Marokko

Marokossa pidätettiin Raamatun opiskeluun osallistuneet
Marokon turvallisuusviranomaiset tekivät ratsian pienen raamatunopiskeluryhmän kokoontumiseen kaakois-marokkolaisessa Amizmizin kaupungissa. Ratsiassa pidätettiin Raamatun opiskeluun osallistuneet 18 marokkolaista kristittyä ja karkotettiin tilaisuuteen osallistunut ulkomaalainen. Ratsia tapahtui helmikuussa, 4.2.2010.

Pidätettyjen joukossa oli viisi lasta, joista kaksi oli vauvaikäisiä. Pidätettyjen kuulustelut kestivät neljätoista tuntia. Sisäasianministeriön lausunnon mukaan ratsia tehtiin ”kun saatiin tieto salaisen tapaamisen organisoinnista, jonka tarkoitus oli käännyttää ihmiset kristinuskoon, mikä ravistelisi muslimien uskoa ja aliarvioisi valtakunnan uskonnollisia arvoja.”

Ratsia oli vahvasti liioiteltu kohteeseen nähden. Yksi pidätettynä olleista kertoi Compass Directille, että ratsiaa johti kolme armeijan upseeria ja siihen osallistui jopa 15 ajoneuvoa ja noin 60 viranomaista. Viranomaiset kertoivat, että pidätyksen takana olivat Marokon uusi oikeusministeri, Mohamed Naciri, ja armeijan korkea-arvoinen kenraali, Housni Benslimane. Viranomaiset takavarikoivat ratsiassa pidätettyjen Raamatut, kirjoja, kaksi kannettavaa tietokonetta, digitaalisen kameran ja yhden käsipuhelimen.

Marokko on ollut lähihistorian aikana uskonnollisesti suvaitseva verrattuna moniin muihin muslimimaihin. Maan perustuslaki takaa vapauden harjoittaa omaa uskontoa. Mutta Marokon rikoslain artikla 220 kriminalisoi kaikki yrityksen kannustaan muslimia kääntymään johonkin toiseen uskontoon. Marokon hallituksen puhemies antoi lausunnon huhtikuussa 2009, jonka mukaan maan hallinto ei pidä uskonnon vaihtamista osana uskonnon vapautta.

YK:n ihmisoikeuksien julistuksen, jonka myös Marokko on allekirjoittanut, 18. artiklassa taas sanotaan: ” Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.”

Marokon väestöstä 99,8 % on muslimeita, 0,1 % kristittyjä ja 0,05 % juutalaisia.

http://ihmisoikeus.blogspot.com/2010/03/marokossa-pidatettiin-raamatun.html
2203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ensin oli provo ja sit itkua .. miksi ette vaan jättää niitä ihmisia harjoittelee omia uskontoa ihaan rauhassa .
marokkolaisia kännytetään ckristytiksi rahaa vastaan tai viisumia vastaan hei montako marokkolaiisia on käytetty viimeset 10 v ehkä parikymmentä ja ne feikkiä . so beat it .
http://www.youtube.com/results?search_query=european scientist convert to islam&search_type=&aq=1m&oq=scientist convert to isla

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmisoikeus kirjoitti:

Marokossa pidätettiin Raamatun opiskeluun osallistuneet
Marokon turvallisuusviranomaiset tekivät ratsian pienen raamatunopiskeluryhmän kokoontumiseen kaakois-marokkolaisessa Amizmizin kaupungissa. Ratsiassa pidätettiin Raamatun opiskeluun osallistuneet 18 marokkolaista kristittyä ja karkotettiin tilaisuuteen osallistunut ulkomaalainen. Ratsia tapahtui helmikuussa, 4.2.2010.

Pidätettyjen joukossa oli viisi lasta, joista kaksi oli vauvaikäisiä. Pidätettyjen kuulustelut kestivät neljätoista tuntia. Sisäasianministeriön lausunnon mukaan ratsia tehtiin ”kun saatiin tieto salaisen tapaamisen organisoinnista, jonka tarkoitus oli käännyttää ihmiset kristinuskoon, mikä ravistelisi muslimien uskoa ja aliarvioisi valtakunnan uskonnollisia arvoja.”

Ratsia oli vahvasti liioiteltu kohteeseen nähden. Yksi pidätettynä olleista kertoi Compass Directille, että ratsiaa johti kolme armeijan upseeria ja siihen osallistui jopa 15 ajoneuvoa ja noin 60 viranomaista. Viranomaiset kertoivat, että pidätyksen takana olivat Marokon uusi oikeusministeri, Mohamed Naciri, ja armeijan korkea-arvoinen kenraali, Housni Benslimane. Viranomaiset takavarikoivat ratsiassa pidätettyjen Raamatut, kirjoja, kaksi kannettavaa tietokonetta, digitaalisen kameran ja yhden käsipuhelimen.

Marokko on ollut lähihistorian aikana uskonnollisesti suvaitseva verrattuna moniin muihin muslimimaihin. Maan perustuslaki takaa vapauden harjoittaa omaa uskontoa. Mutta Marokon rikoslain artikla 220 kriminalisoi kaikki yrityksen kannustaan muslimia kääntymään johonkin toiseen uskontoon. Marokon hallituksen puhemies antoi lausunnon huhtikuussa 2009, jonka mukaan maan hallinto ei pidä uskonnon vaihtamista osana uskonnon vapautta.

YK:n ihmisoikeuksien julistuksen, jonka myös Marokko on allekirjoittanut, 18. artiklassa taas sanotaan: ” Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.”

Marokon väestöstä 99,8 % on muslimeita, 0,1 % kristittyjä ja 0,05 % juutalaisia.

http://ihmisoikeus.blogspot.com/2010/03/marokossa-pidatettiin-raamatun.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu