Tehtaankadun asiallisin päivystäjä, Koroljov, kirjoittaa palstalle paljon fiksummin kuin talon ureaosaston poikaset, mutta hänenkin kirjoituksensa ovat vain vanhoja venäläisiä valheita, jotka hän tuo esiin ylimielisellä tyylillään. Kaikesta näkee sen, että Koroljov ei tunne lainkaan sitä YYA-henkistä mielialaa, joka vallitsi sodan jälkeen Suomen maaseudulla. Pieni kotiläksy on Koroljoville nyt paikallaan, jotta tässä Karjalan palauttamisessa päästään eteenpäin hyvässä yhteisymmärryksessä.
Olen viettänyt lapsuuteni syrjäisellä maaseudulla 40-luvun lopulla ja 50-luvun alussa uskonnollisessa kyläyhteisössä. Laatokan pohjoisrannalla asuneet vanhempani ( isäni oli tietysti sodassa) joutuivat lähtemään vuosisataisilta asuinsijoiltaan, koska Stalin alkoi järjestellä etupiiriään ihan Hitlerin kanssa tekemänsä sopimuksen puitteissa. Yli 10 kertaa muutettuaan vanhempani asettuivat viimein aloilleen tähän syrjäiseen maalaiskylään vuonna 1949.
Vaikka olin jo pienenä hyvin kiinnostunut maantieteestä, niin minulle jäi jo kouluajoilta sellainen mielikuva, että Neuvostoliitosta ja Venäjästä ei saanut ollenkaan puhua, eikä sitä saanut tarkastella edes kartalta. Kaikkien naapureiden suhtautumisesta Neuvostoliittoon ja venäläisyyteen sai sellaisen käsityksen, että Neuvostoliitto on joku helvettiin verrattava paikka maan päällä, ja siellä asustavat ihmiset ovat itse perkeleitä. Nyt 2000-luvulla Karjalaan tekemieni kotiseutumatkojen myötä tämä käsitys on osoittautunut melko oikeaksi.
Kaikki lapsetkin omaksuivat silloin 50 luvulla vallitsevan YYA-hengen mukaisen suhtautumistavan, jonka mukaan Neuvostoliitosta ja venäläisistä ei ole viisasta puhua ääneen yhtään mitään, sillä se voi tietää venäläisten uutta hyökkäystä Suomeen. Tällaisen ajatustavan omaavana minäkin kasvoin ihan aikuiseksi mieheksi. Minun mielessäni Suomen itärajan takana oli vain joku suuri tuntematon helvettiin verrattava valtio, jota ei milloinkaan saanut arvostella, eikä sen asukkaiden kanssa kannattanut olla missään tekemisissä, jotta välttäisi kyydityksen Siperiaan.
Täydellisesti minäkään en pystynyt lapsena noudattamaan YYA-ajan sääntöjä. Leikkipaikoilla tuli joskus hakattua kiviä yhteen, ja sen jälkeen haisteltiin kivistä irronnutta pölyä. Meidän lasten mielestä se oli ”ryssän pierua”, mutta senkin ääneen lausumisessa oli noudatettava suurta varovaisuutta, jotta YYA-aikaa elävä isäni ei olisi antanut tukkapöllyä. Aina tässä en onnistunut, vaan rangaistuksiakin tuli.
Kun lähdin Helsinkiin opiskelemaan 60-luvulla, niin koin heti suuren järkytyksen. Aloin ihan tosissani epäillä Suomen itsenäisyyden pysyvyyttä, kun heti Rautatientorin laidassa oli Nikolajeffin GM-autoja myyvä liike ja Hietalahdessa Sinebrychoffin olutpanimo. Olin peloissani siksi, että venäläisillä oli vielä 20 vuotta sodan loppumisen jälkeenkin Helsingissä niin hyvillä paikoilla tarkkailuasemat. Myöhemmin pelkoni hälveni, sillä sain tietää, että mainittujen firmojen perustajat olivat kunnollisia liikemiehiä, eivätkä vanhempieni kodin ryöstäneitä Stalinin perkeleellisiä bolsevikkeja.
