paasto

Hei, paasto on sujunut hyvin. Mieli on rauhoittunut ja jokunen kilokin on lähtenyt.

Vielä on hieman epäselvää paaston kesto. Aikanaan kyselin, mutta vastaukset olivat sellaisia, että kaikki ortodoksit kiloista riippumatta imevät paaston ajankohdan äidin maidosta.

Ort.fi sivuilla paastosta kirjoitetaan 40 päivän paastona mutta silloinhan paasto alkaa laskiaistiistaina. ????? Paasto ei siis kestä 7 viikkoa ?

Kertoisiko joku yksinkertaiselle liikalihavalle Liisalle suuren paaston ajankohdan.
5646
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

alkaa laskiaissunnuntain ehtoopalveluksesta ja loppuu oikeastaan kuudennen paastoviikon perjantain Ennenpyhitettyjen lahjojen liturgiaan. Sen lopussa luetaan rukous, jossa mainitaan jotakin siihen suuntaan, että olemme saattaneet paaston tien loppuun. Sen jälkeen on Lasaruksen lauantai ja Palmusunnuntai ja Suuri viikko. Suuren paaston aikana paastoamme valmistautuaksemme pääsiäisen juhlaan ja suurella viikolla paastoamme muistellen Kristuksen kärsimyksiä.

Alexander Schmemannin kirjassa Suuri Paasto, käsitellään tuota 40 päivän ongelmaa tarkemmin.

Äänestä

Suuren paaston kesto on toki melko sekava myös"äidinmaito-ortodoksille".

Jos lasketaan laskias-sunnuntaista suureen lauantaihin, saadaan seitsemän viikkoa, joka ón 49 päivää. Virhe johtuu siitä, 40 päivään ei lasketa suurta, eli pääsiäista edeltävää viikkoa.
Edelleen jos lasketaan kuusi viikkoa saadaan 42 päivää. Tuona aikana kuitenkin Neitsyt Marian ilmestys ja Palmusunnuntai ovat 12 suuren juhlan joukossa, jolloin noita päiviä ei lasketa suuren paaston 40 päivään. Paaston todellinen pituus on siis 40 päivää ynnä suuri viikko lauantaihin asti on 46 päivää.
40 päivän aika on varsinaista paastoa, jonka aikana pyrimme parantamaan itsessämme olevia vikoja, eli kiinnitämme humion itseemme. Suurella viikolla on katse kuitenkin jo hyvin selvästi Kristuksessa ja Hänen kärsimyksissänsä. Paastoa kuitenkin jatkuu aina pääsiäisyöhön asti.

Äänestä

Kertoisiko joku mikä on suomalainen käytäntö kun kalenterissa on nämä 3 astetta paastoa, ankara,lievä ja sitä väliltä.

Mistä kulloinkin paastotaan?

Entäs keskiviikko ja perjantai?
Mistä ruoista silloin paastotaan ja miksi?
Ja onko ns. suurten paastojen aikaan nestepaasto paras vai sekpaasto, missä syö kevyesti esim. yhden annoksen päivässä?

Kiittäen ja siunaten,
Ystävä

Äänestä
  • No johan, puhua nyt paastosta kun juhla ja paastoton aika jatkuu aina Helatorstaihin asti( ja näkyy myös vyötäröllä =)) Mutta yritetään...

    1. Kenenkään ei ole pakko paastota, ne ovat vain suosituksia ja ohjeita, mutta ihminen itse ratkaisee paastonsa laadun. Eikä saa arvostella sitä joka paastoaa ankarammin tai lievemmin kuin hän itse!

    2. Paasto ei ole dieetti! Tämä periaate lienee tullut selväksi jo edellisissä viesteissä. Kyseessä ei ole siis vain ruokavalion muutos vaan kokonaisvaltainen sielun ja ruumiin tilan tarkastelu, luonteeltaan fyysinen, henkinen ja hengellinen. Paastossa ihminen itse kasvattaa itseään...kilvoitellen.

    3. Kalenteri tosiaan taitaa tuntea kolmekin (ruoka)paaston astetta. Periaatteessa paastoa on kuitenkin vain kaksi tyyppiä: askeettinen ja täydellinen. Pitkät paastokaudet ovat luonteeltaan askeettisia. Täyspaasto on yleensä lyhytaikainen kestäen vain muutamia tunteja (erityisesti ehtoolliseen valmistauduttaessa)

    4. Askeettiseen paastoon liittyy idea eläinkunnan tuotteiden välttämisestä. Slaavilaisessa perinteessä kala on sallittua, mutta oikeastaan kala liittyy paaston juhlapäiviin, kuten sunnuntaihin ja muutamiin tiettyihin juhliin, jotka osuvat pitkään paastoon.

    5. Keskiviikko ja perjantai ovat kautta vuoden paastopäiviä (paitsi pääsiäiskaudella tai juhlan sattuessa ko. päiviin). Näinä viikonpäivinä on voimassa askeettinen paasto, kenties Pitkänäperjantaina myös täydellinen paasto, jos ihminen siihen kykenee.

    6. Nestepaastolla ei ole suoranaisesti mitään tekemistä kirkollisen paaston kanssa, joskin toki nestepaasto voi sisältyä osana pitkään (askeettiseen) paastoon. Kirkon perinne ei kuitenkaan tuntene naistenlehdissä nykyisin suositeltua nestepaastoa.

    Paras kirkollisen paaston aapiskirja on täällä jo mainittu Schmemannin teos, joka on jo kauan ollut saatavissa suomenkielisenä.

    Äänestä

  • Johannes kirjoitti:

    No johan, puhua nyt paastosta kun juhla ja paastoton aika jatkuu aina Helatorstaihin asti( ja näkyy myös vyötäröllä =)) Mutta yritetään...

    Kiitos selvennyksestäsi.
    Ja humasin itsekin että juhla-aikaan kyselin paastosta, mutta näin ketjun enkä viitsinyt uuttakaan aloittaa ja toivoin vastauksia.

    Kiitos siitäkin että toit sen oleellisen esiin, elikkä ettei se ruoasta pidättyminen ole välttämättä paastoa sanan varsinaisessa tarkoituksessa. Eli siis turha pois paaston aikaaan elämästä, vähemmän telkkua jne. ja enemmän rukousta ja katumusta, niinhän?

    Eikö ulkokultaisuudesta varoiteta Sanassakin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Liisa ja liiat kilot kirjoitti:

Hei, paasto on sujunut hyvin. Mieli on rauhoittunut ja jokunen kilokin on lähtenyt.

Vielä on hieman epäselvää paaston kesto. Aikanaan kyselin, mutta vastaukset olivat sellaisia, että kaikki ortodoksit kiloista riippumatta imevät paaston ajankohdan äidin maidosta.

Ort.fi sivuilla paastosta kirjoitetaan 40 päivän paastona mutta silloinhan paasto alkaa laskiaistiistaina. ????? Paasto ei siis kestä 7 viikkoa ?

Kertoisiko joku yksinkertaiselle liikalihavalle Liisalle suuren paaston ajankohdan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu