Tilanne tällä

palstalla on mennyt täysin överiksi. Vastuussa nikittömät kirjoittelijat jotka haastavat riitaa, kirjoittavat perättömiä ym. sairasta. Ylläpidolle on lähtenyt varmaan jo useita pyyntöjä tuon nikittömän häirikön deletoimiseksi. Rikosilmoitus on tehty perättömistä kommenteista. Eikö siellä häirikön päässä liiku mikään muu kuin kusi puolelta toiselle? Kannattaisi jo lopettaa, ettei häirikön asia pahene. Kyllä näihin jo puututaan.
Mikä on nikittömän huutelijan motiivi? Ei varmastai tunne ensimmäistäkään huuhaalaista henkilökohtaisesti. Tuollainen ihminen pitää ohjata hoitoon ja pikaisesti, aiheuttaa vaan ongelmia itselleen ja pahaa ilmapiiriä itselleen. Vai onko tosiaan niin ettei tuo raukkamainen nikitön häirikkö tajua edes mitä suoltaa. Jäämme odottamaan mitä tulee tapahtumaan.
100634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 100

Vanhimmat

vielä enemmän hämmästyttää nikittömät kirjoittajat
jotka valittaa nikittömistä kirjoittajoista

Äänestä
  • ohoijaa suurin osa puskissa on nikillisiä myös aloituksen tekiä.

    Äänestä

tämmöisen aloituksen tekijän motiiveja.
1.kuka on tehnyt rikosilmoituksen-ei tule mieleen kun yksi nikillinen joka täälläpalstalla perään kuuluttaa olematonta kunniaansa
2.Ylläpidolle lähtenyt varmaan -arvailua
3.Aloittaja on varmaan tuo sairas narsisti
4.joka välillä nikillisenä suoltaa aloituksiaan
5.olen samaa mieltä mitä tulee hoitoon ohjaukseen koskien tämän moninikin terroria muita kirjoittajia kohtaan

Äänestä
  • taas tulit rääkymään palstalle. Ei taida olla oikeiin käytöstavat sulla tiedossa, puhumattakaan Suomen Laista.
    Toivottavasti jäät kiinni noista törkeistä provoista ja sairaista väitteistäsi.

    Äänestä

on se eräs nikillinen, jonka nikki on poistettu. Häiriköi aamusta iltaan varaitsenään tai ilman vai miten tuon nyt sanoisi. Ei varmaan itsekään tiedä enää hän itsekään onko hän oikea väärennetty feikki mielestään.

Äänestä
  • raukat täälä provoaa aamuyöstä lähtien. Miksi sinäkin olet koneella ja kotona koko ajan? Eikö sulla ole muuta elämää?

    Äänestä

  • Hämmästynyt :O kirjoitti:

    raukat täälä provoaa aamuyöstä lähtien. Miksi sinäkin olet koneella ja kotona koko ajan? Eikö sulla ole muuta elämää?

    vaan töissä. Elämää on mutta sulla ei tunnu olevan toivoakaan. Hyvä keli ja nakotat kotona koneen ääressä provoamassa.

    Äänestä

  • Häiriötön kirjoitti:

    Miksi kukaan ei usko sinua? Koska olet valehtelija, joka asiassa mitä palstalle kirjoitat.

    Äänestä

  • On ilmoja pidellyt kirjoitti:

    Miksi kukaan ei usko sinua? Koska olet valehtelija, joka asiassa mitä palstalle kirjoitat.

    ja vaikka oletkin narsisti älä pidä itseäsi kaikkina. Ota karkki ja päikkärit;)

    Äänestä

  • Häiriötön kirjoitti:

    ja vaikka oletkin narsisti älä pidä itseäsi kaikkina. Ota karkki ja päikkärit;)

    Älyn puuteesi tulee siinä loistavasti esille.
    Ota lääkkeesi ja vaivu ikiuneen. :)

    Äänestä

  • toivoja. kirjoitti:

    Älyn puuteesi tulee siinä loistavasti esille.
    Ota lääkkeesi ja vaivu ikiuneen. :)

    ja älyä riittäisi vaikka sulle jakaa mutta noin typerällä se menisi hukkaan. Pyydä äityliltä lämmintä maitoa niin ehkä saat unen päästä kiinni;)

    Äänestä

  • Häiriötön kirjoitti:

    ja älyä riittäisi vaikka sulle jakaa mutta noin typerällä se menisi hukkaan. Pyydä äityliltä lämmintä maitoa niin ehkä saat unen päästä kiinni;)

    lapsellisuutesi. Jatka vain, muuta et näköjään osaa.

    Äänestä

  • Totuus. kirjoitti:

    esim. tätä vaativaa duunia jota sinä et koskaan oppisi. Ota mehuhuikka!

    Äänestä

  • Häiriötön kirjoitti:

    esim. tätä vaativaa duunia jota sinä et koskaan oppisi. Ota mehuhuikka!

    klemmareita toimiston lattialta, sinähän olet näitä työllistettyjä työrajoitteisia. :)

    Äänestä

  • TheEagIes kirjoitti:

    teen ihan muuta työtä, kysy Padmelta;)

    Sun kaltaisille sopii klemmarien keräily;)

    Äänestä

  • Häiriötön kirjoitti:

    teen ihan muuta työtä, kysy Padmelta;)

    Sun kaltaisille sopii klemmarien keräily;)

    sielä suojatyökeskuksessa mitää olet "töissä" muutakin tekemistä. Peset vessoja.:)

    Äänestä

  • TheEagIes kirjoitti:

    sielä suojatyökeskuksessa mitää olet "töissä" muutakin tekemistä. Peset vessoja.:)

    surkeaa kirjoittamista: "sielä suojatyökeskuksessa mitää olet "töissä" muutakin tekemistä." Huomaa kouluttamattomuutesi hyvin;)

    Kysy Padmelta, hän on kollegani;)

    Ymmärrä, että sinua vituttaa. Vituttaisi minuakin jos olisin sinä;)

    Äänestä

  • Häiriötön kirjoitti:

    surkeaa kirjoittamista: "sielä suojatyökeskuksessa mitää olet "töissä" muutakin tekemistä." Huomaa kouluttamattomuutesi hyvin;)

    Kysy Padmelta, hän on kollegani;)

    Ymmärrä, että sinua vituttaa. Vituttaisi minuakin jos olisin sinä;)

    tuokin loppulause on kotkalta matkittu, joten se siitä älykkyydestäsi. Suojatyötä sinä teet. :)

    Äänestä

  • Nauraa ;-DDD kirjoitti:

    tuokin loppulause on kotkalta matkittu, joten se siitä älykkyydestäsi. Suojatyötä sinä teet. :)

    koskaan suojatyötä enkä tule tekemään. Eikä tarvitse pelata napeilla niinkuin sinun. Tai sanoisin mieluummin puoliksi palaneilla puupenneillä;)

    Loppulausekaan ei ole Kotkolta matkittu;)

    Äänestä

  • Häiriötön kirjoitti:

    koskaan suojatyötä enkä tule tekemään. Eikä tarvitse pelata napeilla niinkuin sinun. Tai sanoisin mieluummin puoliksi palaneilla puupenneillä;)

    Loppulausekaan ei ole Kotkolta matkittu;)

    se paljastaa sinun olevan mitätön reppana. Paljonko on nykyään teikäläisten päivä raha, riittääkö vaippoihin joita käytätte? Vai onko sulla tuolisi alla säiliö minkä joku joskus tyhjentää jos tyhjentää?
    Juu et sinä napeilla pelaakaan vaan Joysticillä, sillähän ohjaat itseäsi jos maltat lähteä päätteen äärestä pois. heh heh heh... ;-P

    Äänestä

  • Nauraa:-DDDDDD kirjoitti:

    kerron miten miten asiat ovat.

    Kotimaan päivärat ovat 16 € ja 36 €, ulkomaanpäiväraha vaihtelee valtion mukaan. Esim. Jenkeissä 64 € muutamaa kallista kaupunkia lukuunottamatta.

    Pelaa kirppupeliä jos osaat sitäkään;)

    Heh heh....kauhee selitys....sua taitaa tosissaan vituttaa kun sontaa selität?

    Äänestä

  • Nauraa.-DDDD kirjoitti:

    Heh heh....kauhee selitys....sua taitaa tosissaan vituttaa kun sontaa selität?

    nuo ovat muistaakseni päivärahojen suuruudet. Toki voin muistaa väärinkin.

    Äänestä

  • Häiriötön kirjoitti:

    nuo ovat muistaakseni päivärahojen suuruudet. Toki voin muistaa väärinkin.

    mistä vain selville ja täällä voi väittää mitä tahansa niin kuin vallan hyvin tiedät ja niin teetkin. :-DDD

    Äänestä

  • TheEagIes kirjoitti:

    klemmareita toimiston lattialta, sinähän olet näitä työllistettyjä työrajoitteisia. :)

    uskaltautui käväisemään nikillään.Valitettavasti se oli pikainen pyrähdys kun tuli kiire puskaaan,mokoma aivoton taikina ei se ikinä opi.

    Äänestä

  • Nauraa:-DDDD kirjoitti:

    mistä vain selville ja täällä voi väittää mitä tahansa niin kuin vallan hyvin tiedät ja niin teetkin. :-DDD

    saa noita päivärahoja. Ei sinun olemattomilla rahkeilla. Kerran vuoteen saatat päästä käymään naapurikunnassa. Minä olen niistä nauttinut 80-luvulta lähtien;)

    Minun ei tarvitse esittää mitään. Mutta nyt lähden töistä kotiin, jää sinä tänne räyhäämään;)

    Äänestä

  • sivusta seurannut kirjoitti:

    uskaltautui käväisemään nikillään.Valitettavasti se oli pikainen pyrähdys kun tuli kiire puskaaan,mokoma aivoton taikina ei se ikinä opi.

    pelkuri huutelet? Olet pelkkä vääristelijä, valehtelija ja raukka paskiainen. Onneksi Jumala on muistanut sinua noilla taakoillasi. :D

    Äänestä

  • Häiriötön kirjoitti:

    saa noita päivärahoja. Ei sinun olemattomilla rahkeilla. Kerran vuoteen saatat päästä käymään naapurikunnassa. Minä olen niistä nauttinut 80-luvulta lähtien;)

    Minun ei tarvitse esittää mitään. Mutta nyt lähden töistä kotiin, jää sinä tänne räyhäämään;)

    ok...sitä odotinkin....Menehän mehulle, pillillähän sinä juot kun käsissäsi ei pysy mikään?

    Äänestä

  • Nauraa :-DDDDD kirjoitti:

    ok...sitä odotinkin....Menehän mehulle, pillillähän sinä juot kun käsissäsi ei pysy mikään?

    yhteiskunnan paise, mätämuna, loinen, tunkion pönkkä, pystyyn paskannettu lapamato, narukäsi ja vielä kalju. Kaikki nauraa sulle.:DDDDDDDDDD

    Äänestä

  • Nauraa:-DDD kirjoitti:

    pelkuri huutelet? Olet pelkkä vääristelijä, valehtelija ja raukka paskiainen. Onneksi Jumala on muistanut sinua noilla taakoillasi. :D

    yhteiskunnan paise, mätämuna, loinen, tunkion pönkkä, pystyyn paskannettu lapamato, narukäsi ja vielä kalju. Kaikki nauraa sulle.:DDDDDDDDDD

    Äänestä

  • Nauraa:-DDD kirjoitti:

    pelkuri huutelet? Olet pelkkä vääristelijä, valehtelija ja raukka paskiainen. Onneksi Jumala on muistanut sinua noilla taakoillasi. :D

    nyt on näytön paikka pulu esitähän dokumenttisi tai häivy palstalta .Katsotaan onko sussa miestä vastaamaan huutosi vai oletko pelkkä kiukutteleva poju.

    Äänestä

  • minä jään odottamaan kirjoitti:

    nyt on näytön paikka pulu esitähän dokumenttisi tai häivy palstalta .Katsotaan onko sussa miestä vastaamaan huutosi vai oletko pelkkä kiukutteleva poju.

    jos sinulla sellaista edes on? Olet halveksittava tyyppi, täys pöksy. Laita hame päällesi ämmä!

    Äänestä

  • halveksijasi. kirjoitti:

    jos sinulla sellaista edes on? Olet halveksittava tyyppi, täys pöksy. Laita hame päällesi ämmä!

    nähtiin ei susta ole mihinkään olet vaan tommonen tutiseva paskahousu aina kun pitäs jotain esittää niin sä raukka lasket allesi.Parempi et pysyt poissa poju leiki niillä nukeillasi se on sulle sopivaa puuhaa.

    Äänestä

MITÄ, TAASKO...voi hyvää päivää.

Äänestä

nikillistähän täällä useimmiten riidan saa aikaiseksi. Vieläpä tahallaan ja haluavat sekoittaa palstaa lisää esiintymällä "puskassa". Ensinnäkään tuo puska sana ei sovi palstalle. Millään muulla palstalla se ei ole käytössä. Ei sillä ole väliä, jos ei halua nikkiä niin kirjoittaa ilman sitä. Jos kuitenkin omistaa montakin nikkiä, niin miksi esiintyä nikittämänä heittäessään paskaa toisten niskaan? Jokainen jo tunnistaa ainakin tämän "perheriidoista tutun pariskunnan", vaikka kirjoittavat mistä, millä ja miten.

Äänestä
  • on erittäin hyvä ja kuvaava sana nikittömille provoille. Ei siis asiallisille nikittömille,joita myös on. Sinä kuulut ehdottomasti tuohon ensimmäiseen ryhmään. Olet paskan heittäjä nro. 1. Vilpittömät onnittelut.

    Äänestä

  • Totuus. kirjoitti:

    on erittäin hyvä ja kuvaava sana nikittömille provoille. Ei siis asiallisille nikittömille,joita myös on. Sinä kuulut ehdottomasti tuohon ensimmäiseen ryhmään. Olet paskan heittäjä nro. 1. Vilpittömät onnittelut.

    yritäpä opetella se. Puskasana on turha eikä käytössä muilla palstoilla.

    Äänestä

paskalla ole motiivia, se kun ei ole terve, niin me emme sille mitään mahda, sori vain...uskallan sanoa asiani omalla nimimerkillä suoraan päin naamaa muutamalle paskalle ihmiselle.

Ehkä ei ole yksi, vaan muutama noita huutelijoita, kieroon kasvaneita ihmisiä...tapa sekin harrastaa huuhaata, hiukan kieroutunut tapa toisten normaalien ihmisten kustannuksella.

Äänestä
  • satumainen.niin sanottu nainen puhut itsestäsi nuo oireet sinä omaat itsellesi.

    Äänestä

  • Kuka on normaali,sinä vai?

    Äänestä

  • sä oot niin paska ja epäaito ihminen kuin olla voi. Te ootte Kotkan kanssa riidoissa yli kymmenen nikillisisenkin kanssa. Yritä vähän tarkistaa noita laskelmiasi.

    Äänestä

  • sä joskus sanot nikilläkin.

    Äänestä

  • 19+12 kirjoitti:

    sä oot niin paska ja epäaito ihminen kuin olla voi. Te ootte Kotkan kanssa riidoissa yli kymmenen nikillisisenkin kanssa. Yritä vähän tarkistaa noita laskelmiasi.

    taas suollat paskaa. Annappa tulle ne nikillliset, ole hyvä. Moninikit lasketaan vain yhdeksi.:)

    selvään kysymykseen? Miksi nyhjötät aina kotonasi? Etkö pääse liikkeelle ilman apua? Se on voi voi ja ihan oikein sulle. :D

    Äänestä

  • TheEagIes kirjoitti:

    taas suollat paskaa. Annappa tulle ne nikillliset, ole hyvä. Moninikit lasketaan vain yhdeksi.:)

    Se onkin varsinainen paikallinen yleisökäymälä Lahdessa

    Äänestä

  • Viivi. kirjoitti:

    Äläkä kirjoita viivin nikillä, osoitat vaan raukkamaisuuttasi lisää. Eihän se sulle ole mitenkään tavatonta. Luuserihan sinä olet. Kuola valuen rinnuksille ja kädet huitoo ilmaa, ääntelet sekavasti ym. kohtaloosi kuuluvaa. Varmaan repeisin naurusta kun sinut näkisin.....;-DDD

    Mutta syväkyykky parikertaa päivässä tekee ihmeitä ruhjotulle mielellesi ja auttaa kuntoutumisessasi, vaikka onkin kivinen tie

    itsestäsi. Noinko sinä koet tuon maallisen taivalluksesi? Koeta kestää, ehkä sillä on joku tarkoitus kun sinusta on tehty epäkesko. Olet varmaan ollu edellisessä elämässäsikin tosi paska tyyppi. Edellyttäen, että uskot uudelleen syntymiseen, seuraavaksi olet varmasti jalkapuoli rotta, oikein oikeudenmukainen kohtalo sulle.

    Äänestä

  • TheEagIes kirjoitti:

    Äläkä kirjoita viivin nikillä, osoitat vaan raukkamaisuuttasi lisää. Eihän se sulle ole mitenkään tavatonta. Luuserihan sinä olet. Kuola valuen rinnuksille ja kädet huitoo ilmaa, ääntelet sekavasti ym. kohtaloosi kuuluvaa. Varmaan repeisin naurusta kun sinut näkisin.....;-DDD

    The Eagles menikö vanha galleriasi kiini ?Teit uuden.

    Äänestä

  • hahaaaaaaaaaaaa kirjoitti:

    The Eagles menikö vanha galleriasi kiini ?Teit uuden.

    tuntuu vituttavan? Kyllä se alkuperäinenkin vielä aukeaan. Sullahan ei ole mitään profiilia kun olet raukka puskahuutelija. Onko sulla talttahampaat ja katseesi harhailee katon rajassa. Tuntuuko se mukavasta kun kuolasi kastelee rinnuksesi? :-DDD

    Äänestä

  • TheEagIes kirjoitti:

    itsestäsi. Noinko sinä koet tuon maallisen taivalluksesi? Koeta kestää, ehkä sillä on joku tarkoitus kun sinusta on tehty epäkesko. Olet varmaan ollu edellisessä elämässäsikin tosi paska tyyppi. Edellyttäen, että uskot uudelleen syntymiseen, seuraavaksi olet varmasti jalkapuoli rotta, oikein oikeudenmukainen kohtalo sulle.

    Kun olet raivona maanisessa tilassa pahasti taas lyötynä. On suvullasi kestämistä, mutta et onneksi sitä huomaa.

    Äänestä

  • Veeruska. kirjoitti:

    Kun olet raivona maanisessa tilassa pahasti taas lyötynä. On suvullasi kestämistä, mutta et onneksi sitä huomaa.

    Sain sinut JÄLLEEN kihisemään raivosta aah hah hah. Nyt olisi mielenkiintoista kuulla ääntelyäsi...övvövövööööäääyyy..jotain tuon tapaista kuolan valumisen välissä.