Vapauduin ahdistavasta YYA-hengen mukaisesta suhtautumistavasta venäläisiin vasta Gorbatshovin noustua valtaan Neuvostoliitossa. Gorba oli todella karismaattinen suurmies, joka osasi uskottavasti tuoda esiin sen, että eivät venäläiset halua valloittaa kaikkia maailman maita. Ensimmäistä kertaa elämässäni pystyin ajattelemaan niin, että Suomen itärajan takana saattoi asua ihan järkeviäkin ihmisiä. Gorbatshov oli ensimmäinen ihminen maailmassa, joka sai minut vakuuttuneeksi siitä, että kaikki venäläiset eivät ole perkeleitä.
Valitettavasti Gorban aikakausi loppui liian lyhyeen. Jos Gorbatshov olisi pysynyt kauemmin vallassa, ja luhistuvaa Neuvostoliitoa olisi alettu kehittää maltillisesti kohti pohjoismaista tasa-arvoisuuteen perustuvaa yhteiskuntaa, niin meillä olisi nyt mukava ja luotettava naapurivaltio. Alkoholisti Jeltsin kuitenkin lahjoitti Venäjän kansallisomaisuuden ilmaiseksi juutalaistaustaisille venäläisille oligarkeille, jotka amerikkalaisten liikemiesten ohjeiden ja rahoituksen turvin vievät nyt Venäjää kohti pahinta mahdollista riistokapitalismia.
Vaikka suhtaudun nykyisin Venäjään ja venäläisyyteen ilman YYA-ajan painolastia, niin matkustuskäyttäytymiseeni YYA-kasvatus vielä vaikuttaa. Olen käynyt monesti Euroopan suurissa metropoleissa ja olen kiertänyt maapallonkin jo 80-luvulla, mutta Pietarissa ja Moskovassa en ole koskaan käynyt, vaikka kaupungeissa olisi varmasti paljon katseltavaa.
Karjalan kotiseuturetkillä kokemukseni ovat olleet sellaisia, että en ole katsonut turvalliseksi enkä tarpeelliseksi mennä edemmäksi tähän ”ihmeelliseen” maahan. Kaikkialla yritetään turistia kusettaa, ja tulliviranomaisten käyttäytyminen ei ole vieläkään tältä planeetalta. Venäjän tulli kyykyttää rehellisiä suomalaisia kotiseutumatkailijoita aina niin härskisti, että jokaisesta rajanylityksestä voisi hyvin kirjoittaa oman seikkailuromaanin.
Olen viettänyt lapsuuteni syrjäisellä maaseudulla 40-luvun lopulla ja 50-luvun alussa uskonnollisessa kyläyhteisössä. Laatokan pohjoisrannalla asuneet vanhempani ( isäni oli tietysti sodassa) joutuivat lähtemään vuosisataisilta asuinsijoiltaan, koska Stalin alkoi järjestellä etupiiriään ihan Hitlerin kanssa tekemänsä sopimuksen puitteissa. Yli 10 kertaa muutettuaan vanhempani asettuivat viimein aloilleen tähän syrjäiseen maalaiskylään vuonna 1949.
Vaikka olin jo pienenä hyvin kiinnostunut maantieteestä, niin minulle jäi jo kouluajoilta sellainen mielikuva, että Neuvostoliitosta ja Venäjästä ei saanut ollenkaan puhua, eikä sitä saanut tarkastella edes kartalta. Kaikkien naapureiden suhtautumisesta Neuvostoliittoon ja venäläisyyteen sai sellaisen käsityksen, että Neuvostoliitto on joku helvettiin verrattava paikka maan päällä, ja siellä asustavat ihmiset ovat itse perkeleitä. Nyt 2000-luvulla Karjalaan tekemieni kotiseutumatkojen myötä tämä käsitys on osoittautunut melko oikeaksi.
Kaikki lapsetkin omaksuivat silloin 50 luvulla vallitsevan YYA-hengen mukaisen suhtautumistavan, jonka mukaan Neuvostoliitosta ja venäläisistä ei ole viisasta puhua ääneen yhtään mitään, sillä se voi tietää venäläisten uutta hyökkäystä Suomeen. Tällaisen ajatustavan omaavana minäkin kasvoin ihan aikuiseksi mieheksi. Minun mielessäni Suomen itärajan takana oli vain joku suuri tuntematon helvettiin verrattava valtio, jota ei milloinkaan saanut arvostella, eikä sen asukkaiden kanssa kannattanut olla missään tekemisissä, jotta välttäisi kyydityksen Siperiaan.
Täydellisesti minäkään en pystynyt lapsena noudattamaan YYA-ajan sääntöjä. Leikkipaikoilla tuli joskus hakattua kiviä yhteen, ja sen jälkeen haisteltiin kivistä irronnutta pölyä. Meidän lasten mielestä se oli ”ryssän pierua”, mutta senkin ääneen lausumisessa oli noudatettava suurta varovaisuutta, jotta YYA-aikaa elävä isäni ei olisi antanut tukkapöllyä. Aina tässä en onnistunut, vaan rangaistuksiakin tuli.
Kun lähdin Helsinkiin opiskelemaan 60-luvulla, niin koin heti suuren järkytyksen. Aloin ihan tosissani epäillä Suomen itsenäisyyden pysyvyyttä, kun heti Rautatientorin laidassa oli Nikolajeffin GM-autoja myyvä liike ja Hietalahdessa Sinebrychoffin olutpanimo. Olin peloissani siksi, että venäläisillä oli vielä 20 vuotta sodan loppumisen jälkeenkin Helsingissä niin hyvillä paikoilla tarkkailuasemat. Myöhemmin pelkoni hälveni, sillä sain tietää, että mainittujen firmojen perustajat olivat kunnollisia liikemiehiä, eivätkä vanhempieni kodin ryöstäneitä Stalinin perkeleellisiä bolsevikkeja.
Vapauduin ahdistavasta YYA-hengen mukaisesta suhtautumistavasta venäläisiin vasta Gorbatshovin noustua valtaan Neuvostoliitossa. Gorba oli todella karismaattinen suurmies, joka osasi uskottavasti tuoda esiin sen, että eivät venäläiset halua valloittaa kaikkia maailman maita. Ensimmäistä kertaa elämässäni pystyin ajattelemaan niin, että Suomen itärajan takana saattoi asua ihan järkeviäkin ihmisiä. Gorbatshov oli ensimmäinen ihminen maailmassa, joka sai minut vakuuttuneeksi siitä, että kaikki venäläiset eivät ole perkeleitä.
Valitettavasti Gorban aikakausi loppui liian lyhyeen. Jos Gorbatshov olisi pysynyt kauemmin vallassa, ja luhistuvaa Neuvostoliitoa olisi alettu kehittää maltillisesti kohti pohjoismaista tasa-arvoisuuteen perustuvaa yhteiskuntaa, niin meillä olisi nyt mukava ja luotettava naapurivaltio. Alkoholisti Jeltsin kuitenkin lahjoitti Venäjän kansallisomaisuuden ilmaiseksi juutalaistaustaisille venäläisille oligarkeille, jotka amerikkalaisten liikemiesten ohjeiden ja rahoituksen turvin vievät nyt Venäjää kohti pahinta mahdollista riistokapitalismia.
Vaikka suhtaudun nykyisin Venäjään ja venäläisyyteen ilman YYA-ajan painolastia, niin matkustuskäyttäytymiseeni YYA-kasvatus vielä vaikuttaa. Olen käynyt monesti Euroopan suurissa metropoleissa ja olen kiertänyt maapallonkin jo 80-luvulla, mutta Pietarissa ja Moskovassa en ole koskaan käynyt, vaikka kaupungeissa olisi varmasti paljon katseltavaa.
Karjalan kotiseuturetkillä kokemukseni ovat olleet sellaisia, että en ole katsonut turvalliseksi enkä tarpeelliseksi mennä edemmäksi tähän ”ihmeelliseen” maahan. Kaikkialla yritetään turistia kusettaa, ja tulliviranomaisten käyttäytyminen ei ole vieläkään tältä planeetalta. Venäjän tulli kyykyttää rehellisiä suomalaisia kotiseutumatkailijoita aina niin härskisti, että jokaisesta rajanylityksestä voisi hyvin kirjoittaa oman seikkailuromaanin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
"Laatokan pohjoisrannalla asuneet vanhempani ( isäni oli tietysti sodassa) joutuivat lähtemään vuosisataisilta asuinsijoiltaan, koska Stalin alkoi järjestellä etupiiriään ihan Hitlerin kanssa tekemänsä sopimuksen puitteissa."
Jos Suomen hallitus olisi kuunnellut diplomaatti Paasikiven ja ylipäällikkö Mannerheimin neuvoja loka-marraskuussa 1939, Laatokan Karjalan asukkaat olisivat saaneet jäädä paikoilleen. Vain Leningradin lähistöllä olisi rajaa vähän siirretty ja evakuoitu väestö muualle:
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/7/77/Soviet-finnish_negotiations_1939_borderline_finnish.png
"Valitettavasti Gorban aikakausi loppui liian lyhyeen."
Gorbatšov ei kyennyt pitämään asioita käsissään. Hän jäi puun ja kuoren, kovan linjan kommunistien ja kilpailijansa Jeltsinin väliin. Gorbatšov kantaa myös päävastuun siitä, mitä Putin on kutsunut vuosisadan suurimmaksi geopoliittiseksi katastrofiksi. Hän hyväksyi Varsovan liiton hajottamisen ilman että olisi vaatinut takeita siitä, että Natolle tehtäisiin samoin, tai edes siitä, että Nato ei laajenisi Itä-Eurooppaan, Venäjän rajoille saakka, niin kuin myöhemmin on käynyt. Toisen maailmansodan jäljiltä Itä-Eurooppaa miehittäneiden joukkojen vetäytymisen myötä olisi myöskin Länsi-Euroopan miehittäjien ollut parempi poistua Euroopasta. Mutta Amerikan ahneus kasvoi kylmän sodan voittamisen myötä. Sotaliitto Naton rautasaapas otti Euroopasta entistä tukevamman jalansijan.
"Jos Gorbatshov olisi pysynyt kauemmin vallassa, ja luhistuvaa Neuvostoliitoa olisi alettu kehittää maltillisesti kohti pohjoismaista tasa-arvoisuuteen perustuvaa yhteiskuntaa, niin meillä olisi nyt mukava ja luotettava naapurivaltio."
Suomella ON Putinin vakauttamispolitiikan - sekä Suomen ja Venäjän hyvien presidentillisten suhteiden (kiitos siitä myös Haloselle) - ansiosta luotettava naapurivaltio, joskaan ei välttämättä "mukava" (mitä "mukava" sitten tarkoittaakin). Tällä hetkellä ei Suomen suvereniteettia uhkaa Venäjä vaan Euroopan unioni - Lissabonin sopimuksineen ja Suomen lait ylittävine ukaaseineen - eikä Suomelle muodosta turvallisuusuhkaa Venäjä, vaan Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys, joka vasta saisi Venäjän pitämään Suomea potentiaalisena vihollisvaltiota, mitä Suomi ei tällä hetkellä Venäjälle ole. Suomen idänsuhteet ovat hyvässä kunnossa, vaikka Pro Karelia yrittääkin kaivaa maata niiden alta, niin kuin se on aina tehnyt.
"Alkoholisti Jeltsin kuitenkin lahjoitti Venäjän kansallisomaisuuden ilmaiseksi juutalaistaustaisille venäläisille oligarkeille, jotka amerikkalaisten liikemiesten ohjeiden ja rahoituksen turvin vievät nyt Venäjää kohti pahinta mahdollista riistokapitalismia."
Tästä olemme yhtä mieltä. Valitettavasti Venäjän kaoottisen 1990-luvun mielikuvat (neuvostoaikaa koskeviin mielikuviin sekoittuen) hallitsevat yhä monen suomalaisen käsitystä nyky-Venäjästä, jota Putin ja nyttemmin Medvedev ovat hitaasti mutta varmasti johtaneet selvemmille vesille. Länsimieliset ja/tai juutalaistaustaiset oligarkit on pyritty korvaamaan Putinin venäläispatrioottisilla oligarkeilla - onhan se edes alku. Poliittiset ääriliikkeet on nekin pantu kuriin. Vahva kansallisen yhtenäisyyden keskusta ylläpitää poliittista vakautta. Erilaisten ääriryhmien lisäksi ainoastaan Lännen rahoittamat ja CIA:n tukemat venäläiset oman pesän likaajat pyrkivät tuota vakautta horjuttamaan. Venäjän kansan enemmistö pitää näitä Lännen lakeijoita isänmaanpettureina, synnyinmaansa kavaltajina.
Latelet edelleen vanhaa venäläistä liturgiaa talvisodan syttymisen syistä. Molotov-Ribbentrop-sopimuksen salainen lisäpöytäkirja ja Stalinin nimittämä Terijoen hallitus ovat varmoja todisteita siitä, että Neuvostoliitolla oli jo ennen talvisotaa tarkoitus valloittaa koko Suomi ja tehdä siitä Neuvostotasavalta. Suomalaiset ovat niin valistunutta kansaa, että ei esittämiäsi vanhoja valheita täällä enää kukaan usko.
Jos Suomi olisi suostunut alueluovutuksiin Kannaksella, niin talvisodan syttyminen olisi siirtynyt ehkä vuodella eteenpäin. Mikäli Neuvostoliitto olisi saanut myös tukikohdan Hangosta, niin koko Suomen valloitus olisi onnistunut talvisotaa helpommin. Alueluovutusten myötä Suomesta olisi siis varmasti tullut Neuvostotasavalta kuten Virostakin tuli.
Ihmettelen suuresti sitä, että Sinä viitsit täällä edelleen kehua Putinia. Ainakin TV-esiintymisten ja lehtihaastattelujen perusteella Gorbatshov on valovuosia Putinia edellä. Gorbatshov vaikutti aina hyvin inhimilliseltä ja todella karismaattiselta persoonalta, mutta Putin antaa itsestään jotenkin luihun vaikutelman. Uskaltaisin hyvin ostaa käytetyn auton Gorbatshovilta, mutta Putinilta en uskaltaisi ostaa edes käytettyä roskakoria. Medvedeviltä uskaltaisin ehkä ostaa mopon.
Natosta olen suunnilleen samaa mieltä kanssasi. En näe NATO-jäsenyyttä tarpeelliseksi Suomelle enkä Ruotsille. Tarkemmin voit lukea NATO-kannanottoni toisesta keskusteluketjusta:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8895083/42936003
En ole koskaan ymmärtänyt venäläisten hellimää väitettä, että Neuvostoliiton hajoaminen olisi ollut vuosisadan geopoliittinen katastrofi. Stalinin hirmutekoja (vapautti yli 30 miljoonaa venäläistä elämisen tuskista) ihannoivien natsihenkisten ja valloitushaluisten venäläisten mielestä Neuvostoliiton hajoaminen olikin ehkä katastrofi, mutta Neuvostoliiton kyykyttämien Itä-Euroopan kansojen kannalta tapahtuma oli vuosisadan onnenpotku. Hajoamisen myötä nämä vanhat kulttuurikansat pääsivät entistä helpommin solmimaan suhteita Länsi-Euroopan suurten sivistyskansojen kanssa, joten suuri eurooppalainen perhe sai sodan seurauksena kadonneet jäsenensä takaisin.
Venäjä vai EU on vaarallisempi? Kun suomalaisella miehellä tulee venäläisen vaimonsa kanssa riitaa lapsensa hoitopaikasta, niin venäläiset uhkaavat käytää sotilaallista voimaa riidan ratkaisemiseksi!
On vaikea kuvitella että EU-laisen vaimon kanssa riidellessä voitaisiin käyttää tällaista ylemmän tahon uhkailua.
Politrukki Koroljov selittelee härskisti miten venäläisillä on oikeus puuttua naapureiden sisäisiin asioihin kun ne uhkaavat Suuren ja Mahtavan elintärkeitä etuja kuten lapsikysymyksessä.
"Molotov-Ribbentrop-sopimuksen salainen lisäpöytäkirja ja Stalinin nimittämä Terijoen hallitus ovat varmoja todisteita siitä, että Neuvostoliitolla oli jo ennen talvisotaa tarkoitus valloittaa koko Suomi ja tehdä siitä Neuvostotasavalta."
Saksan kanssa tehdyn hyökkäämättömyyssopimuksen lisäpöytäkirjassa sovittiin, että Saksa ei puutu siihen, mieten NL järjestää tietyt turvallisuuskysymykset läntisten naapuriensa kanssa. Saksa ei esim. tukisi Suomea NL:a vastaan.
Kun Cajanderin-Erkon hallitus katkaisi Moskovan neuvottelut (Erkon ollessa pääsyyllinen taipumattomaan asenteeseen), NL päätti "neuvotella" tulevaisuudessa Kuusisen halllituksen kanssa. Se oli tietysti virhe, koska Kuusisen koplan kannatus Suomessa oli olematon - mutta sitä NL ei vielä kunnolla tiennyt. Kumpikin osapuoli teki raskaita virheitä syksyllä 1939, mutta ei liene epäilystäkään siitä, että kaiken järjen mukaan Suomen olisi kuulunut suostua NL:n ehdotuksiin.
"Jos Suomi olisi suostunut alueluovutuksiin Kannaksella, niin talvisodan syttyminen olisi siirtynyt ehkä vuodella eteenpäin."
Mikä sekin olisi ollut vain hyödyksi Suomelle, niin kuin Mannerheim hyvin tiesi vaatiessaan Suomen hallitusta tulemaan vähintään puoliväliin vastaan Molotovia ja Stalinia. Jos sota olisi vältetty v. 1939, Suomen armeija olisi saanut lisäaikaa varustautumiseen ja koulutukseen. Cajanderin hallitus vei sen soitellen sotaan ilman kunnon aseita, riittäviä ammuksia ja jopa univormuja.
"Mikäli Neuvostoliitto olisi saanut myös tukikohdan Hangosta, niin koko Suomen valloitus olisi onnistunut talvisotaa helpommin."
Eihän Hanko NL:a juuri auttanut v. 1941. Myöskään sitä edeltävän vuoden aikana ei NL yrittänyt käyttää Hankoa minkään miehitysyrityksen apuvälineenä. Huvittavaa kyllä Porkkalan tukikohdan luovuttaminen v. 1944 sai monen Suomessa hysteerisenä huokailemaan, että "nyt ryssä on kohta täällä". Ei käyttänyt NL Porkkalaakaan mihinkään painostukseen, kuten ilmeni. Ratkaisevaa oli se, että jatkosodan jälkeen saatiin Paasikivi peräsimeen. Hänen kanssaan NL saattoi sopia asiat järkevällä tavalla. Valitettavasti tämä ei ollut vielä mahdollista Suomen v:n 1939 hallituksen kanssa.
Ennen tätä natsi-natokloppien aikaa (evakkopoju ym) Suomella oli ainutlaatuisen hyvät suhteet NL:n kanssa Sadattuhannet ystävyysturistit ja likeinen yhteydenpito neuvostokansalaistenkanssa antoi kulttuurivirikkeitä lahtareiden jäljiltä umpioituneeseen Härmään. Vilkas ystävyyskanssakäyminen ja reilukauppavaihto olivat Suomen kulta-aikaa josta enää nykypolvella eiole edes muistoja kun nato-natsien sensorit uudelleenkirjoittavat historiaa. Mutta nuoret, lähtekää nyt keväällä vaikka risteilylle Pietariin. Venäläisistä saa hyviä ystäviä jos vain suhtautuu avoimesti ja unohtaa natsi-natopropagandan pelottelut. Kalmanhajuiset evakkopoju-ukot pysykööt siellä juoksuhaudoissaan mätänemässä omiin tuotoksiinsa.
Meillä onkin ollut jo hiukan puutetta oikeaoppisesta suhtautumisesta vanhan ja hyvän Neuvostoliiton perintöön. Tulee niin elävästi mieleen 70 ja 80-luvun liturgiat. Ihan sydäntä lämmittää.
Sinun kannattaa hieman tarkemmin tutustua kirjoituksiini, ettei tarvitsisi päästellä suustaan ihan kummallista jorinaa. Jos vähänkään olet seurannut juttujani, niin ei minua voi millään väittää natsi- eikä NATO-pojaksi. Minä haluan keskustella asiallisesti vain Karjalan palauttamisesta tyhjänä takaisin.
PS. Minä en haise kalmalle, mutta joskus kyllä tuoksahdan hyvälle Karjala-oluelle.
"Jos vähänkään olet seurannut juttujani, niin ei minua voi millään väittää natsi- eikä NATO-pojaksi."
Niin, et kannata Suomen kansallisen maanpuolustuksen alasajoa, mitä Suomen Nato-jäsenyys merkitsisi - etkä Suomen miehittämistä vierailla joukoilla (edellinen kerta oli vv. 1941-1944, sitä edellinen v. 1918)?
"PS. Minä en haise kalmalle, mutta joskus kyllä tuoksahdan hyvälle Karjala-oluelle."
Suomalaisista oluista Sandels on paras, vaikka onkin nimitty viholliskomentajan mukaan (ja ilmeisesti juuri sen vuoksi maistuukin himpun verran liian pehmeältä). Milloin saadaan samalta panimolta markkinoille Kulnev-olut?
Uteliaisuuttani kyselen, mistä pitäjästä vanhempasi ovat kotoisin.
Matkailen Laatokan-Karjalassa kohtalaisen usein ja tunnen niitä tienoita vuosien varrelta.
Voisitko kertoa vanhempiesi historiasta?
Putkiluu
Äidin suku on Kaunoselästä ja isä Orusjärveltä
Pitäjä on tietysti SUISTAMOJÄRVI.