämättä otetaan vaikka pakolla kyllä kaikki hyvä mutta mitään ei anneta yhteiskunnan ylläpitämiseksi aivan kuin ne rahat tippuisivat ilmaiseksi taivaalta.

    Sitten vasta huomataan kun on liian myöhäistä,että työt siirtyy ulkomaille.

    Mauri ajaa tulojen tasausta. Se on oikein. Miljonääreille turpiin ja kaikille hyvä elintaso. Rikkaille raskaat verot, jA TULOT NIISTÄ JAETAAN KÖYHILLE. Rikastumisen suosimisen ideologiasta on päästävä.
    Oiken Mauri, me kannatamme sinua.

    Äänestä

  • Kyllä kansaa vaaditaan kestämään, mutta johtajat pakenevat eläkkeelle ja ulkomaille nauttimaan tuloistaan. Eläkeläisjohtajat vievät rahansa ulkomaille, ei ne Suomen talouselämää vauhdita.
    Wärtsilän Vaasan johtaja lähti 60 vuotiaana eläkkeelle, Koneen johtaja samaten lähti, Nokian johtajat eläköityvät bonuksineen jo 58 vuotiaina, jne, jne
    Kyllä johtajien pitää ensin näyttää esimerkkiä. Ei kansa muuten seuraa. lakkoilu liiallista työmäärää ja liiallisia työvuosoa vastaan on oikein ja moraalisesti hyväksyttävää.
    Entäs armeijan ja muiden aselajien upseerit? He lähtevät eläkkeelle jo pahimmillaan 45 - 48 vuotiaina. Pääosin upseerit ovat konttoristin hommissa esikunnissa, ei siellä vaadita fyysistä kuntoa. Kouluttaja-aliupseerit ne fyysiset hommat tekevät ja he joutuvat työskentelemään 55 - 58 vuotiaiksi. Upseerien pitäisi olla työssä vähintään 63 vuotiaaksi. Johtajareserviä ei todella tarvita laiskottelemassa aurinorannoilla. Töihin takaisin vaan eläkeläisupseerit.

    Äänestä

  • nostomies kirjoitti:

    Kyllä kansaa vaaditaan kestämään, mutta johtajat pakenevat eläkkeelle ja ulkomaille nauttimaan tuloistaan. Eläkeläisjohtajat vievät rahansa ulkomaille, ei ne Suomen talouselämää vauhdita.
    Wärtsilän Vaasan johtaja lähti 60 vuotiaana eläkkeelle, Koneen johtaja samaten lähti, Nokian johtajat eläköityvät bonuksineen jo 58 vuotiaina, jne, jne
    Kyllä johtajien pitää ensin näyttää esimerkkiä. Ei kansa muuten seuraa. lakkoilu liiallista työmäärää ja liiallisia työvuosoa vastaan on oikein ja moraalisesti hyväksyttävää.
    Entäs armeijan ja muiden aselajien upseerit? He lähtevät eläkkeelle jo pahimmillaan 45 - 48 vuotiaina. Pääosin upseerit ovat konttoristin hommissa esikunnissa, ei siellä vaadita fyysistä kuntoa. Kouluttaja-aliupseerit ne fyysiset hommat tekevät ja he joutuvat työskentelemään 55 - 58 vuotiaiksi. Upseerien pitäisi olla työssä vähintään 63 vuotiaaksi. Johtajareserviä ei todella tarvita laiskottelemassa aurinorannoilla. Töihin takaisin vaan eläkeläisupseerit.

    aikaa jatkaa jos ei ole työpaikkoja on sitä kepulaista haihattelua

    Äänestä

  • äänestäjä kirjoitti:

    Mauri ajaa tulojen tasausta. Se on oikein. Miljonääreille turpiin ja kaikille hyvä elintaso. Rikkaille raskaat verot, jA TULOT NIISTÄ JAETAAN KÖYHILLE. Rikastumisen suosimisen ideologiasta on päästävä.
    Oiken Mauri, me kannatamme sinua.

    Särmää riittää
    26.02.2010 19:09

    Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen arveli, että jos hänet valitaan keskustan puheenjohtajaksi ja pääministeriksi, hän ei olisi harmoniahallitsija. Hän uskoi tuovansa puolueeseen ja hallitukseen paitsi näkemystä, myös särmää.

