Visioita

Keskitäänpä tähän ketjuun kaikenlaisia ideoita miten yhteiskuntaa voisi kehittää tai parantaa. Niin realistisia kuin mahdottomia älynväläyksiä.
Olen itse mietiskellyt seuraavanlaisia asioita.
Eli ensimmäisenä parannusehdotuksena tulee mieleen perhe. Vanhemmat saavat lapsen ja kohta onkin jo ero ovella. Äidille paljastuukin, että isä on väkivaltainen, henkilökemiat eivät toimi tai alkoholisti jne.

Kuitenkin lapsi on saatu puolen vuoden seurustelun jälkeen. Lapsi saattaa saada huonon kasvatuksen ja myöhemmin aikuisella iällä hän voi purkaa vihaan yhteiskuntaa vastaan. Pahoinpitelyt, ryöstöt, rattijuopumukset ja lista jatkuu... Jotenka olen ajatellut sellaista radikaalia ratkaisua kuin ns. "tutustumisjakso"

Kylmän viileästi pitää seurustella vähintään 2 vuotta ennen kuin saa tehdä lapsia! Tämä on oiva tutustuminen toisen sielunelämään. Valtio rekisteröi seurustelusuhteet. Alkamispäivämäärä 2.3.2010, arvioitu luvallinen lapsen tekemisaikapäivämäärä 2.3.2012.
Sitten kun lapsi on saatu tehtyä niin sitähän voisi juhlallisesti korostaa häät. Olette yhdessä myötä ja vastoinkäymisissä koko perhe. Tietenkin harrasuskovaiset voivat odottaa 2 vuotta, mennä naimisiin. Harrastaa sitä ensimmäisen kerran tai odottaa vielä muutamia vuosia.

Mielestäni melkein kukaan ei nykyään jaksa säästää neitsyyttään avioliittoon joten suojattu seksi olisi ihan madollista tällä 2 vuoden koeajalla lukuunottamatta lapsen saamista. Mikäli tapahtuu yhdyntä ja lapsi syntyy ennen koeajan loppumista on vaihtoehtona abortti. Tästä seuraa tuntuvat sanktiot. Linnaa, yhdyskuntapalvelua, sakkoja yms. tietenkin ^^ Sitten jatkoa

Köyhiin maihin mahdollisimman paljon seksuaalivalistusta ja ehkäisyvälineitä! Koska monissa köyhissä maissa on katolilaisuus ja kirkko kieltää ehkäisyn. Syntyy törkeä määrä lapsia aivan turhaa ja maapallo ylikansoittuu. Juuri tässä ehkäisyn kiellossa on oltava jotain poliittisia lonkeroita, koska syntyvyyttä olisi helppo säännellä nimenomaan ehkäisyllä. Myös HIV-virus ei tekisi niin paljon raskaita tartuttamistapauksia.

Näin olemme saaneet artikalan perhe käsiteltyä. Sitten kohtaan kulutus.
Eli menet kauppaan ja siellä on törkeä määrä tuotteita, jotka pohjimmiltaan ovat samoja. Voit valita tupakasta ties mitä laatuja tai jostain juustosta. Tänään Lapin kultaa, huomenna Karjalaa, sitten Koffia ja ties mitä.
Yksinkertaista supistetaan tuotteita ja joku gourmee perse voi muuttaa suomesta kun ei saanutkaan kesätryffeliä tai talvitryffeliä, valkotryffeliä, ruskotryffeliä ja blaa blaa.
Eli karkeita ehdotuksia yksi tupakkamerkki, kalja, maito jne. Tietenkin rasvattomat tuotteet voivat tehdä poikkeuksia, mutta tajusitte varmaan.

Toinen asia eli tuotanto lokalisoidaan. Suomessa valmistetaan tuotteet suomalaisille ja Ruotsissa ruotsalaisille. Suomalainen automerkki ja kaikkien on pakko ostaa se. Ei saa ostaa Renaulttia tai Bmw:tä
näin saadaan perustuotanto turvattua. Ei siis käy niin, että Appelsiini tuodaan Brasiliasta ja Nokian kännykkä tehdään Kiinassa. Vaan mahdollisimman läheltä, jos on tarvetta. Raaka-aineet jos harkitaan esimerkiksi (asia, jossa sallitaan hieman suuremmat maantieteelliset poikkeavuudet )Afrikasta ei tapahdu ryöstöllä vaan vastineeksi metalleista voimme antaa heille puhdasta vettä, rakennusapua jne.
Käy siis niin, että valtiolla on aina toimivat yritykset kotimaassaan, jotka vaativat työpaikkoja. Ei muutto uhkaa, ei lakkauttamisuhkaa, koska kaikki ostavat kotimaisia. Jos käyt vaikka urheilukentällä heittämässä keihästä, tuote on valmistettu Suomessa. Samoin luistimet, sukset jne. Aina on kysyntää tällä metodilla.

Lopuksi jotain muita pikku yksityiskohtia rahankäytöstä. Poliiseille yms. terveydenhuololle lisää määrärahoja tietenkin. Tiukemmat maahanmuuttaja säännöt jne. Vaikka se kuulostaa rajulta niin maahanmuuttaja tapaa tuoda ongelmat mukanaan, mennään mielummin hänen kotimaahansa ja tehdään parannukset siellä. Sodat vois kans lopettaa ihan turhia tapahtumia. Minä en ainakaan jaksaisi sodankäyntiä käydä. Rauhaa!!! Minusta sodat eivät johdu välttämättä siitä, että ihmiset haluavat sotia vaan buisnessmiehet haluavat sotia ja tahkoa voittoja. Lietsovat näin vihamielisyyksiä cover up ja sitä rataa. Jossei muuten niin rahaa lääketutkimukseen ihmepillerille, joka vähentää aggressiivisuutta ja vihaa. Sitä kun meillä tuntuu olevan liikaa. Kun on muutamat tabletit naukannut ja joku heittää uuden kännykkäsi maahan ja se menee rikki toteat vain :" oho se meni rikki" kuin että "Sun naamataulu pitää muotoilla uusiks" Tietenkään kunnon kasvatuksella ja vihaa hillitsevillä lääkkeillä ei pääse syntymään konflikteja.
Siinä minun ideoita, mitenkäs muilla ?
5246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

aito kommunisti!

Äänestä

Oli asiaa ideassasi, mutta se tosiaan oli hieman turhan fasistiskommunistinen noin niinkuin yleisesti.

Tässä yksinkertainen parannusehdotus:

Rakastavaisten pitäisi tehdä se kuherruskuukausi ennen häitä!
Olisi kaikessa rauhassa aikaa tutustua toiseen ja ei liikoja arkisia askareita. Mennä vaikka reissuun maahan, jossa kumpikaan ei ole käynyt, ettei toinen pääse pomottamaan vaan kyseessä olisi yhteinen seikkailu, kuten parisuhdekin on.

Väärin on, mitä veneilyä harrastavat ehdottavat eli yhteistä purjehdusta. Siinä näet toinen on kapteeni, joka päättää. Tässä kuitenkin on totuttu ja hyväksi havaittu sukupuolten välinen tasa - arvo. Siksi se kuherruskuukausi pitää mennä sillä fiiliksellä. Ei tässä kuitenkaan mitään muhamettilaisia olla, eikä tulla.

Äänestä

Ihan noin kovaa kontrolliyhteiskuntaa ei ole ollut kuin Maon Kiinassa jos sielläkään.

Siinä olet oikeassa, että lasten tulevaisuuteen pitää panostaa, mutta pakkokeinot eivät ole koskaan osoittautuneet hyviksi. Esitän:
Kouluihin parisuhdepsykologiaa ja avioliittokasvatusta. Lasten kasvatus paruskouluihin pakolliseksi oppiaineeksi. Käytännön harjoittelujaksoja huutavilla vaivanukeilla. Sovittelu pakolliseksi ennen eron myöntämistä. Voisi auttaa pieneen osaan eroista.
Kerskakulutus kovalle verolle. Rajanveto on tosin vaikeaa ja liiallinen verotus aiheuttaisi fimojen kaatuumista ja työttömyyttä.

"Sodat vois kans lopettaa ihan turhia tapahtumia. Minä en ainakaan jaksaisi sodankäyntiä käydä."
Tästä kaikki ovat samaa mieltä ja silti soditaan. Luulin tuon olevan vitsi, mutta taidat olla tosissasi. Juice lauloi: "Uskon maailmanrauhaan ja Joulupukkiin". Valitettavasti tämä on realiteetti.
Tosin sotia käydään nykyään pääasiassa heikommin kehittyneillä ei-demokraatisilla osilla, joskin länsimaat ovat usein mukana. Ongelma ei ole yksinkertainen.

Äänestä
  • Toi oli kyllä ihan hyvä idea, että parisuhde opetusta kouluihin. Valitettavasti monelle käy niin, että elämänkoulu on se vasta joka opettaa. Näin ei siis ehkä aina tarvitsis ollakaan.
    Kumppanin voisikin valita muun perusteella kuin ulkonäön ja myös sisin ratkaisee. Uskoisin kuitenkin, että nykyajan kouluissa tuollainen älytään kertoa.
    Mitä mieltä ootte telkkaohjelmista? Pitäiskö niiden väkivaltaisuuteen puuttua ? yms.

