Jumalan tuli

KAIKISSA niissä ihmisissä jotka lähtevät Jumalan Pojan Jeesuksen viitoittamalle Isän tahdon tielle.

Tuolle Isän tahdon tielle lähtevät ne joita Isä itse kutsuu. Isä kun itse kutsuu ihminen on tullut kohtaamaan
TODELLISEN oman tilansa, HUKKUU ellei Jumala armahda. Ihminen ei hädässään voi muuta kuin
anoa, etsiä, kolkuttaa EIKÄ huoli mistään muusta, kuin, että saa kohdata avun, auttajan, vapauttajan,
elämän antajan Jeesuksen.
Kohdattuaan Jeesuksen KAIKKI ENTINEN KATOAA ja UUSI TULEE sijaan Jumalan tuli Jeesuksessa.
35243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

aivan mitätöntä Jumalaa ettei Hänen tulensa voi enää syttyä vaan kaikki muut ihmiset kulkee
vääjämättömästi kohti iankaikkista eroa paitsi ei YKSI, niin tämän poljetun tosiasian nostan
esille Jumalan KUNNIAKSI.

Jumalan totuus on tämän aloituksen sanoma ja siunattu on jokainen joka tuolla
Jumalan Pojan uskon tielle lähtee. Se tie ei ole helppo, mutta se tie johtaa AINOASTAAN
Jumalan tulen syttymiseen sydämessä. Ainoastaan Jumalan Pojan uskon tie johtaa iankaikkiseen
elämään JO TÄÄLLÄ AJASSA joka jatkuu iäti Taivaassa.

Äänestä

Armissakaan, vaikka totuuden sai kuulla ja kirjojakin tilasi 1-14 kappaletta koko suvulle jaettavaksi:

"Totuus on ja pysyy siinä kun olen sanonut, sanoma jota Teuvo on tuonut
on ollut oikeaa (mutta paljon myös sellaista mitä olen ihmetellyt,
hätkähtänyt mihin en ole voinut yhtyä, ja paljon on tapahtunut järkyttäviä
asioita joita en ole voinut ymmärtää) mutta Teuvon hengeen ei hengeni ole
koskaan voinut yhtyä."

Silloin koitti Saatanalle otollinen henki. Veti ylleen kirkkauden enkelin asun,
meni sisaren luokse, kuin muinoin paratiisissa sanoen:

"Teuvoko täällä on muka ainut Pyhän Hengen saanut? Jumala yksin tietää,
on muitakin. Muuta en sano!"

Äänestä
  • Sanoillanne lyötte kanssa sisarianne ja sanoillanne kiitätte Luojaanne.

    Syömmessänne asuu pahuus.

    Äänestä

  • väännöksiä joita sinä kannat täällä alvariisi ilomielin viha sydämessäsi.

    Aloituksen sana on TOSI ja sitä ei kukaan voi muuksi muuttaa.

    Äänestä

  • apos, kirjoitti:

    Sanoillanne lyötte kanssa sisarianne ja sanoillanne kiitätte Luojaanne.

    Syömmessänne asuu pahuus.

    lyöntejä Jumalan rakkaudesta niin olet tullut petetyksi saatanan valkeuden enkelin hengen toimesta.

    Äänestä

  • iänikuisia kirjoitti:

    väännöksiä joita sinä kannat täällä alvariisi ilomielin viha sydämessäsi.

    Aloituksen sana on TOSI ja sitä ei kukaan voi muuksi muuttaa.

    Olet joutunut aivopesun kohteeksi.
    Sinut on manipuloitu tuomaan negatiivisuutta ympärillesi, käsiesialta lähtee kirous.

    muutamia todistuskappaleita on luettu jo palstalla.

    HAARP
    6470214
    ELF

    Äänestä

  • , kirjoitti:

    Minkä ihmisopin aivopesemä oletkaan kun viestisi kielii todella pahaa saastaisuutta?