    Tämän uskovat varmasti kaikki politiikkaa läheltä seuraavat.

    Vaikka Pekkarinen esiintyi perjantain tiedotustilaisuudessaan pääosin hyvin leppoisasti, hänessä on myös todella temperamenttinen puoli.

    - Olen vähän temperamenttinen, mutta vain vähän, ministeri kuvaili luonnettaan.

    Valtaosa paikalla olleista taisi tulkita lausahduksen vitsiksi, niin moni toimittaja on saanut kuunnella Pekkarisen "avautumista" joko kasvokkain eduskunnan käytävillä tai aamutuimaan puhelimitse.

    Pääministerinä avautumisia on harkittava tarkoin.

    Toinen pääministerille sopimaton tapa Pekkarisella on jatkuva myöhästely. Syy aikataulujen venymiseen on eittämättä hoidettavien asioiden valtava määrä, mutta pääministerillä tehtävät pitää pystyä rajaamaan niin, että ne ehtii myös hoitaa.

    Lohdullista Pekkarisen kannalta on, että nämä asiat voi korjata, jos todella tahtoo.
    TÄSSÄ TILANTEESSA PEKKARINEN SOPISI VARMAAN OPPOSITIOLLEKIN JA OLISI "JALAT MAASSA". ELVYYTYSTÄ LISÄTTÄVÄ, EI LOPETETTAVA KESKEN KUN TILANNE EI MUUTEN OIKENE.

    Äänestä

kannatta alkaa velkaa maksamaan, sillä eihän tilanne parane miksikään, niinkauan kuin SAK/demarimafia lakkoilee elvytystoimet tyhjiksi, ja kiristääpä vielä nuo uuden velan rahatkin itsellen, kuten ketjun punikkikirrjoituksistakäy ilmi. Eli sanovat ettei näillä palkoilla voi työuria voi kasvattaa. Voi viddu noita mafialaisia.

Minä kyllä uskon Pekkarista siinä, että velanotolla saadan hetkeksi joitain hilavitkutin hommeleita käyntiin, mutta ei kannata kussa lisää housuihin, kun entinenon herennyt lämmittämästä.

Minullakin on parenpi keino kuin Pekkarisella.
Kieltää lailla SAK/demarimafian lakkoilut viideksi vuodeksi, sekä jäädyttää palkat, kuin myöskin laittaa eläkekatoksi 2000 euroa kymmeneksi seuravaksi vuodeksi, ja pienimmiksi eläkkeet nostettava tuhanteen euroon.
Lisäksi pitäisi ottaa SAK/demarimafin ja muidenkin liitojen rahoista puolet työllistämiseen, ja poistettaisiin niiden verovähennysoikeus.

Puoluetuet poistettakoon, samoin kuin lehdistöavustukset.
Kansanesustajien määrä pudotettakoon sataan.

Kyllä keinoja on, vaan eipä niihin nuo sutkit suostu. suurinpana esteenä noille ovat SAK/demarimafialaiset.

Pekkarinen on Pekkarinen, ja joutaa eläkkeelle. ei tarvita metrimauria Keskustan puheenjohtajaksi.
Pekkarisen tyttöhän on tukkimasa itseään eduskuntaan, ja siinä on jo jotenkin pahalle maistuva homma.
Takuulla on muihin ehdokkaisiin nähden eri lähtökohdissa.
Paasiothan ovat loisineet jo esimerkillisesti yhteiskunnan rahoilla, kuten SAK/demarimafiasuvun kuuluukin tehdä.

Minä olen sitä mieltä, ettei mitään työurien jatkoja tarvita, van politiikot pois vakuutusyhtiöiden johtoportaasta.
Ei kansanedustajuus, tai jäsenkirja saa pätevöitää ketään finassiasiantuntijaksi.

Eläkeyhtiöt on kupattu ketkujen toimesta kuiviin, ei tuossa mitään sen ihmeellisempää ole tapahtunut.

Pekkarisen visio on suoraan sanottuna naurettavan demarimainen.
Työmiehelle ei yhtään lisää, ja herroilta liiat pois, olkoon elvytysohjelmani sisällön perimmäinen tarkoitus.
Valtion- ja kunnanvirastoissa istuu aivan turhia lahnaperseitä, jotka joutaa potkia pois oitis vaikka kortistoon kartuttamasta iselleen "poliittista eläkettään".

Perkele kyllä lääkkeitä on muitakin, kuin lisävelkaantuminen.

Minä äänestän Keskustaa, mutta en Pekkarista. Väyrynynenkin on mielestäni paljon parempi vaihtoehto.

en vain ymmärrä, miksi Vanhanen ei saisi jatkaa?
Nyt voikin käydä niinkin, että kepukanntus jopa laskee, mikä onkin ollut demareiden Vanhaseen kohdistuvan ajojahdin ainoa tarkoitus.

Minä KANNATAN VANHASEN PÄÄMINISTERINÄ PITÄMISTÄ vaalikauden loppuun asti.
Ja vielä siitäkin eteenpäin.

Kaikki tervepäisethän tuon tietävät, jotta asian tulisi olla noin.

Äänestä
  • "Näin olisi parempi" luettelee laman voittamiseksi keinoja, jpoista monet olisivat sinänsä kannatettavia, mutta eivät mahdollisia toteuttaa. On lähdettävä liikkeelle tosiasioista ja pyrittävä parantaman tilannetta laillisin ja käytännössä mahdollisin keinoin. Sanelu ei onnistu, olipa asia kuinka hyvä kansantalouden kannalta tahansa. Eiköhän keinot löydy, kun miestä ja hallitusta on vaihdettu ja ennen kaikkea valitettavasti pudottu riittävän syvälle lamaan. Olen samaa mieltä, että valtion- ja kunnavirastoissa on nimenomaan johtoportaassa kovapalkkaista väkeä, jotka voitaisiin irtisanoa hakeutumaan johonkin tuottavaan työhön.

    Äänestä

  • tuohon vielä vähän.
    Jos on päässyt jostain jo aikaisemmin eläkkeelle, niin sitten pysykööt myöskin siellä, että työttömysluvut kaunistuisivat.
    Nuo armaijan ahneet demarit, kun tuppaavat viemään leivän vielä toverinsakin suusta.

    On se kumma, että heti kun aletaan säästötoimista puhumaan, nin SAK/demarimafia hiljenee.

    Tosihan se on, että SAK/demarimafian:n rahoilla työllistäisi tuhansia ihmisiä, vaan eihän niitä saa kansaa hyödyntävään käytöön, kun ne siirretään salaa ökyrosvojen kukkaroon, erillaisilla keinotteluilla.

    Miettikääpä ihan rehellisesti ilman minkäänvärisiä silmälasaseja, miten meidän pitäisi toimia, jota emme velkaantuisi, ja kuitenkin kaikilla olisi asiat hyvin.

    no niin, tulitte varmaankjin samaan tulokseen kuin minäkin, ettei elettäsi yli varojen, ja pidettäisiin palkat nykytasolla, leikattaisiin suurimpia palkkoja, siten, että kukaan ei saisi yli neljää tonnia kuukaudessa, jos ei ole yrittäjänä niitä itse itselleen tienannut.

    Samoin tuo 2000 euroa on takuula riittävä eläke kenelle tahansa, ja että alle 600 euron eläkkeellä ei taas kukaan pärjää.
    Samoin kaikki muut kuin nuo demareidenkuin myös muidenkin puolueiden virkamies lahnaperseet, joilla on rahaa ja omaisuutta hautaamisen jälkeenkin jaettavaksi asti, niin pitäisi potkia pois pelkistä poliittisista kahvinkettäjän tai agitaattorin hommista.
    Minä tiedän, että niissä on viidesosa aivan turhia mulkoilijoita.

    Eduskunnassa on myöskin puolet liikaa väkeä, koska olemme EU:ssa.

    Lehdistö ja puoluetuki on lopetettava.
    Samoin poliittiset virkanimitykset, koska ne ovat vain lisäeläkkeen keräysvirkoja, eli yhteiskuntarosvousta.

    Opiskelujen valvontaa on tehostettava, ja turvattava opiskelumahdollisuus ilman iltatöitä köyhillekkin.
    maksukykyisten opiskelu tehtäköön maksulliseksi, kuin myöskin kaikkienn ulkomaalaisten.

    Mamut töihin välittömästi, osatkoon kieltä tai ei, sillä ei haravahommisa, eikä lumenluonnissa tarvi kieltä osata.
    Paljon on sellaisia töitä, mitä niillä voisi tettää leipäänsä, ja asuntoa vastaan.
    Kunnilla on hommia ihan varmaan.

    Minä luulen että kaikki normaalilla oikeustajulla, ja normijärjellä varustetut ovat asiasta yhtämieltä kanssani.

    SAK/demarimafia on pilannut yhteiskuntamme.

    Kansanedustuslaitos on nykymodossaan lakkautettava, ja myöhemmin tehtävä virkamieshallitus, joka työskentelee yhteistyössä, satajäsenisen vaihtuvan kansalais edustajiston kanssa. Eli niin, että aina puolet valitaan uusia, ja pisin edustusjakso voi olla kaksi kautta yhtäjaksoisesti.

    Nyt on oltava valmiita täysremonttiin, ja tuolaiset urpilaiset on siirrettävä syrjään.

    Äänestä

Pekkarinen edustaa tyypillisimmillään sellaista toimintatapaa, josta politiikassa pitäisi päästä eroon. Hänellä on aina ollut päähuomio siinä, mihin budjettivaroja jaetaan, kuka saa ja kuka ei. Koskaan pekkarinen ei ole kantanut huolta siitä, mistä raha saataisi.

Markkinatalouteen siirryttäessä, pekkarinen huusi eduskunnassa pää punaisena, että kokoomus jakaa kansaa kahtia ja antaa vallat markkinavoimille. Kun työsopimuslakeja uusittiin, pekkarinen asettui havittelemaan tulevaa punamultaa vaatimalla, että kokoomuksen on lopetettava riitelynsä ja hyväksyttävä palkansaajien oikeutetut vaatimukset.

Yrittäjien eteen Pekkarinen on tehnyt vain sen, että syrjäseuduilla avustetaan yksinyrittäjiä palkkaamaan itselleen yksi apulainen.

Rehellisesti sanoen saattaisi olla hyvä, että Pekkarisesta tulisi kepun uusi puheenjohtaja ja loppuvaalikauden pääministeri. se takaisi, että kepu painuu vihreiden sarjaan, n. 10% puolueeksi ja otetaan hallitukseen vain täydentämään niitä, jotka ajavat koko maan parasta.

Äänestä
  • ovat yleensä KOKOMUSLAISIA ei demareita

    Äänestä

  • armejan kapit kirjoitti:

    ovat yleensä KOKOMUSLAISIA ei demareita

    OIKEAT UPSEERIT, JOTKA OVAT KÄYNEET MUUTAKIN KOULUA KUIN KIERTOKOULUA VASTAPÄIVÄÄN JA TYÖVÄEN OPISTOA KILJAVALLA.
    Eli KADETTIKOULUA, TAI SOTILASAKATEMIAA
    Kyllä alemmissa kapiaisissa, kuten rottakurssikapteeneissa , ja muissa aliupseerteissa on jonkunverran demareitakin. Valitettavasti.
    No se johtuu vain siitä, kun demarit ovat sairaita kansanalistajia muutenkin., Niin ne sitten hakeutuvat tuollaisiin hommiin pätemään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

onko hyvä ?? kirjoitti:

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) on valmis lisäämään valtionvelkaa työllisyyden parantamiseksi. Pekkarisen mukaan Suomen valtion velkaa voisiin kasvattaa yli 60 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Valtiovarainministeriö on arvioinut sen nousevan joka tapauksessa 60 prosentin tuntumaan, mutta Pekkarinen nostaisi määrää. Nyt velka on alle 50 prosenttia.

Yleisradion TV1:n Ykkösaamussa lauantaina vieraillut Pekkarinen korosti, että elvytys ja velan otto edellyttävät työmarkkinajärjestöjen yhteistyötä.

Koska lisävelan ottaminen on vaarallista, siihen tulee liittyä laaja yhteiskunnallinen konsensus siitä, että samalla tehdään ratkaisuja työurien pidentämiseksi ja työpanoksen ja tuottavuuden kasvattamiseksi.

Sellaisia ajatuksia Maurilla. Pekkarointi alkoi heti. maurilla ei muuten ole minkäänlaista kansainvälistä kokemusta niinkuin Paavolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu