Uskovaisia haukutaan usein hihhuleiksi ja hurmostelijoiksi, mutta, mutta, löytyy niitä pahimman luokan hurmostelijahihhuloita muistakin piireistä:
Meneppä kuule vaikka jääkiekko-otteluun Suomi-Ruotsi, niin siellä sitä hurmosta vasta löytyykin. Järki pistetty kaappiin ja tunteet käyvät kuumina. siellä ei ole kysymys yksilöllisyydestä, vaan joukkohurmos pahimmillaan. Jos siellä uskallat sanoa kovaan ääneen sarkastisen huomautuksen, niin turpaan tulee heti.
Tai mene jalkapallo-otteluihin, siellähän joukkohurmos ajautuu vaikka lähimmäisen listimisasteelle yhden vaivaisen pallon takia. Järki hoi, äly älä jätä!
Tai mene vaikka johonkin isoon shoppailuparatiisiin "Puoleen hintaan -päiville", niin johan on hurmosta kerrakseen, ihmiset eivät edes näe hypnotisoituneilla silmillään toisiaan, vaan kävelevät suoraan päälle ja tappelevat jostain onnettomasta kulahtaneesta rätistä.
Mene johonkin maailman kuulun laulajatähden konserttiin, jonne vaeltaa 100.000 ihmistä kuin sopulit ja voih, kun he osaavatkin niin somasti heijata itseään tahdissa puolelta toiselle tuikut käsissään. He ovat kuin yhtä isoa lihahyytelöä, joka velloo puolelta toiselle. Ja toiset heistä ovat pistäneet taloutensa vaakalaudalle maksaessaan järjettömiä hintoja siitä, että saavat nähdä jonkun rääkyvän kitarinsa ulos.
Jos sitten tapahtuu joku onnettomuus,katastrofi 500 km päässä, niin ihmiset ovat niin järkyttyneitä, niin järkyttyneitä, nyyhkivät sohvillaan ja sytyttelevät tuikkujaan ja halailevat toisiaan ja ovat siis niin maassa, että opiaatteja sun muita lohduttumia on haettava ja heti. Mutta ah, kun viikko on mennyt, niin Rillumarei vaan, taas vedetään lärvit ja heitetään läppää ja on niin haaaskaa että. Todellisia joukkohurmostelijoita, olisivat edes puoli vuotta masentuneita ja puoli vuotta iloisia, mutta ei kun ees sun taas.
Joten uskovaise,t te olette sentään aidoista aidoimpia ”hihhuleita” innostuessanne uskostanne välillä jopa niin kauheasti, että kerrotte siitä ohimennen jopa naapurillenne.

Vastaukset 13
Vanhimmat
hihhuli on sanana nykysuomessa halventavaa kieltä, ja se tarkoittaa poliittista tai uskonnollista kiihkoilijaa. Hihhuli oli alkuaan jyrkimpään lestadiolaissuuntaan kuuluva henkilö. Puhuttiin myös poliittisista hihhuleista. Tietosanakirja pitää hihhulia lestadiolaisten pilkkanimityksenä.
Mainitsemissasi tapahtumissa ihmiset sentään omin silmin näkevät ketä kannustavat tai ihannoivat. Uskikset taas palvovat näkymätöntä ja mielikuvituksen tuottamaa satuolentoa, joka luokitellaan jo sairaudeksi.
"Uskikset taas palvovat näkymätöntä ja mielikuvituksen tuottamaa satuolentoa, joka luokitellaan sairaudeksi."
Tuo ei pidä paikkaansa. Kysymyksessä ei ole "mielikuvituksen tuottama satuolento" eikä puhe ole mistään sairaudesta. Miksi et voi puhua asiallisesti uskosta ja uskonnoista? Miksi se häiritsee sinua, että ne uskovat, joilla on uskoa ja ne ovat uskomatta, joilta usko puuttuu? Ateisteja on maailmassa vähän yli kaksi prosenttia, ja heidän lukumääränsä on vähenemään päin.
Suomessakin kirkkoon kuuluvista pitkälti alle puolet uskovat jumalaan. Ateisteja on maailma pullollaan ja erilaisa uskontoja, joissa ei ole mitään harhaista jumalahahmoa, on myös satoja. Ateistisuus kasvaa koko ajan, kun ihmiset huomaavat, miten heitä on vedätetty uskonnollisilla harhoilla.
Ihminen on silloin mieleltään sairas, kun uskoo pään tuottamien mielikuvien olevan totta. Miksi paeta totuutta..
Yhteiskunnassamme tehdään suurta vääryyttä ihmisoikeuksia kohtaan, syöttämällä lapsille uskonnollisia satuja totena. Aivopesu on joidenkin kohdalla niin tehokasta, että uskovat harhoihin vielä aikuisenakin. Usko syntyy manipulaatiosta, ei siitä, että joillakin vain "sattuu" olemaan uskoa.
on maailma pullollaan."
Noinhan sitä voi väittää tietenkin kuka hyvänsä, joka haluaa noin olevan. Ateisteja on 2,2 prosenttia maailman ihmisistä, ja heidän lukumääränsä on vähenemään päin. Tilasto maailman uskonnoista on ilmestynyt vuodesta 1985. Maailman lähetys- ja uskontotilaston julkaisivat 25. kerran missiologit David B. Barret, Todd M. Johnson ja Peter F. Crossing. Tilasto on ilmestynyt vuodesta 1985. Tässä linkki:
http://www.ortodoksi.net/index.php/Maailman_uskonnot_vuonna_2009
sillä niin on tehty koko tämän kahden vuosituhannen ajan ja edelleen eteenpäinkin, jopa vainotkin palaavat areenalle, sillä Paha tietää, että sillä on vähän aikaa, eikä enää kaihda pahoja tekojaan, viimeiset kolme ja puoli vuotta tulevat olemaan hävityksen kauhistusta, mutta joka Jeesuksessa pysyy saa voittopalkinnon Jumalan valtakunnassa. Muistakaa Herraa Jeesusta, joka otti häpeän päällensä, että meillä elämä hänessä olisi, niin hän meitä rakasti, vaikka oli Herra, niin hän otti orjan muodon ja siihen myös meitä kutsutaan.
Elämä todellisuudessa harhojen sijaan, on voittopalkinto. Kristinusko opettaa harhaisuuteen.
Ajatella, miten rikasta elämä voi olla. Minulla on usko Jumalaan ja kaiken lisäksi vielä kaikki muu hyvä, on työpaikat, on maallista mammonaa, olen kierrellyt maailmaa, olen lahjakas erityisalueilla, on mielenkiintoisia harrastuksia, terveyttä on piisannut itselle ja perheelle, on kauniit ja lahjakkaat lapset, mitä sitä voisi enää odottaakaan - tietysti Jumalan luona on asiat vielä paremmin.
Mutta he ahdistivat häntä suurilla huudoilla, vaatien Jeesusta ristiinnaulittavaksi; ja heidän huutonsa pääsivät voitolle. Niin Pilatus tuomitsi heidän vaatimuksensa täytettäväksi. Ja hän päästi irti sen, joka kapinasta ja murhasta oli vankeuteen heitetty ja jota he vaativat, mutta Jeesuksen hän antoi alttiiksi heidän mielivallallensa. Ja viedessään häntä pois he saivat käsiinsä Simonin, erään kyreneläisen, joka tuli vainiolta; ja hänen olalleen he panivat ristin kannettavaksi Jeesuksen jäljessä. Ja häntä seurasi suuri joukko kansaa, myös naisia, jotka valittivat ja itkivät häntä. Niin Jeesus kääntyi heihin ja sanoi: "Jerusalemin tyttäret, älkää minua itkekö, vaan itkekää itseänne ja lapsianne. Sillä katso, päivät tulevat, jolloin sanotaan: 'Autuaita ovat hedelmättömät ja ne kohdut, jotka eivät ole synnyttäneet, ja rinnat, jotka eivät ole imettäneet'. Silloin ruvetaan sanomaan vuorille: 'Langetkaa meidän päällemme', ja kukkuloille: 'Peittäkää meidät'. Sillä jos tämä tehdään tuoreelle puulle, mitä sitten kuivalle tapahtuu?" (Luukas 23:23)
Asiat eivät ole aina niinkuin päällisin puolin näyttäisi, kannattaa etsiä Jumalan valtakuntaa ja vanhurskauttaan, että voi ymmärtää mikä on ihmisen loppu ja mihin elämässään kannattaa pyhittyä.
Ettet vain olisi pyhittynyt omavanhurskauteen?
ja elävän veden voimassa, amen. Kaikki toivoni on Jumalan armossa Jeesuksessa ja Pyhässä Hengessä.
kieltävät Herran Jeesuksen. Nimikristityillä on se toinen sudenkuoppa eli laittomuus, sillä kun ei olla synnytty vedestä ja Hengestä, niin ollaan edelleen omassa syntisyydessä, sillä vasta uudestisyntymisessä ja kasteessa Jeesukseen pääsee ihmisen iloitsemaan Jumalan vanhurskaudesta ja Jeesuksen veren ja murretun ruumiin antamasta vapaudesta syntikahleista, lisäksi tulee kaikkinaiset Jumalan armoteot lahjojensa ja yltäkylläisen elämän hedelmässä, joista rauha ja rakkaus ovat tärkeimmät, lisäksi usko ja toivo, joka ei saata ketään häpeään, vaikka ahdistuksia ja vastustusta onkin täällä koetuksien maailmassa.
Näinhän se menee, että jos on usko Jumalaan ja sen päälle vielä kaikki muukin hyvä, niin voisko asiat paremmin ollakaan.