Sdp:n puoluesihteeri Ari Korhonen tyrmää uuden vaalijärjestelmän, koska hänen mielestään se johtaa äänestysaktiivisuuden laskuun.
"Uudessa eduskuntavaalijärjestelmässä esimerkiksi Pohjois-Karjalassa annettu ääni voi siirtyä auttamaan helsinkiläistä kansanedustajaa läpimenoon", Korhonen kritisoi.
Hallitus esittää vuoden 2015 eduskuntavaaleihin uutta vaalijärjestelmää. Mallissa vaalipiireistä muodostetaan koko maan kattava vaalialue, jonka tulos määrää eduskuntapaikkojen jaon. Vaalipiirijako säilyisi ennallaan, mutta vaalipiirikohtaiset tulokset laskettaisiin uudella kaavalla.
Sdp:n mukaan selkeämpi vaihtoehto olisi yhdistää vaalipiirejä, mutta ehdokkaan ääni ei voisi siirtyä toisen vaalipiirin ehdokkaalle.
Sdp haluaa, että kansalaisille kerrotaan vielä ennen eduskuntakäsittelyä esimerkkien avulla, miten uusi malli toimii ja miten ääniä siirrellään.
"Nyt on suuri vaara, että ihmiset hämmästelevät uutta vaalitapaa ja jättävät jopa äänestämättä epätietoisina, missä heidän äänensä vaikuttaa", Korhonen varoittaa.
Suomenkielinen, älä turhaan äänestä! Jää kotiin juomaan kaljaa!
Älä äänestä!
3
464
Vastaukset
- BOB+
älä ihmeessä äänestä!
Vaalijärjestelmä ei kaipaa kiirellistä uudistusta. Ehdotettu malli on turhan monimutkainen ja perustelutkaan eivät ole perin vahvat. Jos yksi puheenjohtaja otti riskin ja jäi valitsematta, se ei ole riittävä peruste.
Pienissä vaalipiireissä valintakynnys voi prosenteissa olla korkea, mutta äänimäärissä ei niinkään. Voihan presidentin valinnassakin puolet äänistä mennä hukkaan.
Vaalipäivän siirto osoittaa jo huonoa harkintaa tai viriävää epätoivoa. Kuinkahan monta kertaa pitää siirtää, jotta vaalivilkkaus varmuudella kasvaa? Politiikan sisällöllähän ei ole vaikutusta;)- Kokoomuslaiset
hakevat vanhainkodista dementoituneen 96-vuotiaan isoäitinsäkin äänestämäään
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2719827- 766820
- 286486
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni996235Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv436099Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h1045987- 635405
- 465136
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on604460- 504070