    Maailmanrauha ei välttämättä ole utopiaa. Sen sijaan, että diktaattori ei panostaisi armeijaan tai omaan ferrariin tai marmoripalatsiin niin kansa ei olisi tyytymätön tai eläisi kurjuudessa. Eikä kerrottaisi propagandaa hutsista tai tutsista.

    Äänestä

  • xton kirjoitti:

    Toi oli kyllä ihan hyvä idea, että parisuhde opetusta kouluihin. Valitettavasti monelle käy niin, että elämänkoulu on se vasta joka opettaa. Näin ei siis ehkä aina tarvitsis ollakaan.
    Kumppanin voisikin valita muun perusteella kuin ulkonäön ja myös sisin ratkaisee. Uskoisin kuitenkin, että nykyajan kouluissa tuollainen älytään kertoa.
    Mitä mieltä ootte telkkaohjelmista? Pitäiskö niiden väkivaltaisuuteen puuttua ? yms.

    Maailmanrauha ei välttämättä ole utopiaa. Sen sijaan, että diktaattori ei panostaisi armeijaan tai omaan ferrariin tai marmoripalatsiin niin kansa ei olisi tyytymätön tai eläisi kurjuudessa. Eikä kerrottaisi propagandaa hutsista tai tutsista.

    Väkivaltaisuudesta on puhuttu iät ajat. Vuokrakuvista olisin enemmin huolestunut. Sensuuri ei kerta kaikkiaan toimi. Ei ole ikinä toiminut.
    Telkusta nousee yksi yli muiden. Bauer ja 24 h. Siinä vasta propagandaohjelma. "Hyvien" ts. jenkkidemokratian puolella oleva saa rikkoa lakeja ja ihmisoikeuksia aina kun on tarpeen, kunhan se tapahtuu "hyvän asian puolesta". Sarjaa alettiin tehdä Bushin aikana ja sitä räikeämpää propagandaa en ole kai ikinä Suomen telkussa nähnyt. (Pois lukien dokut Pohjois-Koreasta jotka olivat jo länsimaiselle ihmiselle pelkkä vitsi kaikessa paksuudessaan.) Menee kuitenkin kansaankin kuin häkä, kun on hyvää ja viihdyttävää katsottavaa. Täytyy vaan toivoa, ettei sen julistama sanoma uppoa kansaan siinä samassa. Suomalaisten puolesta en niinkään pelkää, mutta aitoihin punaniskajenkkeihin voisi upota.

    Kumppanin jos valitset vain ulkonäön mukaan, niin kolmekymmentä vuotta ja ulkonäkö on sitten enää sitä mitä on, mutta luonne se vaan kärjistyy. Mieluummin ulkoisesti kohtis ja sisäisesti kiitettävä kuin päin vastoin.

    Itse olen jo vanha gubbe, enkä tule näkemään maailmanrauhaa. Olen nähnyt ennen sotaisan Euroopan rauhoittuvan niin, että EU:n maiden välillä sota on lähes mahdoton. Maailmanrauhakin voi tulla, mutta se tulee kriisialueille vasta lukutaidon, kuolutuksen, sivistyksen ja avoimmuuden myötä. Ehkä jo parin sukupolven päästä kansojen väliset kahinat ovat lopullisesti historiaa. Toivoa soppii.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


believeIT kirjoitti:

Keskitäänpä tähän ketjuun kaikenlaisia ideoita miten yhteiskuntaa voisi kehittää tai parantaa. Niin realistisia kuin mahdottomia älynväläyksiä.
Olen itse mietiskellyt seuraavanlaisia asioita.
Eli ensimmäisenä parannusehdotuksena tulee mieleen perhe. Vanhemmat saavat lapsen ja kohta onkin jo ero ovella. Äidille paljastuukin, että isä on väkivaltainen, henkilökemiat eivät toimi tai alkoholisti jne.

Kuitenkin lapsi on saatu puolen vuoden seurustelun jälkeen. Lapsi saattaa saada huonon kasvatuksen ja myöhemmin aikuisella iällä hän voi purkaa vihaan yhteiskuntaa vastaan. Pahoinpitelyt, ryöstöt, rattijuopumukset ja lista jatkuu... Jotenka olen ajatellut sellaista radikaalia ratkaisua kuin ns. "tutustumisjakso"

Kylmän viileästi pitää seurustella vähintään 2 vuotta ennen kuin saa tehdä lapsia! Tämä on oiva tutustuminen toisen sielunelämään. Valtio rekisteröi seurustelusuhteet. Alkamispäivämäärä 2.3.2010, arvioitu luvallinen lapsen tekemisaikapäivämäärä 2.3.2012.
Sitten kun lapsi on saatu tehtyä niin sitähän voisi juhlallisesti korostaa häät. Olette yhdessä myötä ja vastoinkäymisissä koko perhe. Tietenkin harrasuskovaiset voivat odottaa 2 vuotta, mennä naimisiin. Harrastaa sitä ensimmäisen kerran tai odottaa vielä muutamia vuosia.

Mielestäni melkein kukaan ei nykyään jaksa säästää neitsyyttään avioliittoon joten suojattu seksi olisi ihan madollista tällä 2 vuoden koeajalla lukuunottamatta lapsen saamista. Mikäli tapahtuu yhdyntä ja lapsi syntyy ennen koeajan loppumista on vaihtoehtona abortti. Tästä seuraa tuntuvat sanktiot. Linnaa, yhdyskuntapalvelua, sakkoja yms. tietenkin ^^ Sitten jatkoa

Köyhiin maihin mahdollisimman paljon seksuaalivalistusta ja ehkäisyvälineitä! Koska monissa köyhissä maissa on katolilaisuus ja kirkko kieltää ehkäisyn. Syntyy törkeä määrä lapsia aivan turhaa ja maapallo ylikansoittuu. Juuri tässä ehkäisyn kiellossa on oltava jotain poliittisia lonkeroita, koska syntyvyyttä olisi helppo säännellä nimenomaan ehkäisyllä. Myös HIV-virus ei tekisi niin paljon raskaita tartuttamistapauksia.

Näin olemme saaneet artikalan perhe käsiteltyä. Sitten kohtaan kulutus.
Eli menet kauppaan ja siellä on törkeä määrä tuotteita, jotka pohjimmiltaan ovat samoja. Voit valita tupakasta ties mitä laatuja tai jostain juustosta. Tänään Lapin kultaa, huomenna Karjalaa, sitten Koffia ja ties mitä.
Yksinkertaista supistetaan tuotteita ja joku gourmee perse voi muuttaa suomesta kun ei saanutkaan kesätryffeliä tai talvitryffeliä, valkotryffeliä, ruskotryffeliä ja blaa blaa.
Eli karkeita ehdotuksia yksi tupakkamerkki, kalja, maito jne. Tietenkin rasvattomat tuotteet voivat tehdä poikkeuksia, mutta tajusitte varmaan.

Toinen asia eli tuotanto lokalisoidaan. Suomessa valmistetaan tuotteet suomalaisille ja Ruotsissa ruotsalaisille. Suomalainen automerkki ja kaikkien on pakko ostaa se. Ei saa ostaa Renaulttia tai Bmw:tä
näin saadaan perustuotanto turvattua. Ei siis käy niin, että Appelsiini tuodaan Brasiliasta ja Nokian kännykkä tehdään Kiinassa. Vaan mahdollisimman läheltä, jos on tarvetta. Raaka-aineet jos harkitaan esimerkiksi (asia, jossa sallitaan hieman suuremmat maantieteelliset poikkeavuudet )Afrikasta ei tapahdu ryöstöllä vaan vastineeksi metalleista voimme antaa heille puhdasta vettä, rakennusapua jne.
Käy siis niin, että valtiolla on aina toimivat yritykset kotimaassaan, jotka vaativat työpaikkoja. Ei muutto uhkaa, ei lakkauttamisuhkaa, koska kaikki ostavat kotimaisia. Jos käyt vaikka urheilukentällä heittämässä keihästä, tuote on valmistettu Suomessa. Samoin luistimet, sukset jne. Aina on kysyntää tällä metodilla.

Lopuksi jotain muita pikku yksityiskohtia rahankäytöstä. Poliiseille yms. terveydenhuololle lisää määrärahoja tietenkin. Tiukemmat maahanmuuttaja säännöt jne. Vaikka se kuulostaa rajulta niin maahanmuuttaja tapaa tuoda ongelmat mukanaan, mennään mielummin hänen kotimaahansa ja tehdään parannukset siellä. Sodat vois kans lopettaa ihan turhia tapahtumia. Minä en ainakaan jaksaisi sodankäyntiä käydä. Rauhaa!!! Minusta sodat eivät johdu välttämättä siitä, että ihmiset haluavat sotia vaan buisnessmiehet haluavat sotia ja tahkoa voittoja. Lietsovat näin vihamielisyyksiä cover up ja sitä rataa. Jossei muuten niin rahaa lääketutkimukseen ihmepillerille, joka vähentää aggressiivisuutta ja vihaa. Sitä kun meillä tuntuu olevan liikaa. Kun on muutamat tabletit naukannut ja joku heittää uuden kännykkäsi maahan ja se menee rikki toteat vain :" oho se meni rikki" kuin että "Sun naamataulu pitää muotoilla uusiks" Tietenkään kunnon kasvatuksella ja vihaa hillitsevillä lääkkeillä ei pääse syntymään konflikteja.
Siinä minun ideoita, mitenkäs muilla ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu