MOT: Holhotut
Edunvalvojan piittaamattomuus tai epärehellisyys voi hankaloittaa valvottavan elämää kohtuuttomasti.
TV1 maanantaina 8.3. klo 20:00
Uusinnat:
TV1 tiistaina 9.3. klo 14:00
TV1 perjantaina 22.1. klo 15:55
Suomessa elää yli 60 000 ihmistä, jotka eivät saa itse päättää raha-asioistaan. Heidän asioitaan hoitavat edunvalvojat. Suurin osa edunvalvontaan määrätyistä on vanhuksia ja mielenterveysongelmaisia.
Edunvalvojan pitäisi hoitaa päämiehensä raha-asiat ja huolehtia, että päämies saa tarvitsemansa hoidon ja kuntoutuksen. Aina näin ei ole. MOT tutustui kolmeen tapaukseen, jossa edunvalvoja ei välttämättä ole toiminut päämiehensä edun mukaisesti. Edunvalvontaa sivusta seuraavat omaiset ovat usein hätää kärsimässä, sillä heillä ei ole oikeutta saada tietoa edunvalvonnan yksityiskohdista.
Millainen on edunvalvontaan määrättyjen kansalaisten ja heidän omaistensa oikeusturva? Missä kulkevat ihmisen itsemääräämisoikeuden rajat? Ohjelman on toimittanut Riikka Kaihovaara.
Lue myös blogimerkintä (julkaistaan vasta perjantaina) ja osallistu keskusteluun: http://blogit.yle.fi/mot
Ja laita palautetta: http://ohjelmat.yle.fi/mot/palaute_vinkit
TV:n ensiesityksen jälkeen ohjelma on nähtävissä Yle Areenassa seitsemän vuorokauden ajan: http://areena.yle.fi/

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.