Maan Ihmiset

Meille maa ja ihminen ovat samaa tilaa, sillä ihminen tulee maasta ja palaa maahan. Henki on sitten ihan oma tarinansa. Se voi ottaa monenlaisia olemassaoloja eri ulottuvuuksissa, se ikään kuin kerää kokemusta olemalla vaikka mitä. Emme mene näiden tilojen selittämisessä kovin syvälle, koska rajallinen ihmismieli menee herkästi epätasapainoon, jos alamme kertoa, mitä kaikkea on, kun sitä vaan on niin paljon. On parempi vain sanoa, että luota. Kaikki on hyvin hengen kannalta, oli tila mikä vaan.
Maan tila on muutoksessa, joten ihmisen tila on muutoksessa. Maa tavallaan kasvaa nyt ja samalla ihminen kasvaa. Maa ei ole vain tiedotonta maata vaan se on hengen tila. Mikään ei ole ilman henkeä, henki on kaikessa.
Koko maa on yhtä, ei ole mitään irrallista maasta. Ihminen hengittää maan henkeä, ihminen juo ja syö maan henkeä. Maa on ihmiselle kaikki. Paitsi nyt.
Nyt ihminen kasvaa ylempään olemassaoloon ja tulee enemmäksi kuin maa, sillä ihminen ottaa nyt valtavan tehtävän maan tilassa. Ihmisestä tulee aito luoja, joka luo maata, ei vain ole sitä.
Voimme olla tukena, mutta te olette nyt luojia. Teidän tulee vain muistaa, koska tulette hengestä, joka olemme me. Olette vain olleet unessa, koska maan polariteetti piti teidät kiinni tietyssä värähtelyssä. Se värähtely on ollut niin tiivis, että vain harva on löytänyt sieltä tien ulos, valoon.
Nyt se värähtely on muutoksessa ja yhä useampi herää ja huomaa, että ei olekaan enää niin rajallinen kuin ennen. Monet asiat avautuvat: aistit herkistyvät, keho muuntuu älykkääksi energiaksi, tietoisuus laajenee, ihmisen sisältämä valo lisääntyy; tavallaan kaikki muuttuu. Suurin este heräämiselle on ihminen itse. Tuntematon pelottaa, vaikka siihen ei ole mitään syytä, koska se, mihin tulette, ei ole tuntematonta ollenkaan. Olette jo olleet sitä ja nyt palaatte siihen tilaan, puhtaina polariteetista.
Polariteetti poistuu ja sen tilalle tulee se, mitä luotte. Polariteetti on dualismin ilmentymä maassa. Dualismi sinällään ei poistu, sillä ihminen jatkaa edelleen miehenä ja naisena, vain paljon laajempana, sillä yksi nainen sisältää sekä miehen että naisen aspektin ja yksi mies sisältää sekä naisen että miehen aspektin.
Aikataulu on aina se kysymys, mikä askarruttaa ja siihen on haasteellista vastata, koska tietoisuus on eri ulottuvuutta kuin maa, jossa mitataan aikaa. Jospa sanoisimme niin, että herääminen on asteittaista ja sitä tapahtuu nyt, on tapahtunut jo vuosia ja tapahtuu vielä vuosia. Herääminen on jokaisella omanlaisensa sen mukaan, kuka hän on. Vanhat sielut yleensä heräävät ennen nuorempia sieluja, vaikka tämä ei ole mikään sääntö ja paljon on poikkeuksiakin. Näin siksi, että vanhat sielut voivat tukea nuorempia heräämisessä, jossa on monta ulottuvuutta. On unien ulottuvuus, mielen ulottuvuus, kehon ulottuvuus, valon ulottuvuus ja monta muuta. Kaikki ulottuvuudet "heräävät" ja se on monelle ihmiselle rankka kokemus ja silloin tarvitaan tukea näiltä vanhoilta sieluilta. Se tuki voi olla vaikkapa rakkauden lähettelemistä iltaisin niille, jotka sitä haluavat ottaa vastaan, ei tarvitse edes tietää heidän nimeään, sillä rakkaus on upeaa energiaa, joka herättää kauniisti ja hellästi.
Ja nyt, hellä hei ja seuraavaan kertaan.

Rakkaudella,
Elohim
7227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ihmisellä on tietoisuus ja syntyy aivoissa (kemiaa),ei ole mitään sieluja tai henkiä.Tuossa katselin ykköseltä tuota sarjaa klo 19 eri uskonnoista,kyllä on maailmassa paljon tyhmyyttä ja taikauskoa ihan joka uskonnoissa.

Äänestä
  • Tuossa katselin ykköseltä

    Tuohan se tekee autuaaksi uskoa mitä televisiossa sanotaan.

    Äänestä

Tavallinen oppimaton jt ei tajua tästä mitään. Eli suurin osa.
Olisi kannattanut edes panna kappaleet erilleen luettavuuden helpottamiseksi.

Äänestä

Teidän planeettanne ja todellisuutenne on muuttumassa suuremmalla tavalla kuin voitte ehkä kuvitellakaan ja silti teillä on vielä aikaa harkita kaikkia vaihtoehtojanne ennen kuin koittaa hetki, jonka jälkeen paluuta ei enää ole. Tämä koskee kaikkia teitä Maapallolla eläviä edustittepa te sitten Valoa, Pimeyttä tai jotain siltä väliltä.

Pimeyden edustajilla on edessään valtava haaste päättää siitä, että vaihtaisivatko he puolta ja liittyisivät Valon edustajien joukkoon. Tulevina päivinä yhä lisääntyvien kaikkien havaittavissa olevien todisteiden pitäisi auttaa heitä tämän päätöksen tekemisessä. Mutta tehkää päätöksenne nopeasti, sillä kun tämä mahdollisuuden ikkuna aukeaa, niin se ei ole avoinna kovin kauan.

Te Pimeyden ja Valon välillä olevat, mikä on ongelmanne? Siirtykää reilusti Valon puolelle, sillä se on teidän ainoa pelastuksenne. Pimeyden edustajat eivät voi tarjota teille muuta kuin valheita ja sekamelskaa, pimeyttä ja pahuutta. Tulevina päivinä te tulette näkemään yhä enemmän sen, kuinka vähän pimeyden voimilla on enää valtaa.

Hyvät Valon edustajat, tehän kuljette Valoisuuden ja Rakkauden polkua kohti Rauhaa ja Loistoa, vai kuinka? Kyllä, mutta sitä ennen on vielä paljon tehtävää. Kun pysäytystila on päättynyt ja teidät on sijoitettu valitsemaanne paikkaan, niin on paljon tehtävää, sillä meidän täytyy rakentaa Valon ohjaama todellisuus, jossa jokainen voi kasvaa Henkisesti, kun Pimeys on lopultakin poistettu sen jälkeen, kun sen edustajat ovat käyttäneet paljon negatiivista energiaansa yrittäessään saattaa voimaan pahuuteen ja ahneuteen perustuvaa "uutta maailmanjärjestystään". Nyt teillä on aika laatia omat toimintasuunnitelmanne, kertoa lähimmäisillenne kuinka paljon te rakastatte heitä ja nauttia mahdollisimman paljon kaikista elämän myönteisistä puolista. Eläkää jokainen päivä kuin se olisi viimeisenne, mutta en tarkoita tällä huumaavien aineiden, seksuaalisen hurjastelun ja äänekkään musiikin leimaamaa riehakasta juhlintaa. Tarkoitan sitä, että ottakaa kaikista myönteisistä teoistanne irti kaikki mahdollinen onnellisuus ja ilo, sillä kun todellisuutenne muutokset tapahtuvat, niin parhaiten te muistatte "vanhan todellisuutenne" viimeiset päivät.

Niille ihmisille, jotka haluavat tietää, että milloin nämä muutokset tapahtuvat teidän kalenterinne määrittämän aikakäsityksen mukaisesti, sanon, että olkaa kärsivällisiä. Roomaa ei rakennettu päivässä, mutta Herculaneum tuhoutui hyvin lyhyessä ajassa. Tuntemanne historian aikana ei ole tapahtunut mitään nyt tulossa olevien muutosten laajuista mullistusta, joten teillä ei ole selkeää käsitystä siitä, että mitä kaikkea tulee tapahtumaan.

Muutosta tapahtuu jo nyt. On esiintynyt maanjäristyksiä ja tsunameita ja näitä on tulossa lisää sekä myös oikullisia sääilmiöitä. Sitten taivaallenne ilmestyy toinen aurinko enkä osaa arvioida sitä, että millaisten tekosyiden avulla teidän pimeyden edustajien hallitsemat tiedotusvälineenne aikovat selittää sen. Kun te olette nähneet toisen auringon, niin tiedätte, ettei enää ole paluuta vanhaan.

Älkää miettikö asiaa päivinä ja viikkoina, mutta tietäkää se, että toinen aurinko on vahvistus sille, että tulee tapahtumaan "Jotakin Suurta", jonka myötä teidän elämänne muuttuu lopullisesti. Sitten te voitte päättää sen, kuinka hyvän tai huonon tulevaisuuden te itsellenne haluatte. Valo on Hyvä, Pimeys on Paha. Se on asian ydin teille kaikille. Valitkaa oma tulevaisuutenne, mutta tehkää se nopeasti, on minun neuvoni teille.

Äänestä
  • sinä mahtanet edustaa?Oli kovin epämääräinen tuo kirjoituksesi."Valon" lähde ei tullut esille.

    Äänestä

  • "valoa" kirjoitti:

    sinä mahtanet edustaa?Oli kovin epämääräinen tuo kirjoituksesi."Valon" lähde ei tullut esille.

    Valon lähde olet sinä itse.

    Äänestä

  • 56 kirjoitti:

    Valon lähde olet sinä itse.

    Ihmiskunnan tulevaisuus on taattu koska pyhä Isänne loi teidät äärettömästä, ehdottomasta rakkaudesta, ja mitä Hän luo on ikuista ja kuolematonta.

    Nykyinen kokemuksenne elämästä sekasortoisessa ja anteeksiantamattomassa maailmassa on muuttunut hyvin vähän siitä kun näennäinen erottautuminen Jumalasta tapahtui kauan, kauan sitten. Teknologia ja tiede näyttävät kehittyneen hätkähdyttävästi viimeisen muutaman sadan vuoden aikana, ja kehitys on kiihtynyt suunnattomasti viimeiset viisikymmentä vuotta. Kuitenkin huolimatta vastakkaisista vaikutelmista - sodista, kohtuuttomasta aseistautumisesta, talouskriiseistä, ahneudesta ja muusta rakkaudettomasta käytöksestä - pohjimmaiset asenteet jotka ovat ohjanneet ihmisen elämäntyyliä iät ja ajat ovat aivan ehdottomasti muuttumassa.

    Yhteistyötä ja apua tarjottiin vain ”meidän puolelle”, perheelle, ystäville, uskonnollisille järjestöille, poliittisille puolueille, kansoille - samalla kun ”muiden puolta” yritettiin haitata, häiritä ja tuhota. Tällainen elämä ylimielisessä ja ajattelemattomassa itsekeskeisyydessä alkaa näyttää puutteensa yhä selvemmin kun näette planeetan ryöstelyn ja loputtomien sotien tulokset.

    Itsekkään käytöksenne vaikutukset, henkilökohtaisella ja maailmanlaajuisella asteikolla, saavat viimein vakavan huomionne. Teidän on mahdotonta kovin kauan pysyä tietämättömänä siitä että kaikki ovat yhtä, ja mitä yksi ajattelee, päättää ja tekee vaikuttaa kaikkiin. Tämä on aivan elintärkeä tietoisuutenne laajeneminen, sitä tapahtuu ympäri planeettaa, ja se saa teidät arvioimaan uudelleen elämäntapanne ja perusasenteenne ja käsityksenne siitä kuka olette ja miksi olette olemassa.

    Kuten monet ovat teille kertoneet, tarkoituksenne ihmisinä on toimia planeetan suojelijoina, ja toimia yhdessä planeetan ja kaikkien sen tukemien elämänmuotojen kanssa, varmistaaksenne sen että hän säilyttää kauneutensa ja ihmeensä joilla häntä on niin runsaasti siunattu. Alatte vihdoin ymmärtää että mielipuolisessa kilpailussanne ottaa käyttöön joka ikinen tieteellinen ja teknologinen kehitysaste heti kun se on mahdollista olette unohtaneet tärkeimmät velvollisuutenne ja sallineet kohtuutonta vahinkoa tapahtuvan suojatillenne - planeetta Maalle ja hänen lähiympäristölleen.

    Mutta vuorovesi on kääntynyt, tietoisuutenne on avautumassa ja laajentumassa kattamaan vastuunne, ja teette toimenpiteitä korjataksenne vahinkoa jota olette aiheuttaneet ja palauttaaksenne Maa entiseen kauneuteensa. Tähän pelottavan suureen tehtävään on saatavilla suunnattomasti apua kun haluatte sitä pyytää. Ja näyttää todennäköisimmältä että tulette sitä käyttämään, kun opitte jälleen kuinka toimitaan yhdessä älykkäästi ja rakastavasti planeetan ja kaikkien häneen elämänsä tukevien puolesta.

    Milloinkaan aikaisemmin ei planeetallenne ole tulvinut ja sitä ympäröinyt näin voimakas pyhän energian kenttä varmistamaan että luovutte planeetan ryöstön ja tuhon polusta, jolla näytätte olleen vakaasti niin pitkään. Olette kääntyneet ympäri ja alatte selvästi edistyä kauniin planeettanne palauttamisessa kimmeltävän jalokiven kaltaiseen asemaansa maailmankaikkeudessa.

    Jatkakaa hyvää työtä, voimistakaa aikomustanne, ja kaikki päätyy mahtavaan lopputulokseensa jota ei voi eikä tulla estämään. Rauha ja yltäkylläisyys tulevat todella olemaan teidän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elohim kirjoitti:

Meille maa ja ihminen ovat samaa tilaa, sillä ihminen tulee maasta ja palaa maahan. Henki on sitten ihan oma tarinansa. Se voi ottaa monenlaisia olemassaoloja eri ulottuvuuksissa, se ikään kuin kerää kokemusta olemalla vaikka mitä. Emme mene näiden tilojen selittämisessä kovin syvälle, koska rajallinen ihmismieli menee herkästi epätasapainoon, jos alamme kertoa, mitä kaikkea on, kun sitä vaan on niin paljon. On parempi vain sanoa, että luota. Kaikki on hyvin hengen kannalta, oli tila mikä vaan.
Maan tila on muutoksessa, joten ihmisen tila on muutoksessa. Maa tavallaan kasvaa nyt ja samalla ihminen kasvaa. Maa ei ole vain tiedotonta maata vaan se on hengen tila. Mikään ei ole ilman henkeä, henki on kaikessa.
Koko maa on yhtä, ei ole mitään irrallista maasta. Ihminen hengittää maan henkeä, ihminen juo ja syö maan henkeä. Maa on ihmiselle kaikki. Paitsi nyt.
Nyt ihminen kasvaa ylempään olemassaoloon ja tulee enemmäksi kuin maa, sillä ihminen ottaa nyt valtavan tehtävän maan tilassa. Ihmisestä tulee aito luoja, joka luo maata, ei vain ole sitä.
Voimme olla tukena, mutta te olette nyt luojia. Teidän tulee vain muistaa, koska tulette hengestä, joka olemme me. Olette vain olleet unessa, koska maan polariteetti piti teidät kiinni tietyssä värähtelyssä. Se värähtely on ollut niin tiivis, että vain harva on löytänyt sieltä tien ulos, valoon.
Nyt se värähtely on muutoksessa ja yhä useampi herää ja huomaa, että ei olekaan enää niin rajallinen kuin ennen. Monet asiat avautuvat: aistit herkistyvät, keho muuntuu älykkääksi energiaksi, tietoisuus laajenee, ihmisen sisältämä valo lisääntyy; tavallaan kaikki muuttuu. Suurin este heräämiselle on ihminen itse. Tuntematon pelottaa, vaikka siihen ei ole mitään syytä, koska se, mihin tulette, ei ole tuntematonta ollenkaan. Olette jo olleet sitä ja nyt palaatte siihen tilaan, puhtaina polariteetista.
Polariteetti poistuu ja sen tilalle tulee se, mitä luotte. Polariteetti on dualismin ilmentymä maassa. Dualismi sinällään ei poistu, sillä ihminen jatkaa edelleen miehenä ja naisena, vain paljon laajempana, sillä yksi nainen sisältää sekä miehen että naisen aspektin ja yksi mies sisältää sekä naisen että miehen aspektin.
Aikataulu on aina se kysymys, mikä askarruttaa ja siihen on haasteellista vastata, koska tietoisuus on eri ulottuvuutta kuin maa, jossa mitataan aikaa. Jospa sanoisimme niin, että herääminen on asteittaista ja sitä tapahtuu nyt, on tapahtunut jo vuosia ja tapahtuu vielä vuosia. Herääminen on jokaisella omanlaisensa sen mukaan, kuka hän on. Vanhat sielut yleensä heräävät ennen nuorempia sieluja, vaikka tämä ei ole mikään sääntö ja paljon on poikkeuksiakin. Näin siksi, että vanhat sielut voivat tukea nuorempia heräämisessä, jossa on monta ulottuvuutta. On unien ulottuvuus, mielen ulottuvuus, kehon ulottuvuus, valon ulottuvuus ja monta muuta. Kaikki ulottuvuudet "heräävät" ja se on monelle ihmiselle rankka kokemus ja silloin tarvitaan tukea näiltä vanhoilta sieluilta. Se tuki voi olla vaikkapa rakkauden lähettelemistä iltaisin niille, jotka sitä haluavat ottaa vastaan, ei tarvitse edes tietää heidän nimeään, sillä rakkaus on upeaa energiaa, joka herättää kauniisti ja hellästi.
Ja nyt, hellä hei ja seuraavaan kertaan.

Rakkaudella,
Elohim

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu