Miksi kotimaissa leffoissa paneskellaan niin paljon? Yllättävänh paljon löytyy myös kohtia missä miehet esittelevät vehkeitään. Vehkeiden esittelytkin yleensä ovat täysin tarpeettomia ja elokuvan juonen kannalta tarpeettomia. Katsojiako tuolla nakuilulla yritetään houkutella?
Nyt puhun siis juonen kannalta tarpeettomista kohtauksista.
Seksi
8
1209
Vastaukset 8
- Niinpä niin
Katsojien houkutteluapa hyvinkin.
Katsojien mielenkiintoa kun ei muuten onnistuta herättämään, koska kyvyt oikeasti hyvien elokuvien tekoon ei oikein riitä, niin tälläistä se sitten usein on.
Varsinkin Louhimies paskatuotannot on juuri näitä itsetarkoituksellisia pano/alastonkohtauksia ja niillä rahastamista täynnä.- elokuvissa.
Rohkenisin väittää, että seksi ei enää myy elokuvissa.
Nykykatsojat alkavat vaatia myös sisältöä, kaikki tehokeinot ( väkivalta, seksikohtaukset, v***ukieli) on nähty ja viety jo niin pitkälle että katsojat kaipaavat tyyliä ja kohottavaa sisältöä vastineeksi rahoilleen ja vapaa-ajalleen. Tämä suunta on mielestäni ihan selvästi nähtävissä. Katsojat menevät näkemään hyvän tarinan valkokankaalla, mieluummin kun näyttelijän paljaan takapuolen. Huolella tehdyt, älykkäät ja juoneeltaan kiinnostavat käsikirjoitukset nousevat arvoon arvaamattomaan, eläköön! Katsojat myös odottavat että dialogi on mietittyä. V'''u-kieli on out. - Niinpä niin
elokuvissa. kirjoitti:
Rohkenisin väittää, että seksi ei enää myy elokuvissa.
Nykykatsojat alkavat vaatia myös sisältöä, kaikki tehokeinot ( väkivalta, seksikohtaukset, v***ukieli) on nähty ja viety jo niin pitkälle että katsojat kaipaavat tyyliä ja kohottavaa sisältöä vastineeksi rahoilleen ja vapaa-ajalleen. Tämä suunta on mielestäni ihan selvästi nähtävissä. Katsojat menevät näkemään hyvän tarinan valkokankaalla, mieluummin kun näyttelijän paljaan takapuolen. Huolella tehdyt, älykkäät ja juoneeltaan kiinnostavat käsikirjoitukset nousevat arvoon arvaamattomaan, eläköön! Katsojat myös odottavat että dialogi on mietittyä. V'''u-kieli on out.Sittenhän ei Louhimiehellä ja muilla vastaavilla laskelmoivilla urpoilla pitäisi olla kovinkaan menestyksekästä tulevaisuutta.
"Huolella tehdyt, älykkäät ja juoneeltaan kiinnostavat käsikirjoitukset nousevat arvoon arvaamattomaan, eläköön! Katsojat myös odottavat että dialogi on mietittyä."
Vielä kun tälläisiä osattaisiin kotimaassa tehdä. - on AA ja OO
Aika ratkaisevaa taitaa olla se ohjaajan näkemys ja tulkinta asioista.
Eli seksualisoiko henkilönsä sieltä kameran takaa vai tulkitseeko muulla tavoin tai keinoin elokuvien tapahtumia ja vie juonta eteen päin. - raja, missä?
Kun puhutaan kohtauksesta, jossa esiintyy seksiä tai näyttelijä riisuuntuu, kuvataan kohtausta yleensä "rohkeaksi".
Kyseisen "rohkeuden" ja katsojaa vaivaannuttavan mauttomuuden raja on yleensä häilyvä. Makuasia sanoi kissa kun takapuoltaan nuoli.
- Silmä kovana
Laittaisitko listan niistä kaikista elokuvist missä paneskellaan paljon. Olisi keskustelussa sen jälkeen parjon parempi pohja.
- vai mauttomuudella
Hmmm...
Jotta pelkkä seksi myisi elokuvaa, tulisi pääosan esittäjän (tai parin) olla JUMALAISEN kaunis katsoa.
Probleemana lienee, että elokuviin tungetaan "pakollisina" kohtauksina kutu-hetkiä, jotka nähdään draaman rakenteen kannalta tarpeellisina. Katsotaan että sisällön kannalta tämä on välttämätöntä? Ehkä näin onkin. Vai voisiko kyseistä asiaa käsitellä elokuvallisin keinon ilman "paljasta takalistoa"?
Kysymys kuuluu, pitävätkö katsojat kutu-kohtauksista ja kuinka paljon pitävät ja -----näin ollen niitä välttämättöminä osana leffakokemusta.
Mikäli tarina on hyvä ja henkilöhahmot kiinnostavia, kaipaako katsoja lainkaan rakastelu kohtauksia?
Mielestäni tästä olisi mielenkiintoista kuulla katsojien mielipiteitä. - Siinä on
Aku Louhimiehen "elokuvat"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 721148
- 1011110
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔75987Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23973Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen22917Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126890- 131840
- 58795
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27771Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6758- 45686
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46681Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka143652Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132652- 19637
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48630Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80612Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.58611- 48604
- 35600