Tiedän aikuisena ihmisenä ja jo äitinä että raskautta ei voi suunnitella etukäteen. Lapsen voi suunnitella ja toivoa, näenhän asian näin, että lapsia ei tehdä vaan niitä saadaan. Noh meille kävi niin onnekkaasti, että saimme vauvan hyvinkin nopeasti ja raskaus on edennyt jo sopiviin mittoihin.
Olen aika tavallinen nainen ja tavallinen pari jos niin voi sanoa, ei missään nimessä täydellisiä tai eläisi täydellisessä suhteessa, mutta nuoria (alle 30v), tasapainoisia ja järkeä käyttäviä... Perheessämme on jo ennestään lapsi, minun lapseni jonka raskausaika ei ollut ihan niin mallikas kun mitä olisi aikoinaan voinut raskaudelta odottaa... Minulla oli raskausmasennus - tai näin neuvolatäti halusi sen määritellä.
Nyt mietin uudestaan, että onko se minulla uudestaan? Suhteessamme on raskauden edetessä tullut mutkia jos jonkinlaisia, sitä en jaksa nyt odottavana äitinä miettiä, että onko kyse jostakin odotukseen liittyvästä kiukuttelun halusta vai mistä. En pysty nauttimaan täysillä tästä raskaudesta vaikka haluaisin, haluaisin koska edellinen raskaus oli niin erilainen ja tämä raskaus tuntuu oikeastaan ensimmäiseltä.
En tiedä onko tämä minua varten, tässä on niin paljon kaikkea sellaista joka saa mieleni surulliseksi ja tuntuu etten jaksa... Olen tunnollinen, maksan laskuja, hoidan kauppa asioita, olen hyvä äiti ja yritän, mutta tunnen että jään itse täysin paitsi, en pysty nauttimaan oikeastaan mistään koska pelkään ja en saa siihen oikeastaan mahdollisuutta.
Miten osaisin nauttia elämästä, miten osaisin nyt tehdä järkevästi niitä päätöksiä jotka nyt vaivaavat?
Taasko raskaus masennus?
9
384
Vastaukset
- Juulia+tuulia rv31
.. ymmärtänyt, mikä sinulle aiheuttaa masennusta.. raskaus itsessäänkö? Vai onko mielialasi matala raskaudesta huolimatta, ja nyt raskaana se tuntuu erityisen hankalalta?
En oikein usko, että raskaus itsessään tekee kenestäkään masentunutta pidempiaikaisesti. Paitsi loppuvaiheessa voi tulla sellainen jakso, koska vauva imee jo niin paljon kaikkea itselleen, ja äiti jää vähän "ilman" ja hyytyy ja väsyy. Ja tietty koko raskauden aikana hormonit heittelevät, ja voi olla ajoittaista mielialanlaskuakin, mutta ei siitä kyllä mitään pysyvää masennusta pitäisi tulla..
Onhan lapsen tulo niin suuri elämänmuutos, että kaikenlaista joutuu mielessään käymään läpi ja miettimään ja pelkäämäänkin, mutta mielestäni kirjoituksesi ei oikein siltäkään kuulostanut.
Itselläni oli alkuraskauden-ja osittain keskiraskaudenkin aikana keskivaikea masennustila. Se ei todellakaan johtunut raskaudesta! Lapsi oli haluttu ja toivottu alusta asti, mutta mielialani oli vain jatkuvasti synkkä, jopa itsetuhoinen. Mikään ei tuntunut miltään, en saanut iloa mistään, ja kaikki asiat olivat kuitenkin tosi hyvin. En kuitenkaan alkanut ajatella, että raskaus tämän minulle aiheuttaa. Elämässä oli ennen raskautta tapahtunut niin paljon ja lyhyessä ajassa, ja sitten vielä raskauskin (toivotusti), ja mieli ei vaan pysynyt isojen elämänmuutosten perässä. Lisäksi minulla on burnout- ja masennustaipumus entuudestaan, olen kokenut ne ennenkin. Nyt elämäntilanne oli otollinen niiden uusimiselle. Raskauden takia lopetin lääkkeenkin, ja siitä seurasi kahden kuukauden masennushelvetti. Raskauden toisen kolmanneksen alkumetreillä aloin kuitenkin voida paremmin! Elämä voitti, ja elämänhalu alkoi palata takaisin. Masennus on nyt voitettu, raskaus on viimeisellä kolmanneksella, mutta kova väsymys ja uupumus masennuksesta jäi.
Mutta en todellakaan osaa nimetä masennukselle syytä, tai syyksi raskautta! Masennus on hankala sairaus, se on tila, jossa hyvät elämäntilanteetkaan eivät hetkauta, koska mikään ei tunnu miltään. Tunnet vaan kipua. Asenteen muutos ja itsestään niskasta kiinni ottaminen eivät auta tähän!
Kertomasi mukaan et kyllä kärsi tästä..... Ikävää sanoa, mutta masennusta oikeasti sairastaneena kuullostat lähinnä tyytymättömältä?
Jos parisuhteesi hyvä ja lapsi toivottu, lopeta kielteisissä asioissa vatkaaminen. Sinullahan on siinä tapauksessa kaikki hyvin, jos lasta toivot ja nykyinen suhteesi on onnellinen. Lapsi tuo muutoksia elämään, mutta se ei sairastuta tervettä ihmistä masennuksen tasolle. Kuullostaa joltain muulta..
Mutta jos mielialasi on oikeasti synkkä, etkä voi omalla asenteellasi siihen mitenkään vaikuttaa, kannattaa puhua muuallakin kuin neuvolassa. Masennusta sairautena voi hoitaa. Oma hoitoni alkoi työpsykologilla, ja jatkui siitä eteenpäin. Olin pitkään sairauslomalla, tapasin psykiatria ja lopulta pääsin terapiaan.
"Oikeaan" masennukseen on myös täysin turvallista lääkehoitoa raskausaikana. Tosin viimeisellä kolmanneksella siitä on kyllä hyvä irrottautua..
Kevät tulossa, koeta ensin alkaa ajatella positiivisesti. Minusta et kuullosta masentuneelta, vaan tyytymättömältä.
Tsemppiä ja iloista mieltä kuitenkin.;) - ljhcfkfkhgfhfkhgcf
en nyt osaa tähän asiaan suorannaisesti kommentoida, mut mieleen tuli vaan sellanen et miks jokapaikassa aina sanotaan että pitäs yrittää nauttia raskaudesta? Ite en ainakaan henkilökohtasesti nauti tästä juuri yhtään, enkä pode kyllä huonoa omaatuntoakaan sen takia. mitä nauttimista on kipeässä selässä, supistuksissa, kuivissa limakalvoissa ja muutenkin kauttaaltaa väsyneessä ja vaikeassa olossa? Olen suunnattoman onnellinen siitä että meille tämä lapsi tulee, mutta ei tässä 9 kuukauden kitumisessa ole mitään nautinnollista tai iloittavaa. yksi lapsi entuudestaan jo on ja tämä toinen jää luultavasti viimeseks.
ei siinä mielestäni mitään ihmeellistä oo jos tuntee olonsa vähän masentuneeks tai vittuuntuneeks raskaana ollessa. Tietysti lääkäri osaa varmaan määritellä jos kyseessä on ihan oikeasti masennus. enkä usko että oon ainut tällä planeetalla jonka mielestä tää ei tosiaankaan ole mitään ihanaa ja maagista aikaa. aika persiistähän tää on. Onneks tästä saa hienon "palkinnon" sitten lopuks, ei tähän huvikseen ryhtys ;) - välys
"Olen tunnollinen, maksan laskuja, hoidan kauppa asioita, olen hyvä äiti ja yritän, mutta tunnen että jään itse täysin paitsi, en pysty nauttimaan oikeastaan mistään koska pelkään ja en saa siihen oikeastaan mahdollisuutta."
Mitä tarkoitat tällä? Joudutko sinä mielestäsi hoitamaan liikaa perheen asioita? Minulla on itselläni välillä surullinen olo, kun en ole saanut mitään erityishuomiota mieheltäni raskauden aikana eli olen joutunut tekemään samaan malliin kotitöitä eli suurimman osan niistä, mies ei ole hemmotellut, huomioinut eikä ollut henkisenä tukena sen enempää kuin ennenkään. Jotenkin sitä tuntee menettävänsä jotakin tärkeää tänä ainutlaatuisena aikana, kun kaikissa neuvolan opuksissa ja netissä hehkutetaan sitä, kuinka tärkeeä miehen tuki on ja kuinka nainen tarvitsee ylimääräistä huomiota. Olen kuitenkin yrittänyt ottaa järjen käteen ja ajatella, että minulla on kuitenkin asiat ihan hyvin ja mieskin toivonut tätä lasta, niin miksi en koittaisi vaan unohtaa epärealistiset odotukset ja nauttia tästä ajasta sen minkä pystyn. On tullut semmoinen olo, että ehkä odotusta ja äitiyttä mystifioidaan liikaa ja luodaan turhia paineita, kyllä se varmaan menee vähemmälläkin kohkaamisella. Minä luulen, että masennus uhkaa, jos on liian suuret odotukset siihen nähden, mitä on realistista odottaa.
"Miten osaisin nauttia elämästä, miten osaisin nyt tehdä järkevästi niitä päätöksiä jotka nyt vaivaavat?"
Mitä päätöksiä sinun pitäisi vielä tehdä? Toivottavasti parisuhteenne ei kuitenkaan ole hajoamispisteessä, vaikka välillä tunnelmat kireät olisivatkin...- fgjfgjfgzjfg
se on kyllä typeryyden huippu että naisille toitotetaan että miten sen miehen PITÄS ottaa huomioon ja pitää hyvänä ja auttaa kaikessa. miksei sitä kerrota niille miehille? ja aika moni mies on kyllä ihan valmis auttamaan jos vaan pyydetään, ei ne osaa ajatuksia lukea että mitä niiden pitäs tehdä. Herranjestas, vähän jotain oma-alotteisuutta naisilta on vaadittava, jos tahotte että mies käy kaupassa niin pyytäkää, jos tahotte että mies laittaa esikon nukkumaan että saatte itte käydä lepää aikasemmin niin pyytäkää. jos vaan touhotatte koko ajan niin se näyttää miehen silmissä siltä että teillä on homma hallussa niin mitä siihen väliin tulla sotkemaan.
- 18+18
fgjfgjfgzjfg kirjoitti:
se on kyllä typeryyden huippu että naisille toitotetaan että miten sen miehen PITÄS ottaa huomioon ja pitää hyvänä ja auttaa kaikessa. miksei sitä kerrota niille miehille? ja aika moni mies on kyllä ihan valmis auttamaan jos vaan pyydetään, ei ne osaa ajatuksia lukea että mitä niiden pitäs tehdä. Herranjestas, vähän jotain oma-alotteisuutta naisilta on vaadittava, jos tahotte että mies käy kaupassa niin pyytäkää, jos tahotte että mies laittaa esikon nukkumaan että saatte itte käydä lepää aikasemmin niin pyytäkää. jos vaan touhotatte koko ajan niin se näyttää miehen silmissä siltä että teillä on homma hallussa niin mitä siihen väliin tulla sotkemaan.
Niin samaa mieltä, täällä itketään kun mies ei sitä ja mies ei tätä...Jollei se oma siippa satu olemaan ajatustenlukija, niin voisikohan hänelle ihan suoraan kertoa mikä milloinkin mättää/on tarpeena. Oma mieheni on välillä kuin "jänis ajovaloissa" kun ei yksinkertaisesti tiedä, tulisiko hänen tehdä jotain/käyttäytyä tietyllä tavalla (puhun nyt henkisen puolen asioista, en lumienluomisesta). Uusi asia tämä hänellekin on, ja täysin abstraktinen. Minä ne tuntemukset ja mahdolliset kolotukset läpikäyn, ja jos olen niistä hiljaa, niin eihän niitä miehelleni ole olemassa. On mielestäni vain reilua toista kohtaan avata suunsa mahdollisimman ajoissa ja tarvittavan usein, että toinenkin tietää missä mennään.
- fxhmnxvnmxn
18+18 kirjoitti:
Niin samaa mieltä, täällä itketään kun mies ei sitä ja mies ei tätä...Jollei se oma siippa satu olemaan ajatustenlukija, niin voisikohan hänelle ihan suoraan kertoa mikä milloinkin mättää/on tarpeena. Oma mieheni on välillä kuin "jänis ajovaloissa" kun ei yksinkertaisesti tiedä, tulisiko hänen tehdä jotain/käyttäytyä tietyllä tavalla (puhun nyt henkisen puolen asioista, en lumienluomisesta). Uusi asia tämä hänellekin on, ja täysin abstraktinen. Minä ne tuntemukset ja mahdolliset kolotukset läpikäyn, ja jos olen niistä hiljaa, niin eihän niitä miehelleni ole olemassa. On mielestäni vain reilua toista kohtaan avata suunsa mahdollisimman ajoissa ja tarvittavan usein, että toinenkin tietää missä mennään.
No just näin! Mies ei voi tietää että kipeetä selkää pitäs hieroo jos ei ensin kerro että se selkä on edes kipeä! noin niinkun esimerkkinä. eihän se mies nää muuta kun kasvavan mahan, ei se tiedä miltä se tuntuu. eikä tarvii tietääkään, täähän on meidän naisten homma. Tottakai on toivottavaa että kun olo alkaa muuttua hankalaks eikä pysty/jaksa kaikkea tehä niin mies auttaa, mutta se avun tarve on osattava ilmaista.
joskus tuntuu että jotkut (huom. en yleistä) naiset katkeroituvat siitä kun "joutuvat" kärsimään kaikki vaivat ja mies selviää niin helpolla. Tosi omituinen asenne, sehän on aika sama kun kadehtis miehiä siitä että ne voi pissiä seisten. Tää nyt vaan on niin, naiset on raskaana ja synnyttää ja mies on avuton vierestä seuraaja ja luultavasti ihan *itun hukassa. Älkää naiset olko marttyyreja, vaan olkaa vahvoja naisia ja ilosia siitä että pystytte tuottamaan jälkeläisiä, vaikka se raskasta onkin. Yleensä ne lapset on kuitenkin toivottuja, joten kukaan ei ole ketään (YLEENSÄ) pakottanut kantamaan lasta mahassa 9 kuukautta. miettikää sitä matkana: jos tahdotte kiinaan joudutte istumaan 12 tuntia lentokoneessa, muuten sinne ei pääse. Jos tahdotte lapsen, joudutte kantamaan sitä vatsassanne ja synnyttämään sen. Mutta sittenpähän sehän on olemassa :) ja kaikki on iloisia :) - välys
18+18 kirjoitti:
Niin samaa mieltä, täällä itketään kun mies ei sitä ja mies ei tätä...Jollei se oma siippa satu olemaan ajatustenlukija, niin voisikohan hänelle ihan suoraan kertoa mikä milloinkin mättää/on tarpeena. Oma mieheni on välillä kuin "jänis ajovaloissa" kun ei yksinkertaisesti tiedä, tulisiko hänen tehdä jotain/käyttäytyä tietyllä tavalla (puhun nyt henkisen puolen asioista, en lumienluomisesta). Uusi asia tämä hänellekin on, ja täysin abstraktinen. Minä ne tuntemukset ja mahdolliset kolotukset läpikäyn, ja jos olen niistä hiljaa, niin eihän niitä miehelleni ole olemassa. On mielestäni vain reilua toista kohtaan avata suunsa mahdollisimman ajoissa ja tarvittavan usein, että toinenkin tietää missä mennään.
Mistä ihmeestä teitte sen oletuksen, etten ole pyytänyt apua ja kertonut miehelleni, mitä häneltä odotan? Olisi ollut fiksua ensin kysyä, olenko keskustellut asioista mieheni kanssa ja antaa sitten vasta tulla täyslaidallisen!
Olen ihan aikuinen ihminen, enkä oleta mieheni olevan ajatustenlukija. Olen pyytänyt mieheltäni apua välttämättömiin käytännön töihin varmaan sata kertaa tämän raskauden aikana, mutta hän ei yleensä tee mitään heti vaan sanoo, että kunhan ehtii ja jaksaa. Hän sanoo aina, että koittaa muistaa tehdä asioita, mutta ei kuitenkaan koskaan tee. Tänään ihan koemielessä kerroin taas, mitkä kotityöt aiheuttavat minulle kipua, kun on ihan loppuraskaus menossa ja mies lupasi taas auttaa, mutta veikkaan ettei auta kun ei oikeasti muista tai ei vaan viitsi. Se ei muuta tilannetta, vaikka olisi joku ihan tarkkaan yksilöity homma, mikä pitäisi tehdä heti, hän ei juuri sillä hetkellä "ehdi" vaan lupaa tehdä myöhemmin, mutta sitä oikeaa hetkeä ei tule ollenkaan ja sitten homma jää kokonaan kunnes minä teen sen. Paha mieli siitä tahtoo tulla, kun itse yritän aina helpottaa hänen elämäänsä silloin kun hänellä on esim. raskasta ja stressaavaa töissä, mutta toisin päin tuo ei toimi:(
Seuraavaksi varmaan kirjoitatte, että jättäisitte moisen paskiaisen, mutta uskon kuitenkin että hänestä tulee ihan hyvä isä lapsellemme... - tjhdfshjdfhjdfh
välys kirjoitti:
Mistä ihmeestä teitte sen oletuksen, etten ole pyytänyt apua ja kertonut miehelleni, mitä häneltä odotan? Olisi ollut fiksua ensin kysyä, olenko keskustellut asioista mieheni kanssa ja antaa sitten vasta tulla täyslaidallisen!
Olen ihan aikuinen ihminen, enkä oleta mieheni olevan ajatustenlukija. Olen pyytänyt mieheltäni apua välttämättömiin käytännön töihin varmaan sata kertaa tämän raskauden aikana, mutta hän ei yleensä tee mitään heti vaan sanoo, että kunhan ehtii ja jaksaa. Hän sanoo aina, että koittaa muistaa tehdä asioita, mutta ei kuitenkaan koskaan tee. Tänään ihan koemielessä kerroin taas, mitkä kotityöt aiheuttavat minulle kipua, kun on ihan loppuraskaus menossa ja mies lupasi taas auttaa, mutta veikkaan ettei auta kun ei oikeasti muista tai ei vaan viitsi. Se ei muuta tilannetta, vaikka olisi joku ihan tarkkaan yksilöity homma, mikä pitäisi tehdä heti, hän ei juuri sillä hetkellä "ehdi" vaan lupaa tehdä myöhemmin, mutta sitä oikeaa hetkeä ei tule ollenkaan ja sitten homma jää kokonaan kunnes minä teen sen. Paha mieli siitä tahtoo tulla, kun itse yritän aina helpottaa hänen elämäänsä silloin kun hänellä on esim. raskasta ja stressaavaa töissä, mutta toisin päin tuo ei toimi:(
Seuraavaksi varmaan kirjoitatte, että jättäisitte moisen paskiaisen, mutta uskon kuitenkin että hänestä tulee ihan hyvä isä lapsellemme...en tiiä muista mut ite kirjotin ainakin ihan yleisellä tasolla siitä että jotkut naiset olettaa miehen automaattisesti tekevän ja auttavan, en kohdistanu tätä mitenkään sinuun aloittaja.
- 11+17
tjhdfshjdfhjdfh kirjoitti:
en tiiä muista mut ite kirjotin ainakin ihan yleisellä tasolla siitä että jotkut naiset olettaa miehen automaattisesti tekevän ja auttavan, en kohdistanu tätä mitenkään sinuun aloittaja.
No jos olet tarpeesi selkeästi ilmoittanut, eikä mitään silti tapahdu, niin kyllähän se sitten miehen puolelta mättää. Itse olet kuitenkin valintasi tehnyt, joten niin makaa kuin jne...Viimeinen lauseesi: "mutta uskon kuitenkin että hänestä tulee ihan hyvä isä lapsellemme... " Hyvä isä lapselle ei minulle riitä, mieheni on oltava myös hyvä aviomies minulle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ketkä haukkuu suomalaisten ÄO:tä?
Siinä on kaksi vaihtoehtoa, joko siis rutiköyhä vajaaälyinen vasuri tai venäläinen. Kyllähän täällä käy suomenvenäläisi1453709Henkirikos kiuruvedellä
Poliisi tutkii maaliskuussa tapahtunutta 50 luvulla syntyneen kuolemaa henkirikoksena. Missä päin tälläinen sattunut1123629Diesel-ammattilainen kehuu Sanna Marinia
"Sanna Marinin (sd) hallitus loi neljä vuotta sitten väliaikaisen polttoainetukijärjestelmän, kun energianhinnat nousi242504Pitkänperjantain kunniaksi tekoälyn analyysi Riikka Purran kirjoituksesta
🧠 Mitä se kertoo "riikka"-nimimerkin lähijunassa tapahtuneesta? 1. Asenteellinen ja epäasiallinen sävy: Kirjoitus purs52315100 prosentin perintövero korjaisi myös Hitas-ongelman
Moni ei uskalla kieltäytyä perinnöstä maineen menettämisen uhalla, joten sitten tulee näitä tilanteita, joissa joutuu es282123Olen aika varma
että meidän tiemme risteäminen oli ainutkertainen tapahtuma elämässäni. En tule koskaan kohtaamaan ketään muuta, joka sa431260Läpäiseekö Martina Aitolehti Erikoisjoukot - kyllä vai ei?
Martina Aitolehti on pärjännyt mainiosti Erikoisjoukoissa. Yrittäjä on mielipiteiltään napakka ja hän sivaltaakin koulut231073Ei ne päivät ole samanlaisia...
Toisena hymyillään ja katsellaan silmiin, toisena taas tuntuu ettei edes tunneta toisiamme, vältellään ja katseet ei vah29871- 134863
Oikea syy siihen
miksi toivon ettei enää törmätä on se, että olen ihan tavattoman ihastunut sinuun. Paljon helpompi itselle kun ei saa pä34764