    Äänestä

  • Nauraa:-DDD kirjoitti:

    tuntuu vituttavan? Kyllä se alkuperäinenkin vielä aukeaan. Sullahan ei ole mitään profiilia kun olet raukka puskahuutelija. Onko sulla talttahampaat ja katseesi harhailee katon rajassa. Tuntuuko se mukavasta kun kuolasi kastelee rinnuksesi? :-DDD

    Kyllä kapalohoitosi kestää, mutta untuvasi kasvaa äitylin lämmössä, täkykuono

    Äänestä

  • TheSlammer kirjoitti:

    Kyllä kapalohoitosi kestää, mutta untuvasi kasvaa äitylin lämmössä, täkykuono

    jopa raivoat?! Oijoij!:-DD Anna palaa vain, äitisi tulee sua taas rauhoittamaan, älä lyö häntä riuuilla käsilläsi....eeh heh heh!

    Äänestä

  • Nauraa:-DDDDDD kirjoitti:

    Sain sinut JÄLLEEN kihisemään raivosta aah hah hah. Nyt olisi mielenkiintoista kuulla ääntelyäsi...övvövövööööäääyyy..jotain tuon tapaista kuolan valumisen välissä.

    Kun tyvikallosta vielä valuu loppakorvien ja tynkänenän kautta löysät aivonesteet kaula-aukosta pöksyihin

    Äänestä

  • nauttija. kirjoitti:

    Kun tyvikallosta vielä valuu loppakorvien ja tynkänenän kautta löysät aivonesteet kaula-aukosta pöksyihin

    aivotonta ja typerää tekstiä. Taidat mennä aina johonkin psykoosiin kun alat tuota sontaa levittämään.
    OUJEE olet taas raivona ja sanaton....:-DDD

    Äänestä

  • Nauraa:-DDD kirjoitti:

    jopa raivoat?! Oijoij!:-DD Anna palaa vain, äitisi tulee sua taas rauhoittamaan, älä lyö häntä riuuilla käsilläsi....eeh heh heh!

    yhteiskunnan paise, mätämuna, loinen, tunkion pönkkä, pystyyn paskannettu lapamato, narukäsi ja vielä kalju. Kaikki nauraa sulle.:DDDDDDDDDD

    Äänestä

  • Nauraa :-DDDDDDDDD kirjoitti:

    aivotonta ja typerää tekstiä. Taidat mennä aina johonkin psykoosiin kun alat tuota sontaa levittämään.
    OUJEE olet taas raivona ja sanaton....:-DDD

    yhteiskunnan paise, mätämuna, loinen, tunkion pönkkä, pystyyn paskannettu lapamato, narukäsi ja vielä kalju. Kaikki nauraa sulle.:DDDDDDDDDD

    Äänestä

  • Pysy siellä! Sitä kaikki toivoo. Palsta rauhoittuu heti:)

    Äänestä

  • TheEagIes kirjoitti:

    Pysy siellä! Sitä kaikki toivoo. Palsta rauhoittuu heti:)

    Ennekuin on ohjattu terapiaan

    Äänestä

  • satasatijainen kirjoitti:

    Ennekuin on ohjattu terapiaan

    yritetään ohjata. Meillä muilla on normaali elämä, perheet, työt, harrastukset, ystävät ym. Sinulla ei mitään muuta kuin tuo sairas mielesi.

    Äänestä

  • Minä en noista hullujen hoidoista tiedä kun ei ole omakohtaista kokemusta, mutta sulla sitä riittää. Mukava kun kerrot katkeruutesi salat. :D

    Äänestä

  • TheEagIes kirjoitti:

    Minä en noista hullujen hoidoista tiedä kun ei ole omakohtaista kokemusta, mutta sulla sitä riittää. Mukava kun kerrot katkeruutesi salat. :D

    Kun et tajua että nyt keskustellaan kotkasta ja ongelmistasi. Koita kotona pehmeämpää paimenpoika hoitoa, se rauhoittaa rauskaa mieltäsi

    Äänestä

  • Satu:) kirjoitti:

    Kun et tajua että nyt keskustellaan kotkasta ja ongelmistasi. Koita kotona pehmeämpää paimenpoika hoitoa, se rauhoittaa rauskaa mieltäsi

    joten puhutaan vain sinusta katkera puska. Onko kasvosi kovinkin vääntyneet ja pakkoliikkeesi pahoja?
    Olet ansainnut kaiken siis ihan kaiken paskan. Ei sinua voi kutsua ihmiseksi henkisesti eikä fyysisesti. Olet olio, aivoton olio. Varmasti hyvin ruma ja lihavä plösö. Joskus se Jumala antaa oikeaan osoitteeseen kannettavaksi suuren mätäpaiseen ja sinun kohdallasi se meni nappiin. Kiitos herra, maailmassa on sittenkin oikeuden mukaisuutta. Aamen.

    Äänestä

  • TheEagIes kirjoitti:

    Pysy siellä! Sitä kaikki toivoo. Palsta rauhoittuu heti:)

    ja tätä paljon enemmän

    http://keskustelu.suomi24.fi/debate/5670

    Huomaa, lähes kaikki nikittömiä. Ja vaikka monet ovat oikeasti livessäkin eri puolilla, keskustelu pysyy melkoisen siistinä. Tottakai on nikillisiä ja jopa omaa OIKEAA nimeään nikkinä käyttäviä. Ihan sama onko nikitön vai nikillinen.

    Väittely on tuolla palstalla kovaa mutta pääosin tervettä. Sinä et narsistina pysty väittelemään terveesti, alat heti huutamaan ja haastamaan riitaa jos joku ei ole samaa mieltä. Olet täysin kehityskelvoton yksilö.

    Äänestä

  • Rukoilija. kirjoitti:

    joten puhutaan vain sinusta katkera puska. Onko kasvosi kovinkin vääntyneet ja pakkoliikkeesi pahoja?
    Olet ansainnut kaiken siis ihan kaiken paskan. Ei sinua voi kutsua ihmiseksi henkisesti eikä fyysisesti. Olet olio, aivoton olio. Varmasti hyvin ruma ja lihavä plösö. Joskus se Jumala antaa oikeaan osoitteeseen kannettavaksi suuren mätäpaiseen ja sinun kohdallasi se meni nappiin. Kiitos herra, maailmassa on sittenkin oikeuden mukaisuutta. Aamen.

    olekaan kuin ongelmia. Henkinen kehitys on pysähtyny 12-vuoden iässä ja mielenterveys on romahtanut. Kalju kiiltää hiotessaan kuin Naantalin aurinko.:DDDDDDDD

    Äänestä

  • Veivi 19 kirjoitti:

    olekaan kuin ongelmia. Henkinen kehitys on pysähtyny 12-vuoden iässä ja mielenterveys on romahtanut. Kalju kiiltää hiotessaan kuin Naantalin aurinko.:DDDDDDDD

    Et edes itse naura noin tyhmälle jutulle. Vaikka muuta väität. Kuolaa sinä vain:-D

    Äänestä

  • paskaa oikein tuutin täydeltä. Olen tätä yhteiskuntaa hyödyttänyt kymmeniä kertoja enemmän kuin sinä.
    Keskittyisit edes asiaan mutta jopa oli sekin liikaa vaadittu.

    Äänestä

  • sulle niin Gauhiaa.

    Äänestä

  • Hohhoijaa... kirjoitti:

    Et edes itse naura noin tyhmälle jutulle. Vaikka muuta väität. Kuolaa sinä vain:-D

    tarkoituskaan naurattaa vaan kertoa sinusta faktaa.:DDDDDD

    Äänestä

  • 12+2 kirjoitti:

    paskaa oikein tuutin täydeltä. Olen tätä yhteiskuntaa hyödyttänyt kymmeniä kertoja enemmän kuin sinä.
    Keskittyisit edes asiaan mutta jopa oli sekin liikaa vaadittu.

    jälleen kun sait pataasi? Heh..siihen on sinun kanssa totuttu. Onhan se hyvä, että täällä netissä voit esittää normaalia. Liveesä sitä et ole. :-)))

    Äänestä

  • Veijo 555 kirjoitti:

    tarkoituskaan naurattaa vaan kertoa sinusta faktaa.:DDDDDD

    vain kun et muista tiedä enempää kuin sika sinapista. :DDD

    Äänestä

  • TheEagles kuka sinua auttaaPäivän askareissa?? Olen lukkenut sinun kirjoituksia tällä huuhaa sivulla ja miten sinä voit laittaa omia huolenaiheita toistsn päälle.Kertoisit että olet itse moni?????? ja sairaudet päälle se helpoittais paljon ja silloin ymmärtäisimme sinun tilasi.Satumaisen on aivan turha tulla nyt tähän vastaamaan tai puolustelemaan.

    Äänestä

  • Nauraa;-DDDDD kirjoitti:

    jälleen kun sait pataasi? Heh..siihen on sinun kanssa totuttu. Onhan se hyvä, että täällä netissä voit esittää normaalia. Liveesä sitä et ole. :-)))

    änkyttämistä tai pataan saamista, että pistää sinut maanrakoon minne kuulutkin..:DDDDDDDD

    Sinä et ole edes netissä normaali saati livessä.:DDDDDD

    Äänestä

  • ` kirjoitti:

    TheEagles kuka sinua auttaaPäivän askareissa?? Olen lukkenut sinun kirjoituksia tällä huuhaa sivulla ja miten sinä voit laittaa omia huolenaiheita toistsn päälle.Kertoisit että olet itse moni?????? ja sairaudet päälle se helpoittais paljon ja silloin ymmärtäisimme sinun tilasi.Satumaisen on aivan turha tulla nyt tähän vastaamaan tai puolustelemaan.

    tosi surkea yritys puska. :D
    Älä minusta huolehdi, ihan mukavasti menee. Ole huolissasi itsestäsi kun sukulaisesi ovat mennee manan majoille. Kukas sinua sitten auttaa? Tervemenoa hoitolaitokseen passattavaksi. Muista, että henkilökunta saa siellä palkkaa, ei ne muuten sinusta välitä hevonpaskaa. Olet yksin niin yksin. :))

    Äänestä

  • Nauraa:-DDDD kirjoitti:

    vain kun et muista tiedä enempää kuin sika sinapista. :DDD

    Vai meneekö perille sittenkään, tuskin.:DDDD

    Äänestä

  • 6+7 kirjoitti:

    änkyttämistä tai pataan saamista, että pistää sinut maanrakoon minne kuulutkin..:DDDDDDDD

    Sinä et ole edes netissä normaali saati livessä.:DDDDDD

    kauhee kiukku sulla päällä älä jätä kiletäsi hampaiden väliin, voi tehdä pipiä! :-DDDD
    Raivoa...raivoa....aah hah hah!:-D

    Äänestä

  • Nauraa:-DDD kirjoitti:

    tosi surkea yritys puska. :D
    Älä minusta huolehdi, ihan mukavasti menee. Ole huolissasi itsestäsi kun sukulaisesi ovat mennee manan majoille. Kukas sinua sitten auttaa? Tervemenoa hoitolaitokseen passattavaksi. Muista, että henkilökunta saa siellä palkkaa, ei ne muuten sinusta välitä hevonpaskaa. Olet yksin niin yksin. :))

    edes sukulaiset kun häpeevät niin paljon. Hoitohenkilökunta käy jelppimässä, eivät nekään mielellään, hohohoooo;)

    Äänestä

  • Veijo 555 kirjoitti:

    Vai meneekö perille sittenkään, tuskin.:DDDD

    kun kuumenet ja selität. Miksi? Siksi kun olet pelkkä mitätön valehtelija ja yhteiskunnan loinen. Selitä mitä selität kyllä sinunlaiset persreijät tiedetään..

    Äänestä

  • Buahahaha kirjoitti:

    edes sukulaiset kun häpeevät niin paljon. Hoitohenkilökunta käy jelppimässä, eivät nekään mielellään, hohohoooo;)

    tulen toimeen perheeni kanssa oikein hyvin, olenhan terve kaikin puolin. Paljastit muuten juuri itse olevasi yhteiskunnan elätti ja hylkiö ;-)

    Äänestä

  • Nauraa:-DDD kirjoitti:

    tosi surkea yritys puska. :D
    Älä minusta huolehdi, ihan mukavasti menee. Ole huolissasi itsestäsi kun sukulaisesi ovat mennee manan majoille. Kukas sinua sitten auttaa? Tervemenoa hoitolaitokseen passattavaksi. Muista, että henkilökunta saa siellä palkkaa, ei ne muuten sinusta välitä hevonpaskaa. Olet yksin niin yksin. :))

    The Paskahousu kääkä on pusassa hahaaaaaaaa

    Äänestä

  • Nauraa :-DDDDDDDD kirjoitti:

    tulen toimeen perheeni kanssa oikein hyvin, olenhan terve kaikin puolin. Paljastit muuten juuri itse olevasi yhteiskunnan elätti ja hylkiö ;-)

    edes varanikkisi kanssa. Perhettä sulla ei ole ja sossu elättää. Me rehelliset veronmaksajat sinutkin elätämme.:DDDDDDDDDDDD

    sinulla ei ole perhettä valehtelet .

    Äänestä

  • 17+2 kirjoitti:

    edes varanikkisi kanssa. Perhettä sulla ei ole ja sossu elättää. Me rehelliset veronmaksajat sinutkin elätämme.:DDDDDDDDDDDD

    elä sinä siinä uskossa niin kuin näissä moninikeissäsi. Olet skitso ja muutenkin toivoton tapaus.

    Äänestä

  • k.n kirjoitti:

    The Paskahousu kääkä on pusassa hahaaaaaaaa

    missä mun lasit on siis puskassa

    Äänestä

  • Nauraa:-DDD kirjoitti:

    kun kuumenet ja selität. Miksi? Siksi kun olet pelkkä mitätön valehtelija ja yhteiskunnan loinen. Selitä mitä selität kyllä sinunlaiset persreijät tiedetään..

    paistamaan kananmunia kuumenneen kaljusi päällä, hylkiö ja elätti.:DDDDDDDDDD

    Äänestä

  • k.n kirjoitti:

    The Paskahousu kääkä on pusassa hahaaaaaaaa

    käyt kuumana....tippuiko kuolaa näppäimistölle kun noin sekavia kirjoitat? Eeeh heh heh!

    Äänestä

  • Subbe 555 kirjoitti:

    paistamaan kananmunia kuumenneen kaljusi päällä, hylkiö ja elätti.:DDDDDDDDDD

    kuumana käyt...nikeistäsikin sen näkee....vaihdat kuin mustalainen hevosta...heh heh heh;-PPP

    Äänestä

  • k.n kirjoitti:

    missä mun lasit on siis puskassa

    missä sinäkin:-DD

    Äänestä

  • Tunnen sinut kirjoitti:

    sinulla ei ole perhettä valehtelet .

    HAHAAAAAAAA! oelt todella epätoivoinen ja häiriintynyt tapaus....AAAH HAH HAH!!!!

    Äänestä

  • Tunnen sinut kirjoitti:

    sinulla ei ole perhettä valehtelet .

    Sinulla ei ole jalkoja, valehtelet

    Äänestä

  • NAURAA;-DDDDD kirjoitti:

    HAHAAAAAAAA! oelt todella epätoivoinen ja häiriintynyt tapaus....AAAH HAH HAH!!!!

    yhteiskunnan paise, mätämuna, loinen, tunkion pönkkä, pystyyn paskannettu lapamato, narukäsi ja vielä kalju. Kaikki nauraa sulle.:DDDDDDDDDD

    Äänestä

  • Nauraa:-DDDDDD kirjoitti:

    käyt kuumana....tippuiko kuolaa näppäimistölle kun noin sekavia kirjoitat? Eeeh heh heh!

    yhteiskunnan paise, mätämuna, loinen, tunkion pönkkä, pystyyn paskannettu lapamato, narukäsi ja vielä kalju. Kaikki nauraa sulle.:DDDDDDDDDD

    Äänestä

  • Rukoilija. kirjoitti:

    joten puhutaan vain sinusta katkera puska. Onko kasvosi kovinkin vääntyneet ja pakkoliikkeesi pahoja?
    Olet ansainnut kaiken siis ihan kaiken paskan. Ei sinua voi kutsua ihmiseksi henkisesti eikä fyysisesti. Olet olio, aivoton olio. Varmasti hyvin ruma ja lihavä plösö. Joskus se Jumala antaa oikeaan osoitteeseen kannettavaksi suuren mätäpaiseen ja sinun kohdallasi se meni nappiin. Kiitos herra, maailmassa on sittenkin oikeuden mukaisuutta. Aamen.

    Että on antanut edes hulluuden tyhjään päähäsi kasvamaan ja lisääntymään. Toivottavasi pikiaivosi kasvaa pihalle korvista rehottamaan, koska patoutunut ravinnepaska kasvattaa sitä hyvin

    Äänestä

  • Nauraa:-DDD kirjoitti:

    kauhee kiukku sulla päällä älä jätä kiletäsi hampaiden väliin, voi tehdä pipiä! :-DDDD
    Raivoa...raivoa....aah hah hah!:-D

    yhteiskunnan paise, mätämuna, loinen, tunkion pönkkä, pystyyn paskannettu lapamato, narukäsi ja vielä kalju. Kaikki nauraa sulle.:DDDDDDDDDD

    Äänestä

  • Nauraa:-DDDDDDDD kirjoitti:

    kuumana käyt...nikeistäsikin sen näkee....vaihdat kuin mustalainen hevosta...heh heh heh;-PPP

    yhteiskunnan paise, mätämuna, loinen, tunkion pönkkä, pystyyn paskannettu lapamato, narukäsi ja vielä kalju. Kaikki nauraa sulle.:DDDDDDDDDD

    Äänestä

  • Nauraa:-DDDDDD kirjoitti:

    käyt kuumana....tippuiko kuolaa näppäimistölle kun noin sekavia kirjoitat? Eeeh heh heh!

    Toivottavasti lähdet raukka vielä itämään ja pääset satumaiseen multavakoon muhimaan munattomana mukulana

    Äänestä

  • LaardiBeee kirjoitti:

    Toivottavasti lähdet raukka vielä itämään ja pääset satumaiseen multavakoon muhimaan munattomana mukulana

    nälkä. Pakko mennä välillä syömään. Älkää kovin paljoa kirjoitelko, etten jää osattomaksi.

    Äänestä

  • pakkomielle !!!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Hämmästynyt :O kirjoitti:

palstalla on mennyt täysin överiksi. Vastuussa nikittömät kirjoittelijat jotka haastavat riitaa, kirjoittavat perättömiä ym. sairasta. Ylläpidolle on lähtenyt varmaan jo useita pyyntöjä tuon nikittömän häirikön deletoimiseksi. Rikosilmoitus on tehty perättömistä kommenteista. Eikö siellä häirikön päässä liiku mikään muu kuin kusi puolelta toiselle? Kannattaisi jo lopettaa, ettei häirikön asia pahene. Kyllä näihin jo puututaan.
Mikä on nikittömän huutelijan motiivi? Ei varmastai tunne ensimmäistäkään huuhaalaista henkilökohtaisesti. Tuollainen ihminen pitää ohjata hoitoon ja pikaisesti, aiheuttaa vaan ongelmia itselleen ja pahaa ilmapiiriä itselleen. Vai onko tosiaan niin ettei tuo raukkamainen nikitön häirikkö tajua edes mitä suoltaa. Jäämme odottamaan mitä tulee tapahtumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu