Illuminatin ylin taso tietää, että he eivät ole ihmisiä, että he ovat hybridejä.
He siis tietävät, Rothschildit, Rockefellerit ja kumppanit.
Mutta suurin osa illuminatille työskentelvistä ei tiedä, että he tekevät työtä globaalin diktatuurin tuomiseksi maapallolle.
Illuminatin ylin taso siis tietää ihmisen todellisen olemuksen, he tietävät siten myös, miten ihmisiä kontrolloidaan ja manipuloidaan.
Ihmisen keho on biologinen tietokone ja kun se saastutetaan, niin ihminen, biologinen tietokone toimiin vajavaisesti, vain murto-osalla siitä, miten se voisi toimia.
Illuminati haluaa pidää ihmiset down, muuten NWO:n rakentaminen olisi mahdotonta, sillä kukaan tiedostava, terve ihminen ei suostu orjaksi, sekä tiedostava, terve ihminen tajuaa nykyisen rahajärjestelmä huijauksen, siksi illuminati tuo ruokaan yhä enemmän kaikkia myrkkyjä, jotta ihmiset eivät herää, vaan pysyvät apaattisina, masentuneina, käytöshäiriöisinä.
Näihin illuminati tarjoaa oman Big Pharman tuomia "ratkaisuja", eli lääkkeitä.
Yksi illuminatin pääkohde on lapset ja nuoret.
Lapsille ja nuorille syötetään ruokien ja esim. energia-juomien muodossa kaikenlaista myrkkyä, mikä sekoittaa nuoren pään, puhumattakaan säteilypommituksesta, mihin kaupungeissa asuvat ihmiset ja tietenkin lapset ja nuoret altistuva, kännykkäsäteilylle.
Tuo säteilyn määrä on dramaattisesti lisääntynyt viimeisen 10 vuoden aikana, puhumattakaan siitä, mitkä olosuhteet olivat 20 vuotta sitten.
Yksi millä illuminati haluaa räpelöidä ihmisen DNA:ta ja horjuuttaa ihmisten terveyttä, on GMO-ruoka.
Nyt on uutinen, että GMO-perunaa aletaan viljellä suomessa, teollisuuden tarpeisiin.
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/03/1069116
Tuo on keino saada GMO-peruna suomalaisiin pöytiin ja suihin ja kehoihin, nimittäin esimerkit maailmalla kertovat, että GMO-tuotteet valtaavat alaa, syrjäyttävät luonnolliset kasvit, eli nyt sanotaan, että tämä peruna on teollisuuden käyttöön, mutta kun viereisellä pellolla viljellään luonnollista perunaa, niin tämä GMO-lajike ei tunne mitään rajoja, vaan syrjäyttää luonnollisen perunan.
Maissin kohdalla tuo tapahtunut mm. Meksikossa.
Monsanton GMO-maissi on syrjäyttämässä Meksikon luonnollisen maissin, tuo GMO-maissi tullut USA:sta, ei tarvi kuin yksi GMO-jyvä, niin siitä se valloitus alkaa ja luonnollinen syrjäytyy.
"yllätys yllätys" tämänkin takana reptoidien EU.

Vastaukset 17
Vanhimmat
"kännykkäsäteilylle.
Tuo säteilyn määrä on dramaattisesti lisääntynyt viimeisen 10 vuoden aikana, puhumattakaan siitä, mitkä olosuhteet olivat 20 vuotta sitten."
Kyllä, mutta samaan aikaan muu sähkömagneettinen säteily on vähentynyt, kun tiedonsiirtoa on tuupattu kaapeleihin ja satelliitteihin..
Ei-ionisoivalle SM-säteilylle turvaraja on 10 W/m^2. Kännykät säteilevät yleensä milliwatteja ja vaikka tukiasemissa teho on suurempi, vaimenee se etäisyyden neliöön. Katsoessasi vanhaa kuvaputkitelkkaria saat paljon enemmin säteilyä.
SM-säteilylle on ominaista, että mitä suurempi taajuus sitä suurempi yskittäisen kvantin energia. UV-valon kohdalla aletaan puhua ionisoivasta säteilystä. Auringon säteily on paljon korkeataajuisempaa kuin kännykkäsäteily ja sen teho keskikesällä on toista tuhatta W/m^2.
Eikö pelota? Pitäisi. Liika auringonotto tappaa todistetusti. Sen sijaan kännyköiden vaarallisuudesta ei vielä ainakaan ole näyttöä.
"Sen sijaan kännyköiden vaarallisuudesta ei vielä ainakaan ole näyttöä."
Niin, ei tietenkään ole näyttöä, kun tutkimusta dominoi kännykkäteollisuus, jonka edustajia on mm. STUKissa.
Olihan tuossa pikku uutinen vähän aikaa sitten, että jogurteissa on paljon syöpää aiheuttavaa ainetta.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/84423-professori-myrkkyloydosta-”en-ole-pitkaan-aikaan-syonyt-jogurttia”
"asiantuntijat" kuittasivat, että ei se vaarallista ole.
Sikainfluenssarokotteen "asiantuntijat" ovat todenneet täysin vaarattomaksi, vaikka samalla on kiistaton fakta, että kukaan ei tiedä sikainfluenssarokotteen hyödystä yhtään mitään, keskipitkästä vaikutuksesta ei yhtään mitään, saatika pitkäaikaisista vaikutuksista.
Oma paikkakuntani kuuluu alueeseen, jossa THL tekee tutkimusta sikainfluenssa-rokotteen tehosta ja turvallisuudesta
Surkuhupaisaa on, että minä sain THL:ltä kirjeen vähän ennen joulua, missä kyseltiin, että olenko sikainfluenssarokotteen ottanut, ja pyydettiin ilmaiseen tutkimukseen ja tuon tutkimuksen tarkoitus on testata sikainfluenssarokotteen tehoa ja turvallisuutta ja tuo tutkimus on vasta alussa.
Enpä rokotetta ottanut, en ota, enkä mene mihinkään THL:n tutkimuksiin.
Tutkimus on siis täysin kesken, mutta sikainfluenssarokote oli jo täysin turvallinen viime lokakuussa.
Kun auringon säteily ON vaarallista. Kännykkäsäteilystä ei edes tunneta teoreettista mekanismia, mikä tekisi siitä vaarallisen.
"että jogurteissa on paljon syöpää aiheuttavaa ainetta."
Joo. On varmasti. Perunalastuissakin (joita en itse syö) on karsiogeenisiä aineita. Ruotsissa sipsien myynti putosi takavuosina unkefäärt 30 %. Vaarallista ainetta oli niin paljon, että heti kun söit päivittäin 17 kg perunalastuja päivässä, syöpäriskisi lisääntyi tilastollisesti merkittävällä määrällä. Sama varmaan jugurtissa. Alkoholin hajoamistuotteet altistavat syövälle, kuin myös päältä palanut grillimakkara.
Eikö teillä ole mitään suhteellisuudentajua?
Nyt sitten ollaan salkkaripohjalla myös rokoteasiantuntijoita. Tiomersaaliko aiheuttaa kaikki taudit taivaan ja maan välillä? Vai silakka? HEH: Naurattaa ihan selkäkeikkanauruja. Kaikki muut on vastaan, vaan saha puoltaa.
Olen tuohon illuminatiin/NWO:hon tutustunut, ja tuo Rothschildien suku on siinä kenties keskeisin.
Olen lukenut, että todistettavasti yksi ihminen on kertonut, että hän on nähnyt yhden Rothschildin muuttuvan reptoidiksi.
Juttu meni jotenki niin, että tämä henkilö oli Rothschildien kartanossa vieraana ja he kävelivät jotain käytävää, niin kun hän katsoi vieressä kävelevää Rothschildiä, niin tämän ulkonäkö oli muuttunut sellaiseksi, mitä reptoidien kerrotaan muuttuneen, eli tapahtui ns. shapeshift.
Nämä ovat siis tuon henkilön mukaan reptoideja, ja he tietävät itse, että eivät ihmisiä ole.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rothschild
Miksi näistä asioista puhutaan vasta nyt, joku voi kysyä.
No, vielä vähän aikaa sitten, media oli yhtä kuin sanomalehdet ja televisio, ja tämän palstan lukijat tietävät varmaan, että miten kontrolloitua tietoa sieltä tulee.
Ennen nettiä, vain hyvin harva edes tiesi koko Rothschildeista yhtään mitään, vaikka he vetelevät naruista, jotka vaikuttavat suomalaisten elämään, mm. EKP, IMF, Maailmanpankki, WHO, ym.
Vaikka on netti, niin eipä tavallinen tallaaja taida tietää, että keitä nuo Rothschildit ovat, ja kuinka moneen asiaan heillä on suuri vaikutusvalta.
Vai on todistettavasti yksi ihminen kertonut sellaista.
Minä olen todistettavasti nähnyt yhden miehen linjaautossa hätistelevän vaaleanpunaisia elefantteja. Tosin en nähnyt niitä elefantteja, mutta se mies näki. Joten linja-autot ovat täynnä vaaleanpunaisia elefantteja.
Se, että "tavallinen tallaaja" (tarkoittanet itseäsi) ei tiedä Rotschildeista, ei merkitse, että heissä olisi jotakin salaperäistä. Kerronpa sinulle muun muassa, miksi Rotschildit rikastuivat Napoleonin sotien aikana; he kasvattivat kirjekyyhkyjä ja saivat näin tietoja armeijoiden liikkeistä nopeammin kuin ne, jotka olivat hevoskuriirien varassa. Yksinkertaista ja nerokasta.
"yllätys yllätys" tämänkin takana reptoidien EU.
Ihminen ripittää reptoidia.
http://www.youtube.com/watch?v=bypLwI5AQvY
Rahajärjestelmämme heidän hallussaan.
Suuryritykset hallitsevat ihmisiä, kansallivaltiot tuhottu.
"Komissio hyväksyi tiistaina myös kolmen Monsanton kehittelemän geenimuunnellun maissilajikkeen tuonnin EU:hun."
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/EU-komissio hyväksyi geenimuunnellun perunan viljelyn/1135253389176
Kenties GMO:ta ruvetaan lobbamaan Rooman Klubin ilmastohuijauksella, sekä nythän on kouluihin Helsingissä tulossa jo pakollinen kasviruokapäivä, sitäkin perusteltiin mm. "hiilijalanjäljellä".
GMO-vihannekset, kasvisruokalobbaus...
Aspartaami (light), fluori, kloori juomavedessä, margariini, alkoholi jne illujen juttuja.
Miten tämä Hasa. Eikö se ole seuraava Illujen juoni länsivalloille?
"Jokainen istutus, jota JUMALA ei ole istuttanut, pitää revittämän juurinensa pois!"
Todennäköisintä on, että JUMALA viheltää pelin poikki tavalla tai toisella!!!
Ei tarkoiteta kasvinjalostusta ja turnipsien istuttamista, vaan "vanhinten perinnäissääntöjä" ja muita uskoon liitettyjä ihmisoppeja.
Väitätkö maan mato että JUMALA ei tarkoita mitä sanoo ja kirjoittaa!!!!
harrastelijapuutarhuri ja istuttanut paljonkin kasveja. Joitain ovat myyrät syöneet, mutta Jumala ei ole käynyt riuhtomassa ainuttakaan istukasta ylös. Onko silmässäsi hirsi, vai meneekö kameli neulansilmän läpi?
Jos kopiointivirheen takia sana "köysi" on muuttunut sanaksi "kameli" (yhden kirjaimen ero), ei se muuta asiaa mahdolliseksi.
Siivilöit hyttysen ja nielet köyden.... eiku kamelin.
PERUNAT VALTAA MAAILMAN!!!
Muusatkaa kaikki perunat!
No, missä on GMO perunat; joko maistuu?
"Yksi millä illuminati haluaa räpelöidä ihmisen DNA:ta ja horjuuttaa ihmisten terveyttä, on GMO-ruoka."
Kukaan ei ole koskaan kuollut syötyään GMO ruokaa, päinvastoin nykyihminen elää pidempään kuin koskaan aiemmin.
Luonto tekee geenien muokkaamista koko ajan erilaisen säteilyn kautta. Miksi kukaan ei pelkää luonnon geenimuokkaamaa ruokaa? Sehän perustuu satunnaisuuteen, emme tiedä miten se on muokattu!!