Taipei
Julkaistu: 04.03. klo: 19:08
Lukuisat jälkijäristykset ravistuttivat Taiwania aamulla sattuneen voimakkaan maanjäristyksen jälkeen. Satakunta ihmistä loukkaantui järistyksissä.
Aamuisen järistyksen voimakkuudeksi mitattiin 6,4 richteriä. Se aiheutti tulipaloja eteläisessä Taiwanissa ja katkoi sähköt puolelta miljoonalta kotitaloudelta. Televisiokuvissa näytettiin autoja, jotka olivat jääneet sortuneiden rakennusten alle.
Järistys pelästytti ihmisiä erityisesti Kaohsiungin kaupungissa, joka on Taiwanin toiseksi suurin kaupunki. Järistyksen keskus sijaitsi 70 kilometrin päässä kaupungista. Maa tärisi myös pääkaupungissa Taipeissa.
Järistys ei aiheuttanut tsunamivaroitusta.
Maanjäristykset ovat Taiwanissa yleisiä. Vuonna 1999 voimakas 7,6 richterin järistys tappoi 2 400 ihmistä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
jossakin, että mannerlaatat ovat alkanet liikkumaan enemmän 1900-luvun loppupuolella, kun on tehty hirvittäviä merenalaisia ja maanalaisia ja maanpäällisiä kokeita ydinpommeilla....tiedä häntä... aiheuttaako ne mannerlaattojen liikkumista.