    Jos tahdot sielusi pelastuvan, niin kyllä sinun on saastaisuuden hengestä irtisanouduttava.

    Jumala ei johdata ketään saastaisuuteen vaan tosi pyhyyteen.

    Äänestä

  • puhut. kirjoitti:

    Kerrosta miksi käsiesi alta lähtee kiroilevia ihmisiä.

    Sellainen on Saatanan hengestä.

    Äänestä

  • , kirjoitti:

    Kerrosta miksi käsiesi alta lähtee kiroilevia ihmisiä.

    Sellainen on Saatanan hengestä.

    saastaisuuden hengestäsi tahdo irti päästä et tule koskaan kohtaamaan Jumalan totuutta jota nyt
    väität kiroiluksi.

    Äänestä

  • , kirjoitti:

    Olet joutunut aivopesun kohteeksi.
    Sinut on manipuloitu tuomaan negatiivisuutta ympärillesi, käsiesialta lähtee kirous.

    muutamia todistuskappaleita on luettu jo palstalla.

    HAARP
    6470214
    ELF

    Negatiivisuutta, pahaa, vai miksi sen ajan uskovat eivät hänen sanojaan voineet sietää:

    Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella, mitä minä sanon.
    Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.
    Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden.
    Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi ette usko minua?
    Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu. Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta."

    Ei tuonut, vaan hyvää, mutta ihminen itsessään ei voi sitä sietää.

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    miettimäänkään millainen oli ja on Jeesus ja miten Häneen VAIKKA näkivät uskottiin.

    Ja niin on TOSI hyvää tuovat vain ne harvat jotka Jumalan tahdon tiellä Hänen totuuttaan tuovat
    IANKAIKKISEKSI ja jo tämän elämänkin PARHAAKSI.

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    Negatiivisuutta, pahaa, vai miksi sen ajan uskovat eivät hänen sanojaan voineet sietää:

    Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella, mitä minä sanon.
    Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.
    Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden.
    Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi ette usko minua?
    Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu. Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta."

    Ei tuonut, vaan hyvää, mutta ihminen itsessään ei voi sitä sietää.

    Mieti vähän, Jeesus toi uuden eli evankeliumin.

    Te tuotte Jeesuksen vastustajan sanomaa.

    Hssu, et sinä tuo totuutta, vaan tuot Armin ajatuksia.

    Äänestä

  • vs, kirjoitti:

    kuin tuovatkin kaikki joita Jumalan Henki saa johdattaa.

    Mutta ihmisoppien kannattajilla onkin toisin he eivät voi täysin samaa tuoda toistensa kanssa
    kun jokaisella ihmisellä on se oma mieli joka sanaa tulkitsee omalla tavallaan. MUTTA toden totta
    ihmisopin omatkin kyllä silloin kimppaan menevät keskenään kun on vastassa JUMALA HÄNEN YKSI TOTUUTENSA USKONSA.

    Äänestä

  • ''' kirjoitti:

    Mieti vähän, Jeesus toi uuden eli evankeliumin.

    Te tuotte Jeesuksen vastustajan sanomaa.

    ETSIKÄÄ ENSIN JUMALAA JA HÄNEN VALTAKUNTAANSA (yksi esim.)
    MITEN TÄMÄN VÄÄNNÄT JEESUKSEN VASTUSTAJAN SANOMAKSI?

    Mene hyvä ihminen itseesi ja tee parannus käänny valheen tieltäsi Jeesuksen viitoittamalle
    elämän tielle.

    Äänestä

  • vs, kirjoitti:

    Hssu, et sinä tuo totuutta, vaan tuot Armin ajatuksia.

    Nämä ovat:

    Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella, mitä minä sanon.
    Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.
    Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden.
    Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi ette usko minua?
    Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu. Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta."

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    Negatiivisuutta, pahaa, vai miksi sen ajan uskovat eivät hänen sanojaan voineet sietää:

    Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella, mitä minä sanon.
    Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.
    Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden.
    Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi ette usko minua?
    Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu. Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta."

    Ei tuonut, vaan hyvää, mutta ihminen itsessään ei voi sitä sietää.

    Eivät suinkaan -- yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny.

    Ja näin todella on jos saatanan tahdon mukaan elämänsä taivaltaa, se vie ihan väärään suuntaan, päin helvettiä.

    todella ällistyttävää Jeesuksen sanomasta ei tiedetä mitään. Mihin ne ovat ihmisten raamatuista
    häipyneet?

    ihmisen on oman uskon tieltään etsimään Jumalaa jos mielii Jumalan yhteyteen päästä.

    Ilman tuota kääntymystä kuljetaan oman jumalan turvissa kohti iankaikkista eroa Jumalasta.

    Se on kuin onkin niin YKSI TIE AINOASTAAN JOHDATTAA ISÄN YHTEYTEEN JEESUKSESSA

    Äänestä

  • on ollut ja on kirjoitti:

    todella ällistyttävää Jeesuksen sanomasta ei tiedetä mitään. Mihin ne ovat ihmisten raamatuista
    häipyneet?

    Hypätään yli, niinkuin hyppäävät aidan yli ne rosvot ja varkaat, ohi Jeesuksen, sama on jo Raamatun lukemisessa, ohitetaan Jeesuksen sanat:

    Siksi Jeesus jatkoi: "Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti.
    Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä.

    Äänestä

  • on ollut ja on kirjoitti:

    todella ällistyttävää Jeesuksen sanomasta ei tiedetä mitään. Mihin ne ovat ihmisten raamatuista
    häipyneet?

    Näihin Raamattu keskusteluihin on tuotu vähiten Jeesuksen sanoja, ne kun on myrkkyä saatanalle.

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    Eivät suinkaan -- yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny.

    Ja näin todella on jos saatanan tahdon mukaan elämänsä taivaltaa, se vie ihan väärään suuntaan, päin helvettiä.

    saatanan tahdon mukaan, kuka ei. Kyllä toit Raamatusta Jumalan tahdon mukaisia Vapahtajan Jeesuksen sanoja, eivätkä ne mihinkään ole ihmisten Raamatuista häipyneet. Nyt on vain niin, että on ihmisiä, joille nuo sanat itsessään eivät mitään myrkkyä olekaan, mutta sinä olet ottanut nyt "missioksesi" Armin rinnalla tulkita niin, että lähestulkoon kaikki eivät "sietäisi kuulla" noita Jeesuksen sanoja.

    Saatko itsellesi jotenkin ihmeellistä nostetta kuvittelemalla muut ihmiset piirun verran huonommiksi tai vähemmän näkeviski, suorastaan sokeiksi? Eikö olisi parempi, että itse tutkisit noita Jeesuksen sanoja ennen kuin tuot niitä korkealentoisesti muille "tiedoksi"? Eikö olisi parempi, että menisit itse ensin ahtaasta portista sisään ja tulisit vasta sitten kertomaan muille, mitä nämä ovat ja sietävät ja mitä eivät ole ja siedä?

    Äänestä

  • Hssua kauan seurannu kirjoitti:

    Kun lisäisin niihin matalaprofiilisen höysteen, että enhän minä mitään voi tietää kun olen vain tällainen ymmärtämätön ihminen, mutta tuon niitä tänne hyvin varovasti, ihmisiä peljäten, antakaa anteeksi, ihmiset.

    Enkä herännyt tähän aikaan varta vasten vastatakseni sinulle, vaan tulin katsomaan säätiedotuksen ja lähden kohta töihin, samalla vilkaisin tänne.

    Ja onko mitenkään mahdollista, että lopettaisit roikkumisen perässäni, toivoin tätä jo aiemmminkin, sillä tuntuu, että sinulla on henkilökohtaista kaunaa minua ja Armia kohtaan, ja sellaista ei ole hyvä kantaa, varmaan tunnet sen sydämessäsi jonkunlaisena hankaluutena, luulisin.

    Hyvää päivän jatkoa.

    Äänestä

  • Hssua kauan seurannu kirjoitti:

    saatanan tahdon mukaan, kuka ei. Kyllä toit Raamatusta Jumalan tahdon mukaisia Vapahtajan Jeesuksen sanoja, eivätkä ne mihinkään ole ihmisten Raamatuista häipyneet. Nyt on vain niin, että on ihmisiä, joille nuo sanat itsessään eivät mitään myrkkyä olekaan, mutta sinä olet ottanut nyt "missioksesi" Armin rinnalla tulkita niin, että lähestulkoon kaikki eivät "sietäisi kuulla" noita Jeesuksen sanoja.

    Saatko itsellesi jotenkin ihmeellistä nostetta kuvittelemalla muut ihmiset piirun verran huonommiksi tai vähemmän näkeviski, suorastaan sokeiksi? Eikö olisi parempi, että itse tutkisit noita Jeesuksen sanoja ennen kuin tuot niitä korkealentoisesti muille "tiedoksi"? Eikö olisi parempi, että menisit itse ensin ahtaasta portista sisään ja tulisit vasta sitten kertomaan muille, mitä nämä ovat ja sietävät ja mitä eivät ole ja siedä?

    siinäpä se, siksipä oletkin kirottuna pysynyt kun olet ihmisiä seurannut etkä ole kääntynyt Jumalan
    puoleen anomaan, että Hän sinut totuuteensa johdattaisi omalta uskon ja pyyhyyden tieltäsi.

    Hssu on kuin onkin Jumalan tahdon tiellä jota sinussa oleva henki ei voi ymmärtää.
    Kerran kuitenkin sinullekin paljastuu totuus mikä oli sinun uskosi Jeesuksen sanaan.
    Jos olisit uskomassa Jeesusta ja näin Jumalan Hengen kuljetettavana et sinä Jumalan Hengen kuljetettavaa
    vastaan sotisi saastaisella tavalla ETKÄ TIETYSTI LAISINKAAN.

    Se, että ihminen sanoo uskovansa Jeesukseen NIIN SE USKO MYÖS NÄKYY. SE näkyy siinä mitä ihminen
    sieltä sisimmästä ulos tuo. Tuoko hän oman lihallisen mielen sanomaa siloin ei usko kuin vale jeesukseen
    mutta jos tuo Jumalan mielen mukaista sanomaa SILLOIN ON JUMALAN POJAN USKON TIELLÄ.

    Ei siis ole Jumalan Hengessä mikään jäävä salaan vaan KAIKKI ON AVOINTA JA PALJASTETTUA toisin kun valejeesukseen uskovilla.

    Äänestä

Se onkin sellainen tuli josta uskonhörhöt eivät näe edes kajastusta. Pieni on jumalanne todellisen Luojan rinnalla. Tarujen sankareita palvotte ja sehän onkin se suuri eksytys.

Äänestä
  • "Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä. 13. Jumalan edessä, joka kaikki eläväksi tekee, ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka Pontius Pilatuksen edessä todisti, tunnustaen hyvän tunnustuksen, minä kehoitan sinua, 14. että tahrattomasti ja moitteettomasti pidät käskyn meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka, 15. jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra, 16. jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä - hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen."

    Jonkun väärän palvelija sinäkin olet. Jumalan sana on tosi ja katso ja hätkähdä.

    Äänestä

  • nähnyt? kirjoitti:

    "Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä. 13. Jumalan edessä, joka kaikki eläväksi tekee, ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka Pontius Pilatuksen edessä todisti, tunnustaen hyvän tunnustuksen, minä kehoitan sinua, 14. että tahrattomasti ja moitteettomasti pidät käskyn meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka, 15. jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra, 16. jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä - hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen."

    Jonkun väärän palvelija sinäkin olet. Jumalan sana on tosi ja katso ja hätkähdä.

    Kehoitus...

    >>>"Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään,>Jonkun väärän palvelija sinäkin olet. Jumalan sana on tosi ja katso ja hätkähdä.

    Äänestä

  • \_/ kirjoitti:

    viestisi ja jos et saastaisuudestasi tahdo irti päästä olet täällä lyömässä Jumalan omaa joka on lyöt
    Jeesusta.

    ETkä tuolla tiellä tule koskaan kohtaamaan Jumalan tulta vaan olet kaikin tavoin vastustamassa
    ettei ihmisten sydämissä Jumalan tuli saisi syttyä.

    Aloituksen sana on totta, mutta todella pahaa saastaiselle saatanan hengelle SILLÄ SE TIETÄÄ mitä
    seuraa jos ihminen lähtee Jumalan Pojan viitoittamalle Jumalan tahdon tielle.

    Äänestä

  • saastainen oli kirjoitti:

    Juuri noin puhuu uskon sekoittama mieli, joka ei suurta Luojaansa tunne, vaan ihmisoppien saastassa ja lahkoissa rypee.

    Äänestä

  • Luojan nähnyt. kirjoitti:

    ihmisoppien luojan. Miksi et ota sanaa vastaan, vaan pullikoit sitä vastaan?

    Niin mitä lahkoon tulee, missä lahkossa lienet Jumala ei minua ole johdattanut yhdenkään
    lahkon piiriin vaan YHTEYTEENSÄ.

    Äänestä

  • mutta vain kirjoitti:

    Sama Herra on sulla ja Teuvolla.

    JA SE ON LUSIFER.

    Äänestä

  • TUPJM, kirjoitti:

    Sama Herra on sulla ja Teuvolla.

    JA SE ON LUSIFER.

    Jeesukselle antaa kuin, että Hän on lusifer.
    Ei ollut sanomassasi mitään uutta.

    Äänestä

  • mutta vain kirjoitti:

    ihmisoppien luojan. Miksi et ota sanaa vastaan, vaan pullikoit sitä vastaan?

    Niin mitä lahkoon tulee, missä lahkossa lienet Jumala ei minua ole johdattanut yhdenkään
    lahkon piiriin vaan YHTEYTEENSÄ.

    MINÄ en lahkoissa puljaudu! Miten on sinun laitasi? Johonkin hellareihin, lestaattiin, tai sapattilaisiin selvästi kuulut.

    Äänestä

  • Luojan nähnyt. kirjoitti:

    MINÄ en lahkoissa puljaudu! Miten on sinun laitasi? Johonkin hellareihin, lestaattiin, tai sapattilaisiin selvästi kuulut.

    et katso viestejä lainkaan. Mitä sanoin?

    Äänestä

tätäkin aloituksen sanomaa vastaan on käyty, vaikka Jumalan sana selvästi osoittaa ja itse olen
todeksikin saanut tulla kokemaan elämään, että Jumalan tahdon tie on ainut tie pelastukseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kyllä syttyy kirjoitti:

KAIKISSA niissä ihmisissä jotka lähtevät Jumalan Pojan Jeesuksen viitoittamalle Isän tahdon tielle.

Tuolle Isän tahdon tielle lähtevät ne joita Isä itse kutsuu. Isä kun itse kutsuu ihminen on tullut kohtaamaan
TODELLISEN oman tilansa, HUKKUU ellei Jumala armahda. Ihminen ei hädässään voi muuta kuin
anoa, etsiä, kolkuttaa EIKÄ huoli mistään muusta, kuin, että saa kohdata avun, auttajan, vapauttajan,
elämän antajan Jeesuksen.
Kohdattuaan Jeesuksen KAIKKI ENTINEN KATOAA ja UUSI TULEE sijaan Jumalan tuli Jeesuksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu