Kirkko sakaisin

Mitenkähän sekaisin kirkko vielä voi mennä homokysymyksessä.

Piispojen julkilausuma/päätös; Homoja ei vihitä avioliittoon mutta homoliittoa voidaan siunata, siis syntiä synnillistä liittoa voi pappi siunata.

Kirkko on ilmiselvästi riitautunu itsensä kanssa eikä tiedä mikä on oikein, tai haluaa ilmeisesti jotenkin miellyttää homoja ja pyllistää näin Jumalalle.
11203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

että luterialaiset papit vihkivät luterialaiseen heteroavioliittoon hyvin syntisiä heteroita, jotka eivät edes aio tehdä mitään parannusta. Avioparien huoraaminen on hyvin yleistä. Vapaata seksiä harrastetaan missä vain, eikä moni aviopari ole edes kuullut mitään aviollisesta uskollisuudesta.
Olen sitä mieltä, että heteroseksuaalisuuden toteuttaminen on todellisuudessa paljon suurempi ongelma luterialaisessa lahkouskonnossa kuin muutaman hiljaisen ja yksinäisen homon oleminen seurakunnissa. Todellisuudessa monikaan homo ei ole jäänyt kuuntelemaan luterialaisten heteroina itseään pitävien hyvien ihmisten tuomioita. He eivät halua maksaa mitään seurakunnille, jotka keskittyvät vain heidän tuomitsemiseen. On aivan turha edes kuvitella, että luterialaisten pappien siunattavaksi ilmaantuisi montakaan homoparia.
Kyllä teillä tosiaan on aika vilkas mielikuvitus. Luterialaisuuden kannatus on koko ajan vähenemässä, eikä enää moni hetrokaan - huteroista nyt puhumattamaan - halua olla jäseninä ikävystyttävissä ja tuomionhaluisissa seurakunnissanne.

Äänestä
  • miten lutkut tunnistavat homot heteroista, kun minä en ainakaan osaa erottaa uskovaa muista ihmisistä

    Äänestä

  • tav tallaaja kirjoitti:

    miten lutkut tunnistavat homot heteroista, kun minä en ainakaan osaa erottaa uskovaa muista ihmisistä

    mutta yksi juttu on selvä, homot yrittää saada kirkon hyväksymistä omantuntonsa rauhoittamiseksi kun syyllisyys painaa.

    Mitä ihmettä he muuten mitään kirkon kanssa vehtaavat.

    Äänestä

homokysymys kaikkein tärkein asia luterilaisuudessa, johon meidän tulee keskittyä? Ei se nyt sentään sovi, että homot rakastavat miehiä, sillä se kauhistuttaa meitä, mutta onneksi me voimme väittää itse Jumalankin kauhistuvan. Koko luterilaisuuden perusta makaa siis uuden piispan harteilla, osaako hän jatkaa homovainoja ja ehkä vielä ahdistaa heidän niin ahtaalle, että koko luterilaisuus puhdistuu homouden ikeestä. Jos homot eivät makaa toisia miehiä, me kyllä hyväksymme heidät ja toki voimmehan me joka tapauksessa ottaa heidän kirkollisveronsa vastaan, vaikka emme heitä hyväksyisikään, kyllä me sentään niin rahanahneita olemme.

Äänestä

Ja saattaisit itsekin pyllistää, ja antaa persettä yli sadandonan vuosituloilla, vaikka itte pirulle!

Äänestä
  • retoriikka jo ihan perusluterialaisuuden puolelle. Ehkä sitä olisi syytä välttää, sillä täällähän saattaa käydä lukemassa muitakin kuin luterilaisia.

    Äänestä

  • taisi mennä kirjoitti:

    retoriikka jo ihan perusluterialaisuuden puolelle. Ehkä sitä olisi syytä välttää, sillä täällähän saattaa käydä lukemassa muitakin kuin luterilaisia.

    hellareitten keskuudessa on hyvin yleistä, että pettävät puolisoaan toisen hellarin kanssa.
    hellareillahan ei ole syntiä aikuiskasteen jälkeen.

    homoihin Raamatulla on aivan selvä kanta ja sitä tulee noudattaa.

    Luterilaiset hyväksymällä naispapittaret toivat saatanan kirkkoonsa ja nyt se on auki kaiken maailman iljetyksille.

    Mutta onneksi Luterilaiseen kirkkoon, joka on luopunut Jumalan sanasta ei tarvitse kuulua.

    Äänestä

  • Raamattu on totta. kirjoitti:

    hellareitten keskuudessa on hyvin yleistä, että pettävät puolisoaan toisen hellarin kanssa.
    hellareillahan ei ole syntiä aikuiskasteen jälkeen.

    homoihin Raamatulla on aivan selvä kanta ja sitä tulee noudattaa.

    Luterilaiset hyväksymällä naispapittaret toivat saatanan kirkkoonsa ja nyt se on auki kaiken maailman iljetyksille.

    Mutta onneksi Luterilaiseen kirkkoon, joka on luopunut Jumalan sanasta ei tarvitse kuulua.

    Kansankirkkoa jonka rikkautta on nimenomaan, kaikkea mahdollista sukupuolta, ja mahdotontakin sukpulisuutta edustavat papit ja jopo transgender kirkonhenkilöt.

    Äänestä

  • Mikkoliisa Huorari kirjoitti:

    Kansankirkkoa jonka rikkautta on nimenomaan, kaikkea mahdollista sukupuolta, ja mahdotontakin sukpulisuutta edustavat papit ja jopo transgender kirkonhenkilöt.

    Vai se pahako - joka ...? Harrastaa sallivaa seksiä, kaikkien kanssa suvaitsevaisena, ja vaikka naisena?

    Äänestä

  • Irmeli Lisäkives kirjoitti:

    Vai se pahako - joka ...? Harrastaa sallivaa seksiä, kaikkien kanssa suvaitsevaisena, ja vaikka naisena?

    olla avoliitossa ja homot ja lesbot taistelee saadakseen kirkollisen vihkimyksen.On maailma mallillaan ja ev.lut "kirkko" ja sen piispat ja papit pelkäävät enemmän ihmisten mielipiteitä kun Jumalaa ja Hänen tuomiotansa!!!!!

    Äänestä

siunaa edes uutta heteroavioliittoa, vaikka ei olisikaan yhtä jyrkkä asian suhteen kuin David Pawson, jonka mielestä mitään uutta avioliittoa ei voi hyväksyä, jos ex-puoliso on elossa. Pawsonhan ei hyväksy edes aviorikosta oikeuttamaan eroa.

Siviililiiton puolesta voidaan kuitenkin rukoilla, koska se ei ole mikään huoraliitto kuten avoliitto. Vain kirkollista siunausta uudelleenavioituneet eivät voi saada. Näin minulle on asia selvitetty. Siunaamisella kun siunattaisiiin Jumalan tahdon rikkominen, joka on tapahtunut, mutta jonka voi saada anteeksi kunhan katuu ja lakkaa kierrättämästä puolisoja.

Homoliitoissa kyse ei ole kuitenkaan millään tavalla Jumalan säätämän järjestyksen mukaisesta ja hyväksymästä elämästä, joten homoilun siunaaminen kirkossa on jo törkeyden huippu. Siunataan syntiä ja kannustetaan sen jatkamiseen...huh huh.

Jumalalla on kylläkin sangen ikävä tapa olla tottelematta ihmiskäskyjä, joten kyseisissä siunaamisissa on läsnä vain sentimentaali fiilis ja yleisen mielipiteen haiseva henki.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


aikoihin eletty kirjoitti:

Mitenkähän sekaisin kirkko vielä voi mennä homokysymyksessä.

Piispojen julkilausuma/päätös; Homoja ei vihitä avioliittoon mutta homoliittoa voidaan siunata, siis syntiä synnillistä liittoa voi pappi siunata.

Kirkko on ilmiselvästi riitautunu itsensä kanssa eikä tiedä mikä on oikein, tai haluaa ilmeisesti jotenkin miellyttää homoja ja pyllistää näin Jumalalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu