tylyin loppu?

Missä sarjassa tai tv-elokuvassa on mielestänne ollut tylyin loppu? Minun mieleeni on jäänyt lähivuosina (en muista tarkkaan) esitetty minisarja Viimeisellä rannalla, jossa käsiteltiin australialaisten elämää pohjoisella pallonpuoliskolla olleen ydinsodan jälkeen. Siinä yksi sukellusvene lähti etsimään mahdollisia eloonjääneitä ja muut jäivät odottamaan tietoja etsintäretkeltä. Sarjan idea ei todellakaan ollut erityisen positiivinen ja loppu vielä vähemmän. Mutta enpä paljastakaan sitä, jos joku ei ole sarjaa vielä nähnyt...
9756
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Se7en on ihan "oikea" elokuva ja siinä on ainakin amerikkalaisen valtavirtaelokuvan tylyin loppu.

Hyvä kakkonen on Fight club- Tosin sen loppu sai vasta 11.9.2001 jälkeen aivan uusia ulottuvuuksia. Siihen saakka se oli turhan epärealistinen.

Muistan myös erään vanhan spagettiläkkärin, (mutta sen nimeä en)jonka lopussa pahat kundit niittasivat kaikki hyvät raskaamman päälle. Se oli aika tylyä touhua.

Äänestä

Suomen tv:n ensimmäinen suuri saippuasarja Peyton Place päättyi siihen, että yksi sankareista, kirkasotsainen tohtori Rossi heitettiin häkkiin murhasta epäiltynä; viimeisessä kuvassa ukko istuu sellissä ja sitten päälle "The End"

Äänestä

ollu "viimeisellä rannalla". musta se loppu kans törkeesti..

Äänestä

Paskasarja Maa 2 loppui siihen että päähenkilö laitettiin muistaakseni jäihin että hänen tautinsa saadaan joskus hoidettua.

John Doen loppu oli varsin ankea kun sitä niinkuin odotti että sarja jatkuu vielä joskus, ja selitetään että kuka mitä häh.

Tripodit loppui tylysti kesken, kun oli kai raha loppunut tai jotain, ennenkuin sarja saatiin tehtyä loppuun.

Juuri taas alkanut Prisoner oli ihan ok, mutta viimeinen jakso oli mielestäni aivan pimeä.

Elokuvista tietysti se Seven... varsin kaikinpuolin ankea ja ällöttävä muutenkin (muttei huono kuitenkaan).

Äänestä
  • Mun mielestä kans John Doe!! Se jäi sillain, että se voisi vielä jatkua... Ja moni asia jäi vaille vastausta... Hiton jenkit kun meni lopettemaan sarjan!! Ehdin jäädä jo koukkuun.

    Äänestä

  • Maa2 ei ole mikään paskasarja... John Doe se vasta paska sarja olikin.

    Tripodien Aika kyllä loppui tylysti..

    Äänestä

  • JaneDoe kirjoitti:

    Mun mielestä kans John Doe!! Se jäi sillain, että se voisi vielä jatkua... Ja moni asia jäi vaille vastausta... Hiton jenkit kun meni lopettemaan sarjan!! Ehdin jäädä jo koukkuun.

    Sehän se on perinteinen tapa (amerikkalaisissa) tv-sarjoissa. Kausi lopetetaan dramaattiseen juonenkäänteeseen, jotta kiinnostus seuraavaa kautta kohtaan olisi mahdollisimman suurta. Harmittaa vain todella nämä yhteen kauteen jääneet sarjat, joissa tarina jää suorastaan vittumaisesti selvittämättä.

    Paras lopetus yhteen kauteen jääneeseen sarjaan oli Brooklyn southissa. Mikään ei jäänyt kesken, mutta portti jatkoon jäi kiintoisalla tavalla auki. Toisaalta juuri siksi Brooklyn south jäi mieleen laatusarjana. Sitä tehtiin yksi hieno kausi. Sarjalle ei käynyt kuin The X-filesille, joka lopua kohden levisi kuin sen kuuluisan herra Jokisen eväät.

    Äänestä

Hämähäkkien hyökkäys(?) nimisessä leffassa veivät karvaiset ystävämme voiton. Oli koko Jenkkilä seitin peitossa. Araknofobia niminen leffa oli komedia sen rinnalla.

Äänestä

Tuli heti mieleeni eräs harvoista englantilaisista sarjoista jota seurasin Elämä käsissä,joka tuli joskus viimekeväänä(?)neloselta.Siinä toinen päähenkilöistä kuoli matkalla häihinsä.Jäi todella ärsyttämään moinen loppu varsinkin kun koko sarja loppui siihen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


katsoja kirjoitti:

Missä sarjassa tai tv-elokuvassa on mielestänne ollut tylyin loppu? Minun mieleeni on jäänyt lähivuosina (en muista tarkkaan) esitetty minisarja Viimeisellä rannalla, jossa käsiteltiin australialaisten elämää pohjoisella pallonpuoliskolla olleen ydinsodan jälkeen. Siinä yksi sukellusvene lähti etsimään mahdollisia eloonjääneitä ja muut jäivät odottamaan tietoja etsintäretkeltä. Sarjan idea ei todellakaan ollut erityisen positiivinen ja loppu vielä vähemmän. Mutta enpä paljastakaan sitä, jos joku ei ole sarjaa vielä nähnyt...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu