ANSIOKEHITYS

Ansiokehitys on nyt alaspäin...
koska Suomalainen työ maksaa liikaa.

Tästä seuraa että tuotteista tulee liian kalliita.

Kukaan ei osta tuotetta joka on ylihintainen.

Suomalaista tuotetta työn lisäksi rasittavat maailman korkeimpiin
kuuluva verotus & sosiaalimaksut, huikeat kiinteistökulut, törkeät
polttoaineiden hinnat, byrokratian valtava viidakko jne.
356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Markkinatalouteen jossa globaali kaupankäynti lepää,
kuuluu ylä- ja alamäet.

Myös palkansaajien yhteiskuntavastuuta tulee
lisätä mm. siten että kun laskusuhdanne iskee
palkkoja lasketaan "käyrän mukaisesti."

Silloin kun kauppa käy, työlle on paremmin kysyntää
ja palkatkin voi olla sitten nykyistä huikeaa tasoa.

Äänestä

Saksalainen ja lähes muu eurooppalainen työ maksaa vielä enemmän. Ja niillä on huomattavasti paremmat irtisanomissuojatkin.

Suomessa pitäisi ensin saada hintataso saksan tasolle. Berliinissä asuu halvemmin kuin täällä Kemijärvellä, missä kokonaiset kerrostalot silti tyhjinä. Ja ruokakin on lähes puolet halvempaa.

Äänestä
  • Firmansa, Wahlroos on sijoitusnero ja Lilius on ymmärtänyt paineen alla erota. Miten tämä nyt
    liittyy peruskoulun käyneisiin vähä-älyisiin ahtaajiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Se on nyt niin! kirjoitti:

Ansiokehitys on nyt alaspäin...
koska Suomalainen työ maksaa liikaa.

Tästä seuraa että tuotteista tulee liian kalliita.

Kukaan ei osta tuotetta joka on ylihintainen.

Suomalaista tuotetta työn lisäksi rasittavat maailman korkeimpiin
kuuluva verotus & sosiaalimaksut, huikeat kiinteistökulut, törkeät
polttoaineiden hinnat, byrokratian valtava viidakko jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu