pitäisiköhän vuohennu--ija belialin viestit, jossa hän selvitti ettei uskovaiset ole hänen mielestään ihmisiä, ja kirkkojen polttaminen on oikein, lähettää poliisille? seurauksena saattaa nimittäin muutoin olla uutisoidun kaltaista toimintaa, jossa 'tekijät uskoivat tehneensä oikein'. vähän liian auvismaista retoriikkaa. juttelu ammattiauttajien ja virkavallan kanssa voisi olla hyödyksi, jotta tilanne voitaisiin arvioida ennalta.
iltalehti:
'Uskovat tehneensä oikein
Teinitytöt tunnustivat kirkon sytyttämisen
Maanantai 1.3.2010 klo 13.56
Torstai-iltaisesta Hammarlandin kirkon tuhopolttoyrityksestä epäillyt teinitytöt ovat tunnustaneet tekonsa, kertoo Nya Åland-lehti.
Kirkko yritettiin sytyttää polttopulloilla Ahvenanmaalla
Kaksi tyttöä, iältään 16 ja 17, yrittivät sytyttää viime torstaina Hammarlandin kirkon tuleen heittelemällä sitä polttopulloilla. Hyökkäys oli kohdistettu Nya Ålandin mukaan koko kirkko-instituutiota, eikä vain rakennusta, kohtaan.
- Tähän liittyy satanistisia elementtejä, tutkinnanjohtaja Olof Lindqvist Ahvenanmaan poliisista sanoo lehdelle.
Perjantaina pidätetyt tytöt ovat vielä tutkintavankeudessa.
- He kertoivat, että teko oli suunniteltu etukäteen, ja he ovat vakuuttuneita siitä, että teko oli oikein.
Tytöt matkustivat bussilla Maarianhaminasta Hammarlandiin ja heittivät viisi Molotovin cocktailia kohti kirkkoa. Sen jälkeen he matkasivat bussilla pois paikalta. Tytöt eivät asu Hammarlandissa. '

Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyse oli kristinuskon erään lahkon toiminnasta. Ei mitään yhteyttä ateisteihin.
"pitäisiköhän vuohennu--ija belialin viestit, jossa hän selvitti ettei uskovaiset ole hänen mielestään ihmisiä, ja kirkkojen polttaminen on oikein, lähettää poliisille?"
Lähetä toki... Ole kerrankin elämässäsi mies ja tee mitä uhkailet äläkä aina vain vingu. :)
http://www.youtube.com/watch?v=nrYNICo26i4
So fucking what!
Well, I've been to Hastings and I've been to Brighton
I've been to Eastbourne too
So what, so what
And I've been here, I've been there
I've been every fucking where
So what, so what
So what, so what, you boring little cunt
Well, who cares, who cares what you do
Yeah, who cares, who cares about you, you, you, you, you
Well, I've fucked the queen, I've fucked Bach
I've even sucked an old man's cock
So what, so what
And I've fucked a sheep, I've fucked a goat
I rammed my cock right down its throat
So what, so what
So what, so what, you boring little fuck
Well, who cares, who cares what you do
And, who cares, who cares about you, you, you, you, you
And I've drunk that, I've drunk this
I've spewed up on a pint of piss
So what, so what
I've had skag, I've had speed
I've jacked up until I bleed
So what, so what
So what, so what, you boring little cunt
Well, who cares, who cares what you do
Yeah, who cares, who cares about you, you, you, you, you, you
A-hahaha!
Yeah!
I've had crabs, I've had lice
I've had the clap and that ain't nice
So what, so what
I've fucked this, I've fucked that
I've even fucked a school girl's twat
So what, so what
So what, so what, you boring little fuck
Well, who cares, who cares what you do
And, who cares, who cares about you, you, you, you, you, you
So fucking what!
Yeah
Jumala sallii kaiken pahan, sehän se suurin penisaivo on.
Joko laitoit ilmoitusta poliisille, vai oletko tyhjää jauhava raukkapaska?
sellaista, mistä ei saa tuomiota. Lakia rikkovatkin viestit suvaitaan melko varmasti, kun ne ovat kristittyjä loukkaavia. Jos ne loukkaisivat muslimeja, tuomio olisi kovempi.
Sinä tyhmä kristitty... Mene ottamaan poskeen Muhammadilta.
... on vaikea mielisairaus.
Johon rukouskaan ei auta
http://www.youtube.com/watch?v=ysqfOg2rbAI
http://www.youtube.com/watch?v=T0e02sPIhH0
http://www.youtube.com/watch?v=D48BYHnIREM&NR=1
Here we got real demon, at time: 05.10 demon is presenting its appearance
inside a serial killer
http://www.youtube.com/watch?v=yFBcjII3QAE&feature=related