Olipa RistinVoitossa ihan tarpeeksi iso ja näyttävä juttu siitä, kuinka jotkut isot seurakunnat olivat kerrankin muistaneet seurakuntalaisiaan oikein mukavalla lahjalla - seurakunnat olivat tilanneet ja maksaneet kaikille jäsenilleen RistinVoiton vuosikerran. Minäkin ajattelin, että "No kiitti vaan, että seurakunta edes jotenkin muistaa jäseniään, kun muuten tuntuu, että ihan sama oletko elävä vai kuollut."
Mutta ei, ei se asia ihan näin hyvää ollutkaan mitä kuvittelin.
Meni hetki, olisko ollut muutama viikko, niin jo tuli postia seurakunnasta kirjeen ja pankkisiirtolomakkeen kanssa. Kirjeessä muistutettiin, että olette saaneet ilmaiseksi seurakunnaltanne lehden, mutta että se maksaa seurakunnallenne niin ja niin paljon kustannuksia vuodessa. Sitten viitattiin pankkisiirtolomakkeeseen ja sanottiin, että on niitä toki muitakin tarpeita seurakunnassa, johon voitte rahalahjanne osoittaa.
Että sillä tavalla, todellinen lahja. Minä en ole lehteä halunnut, en tilannut, olen lueskellut sitä ilmaiseksi, kun osaamme tuttujen kanssa kierrättää myös lukukelpoisia lehtiä. Minä en ole niin heikko tällaisten hieman "kieroilta" haiskahtavien vetoomusten edessä, että olisin heti euroja pistämässä menemään, mutta, mutta....monikohan vanha mummeli ja paappa tai "liian herkän" omantunnon omaava ihminen kokee tämän lievänä painostuksena ja maksaa kuin maksaakin muka ilmaisena saadun lehden vuosikerran??
Minun puolestani pulju, onko se nyt Aikamedia vai mikä saa mennä ihan vapaasti konkurssiin, josta ei muuten pysy pystyssä kuin tällaisilla seurakuntien tekohengitetyillä tempuilla, jossa maksajiksi yritetään sitten kuitenkin saada seurakuntalaiset.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Onko sitten yhdistyksenne johto mennyt Aikamedian retkun ja laittavat vahingon kiertämään jäsenilleen tai sitten kyseessä on yhdistyksenne päättäjien tekemä petos jäseniä kohtaan.
Aikamedia on oma bisneksensä ja heiltä voi tilata ulkopuolisen tekemän analyysin firmansa tilasta, josta kai selvinnee se, onko bisnes kannattavaa vai ei.
Aikamedia myy itsestään teettämää analyysiä hintaan 164,70 €.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/yrityshaku/osuma.jsp?id=09890126&nimi=Aikamedia Oy
Lahja on lahja. Älä maksa siitä. Törkeää rahastusta. Helluntalaiset tuskin vastaavat viestiisi. Heidän toimintansa on ilmeisen rikollista. Sitä vaan on vaikea näyttää toteen, kun toimitaan Jeesuksen nimessä.
Katsopa kuinka moni hellari vastaa viestiisi ja selittää rahastuksen?
Seurakunnat näköjään maallistuvat tässäkin mielessä, bisnesmaailmassahan ei nimittäin ole olemassakaan käsitettä "lahja" aina sillä pyritään johonkin hyötyyn, vaikka kiertoteitse. Samanmoista touhuilua kuin jonkin HolidayClubin syötit, ei me mitään sulta vaadita, kunhan vain tulet tänne aivopestäväksi.
Kun tuo lehti on kerran lahjaksi annettu, niin silloinhan se on lahja. Ei sitä tarvtse maksaa. Turhaa rahastusta. Minä liityin kolmekymmentä vuota sitten Ison Kirjan (silloiin oli toiselal nimellä) ainaisjäsemneksi ja maksoin silloin summan, joka oikeutti ikusijäsenyyteen. Kuitenkin joka vuosi , montakin kertaa tulee pankkisiirtolappu postissa kiertokirjeen mukana, jsossa toivotaan, miloin mihinkin kohteeseen rahoitusta. En maksa, koska kerran olen jo jäsenyyden ainaiseksi maksanut. Rakennettakoon ja tehtäköön olemassa olevien varojen puitteessa mitä tarvitaan, muiutta velkaa ei pitäisi tehdä ja sitten ruihnata jäsnistöltä!