Tässä taas yksi esimerkki.
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/01/poliisi_teki_ratsian_viiteen_moskeijaan_saksassa_1408936.html?origin=rss
Uskonto raaistaa
56
495
Vastaukset
- ...
käännynnäisestä (ent. ammattinyrkkeilijä) tulee jotenkin mieleen tämä meidän kotoinen tapauksemme.
http://hiki.pedia.ws/wiki/Simo_Rantalainen
Ismaiin voi siis kääntyä ilman lapsuuden kasvatustakin, jos vain saa tarpeeksi paljon ja kovia iskuja päähänsä aikuisiällä;)))- Kössönöm
Kääntyihän Cassius Claykin islamiin. Siis tämä Muhammad Ali.
- jep jep
Mitäpä muslimit eivät tekisi uskoaan vahvistaakseen.
"Viranomaiset etsivät saudiarabialaista Naiset islamin suojeluksessa -nimistä opaskirjaa, jonka mukaan naisen pahoinpitely on hyväksyttävä kurinpitomenetelmä avioliitossa. Kirja kiellettiin Saksassa vuosi sitten, koska sen sisällön katsotaan yllyttävän väkivaltaan ja olevan vaaraksi nuorille.
Pahoinpitely "äärimmäinen kurinpitokeino"
Kirjan mukaan naisen pahoinpitely on kiellettyä, mutta sitä voidaan käyttää äärimmäisenä keinona, jos vaimo ei muuten tottele aviomiestään.
Pahoinpitelyssä ei kirjan mukaan saa kuitenkaan rikkoa luita, aiheuttaa ruhjeita tai mustelmia vartaloon tai vahingoittaa kasvoja. Kirjan mukaan kurinpitokeino sopii niin dominoiville kuin alistuville vaimoillekin, koska nämä naiset "nauttivat pahoinpitelystä"."
Tuollainen tyyppi joutaisi kaltereitten taakse ruoskittavaksi. Olisi ihan hyvä jos itse tutkisi onko hakattavana olo nautinnollista. - Esko .
Tuo juttu on islamin uskosta. Islamissa on sellaista raakuutta, jota ei löydykään kristiuskosta ja tuskin muistakaan uskonnoista. Islam on tällä tavalla nurinkurista, että se tekee ihmisistä entisestään pahempia.
Islamiin on päässyt mukaan aimo annos Muhammedin luonnollista pahuutta. Muhammed teki paljon pahaa ja oli selvästikin säälimätön ja ahne, vallanhimoinen ym.ym. Niistä tuli malli kaikille muslimeille.
Islam määrää ateistit tapettavaksi (islamilaisessa valtiossa), mutta ateistit eivät näytä vielä huomanneen sitä.Ei sitten olekaan mikään ihme, että kristityt kääntyvän muslimeiksi niin helposti ja sankoin joukoin.
- Sinullako on
Kollimaattori kirjoitti:
Ei sitten olekaan mikään ihme, että kristityt kääntyvän muslimeiksi niin helposti ja sankoin joukoin.
varmaa tietoa tuosta:"..että kristityt kääntyvät muslimeiksi.." ?!
Totta on, että ei kristityt esimerkiksi homppeleita piekse, mutta tiedättekö, että henkinenkin väkivalta on myös väkivaltaa?
Ja ne pedofiilipapit tai laumastaan saalistavat saarnaajathan eivät olleet oikeita kristittyjä, eihän- Esko .
Phoebus kirjoitti:
Totta on, että ei kristityt esimerkiksi homppeleita piekse, mutta tiedättekö, että henkinenkin väkivalta on myös väkivaltaa?
Ja ne pedofiilipapit tai laumastaan saalistavat saarnaajathan eivät olleet oikeita kristittyjä, eihän>>mutta tiedättekö, että henkinenkin väkivalta on myös väkivaltaa?
Jos tarkoitat mobbausta, se on aika selvää. Suomeksi sanotaan kiusaamista, mutta se on liian lievä sana.
Kuitenkin kiusaus ei ole kovin tavallista muulloin kuin riippuvuussuhteissa. Kun et määrittele henkistä väkivaltaa, ei siitä voi tietää, mitä se on.
>>Ja ne pedofiilipapit tai laumastaan saalistavat saarnaajathan eivät olleet oikeita kristittyjä, eihän
Eivät he elä kristityn tavalla. Se on vaikea ymmärtää, että teot ja puheet voivat olla niin ristiriidassa.
Ei noita pitäisi kuitenkaan yleistää kaikkia koskevaksi. - Kössönöm
Jos olet vähäänkään raamattua lukenut, niin tajuat, että koko kirja ja sen pohjalta kehitelty uskonto perustuu pelotteluun, alistamiseen ja fyysiseen väkivaltaan.
Ja samaa jumalaa te palvotte. Esko . kirjoitti:
>>mutta tiedättekö, että henkinenkin väkivalta on myös väkivaltaa?
Jos tarkoitat mobbausta, se on aika selvää. Suomeksi sanotaan kiusaamista, mutta se on liian lievä sana.
Kuitenkin kiusaus ei ole kovin tavallista muulloin kuin riippuvuussuhteissa. Kun et määrittele henkistä väkivaltaa, ei siitä voi tietää, mitä se on.
>>Ja ne pedofiilipapit tai laumastaan saalistavat saarnaajathan eivät olleet oikeita kristittyjä, eihän
Eivät he elä kristityn tavalla. Se on vaikea ymmärtää, että teot ja puheet voivat olla niin ristiriidassa.
Ei noita pitäisi kuitenkaan yleistää kaikkia koskevaksi.Taisin tarkoittaa juuri ja nimenomaan sitä, miten kristityt (tosin eivät ihan kaikki) syyllistävät ja sortavat homoseksuaaleja lajitovereitamme. Eihän sitä tosin vihaamiseksi sanota, vaan raamatun ohjeiden noudattamiseksi.
Lisäksi saatan vielä tarkemmin ajateltuani tarkoittaa myös joidenkin lahkojen hurskasta tapaa kohdella "luopioitaan".- Esko .
Kössönöm kirjoitti:
Jos olet vähäänkään raamattua lukenut, niin tajuat, että koko kirja ja sen pohjalta kehitelty uskonto perustuu pelotteluun, alistamiseen ja fyysiseen väkivaltaan.
Ja samaa jumalaa te palvotte.Voitko yrittää välttää suurta liiottelua?
- Kössönöm
Esko . kirjoitti:
Voitko yrittää välttää suurta liiottelua?
Tiedät sen itsekin. Koko uskonto perustuu alistamiseen ja alistumiseen. Jos ei helvetti ole pelottelua, niin mikä sitten?
- Esko .
Kössönöm kirjoitti:
Tiedät sen itsekin. Koko uskonto perustuu alistamiseen ja alistumiseen. Jos ei helvetti ole pelottelua, niin mikä sitten?
Etkö ole vapaa?
- Kössönöm
Esko . kirjoitti:
Etkö ole vapaa?
Kristinusko alistaa. Juuri siihen se perustuu. Alistamiseen. Olkaa alamaiset, totelkaa, älkää kyselkö jne. Ja jos ette tottele, niin ikuinen kidutus on oleva tuomionne. Näin se sinun oppisi menee.
- Esko .
Kössönöm kirjoitti:
Kristinusko alistaa. Juuri siihen se perustuu. Alistamiseen. Olkaa alamaiset, totelkaa, älkää kyselkö jne. Ja jos ette tottele, niin ikuinen kidutus on oleva tuomionne. Näin se sinun oppisi menee.
>>Kristinusko alistaa. Juuri siihen se perustuu. Alistamiseen. Olkaa alamaiset, totelkaa, älkää kyselkö jne
Kristinuskon mukaan ihmiset ovat Jumalan lapsia. Islamin mukaan ihmiset ovat Allahin orjia.
>>Olkaa alamaiset, totelkaa, älkää kyselkö jne
Jos ihmisten uskotaan olevan Luojan luomia, niin ihminen on riippuvainen Jumalasta tällä tavalla. Kristinuskossa ei kuitenkaan sanota "älkää kyselkö", vaan päinvastoin, kyselkää. Islamissa sanotaan "älkää kyselkö".
>>Ja jos ette tottele, niin ikuinen kidutus on oleva tuomionne. Näin se sinun oppisi menee.
Tämä menee nyt semmoiseksi, mitä minä en tunne. En osaa uskoa ikuiseen kidutukseen. - Kössönöm
Esko . kirjoitti:
>>Kristinusko alistaa. Juuri siihen se perustuu. Alistamiseen. Olkaa alamaiset, totelkaa, älkää kyselkö jne
Kristinuskon mukaan ihmiset ovat Jumalan lapsia. Islamin mukaan ihmiset ovat Allahin orjia.
>>Olkaa alamaiset, totelkaa, älkää kyselkö jne
Jos ihmisten uskotaan olevan Luojan luomia, niin ihminen on riippuvainen Jumalasta tällä tavalla. Kristinuskossa ei kuitenkaan sanota "älkää kyselkö", vaan päinvastoin, kyselkää. Islamissa sanotaan "älkää kyselkö".
>>Ja jos ette tottele, niin ikuinen kidutus on oleva tuomionne. Näin se sinun oppisi menee.
Tämä menee nyt semmoiseksi, mitä minä en tunne. En osaa uskoa ikuiseen kidutukseen.Miksi en tuntisi, kun olen koulussa uskontoa opiskellut, olen raamattua lukenut ja olen todella pitkään lukenut kaikenlaista uskontoihin liittyvää. Kaikki uskonnot vaan ovat niin järjenvastaisia, että ei tosiaan ole minun juttuni.
Minusta tuntuu, että sinä et tunne omaa oppiasi.
"Kristinuskon mukaan ihmiset ovat Jumalan lapsia. Islamin mukaan ihmiset ovat Allahin orjia."
- Sekä kristinuskon, että islamin mukaan ihmiset ovat jumalan ALAMAISIA. Ja sama jumala on kummassakin uskonnossa kysymyksessä. kuten myös juutalaisuudessa.
"Jos ihmisten uskotaan olevan Luojan luomia, niin ihminen on riippuvainen Jumalasta tällä tavalla. Kristinuskossa ei kuitenkaan sanota "älkää kyselkö", vaan päinvastoin, kyselkää. Islamissa sanotaan "älkää kyselkö"."
- Eipäs. Jumalan sana on "totuus" kristinuskossa ja siihen teidän on tyytyminen. Missä siellä muka kyselemään kehotetaan?
"Tämä menee nyt semmoiseksi, mitä minä en tunne. En osaa uskoa ikuiseen kidutukseen. "
- Et siis tunne omaa oppiasi. Helvetti on kristinuskon perusta. Siinä on sen ydin. - joh. 14:6
Kollimaattori kirjoitti:
Ei sitten olekaan mikään ihme, että kristityt kääntyvän muslimeiksi niin helposti ja sankoin joukoin.
Nimikristityt voivat toki kääntyä muhamettilaiseksi, mutta en usko, että tuskin yksikään uudestisyntynyt uskova vaihtaa ainoan Jumalan aavikkodemoni Allahiin.
- Helvetti ei ole
Kössönöm kirjoitti:
Miksi en tuntisi, kun olen koulussa uskontoa opiskellut, olen raamattua lukenut ja olen todella pitkään lukenut kaikenlaista uskontoihin liittyvää. Kaikki uskonnot vaan ovat niin järjenvastaisia, että ei tosiaan ole minun juttuni.
Minusta tuntuu, että sinä et tunne omaa oppiasi.
"Kristinuskon mukaan ihmiset ovat Jumalan lapsia. Islamin mukaan ihmiset ovat Allahin orjia."
- Sekä kristinuskon, että islamin mukaan ihmiset ovat jumalan ALAMAISIA. Ja sama jumala on kummassakin uskonnossa kysymyksessä. kuten myös juutalaisuudessa.
"Jos ihmisten uskotaan olevan Luojan luomia, niin ihminen on riippuvainen Jumalasta tällä tavalla. Kristinuskossa ei kuitenkaan sanota "älkää kyselkö", vaan päinvastoin, kyselkää. Islamissa sanotaan "älkää kyselkö"."
- Eipäs. Jumalan sana on "totuus" kristinuskossa ja siihen teidän on tyytyminen. Missä siellä muka kyselemään kehotetaan?
"Tämä menee nyt semmoiseksi, mitä minä en tunne. En osaa uskoa ikuiseen kidutukseen. "
- Et siis tunne omaa oppiasi. Helvetti on kristinuskon perusta. Siinä on sen ydin.kristinuskon perusta, vaan Jeesus.
- Esko .
Kössönöm kirjoitti:
Miksi en tuntisi, kun olen koulussa uskontoa opiskellut, olen raamattua lukenut ja olen todella pitkään lukenut kaikenlaista uskontoihin liittyvää. Kaikki uskonnot vaan ovat niin järjenvastaisia, että ei tosiaan ole minun juttuni.
Minusta tuntuu, että sinä et tunne omaa oppiasi.
"Kristinuskon mukaan ihmiset ovat Jumalan lapsia. Islamin mukaan ihmiset ovat Allahin orjia."
- Sekä kristinuskon, että islamin mukaan ihmiset ovat jumalan ALAMAISIA. Ja sama jumala on kummassakin uskonnossa kysymyksessä. kuten myös juutalaisuudessa.
"Jos ihmisten uskotaan olevan Luojan luomia, niin ihminen on riippuvainen Jumalasta tällä tavalla. Kristinuskossa ei kuitenkaan sanota "älkää kyselkö", vaan päinvastoin, kyselkää. Islamissa sanotaan "älkää kyselkö"."
- Eipäs. Jumalan sana on "totuus" kristinuskossa ja siihen teidän on tyytyminen. Missä siellä muka kyselemään kehotetaan?
"Tämä menee nyt semmoiseksi, mitä minä en tunne. En osaa uskoa ikuiseen kidutukseen. "
- Et siis tunne omaa oppiasi. Helvetti on kristinuskon perusta. Siinä on sen ydin.>>- Et siis tunne omaa oppiasi. Helvetti on kristinuskon perusta. Siinä on sen ydin.
Et tunne kristinuskoa. Tuo on ihan höpöhöpöä. En osaa selittää helvettiä, mutta jotain siitä on Raamatussa mainittu. Matteus ja Markus ovat siitä maininneet, myös Luukas yhdessä paikassa. Jaakobin kirjeessä on siitä maininta. Yleensä Raamattu ei helvetistä paljon kerro. Koraanissa lienee paljon enemmän helvettikuvauksia.
Käytä Raamatun hakua: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible - Kössönöm
joh. 14:6 kirjoitti:
Nimikristityt voivat toki kääntyä muhamettilaiseksi, mutta en usko, että tuskin yksikään uudestisyntynyt uskova vaihtaa ainoan Jumalan aavikkodemoni Allahiin.
uskonto vain on eri. Samaa alkuperää ovat juutalaisuus, kristinusko ja islam.
- Kössönöm
Esko . kirjoitti:
>>- Et siis tunne omaa oppiasi. Helvetti on kristinuskon perusta. Siinä on sen ydin.
Et tunne kristinuskoa. Tuo on ihan höpöhöpöä. En osaa selittää helvettiä, mutta jotain siitä on Raamatussa mainittu. Matteus ja Markus ovat siitä maininneet, myös Luukas yhdessä paikassa. Jaakobin kirjeessä on siitä maininta. Yleensä Raamattu ei helvetistä paljon kerro. Koraanissa lienee paljon enemmän helvettikuvauksia.
Käytä Raamatun hakua: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.BibleKristinuskossa on oppi pelastuksesta. Sitä ei tarvita jos ei ole oppia helvetistä.
Nytkö sinä väität, että helvettiä ei ole olemassa? Mielenkiintoista. Miksi te meitä ateisteja olette helvettiin toivottaneet, jos sitä ei ole olemassakaan? - joh. 14:6
Kössönöm kirjoitti:
uskonto vain on eri. Samaa alkuperää ovat juutalaisuus, kristinusko ja islam.
Allah ei ole Raamatun Jumala, vaan arabipakanoiden kuuepäjumala, joka oli yksi Kaaban 360 epäjumalasta ja jolla oli 3 tytärtä: Lat, Uzza ja Manat.
Toki valheprofeetta Muhammed vääristeli Raamatun kirjoituksia omiin tarkoituksiin sen jälkeen, kun Saatana hänelle enkeli Gabrielin hahmossa ilmestyi.
Mutta hänestä(kin) on Raamattu varoittanut:
15. Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
16. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
17. Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
18. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
19. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
20. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'. - Thronos
Helvetti ei ole kirjoitti:
kristinuskon perusta, vaan Jeesus.
No miltä Jeesuksen ristinkuolema sitten ihmiset pelasti? Vai kuoliko hän huvikseen?
- Kössönöm
joh. 14:6 kirjoitti:
Allah ei ole Raamatun Jumala, vaan arabipakanoiden kuuepäjumala, joka oli yksi Kaaban 360 epäjumalasta ja jolla oli 3 tytärtä: Lat, Uzza ja Manat.
Toki valheprofeetta Muhammed vääristeli Raamatun kirjoituksia omiin tarkoituksiin sen jälkeen, kun Saatana hänelle enkeli Gabrielin hahmossa ilmestyi.
Mutta hänestä(kin) on Raamattu varoittanut:
15. Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
16. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
17. Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
18. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
19. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
20. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'."Abrahamilaisilla uskonnoilla tarkoitetaan kolmea Lähi-idän alueella syntynyttä yksijumalista kirjauskontoa, juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia. Ne perustuvat samaan seemiläiseen perinteeseen ja jäljittävät alkuperänsä Abrahamiin. Joskus myös Jehovan todistajuus ja mormonismi lasketaan abrahamilaisiksi uskonnoiksi."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Abrahamilaiset_uskonnot - Esko .
Kössönöm kirjoitti:
Kristinuskossa on oppi pelastuksesta. Sitä ei tarvita jos ei ole oppia helvetistä.
Nytkö sinä väität, että helvettiä ei ole olemassa? Mielenkiintoista. Miksi te meitä ateisteja olette helvettiin toivottaneet, jos sitä ei ole olemassakaan?enempää kuin Raamatussa on kerrottu. Voit itsekin tutkia sitä netin Raamatun haulla.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
Muutenkin Googlella voi löytyä enemmän asiaa kuin tämän palstan lukijoilta.
>>Nytkö sinä väität, että helvettiä ei ole olemassa? Mielenkiintoista.
En ole väittänyt.
>> Miksi te meitä ateisteja olette helvettiin toivottaneet, jos sitä ei ole olemassakaan?
En sellaista ole toivottanut.
En ole näistä ollut kovin kiinnostunut. - sen takia hän
Thronos kirjoitti:
No miltä Jeesuksen ristinkuolema sitten ihmiset pelasti? Vai kuoliko hän huvikseen?
Jeesus suostui pilkattavaksi, hakattavaksi, ruoskittavaksi ja kuolemaan ristillä sovittaakseen meidän syntimme, että meillä olisi mahdollisuus päästä taivaaseen. Ei tarvitse kuin uskoa. Luukas kirjoitti omien muistojensa perusteella kirjeessään Jeesuksen sanoista näin: Kerran, kun Jeesus oli vetäytynyt yksinäisyyteen rukoilemaan ja opetuslapset olivat hänen kanssaan, hän kysyi heiltä: Kuka minä ihmisten mielestä olen? He vastasivat: Toisten mielestä sinä olet Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, toiset taas sanovat, että joku entisajan profeetta on noussut kuolleista. Entä te? kysyi Jeesus. Kuka minä teidän mielestänne olen? Pietari vastasi: Sinä olet Kristus, Jumalan Voideltu. Jeesus kielsi heitä ankarasti puhumasta tästä kenellekään ja sanoi: Ihmisen Pojan täytyy kärsiä paljon. Kansan vanhimmat, ylipapit ja lainopettajat hylkäävät hänet, ja hänet surmataan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.
- Kössönöm
Esko . kirjoitti:
enempää kuin Raamatussa on kerrottu. Voit itsekin tutkia sitä netin Raamatun haulla.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
Muutenkin Googlella voi löytyä enemmän asiaa kuin tämän palstan lukijoilta.
>>Nytkö sinä väität, että helvettiä ei ole olemassa? Mielenkiintoista.
En ole väittänyt.
>> Miksi te meitä ateisteja olette helvettiin toivottaneet, jos sitä ei ole olemassakaan?
En sellaista ole toivottanut.
En ole näistä ollut kovin kiinnostunut.ettet usko ikuiseen kidutukseen. Sitähän se helvetti juuri on. Tiedätkö oikein enää itsekään mihin uskot?
Kummasti se helvettikäsitys vaihtelee siinä "ainoassa oikeassa uskonnossa", jota sinäkin kannatat.
"Kristinuskon helvetti perustuu lähes kokonaan Uuteen testamenttiin. Vanhassa Testamentissa helvettiä ei juuri mainita Danielin kirjaa lukuun ottamatta, ja kysymys kuolemanjälkeisen elämän olemassaolosta on tulkinnanvarainen. Uudesta testamentista löytyvät tuhoutuminen olemattomiin, sielujen rappeutuminen varjomaisiksi haamuiksi, ikuinen piinahelvetti ja oppi pelastautumisesta. Jeesuksen puheissa lähetetään syntiset ikuiseen tuleen itkemään ja kiristelemään hampaitaan. Paavalin mukaan taas pelastuksen ja ikuisen elämän vastakohta oli kuolema ja häviäminen olemattomiin.[21]
Kristinuskon valtasuuntaus valitsi vaihtoehdoista piinahelvetin, vaikka se perustui vain kouralliseen Uuden testamentin tekstejä, joista tärkeimmät löytyvät Matteuksen evankeliumista ja Johanneksen ilmestyksestä. Kilpailevana vaihtoehtona olisi voinut olla Paavalin kirjeiden ja Johanneksen evankeliumin näkemys kadotettujen tuhoutumisesta. Kristikunnan alun teologiassa keskusteltiin mahdollisesta syntisten sielujen olemattomiin häviämisestä eli tyhjiinraukeamisesta sekä kaikkien mahdollisuudesta pelastua. Nämä näkökannat hävisivät, ja viimeistään keskiajan kynnyksellä piinahelvetistä tuli ainoa mahdollinen tulkinta.[21]
Syntiset eivät ole kristinuskon helvetin tulessa yksin, sillä siellä ovat myös Saatana ja hänen joukkonsa. Saatana on kristityille selkeä Jumalan vastustaja ja vihollinen. Hän keksii nerokkaita juonia pahuuden edistämiseksi. Uudessa testamentissa käydään maailmojen sota, jossa on kolme suurta ratkaisutaistelua. Ensimmäisessä sodassa Saatana pudotettiin alas taivaasta. Toisen sodan Saatana hävisi Jeesukselle hänen kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan. Kolmas ja viimeinen sota käydään historian loppuessa.[21]2
http://fi.wikipedia.org/wiki/Helvetti#Uuden_testamentin_vaihtoehdot - Esko .
Kössönöm kirjoitti:
ettet usko ikuiseen kidutukseen. Sitähän se helvetti juuri on. Tiedätkö oikein enää itsekään mihin uskot?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Helvetti#Uuden_testamentin_vaihtoehdotihminen. Mitäpä noista irtoaisi järjellä ajatellen?
- Thronos
Esko . kirjoitti:
ihminen. Mitäpä noista irtoaisi järjellä ajatellen?
Hyvää yötä, järjellä ajatteleva ihminen! Tämä ihminen ajattelee (kerrankin?) järkevästi ja painuu peiton alle. Kauniita unia!
- Mutta ne eivät ole
Kössönöm kirjoitti:
"Abrahamilaisilla uskonnoilla tarkoitetaan kolmea Lähi-idän alueella syntynyttä yksijumalista kirjauskontoa, juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia. Ne perustuvat samaan seemiläiseen perinteeseen ja jäljittävät alkuperänsä Abrahamiin. Joskus myös Jehovan todistajuus ja mormonismi lasketaan abrahamilaisiksi uskonnoiksi."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Abrahamilaiset_uskonnotJuutalaisuus perustuu Mooseksen lain määräyksiin - sekä - myöhemmin syntyneiseen oppeihin ja
ulkonaisiin menoihin.
Muhamettilaisuus/islaminuskoisuuden - tämän tiukasti yksijumalaisen uskonnon perusti Muhammed
n.570 - 632 ja heillä on oma kirjansa Koraani.
Raamatun mukaan muuta perustusta ei ole, kuin Jeesus Kristus. Hän on tie Jumalan luo. - Kyse ei ollut "vain"
sen takia hän kirjoitti:
Jeesus suostui pilkattavaksi, hakattavaksi, ruoskittavaksi ja kuolemaan ristillä sovittaakseen meidän syntimme, että meillä olisi mahdollisuus päästä taivaaseen. Ei tarvitse kuin uskoa. Luukas kirjoitti omien muistojensa perusteella kirjeessään Jeesuksen sanoista näin: Kerran, kun Jeesus oli vetäytynyt yksinäisyyteen rukoilemaan ja opetuslapset olivat hänen kanssaan, hän kysyi heiltä: Kuka minä ihmisten mielestä olen? He vastasivat: Toisten mielestä sinä olet Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, toiset taas sanovat, että joku entisajan profeetta on noussut kuolleista. Entä te? kysyi Jeesus. Kuka minä teidän mielestänne olen? Pietari vastasi: Sinä olet Kristus, Jumalan Voideltu. Jeesus kielsi heitä ankarasti puhumasta tästä kenellekään ja sanoi: Ihmisen Pojan täytyy kärsiä paljon. Kansan vanhimmat, ylipapit ja lainopettajat hylkäävät hänet, ja hänet surmataan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.
pilkkaamisesta, ruoskimisesta, sekä kuolemasta, jotka kohdistuivat vain fyysiseen puoleen, vaan Jeesus kärsi itsessään kaiken sen, mitä syntiin liittyi - Hän koki Jumalan hylkäämisen, pohjattoman yksinäisyyden, kaikki sairaudet; henkisetkin..kaiken sen, mitä kärsimystä ja tuskaa ihminen voi maailmassa kokea..
myöskin Hän koki perkeleelliset voimat ja vallat ja voitti ne ja voitollaan Hän voitti kuoleman vallan ja Hänellä on kuoleman ja tuonelan avaimet.
Syntiinlankeemus toi kuoleman ja antoi perkeleelle vallan maailmassa, mutta Jeesus
lunastuksellaan pelasti ihmiskunnan ja jokainen, joka vastaanottaa Hänet, siirtyy
kuolemasta elämään, saatanan vallan alta Jumalan valtakuntaan.
Raamattu sanoo Hänestä:..monet kauhistuivat Häntä --- sillä niin runneltu, ei enää
ihmisenkaltainen oli Hänen muotonsa, Hänen hahmonsa ei ollut ihmislasten hahmo.
Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota
näkemästä kaikki kasvonsa peittivät..mutta totisesti, meidän sairautemme Hän kantoi,
meidän kipumme Hän sälytti päällensä..Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme
tähden. Rangaistus oli Hänen päällänsä, että meillä rauha olisi. - Kertaan vielä jotain
Phoebus kirjoitti:
Taisin tarkoittaa juuri ja nimenomaan sitä, miten kristityt (tosin eivät ihan kaikki) syyllistävät ja sortavat homoseksuaaleja lajitovereitamme. Eihän sitä tosin vihaamiseksi sanota, vaan raamatun ohjeiden noudattamiseksi.
Lisäksi saatan vielä tarkemmin ajateltuani tarkoittaa myös joidenkin lahkojen hurskasta tapaa kohdella "luopioitaan".jonka olen täällä jo kerran esille tuonut.
Raamatun mukaan uskovien tulee nuhdella toisia uskovia, ei niitä, jotka eivät uskossa ole,
he ovat Raamatun sanan mukaan "ulkopuolella" ja heidät tuomitsee Jumala itse - eli Hänen
Sanansa on se, joka tuomitsee ihmiset, sanoi Jeesus. Ne, jotka ottavat Hänet vastaan,
siirtyvät pois tuomion alaisuudesta ja saavat armon. - Jeesuskin puhui
Thronos kirjoitti:
Hyvää yötä, järjellä ajatteleva ihminen! Tämä ihminen ajattelee (kerrankin?) järkevästi ja painuu peiton alle. Kauniita unia!
helvetistä monta kertaa.
- Pastori Muikku
...myös vääräuskoiset tapettaviksi (islamistisissa maissa), oletko huomannut? Kuinka innokkaasti sinut näkisimme saudi-arabialaisella torilla julistamassa jumalasi sanaa?
Islam on todellakin raain uskonto, koska se yllyttää fyysiseen väkivaltaan. Kr.usko tulee hienona kakkosena henkisen väkivaltansa kanssa. Kertaan vielä jotain kirjoitti:
jonka olen täällä jo kerran esille tuonut.
Raamatun mukaan uskovien tulee nuhdella toisia uskovia, ei niitä, jotka eivät uskossa ole,
he ovat Raamatun sanan mukaan "ulkopuolella" ja heidät tuomitsee Jumala itse - eli Hänen
Sanansa on se, joka tuomitsee ihmiset, sanoi Jeesus. Ne, jotka ottavat Hänet vastaan,
siirtyvät pois tuomion alaisuudesta ja saavat armon.Joidenkin vahvassa uskossa olevien "nuhtelu" homoille on kyllä tehnyt näille varsin selväksi missä mennään.
Kumma, että kukaan ei nuhtele niitä, jotka eivät vielä ole luopuneet kaikesta ja jakaneet omaisuuttaan köyhille. Sehän on sentään jeesuksen ihan itsensä antama määräys, ei pelkästään jonkun hänen seuraajansa ja selittäjänsä.- Esko .
Pastori Muikku kirjoitti:
...myös vääräuskoiset tapettaviksi (islamistisissa maissa), oletko huomannut? Kuinka innokkaasti sinut näkisimme saudi-arabialaisella torilla julistamassa jumalasi sanaa?
Islam on todellakin raain uskonto, koska se yllyttää fyysiseen väkivaltaan. Kr.usko tulee hienona kakkosena henkisen väkivaltansa kanssa.>>Kr.usko tulee hienona kakkosena henkisen väkivaltansa kanssa.
Henkinen väkivalta ei kuulu kristinuskon oppeihin. Näytä se lainauksilla mitä väitteesi koskee. - +++++++++
"Islamissa on sellaista raakuutta, jota ei löydykään kristiuskosta ja tuskin muistakaan uskonnoista."
Et siis tunne uskontoasi.
" Islam on tällä tavalla nurinkurista, että se tekee ihmisistä entisestään pahempia."
Et siis tunne uskontoasi etkä historiaa.
"Islamiin on päässyt mukaan aimo annos Muhammedin luonnollista pahuutta."
Et siis tunne Jumalaasi etkä Jeesusta. Jeesus oli parempi kuin Muhammed ( ton Muhammedin kuvauksen perusteella, en usko että täysin totta) mutta ei kuitenkaan täysin puhdas.
"Islam määrää ateistit tapettavaksi (islamilaisessa valtiossa), mutta ateistit eivät näytä vielä huomanneen sitä."
Juutalaisuus ja kristinusko määrää myös samaa, onneksi sitä ei vaan yleensä toteuteta. - +++++++
sen takia hän kirjoitti:
Jeesus suostui pilkattavaksi, hakattavaksi, ruoskittavaksi ja kuolemaan ristillä sovittaakseen meidän syntimme, että meillä olisi mahdollisuus päästä taivaaseen. Ei tarvitse kuin uskoa. Luukas kirjoitti omien muistojensa perusteella kirjeessään Jeesuksen sanoista näin: Kerran, kun Jeesus oli vetäytynyt yksinäisyyteen rukoilemaan ja opetuslapset olivat hänen kanssaan, hän kysyi heiltä: Kuka minä ihmisten mielestä olen? He vastasivat: Toisten mielestä sinä olet Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, toiset taas sanovat, että joku entisajan profeetta on noussut kuolleista. Entä te? kysyi Jeesus. Kuka minä teidän mielestänne olen? Pietari vastasi: Sinä olet Kristus, Jumalan Voideltu. Jeesus kielsi heitä ankarasti puhumasta tästä kenellekään ja sanoi: Ihmisen Pojan täytyy kärsiä paljon. Kansan vanhimmat, ylipapit ja lainopettajat hylkäävät hänet, ja hänet surmataan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.
"Jeesus suostui pilkattavaksi, hakattavaksi, ruoskittavaksi ja kuolemaan ristillä sovittaakseen meidän syntimme, että meillä olisi mahdollisuus päästä taivaaseen."
Muilla ennen Jeesuksen tuloa ei ollut siis mahdollisuutta päästä taivaaseen?
Tämä on jo monta kertaa kysytty ja vastauksen saaminen tähän on yhtä todennäköistä kuin jumalan olemassaolo. Eli mahdoton.
Miksi jumala ei voinut vaan antaa anteeksi? Miksi piti järjestää tämäntapainen epäinhimillinen esitys?
Eli viattoman uhraaminen muiden rikosten takia johon jumala oli itse syyllinen? - ++++++++
Pastori Muikku kirjoitti:
...myös vääräuskoiset tapettaviksi (islamistisissa maissa), oletko huomannut? Kuinka innokkaasti sinut näkisimme saudi-arabialaisella torilla julistamassa jumalasi sanaa?
Islam on todellakin raain uskonto, koska se yllyttää fyysiseen väkivaltaan. Kr.usko tulee hienona kakkosena henkisen väkivaltansa kanssa."islam määrää ...myös vääräuskoiset tapettaviksi"
Kuten Juutalaisuus ja Krstinuskokin.
"Islam on todellakin raain uskonto, koska se yllyttää fyysiseen väkivaltaan."
Kuten Juutalaisuus ja Krstinuskokin yllyttää välivältaan.
Sama Jumalahan on kaikissa näissä kolmessa uskonnossa. Ominaisuuksilta ja persoonaltaan ainakin. - Esko .
++++++++ kirjoitti:
"islam määrää ...myös vääräuskoiset tapettaviksi"
Kuten Juutalaisuus ja Krstinuskokin.
"Islam on todellakin raain uskonto, koska se yllyttää fyysiseen väkivaltaan."
Kuten Juutalaisuus ja Krstinuskokin yllyttää välivältaan.
Sama Jumalahan on kaikissa näissä kolmessa uskonnossa. Ominaisuuksilta ja persoonaltaan ainakin.Tuollainen älytön valehtelu tympäisee. Jokainen väitteesi on vale. Pistä tänne nyt ne todisteet, millä perustelet väitteesi.
- Esko .
+++++++++ kirjoitti:
"Islamissa on sellaista raakuutta, jota ei löydykään kristiuskosta ja tuskin muistakaan uskonnoista."
Et siis tunne uskontoasi.
" Islam on tällä tavalla nurinkurista, että se tekee ihmisistä entisestään pahempia."
Et siis tunne uskontoasi etkä historiaa.
"Islamiin on päässyt mukaan aimo annos Muhammedin luonnollista pahuutta."
Et siis tunne Jumalaasi etkä Jeesusta. Jeesus oli parempi kuin Muhammed ( ton Muhammedin kuvauksen perusteella, en usko että täysin totta) mutta ei kuitenkaan täysin puhdas.
"Islam määrää ateistit tapettavaksi (islamilaisessa valtiossa), mutta ateistit eivät näytä vielä huomanneen sitä."
Juutalaisuus ja kristinusko määrää myös samaa, onneksi sitä ei vaan yleensä toteuteta.Islamin kauheuksia on kerrottu islam palstalla jo monia vuosia.
Muhammed oli murhamies ja massamurhaaja, kiduttaja, karavaanien ryöstäjä, raiskaaja, pedofiili ja valehtelija. Muhammed taikauskoinen ja kirjoitustaidoton ihmisten kivittäjä. Hän pani tämän elämänsä virheettömaksi esimerkiksi muille.
Jeesus oli nykyajankin ihmisille esimerkiksi sopiva mies, joka ei hyväksynyt tappamista, eikä väkivaltaa ja hän puhui loistavasti ja opetti kansaa. Hän myös paransi sairauksia ja herätti kuolleita. Nämä on kerrottu Raamatussa.
Sinun olisi syytä esittää todisteita hurjille väitteillesi Raamatusta. - Kössönöm
Esko . kirjoitti:
Islamin kauheuksia on kerrottu islam palstalla jo monia vuosia.
Muhammed oli murhamies ja massamurhaaja, kiduttaja, karavaanien ryöstäjä, raiskaaja, pedofiili ja valehtelija. Muhammed taikauskoinen ja kirjoitustaidoton ihmisten kivittäjä. Hän pani tämän elämänsä virheettömaksi esimerkiksi muille.
Jeesus oli nykyajankin ihmisille esimerkiksi sopiva mies, joka ei hyväksynyt tappamista, eikä väkivaltaa ja hän puhui loistavasti ja opetti kansaa. Hän myös paransi sairauksia ja herätti kuolleita. Nämä on kerrottu Raamatussa.
Sinun olisi syytä esittää todisteita hurjille väitteillesi Raamatusta.ei ole olemassa mitään todisteita.
- Esko .
Kössönöm kirjoitti:
ei ole olemassa mitään todisteita.
Luukas 1
1 Koska monet ovat ryhtyneet tekemään kertomusta meidän keskuudessamme tosiksi tunnetuista tapahtumista,
2 sen mukaisesti kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta asti ovat omin silmin ne nähneet ja olleet sanan palvelijoita,
3 niin olen minäkin, tarkkaan tutkittuani alusta alkaen kaikki, päättänyt kirjoittaa ne järjestyksessään sinulle, korkea-arvoinen Teofilus,
4 että oppisit tuntemaan, kuinka varmat ne asiat ovat, jotka sinulle on opetettu.
5 Herodeksen, Juudean kuninkaan, aikana oli pappi, nimeltä Sakarias, Abian osastoa. Ja hänen vaimonsa oli Aaronin tyttäriä, ja tämän nimi oli Elisabet.
- tavalla?
Suomessa poliisi varmaan syyllistyisi kiihottamiseen kansanryhmää vastaan ja uskonrauhanrikkomiseen.
- beenthere
Eikös täällä Suomessakin ollut joku NMKY:n ohjekirja, jossa neuvottiin jonkinlaiseen ruumiilliseen kuritukseen, jos ei muu auta?
- Kössönöm
"Helsingin poliisi aloitti yhdistystä koskevan esitutkinnan heinäkuussa, kun NMKY:n avioliittokursseilla käytetystä kirjasta nousi kohu. Englanninkielisessä Conscious Marriage -kirjassa todetaan, ettei lapsen "rakastava fyysinen rankaiseminen" ole väkivaltaa. 2
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/HNMKYn avioliittotyötä epäillään rikoksesta/1135241496196
"Vetoomuksessaan Roman-Lagerspetz lainaa laajasti kirjaa. Se sisältääkin todella paksuja väitteitä. Esimerkiksi näin: Miehet ja naiset ovat erilaisia. Nainen on luonnostaan sisäänpäin suuntautunut (yksityinen elämänpiiri, koti, lapset, tunteet) ja mies luonnostaan ulospäin suuntautunut (kodin ulkopuolinen maailma). Tämän erilaisuuden perusteella vaimon kuuluu jättää viimekätinen päätösvalta miehelle asioissa, jotka koskevat kodin ulkopuolista maailmaa, muun muassa asuinpaikkaa, ystäviä, työpaikkaa ja seurakuntaa.
Edelleen, vaimo ei Raamatun mukaan vapaudu velvollisuudesta olla alamainen aviomiehelleen, vaikka mies ei ottaisikaan vaimon mielipidettä huomioon. Myös vaikealle auktoriteetille tulee olla alamainen. Vaimon alamaisuutta aviomiehelleen verrataan Jeesuksen alamaisuuteen, joka oli alamainen loppuun asti, jopa murhaajilleen ja kiduttajilleen. Myös väkivaltaiselle aviomiehelle tulee olla alamainen."
http://www.kirkkojakaupunki.fi/arkisto/uutiset-ja-ilmiot/7633/
- Tuo siis pohjautuu kristinuskoon. - beenthere

- Tuo siis pohjautuu kristinuskoon.Mikäpä se on avio-onnea elellessä, kun on hyvät ohjeet. Kiitos NMKY!
Taitavat onneksin olla entisiä ohjeita. Sen verran paljon saivat julkisuutta. Suullinen ohjeisus onkin sitten paljon vaikeampaa tarkistaa ja tietää. Siellähän voidaan vieläkin antaa suullisesti näitä "vanhoja hyviä ohjeita". - Kössönöm
beenthere kirjoitti:
Mikäpä se on avio-onnea elellessä, kun on hyvät ohjeet. Kiitos NMKY!
Taitavat onneksin olla entisiä ohjeita. Sen verran paljon saivat julkisuutta. Suullinen ohjeisus onkin sitten paljon vaikeampaa tarkistaa ja tietää. Siellähän voidaan vieläkin antaa suullisesti näitä "vanhoja hyviä ohjeita".on selvä hierarkia. Käytettiin raamattua aikoinaan perusteluna orjuuteenkin. Ja kyllä raamatussa ihan selkeästi sanotaan, että naisen on oltava miehelle alamainen.
- vertauskuvallisuutta
Kössönöm kirjoitti:
"Helsingin poliisi aloitti yhdistystä koskevan esitutkinnan heinäkuussa, kun NMKY:n avioliittokursseilla käytetystä kirjasta nousi kohu. Englanninkielisessä Conscious Marriage -kirjassa todetaan, ettei lapsen "rakastava fyysinen rankaiseminen" ole väkivaltaa. 2
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/HNMKYn avioliittotyötä epäillään rikoksesta/1135241496196
"Vetoomuksessaan Roman-Lagerspetz lainaa laajasti kirjaa. Se sisältääkin todella paksuja väitteitä. Esimerkiksi näin: Miehet ja naiset ovat erilaisia. Nainen on luonnostaan sisäänpäin suuntautunut (yksityinen elämänpiiri, koti, lapset, tunteet) ja mies luonnostaan ulospäin suuntautunut (kodin ulkopuolinen maailma). Tämän erilaisuuden perusteella vaimon kuuluu jättää viimekätinen päätösvalta miehelle asioissa, jotka koskevat kodin ulkopuolista maailmaa, muun muassa asuinpaikkaa, ystäviä, työpaikkaa ja seurakuntaa.
Edelleen, vaimo ei Raamatun mukaan vapaudu velvollisuudesta olla alamainen aviomiehelleen, vaikka mies ei ottaisikaan vaimon mielipidettä huomioon. Myös vaikealle auktoriteetille tulee olla alamainen. Vaimon alamaisuutta aviomiehelleen verrataan Jeesuksen alamaisuuteen, joka oli alamainen loppuun asti, jopa murhaajilleen ja kiduttajilleen. Myös väkivaltaiselle aviomiehelle tulee olla alamainen."
http://www.kirkkojakaupunki.fi/arkisto/uutiset-ja-ilmiot/7633/
- Tuo siis pohjautuu kristinuskoon.Tiedän että on monia, jotka elävät väkivaltaisessa suhteessa, mutta joillakin on Jeesus, jolle voi rukoilla että asiat paranisivat, ja voi kertoa kaikki huolensa. Raamatussa asiat ovat kirjoitettuina vertauskuvallisesti, eikä sana "alamainen" tarkoita mitään nyhveröä alistujaa, vaan sekin on rakkaudellinen sana, jossa nainen ei ajattele pelkästään itseään. Monet naiset ovat ns. "prinsessatyyppisiä" ihmisiä, ja vaativat että heitä tulee kohdella kuin prinsessaa, eivätkä ota huomioon yleensä kuin oman itsensä, mutta he eivät itse ymmärrä sitä. On myös päällepäsmäreitä, jotka ajattelevat itsekkäästi ja ovat kovaäänisiä ja hyökkääviä, sanana "alamainen" ei tarkoita nyhveröä joka palvelee, vaan niin, että suostuu kuuntelemaan myös toista ihmisiä ja ottamaan hänet huomioon erilaisena persoonana kuin mitä itse on, eikä itsensä hiljaisempana ja sopeutuvaisempana "jatkeena". Se on oman itsekkyytensä pienentämistä toisen ihmisen hyväksi. Naiset ovat monesti niitä, joille on tärkeämpiä kodihoitoon liittyvät asiat kuin miehille, ja jos joissakin suhteissa nainen ei tekisi enemmän kodin hyväksi, ne hommat jäisivät kokonaan tekemättä, koska mies on niistä välinpitämättömämpi. On olemassa myös miehiä jotka pitävät ruuanlaitosta ja tiskaamisesta, mutta yleensä näin mukavasti ei ole. Eikä tasapuolisessa ja mukavassa suhteessakaan, jossa molemmat sopuisasti hoitavat kotihommia, ole mitään huomauttamista, siinähän jo vähän karsitaan omasta itsekkyydestä. Raamatun lauseet ovat vertauskuvallisia, ja niistä pitää ensin ottaa selvää, ennenkuin tekee jotain erikoista, eihän toista ihmistä saa alistaa, ei se ihan sellaista tarkoita!
- Ei tarkoita
Kössönöm kirjoitti:
on selvä hierarkia. Käytettiin raamattua aikoinaan perusteluna orjuuteenkin. Ja kyllä raamatussa ihan selkeästi sanotaan, että naisen on oltava miehelle alamainen.
pakollista alamaisuutta, jossa miestä täytyy totella kaikessa ja aina, kuin jokin robotti.
Vaan molemmat ovat Jumalan edessä tasa-arvoisia ja molempien tulee kunnioittaa toistaan,
"Kristuksen pelossa", samoin lasten vanhempiaan.
Miehen tulee tietoisesti osoittaa kunnioitusta vaimolleen, fyysisesti heikompana sukupuolena
sekä tunnustettava, että sekä vaimo, että mies ovat tasavertaisia "elämän armon perillisiä"
Seurakunnissa naisten tuli olla hiljaa järjestyksen vuoksi..(siellä ei saanut höpöttäen häiritä) Ei tarkoita kirjoitti:
pakollista alamaisuutta, jossa miestä täytyy totella kaikessa ja aina, kuin jokin robotti.
Vaan molemmat ovat Jumalan edessä tasa-arvoisia ja molempien tulee kunnioittaa toistaan,
"Kristuksen pelossa", samoin lasten vanhempiaan.
Miehen tulee tietoisesti osoittaa kunnioitusta vaimolleen, fyysisesti heikompana sukupuolena
sekä tunnustettava, että sekä vaimo, että mies ovat tasavertaisia "elämän armon perillisiä"
Seurakunnissa naisten tuli olla hiljaa järjestyksen vuoksi..(siellä ei saanut höpöttäen häiritä)"Seurakunnissa naisten tuli olla hiljaa järjestyksen vuoksi..(siellä ei saanut höpöttäen häiritä) "
Joko nykyään on höpöttäminen sallittu seurakunnassa?
Vai jutellaanko siellä vain miesten kesken vakavasti mielikuvitusasioista?vertauskuvallisuutta kirjoitti:
Tiedän että on monia, jotka elävät väkivaltaisessa suhteessa, mutta joillakin on Jeesus, jolle voi rukoilla että asiat paranisivat, ja voi kertoa kaikki huolensa. Raamatussa asiat ovat kirjoitettuina vertauskuvallisesti, eikä sana "alamainen" tarkoita mitään nyhveröä alistujaa, vaan sekin on rakkaudellinen sana, jossa nainen ei ajattele pelkästään itseään. Monet naiset ovat ns. "prinsessatyyppisiä" ihmisiä, ja vaativat että heitä tulee kohdella kuin prinsessaa, eivätkä ota huomioon yleensä kuin oman itsensä, mutta he eivät itse ymmärrä sitä. On myös päällepäsmäreitä, jotka ajattelevat itsekkäästi ja ovat kovaäänisiä ja hyökkääviä, sanana "alamainen" ei tarkoita nyhveröä joka palvelee, vaan niin, että suostuu kuuntelemaan myös toista ihmisiä ja ottamaan hänet huomioon erilaisena persoonana kuin mitä itse on, eikä itsensä hiljaisempana ja sopeutuvaisempana "jatkeena". Se on oman itsekkyytensä pienentämistä toisen ihmisen hyväksi. Naiset ovat monesti niitä, joille on tärkeämpiä kodihoitoon liittyvät asiat kuin miehille, ja jos joissakin suhteissa nainen ei tekisi enemmän kodin hyväksi, ne hommat jäisivät kokonaan tekemättä, koska mies on niistä välinpitämättömämpi. On olemassa myös miehiä jotka pitävät ruuanlaitosta ja tiskaamisesta, mutta yleensä näin mukavasti ei ole. Eikä tasapuolisessa ja mukavassa suhteessakaan, jossa molemmat sopuisasti hoitavat kotihommia, ole mitään huomauttamista, siinähän jo vähän karsitaan omasta itsekkyydestä. Raamatun lauseet ovat vertauskuvallisia, ja niistä pitää ensin ottaa selvää, ennenkuin tekee jotain erikoista, eihän toista ihmistä saa alistaa, ei se ihan sellaista tarkoita!
"Tiedän että on monia, jotka elävät väkivaltaisessa suhteessa, mutta joillakin on Jeesus, jolle voi rukoilla että asiat paranisivat, ja voi kertoa kaikki huolensa."
Kiva tuollainen kokonaisedullinen mielenterveystukipaketti! Ihan ilmaiesksi voi oman kodin suojissa jutella oman pään sisällä asuvalle näkymättömälle terapeutille.
- olin ennen teitä
Saattaa saada aikaan kyseistä polemiikkia ateistien keskuudessa, ymmärrettävää.
En usko että ateisti ei uskaltaisi tappaa kalaa autiolla saarella eloon jäädäkseen,
mitenkään liittymättä laittamaasi linkkiin. Hollywoodin elokuvamaailmasta asiaa
tarkasteltuna kaikkia osapuolia kunnioittaen. Vaikka Kiinassa. Tai naurusaarilla.
Ilman naurua interaktiivisesti toki -- Voi tätä "Tellus-planeettaa-yhteistä-piinaa" - Kyllä se on huomattu
Sinäkin puollustaisit viime tipassa islamia, vihaat henkeen ja vereen krisitnuskoa ja erityisesti sitä todellista Jeesus-uskoa. Víitsit vielä sitten tsiteerata moisia web-sivuja. Sittenkin puollustat viimekädessä vaikka veritekoja, kun vain ei tule kysymykseen Jeesus Vapahtaja!
- Kössönöm
En ikinä puolustaisi mitään uskontoa. Hanna se ilmeisesti siinä taas raivoaa. Miksi noin katkera olet, vaikka väität että uskontosi tekee onnelliseksi. Ei sinun kirjoituksistasi onnea löydy.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun355792- 773393
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa823155Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus3152725- 412262
- 542201
Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo251480Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi211381- 491379
Riku Rantala OUT, Matti Rönkä IN - Hengaillaan visailuohjelmaan astuu kova nimi: "Olen kasvanut..."
Matti Rönkä jäi eläkkeelle yli 30 vuoden työuran jälkeen loppuvuodesta 2024. Uutistenlukija-toimittaja-kirjailija ei kui281293