Hevonen

Kuljen usein ohi Ikolan kylän Kauhavan Ylihärmässä ja oli sitten kesä tai talvi aivan pahimpia pakkakelejä lukuunottamatta niin siellä on hevonen aina ulkona satoi tai paistoi.Eilenkin kun ajoin siitä ohi niin hevonen seisoi takamus kohti pohjoista että olisi lämpimämpi tosin nyt oli loimi päällä.Toivoisinkin hiukan inhimillisyyttä hevosten kohteluun.Saman tien varella on muitakin hevoskasvattajia mutta hoito on kuitenkin erilaista sillä heidän hevoset käyvät vain jaloittelemassa ja viedään sitten sisälle, mutta tämä yksinäinen hevonen seisoo aina samassa paikassa .
6417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Joo tälläästä se on. Kirjoitin täs taannoin muista huomioitavista eläimistä mutta ketut vaan
tuntuus tarvittevan parempaa hoitoa. Hyvä kun hoksasit.

Äänestä

Olen ihmetellyt tuota jo kauan. Eiköhän eläinlääkärit aja koskaan tuosta ohitse.

Äänestä

Minä olen se hevonen. Eipä minulla hätää. Seisoskelu on kevyttä puuhaa. Mietiskelen monia asioita isolla päälläni joka erikoisesti soveltuu mietiskelyyn. Pää parempi, luu lujempi, niinkuin Kalevalassa sanotaan.

Äänestä

Hevonenhan on luotu liikkumaan ja enemmän sääliksi käy hevosia, jotka pääsevät vain hetkeksi jaloittelemaan ulos. En tarkoita nyt kuitenkaan saman tien varrella asuvia hevosihmisiä, koska ihan kiitettävän paljon heidänkin hevosensa ulkona ovat.
Ihan omasta kokemuksesta voin sanoa että omat hevosenikin viihtyvät ulkona paljon paremmin kuin tallissa, on se vapaus liikkua ja paljon kun ulkona ovat niin karva on myös sitä mukaa kasvanut.
Ja vielä ihan vaan tiedoksi että hevoset yleensä seisovat takapuoli tuuleen päin oli se sitten kylmää tai lämmintä =D

Äänestä

Paljon näkee myös koiria; ensin otetaan kovalla tohinalla koira ja sitten se istuu suurimman osan elämäänsä häkissä tai myydään parin vuoden päästä pois.

Ihmettelen; miksi tuollaiset ottavat koiran ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lakeus1 kirjoitti:

Kuljen usein ohi Ikolan kylän Kauhavan Ylihärmässä ja oli sitten kesä tai talvi aivan pahimpia pakkakelejä lukuunottamatta niin siellä on hevonen aina ulkona satoi tai paistoi.Eilenkin kun ajoin siitä ohi niin hevonen seisoi takamus kohti pohjoista että olisi lämpimämpi tosin nyt oli loimi päällä.Toivoisinkin hiukan inhimillisyyttä hevosten kohteluun.Saman tien varella on muitakin hevoskasvattajia mutta hoito on kuitenkin erilaista sillä heidän hevoset käyvät vain jaloittelemassa ja viedään sitten sisälle, mutta tämä yksinäinen hevonen seisoo aina samassa paikassa .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu