nyt keskustasta vetävä ehdokas sillä on on niin suuri joukko Suupohjalaisista äänestäjistä jotka eivät Mietoa ja Hautalaa arvosta. Kuka on tämä henkilo?
Suupohjaan
tarvittaisiin
5193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kauhajoen palstalla näkyykin selvästi syyt miksei Hautalaa Suupohjassa arvosteta.
Käväisin lukemassa- aika mielenkiintoisia faktoja.
Jokaisessa kunnassa on paikallis- tai valtakunnan politiikkoja, jotka ei kaikkia miellytä, riittää kun noteerataan. Selasin muutamien eduskuntavaalien tuloksia ja niiden mukaan Mieto ja Hautala olivat omilla paikkakunnillaankin ylivoimaisia, kumpikin sai yli puolet kotipaikkakunnallaan annetuista äänistä. Vastaavia ei Suupohjan alueella ole ollut. Eikä näytä pitkään aikaan tulevankaan.
Ranta-muotiolla hyvä kannatus. Oli suuri vahinko kun Aulis putosi. Ei ole nyt Suupohjassa asioiden hoitajaa.
Lassella on Kauhajolla kunnallisvaaleissa valtava äänimäärä.
Paljon on ehtinyt tapahtua sitten viime eduskuntavallien. Tilanne on totaalisesti muuttunut.
muutoksia