Suomalainen vikisee

Centeistä, kun puhutaan maidosta. Vaikka olisin työtön ostaisin automaattisesti Valion maitoa. Suomalainen maito ja maitotuotteet työllistävät kymmenin tuhansin ihmisiä ja te valitatte jostain maidon centtien erosta ulkolaiseen maitoon.

Sehän on jopa tärkein perusasia, että omasta maasta saadaan edes jotain elintarviketta tuotettua viljaa myöten.

Onkohan teillä mennyt pää sekaisin ceteistä vai onko suomalaisvastaisuus keskeinen osa elämää ?
785
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eikös se toinen maito tuukkin Ruottista joten pitkä kuljetusmatkakin. Ja miski tukea ulkomaista. Mieluummin ostaa kotimaista, myös tomaatit sun muut.

Äänestä
  • "Arla-Ingmanin kaikki Suomessa myytävä maito pakataan Suomessa, Suomalaisin voimin. Suurin osa pakattavasta maidosta tulee Suomalaisilta tiloilta. Suomessa meijerit ostavat ns. täydennysmaitoa kilpailijoilta ja koska Valio on markkijohtaja Suomessa, sillä on "velvoite" myydä raakamaitoa kilpailijoille. Tässä se suurin ongelma onkin, Valio voi aiheuttaa isoa hallaa pienemmille meijereille, koska se pystyy raakamaidon toimitusrytmillä aiheuttamaan maitopulaa pienemmille kilpailijoille Suomessa.
    Nyt kun Arla-Ingman on kypsynyt tähän tilanteeseen ja tuo jonkin verran Ruotsista täydennysmaitoa, Valio on alkanut kiukuttelemaan ja masinoimaan väärää tietoa medioihin ja mainoksiin..

    Olin ennen yli 15v meijerialalla ja tiedän tasan tarkkaan miten Valio toimii."

    Äänestä

  • Pitkästä kuljetusmatkasta ei ole mitään haittaa koska Suomessa maito alkaa vanheta vasta sitten kun se laitetaan purkkiin.

    Äänestä

n. 3 egee/litra.. ja jos tuot sen Valoin maitotölkin kassa-hihnalle, Niin tää hra-S-market ym pyytää vielä maksamaan 1-2 egee lisää... Miljardi Lehmä-tuet pois niin maksan sen mitä K-kaupassa pyydetään. mutta nykyistä n.5 egee/litra en maksa... Eestistä Maito Suomeen. siellä viljeliä saa maidosta 0-27 egee/litra...

Äänestä

Vain hullu myrkyttää itsensä maidolla. Sellaisen supermyrkyn myynti pitäisi kieltää. Olut ja viini ovat terveellisiä vaihtoehtoja.

Äänestä
  • Maito tappaa.

    Äänestä

Ingamin maito on 100% kotimaista ja jopa Valiolta ostettua. Ingam tuo kyllä maitoa myös ruotsista, mutta sitä ei edes myydä valtsussa. Mikä vitun valitus nyt on menossa ? Arla Ingam maito on 100 % suomalaista, paitsi jos jostain löytää sitä erikseen halvempaa ruotsalaista. En ole löytänyt kaupasta vielä itse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pöyristynyt kirjoitti:

Centeistä, kun puhutaan maidosta. Vaikka olisin työtön ostaisin automaattisesti Valion maitoa. Suomalainen maito ja maitotuotteet työllistävät kymmenin tuhansin ihmisiä ja te valitatte jostain maidon centtien erosta ulkolaiseen maitoon.

Sehän on jopa tärkein perusasia, että omasta maasta saadaan edes jotain elintarviketta tuotettua viljaa myöten.

Onkohan teillä mennyt pää sekaisin ceteistä vai onko suomalaisvastaisuus keskeinen osa elämää ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu