Ylen asemaa käsiteltiin juuri eduskunnan yleiskeskustelussa. Kuitenkin sitä tärkeintä asiaa, eli rahoituksen mallia ei lähestytty lainkaan oikealla tavalla. Todettiin, että Yle on välttämätön julkinen palvelu, mutta rahoitus kuitenkin perittäisiin väärällä tavalla, eli pakollisella tasasuuruisella maksulla.
Minkä takia pitää miettiä kaikenlaisia kompensaatioita ja lisätä työtä sen järjestämiseen. Eikö kompensaatio olisi kerralla selvä, kun Ylen rahoitus siirrettäisiin valtion budjettiin, jolloin jokainen maksaisi tulojensa mukaan.
Tämä, että selvää asiaa kierretään kuin kissa kuumaa puroa, ihmetyttää.
Onko suurituloiset kansanedustajat niin kotiin päin tässäkin asiassa, että eivät suostuisi normaalin veron muodossa maksamaan Ylen rahoituksesta enemmän, kuin pienituloiset eläkeläiset, työttömät ja opiskelijat.
On aivan selvää, että normaalissa verotuksessa henkilökohtainen rasitus Ylen rahoituksesta jäisi kaikkein pienimmäksi.
Kun on kysymyksessä julkinen laitos ja sitä moneen kertaan korostettiin, ei ole muuta oikeudenmkaista rahoitusmallia kuin normaali tulojen mukainen verotus.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Se on helppoa politiikkaa määrätä kansalle pakollinen samansuuruinen maksu ja nostella sitten määrärahoja Ylelle.
Linden tuntui kuitenkin jollain tavalla ottaneen kansalaisten laajan vastustuksen mediamaksua kohtaan lausunnoissaan huomioon, kun ei lähtenyt mukaan edustajien älyttömiin puheisiin.
että Lindeenkään ei enää kannata pakollista tasapäistä ylemaksua, koska kansa on sen tyrmännyt niin perusteellisesti.
Jos Ylen rahoitus tosiaan siirrettäisiin valtion budjettiin, johon tietysti kuuluukin, useimpien suomalaisten rasitus pienenisi nykyisestä.
autonkäyttömaksu ja tuleva asumisen verottaminen tulevat maksamaan keskivertokuluttajalle n 3500 ylimääräistä.
Tuo summa on juuri se mikä annetaan maahanmuuttajille per kk.
Aleneeko tuloverot tai muut,tuskin!
Minusta tulee maahanmuuttaja ja tästä maasta pois muuttaja,viisumi on jo hankittu;)
Ylen rahoitus normaaliin verotukseen, silloin saa kaikki maksaa tulojensa mukaan eikä tarvita lisää byrokratiaa kaikenlaisia kompensaatioita varten.
Ennen kuin ylemaksu on edes voimassa, kokoomus on jo korottamassa maksua. Helppoa se on suurituloiselle vaatia korotuksia, kun tietää, että varattomat maksavat saman kuin vaatimuksen esittäjä, autoilija Sasi.
Varmaan asia olisi toinen, kun Ylen rahoitus olisi budjetissa, jolloin jokainen määrärahan korotus koskisi suhteessa samalla tavalla rikkaita ja köyhiä.
Voisi olla, että kokoomuskin alkaisi ajatella Ylen säästöjä tarkemmin, kun joutuisi parempaan vastuuseen Ylen rahoituksesta.
Ylemaksu on pelkkää varakkaiden kikkailua omaksi hyödykseen.
Miksi kokoomuslainen ajaa mediamaksua kuin käärmettä pyssyyn. Voisiko tilanne olla niin raukkamainen, että tässäkin vedetään kotiinpäin.
puhuisi toisella tavalla, jos nauttisi ruhtinaallista tuhannen euron työeläkettä 40 vuoden työstä.
Voisi olla, että vaahto tulisi suusta muusta syystä, kuin mediamaksun korotusvaatimksista.