Parisuhteen irtaantumisvaihe

Aika lapsellinen on sinunkin ajattelusi. Kirjoitat ongelmista joita teillä on, ja joihin aika moneen myös sinulla on mahdollisuus vaikuttaa. Joten miksi et vaikuta????

Alat vain järjesteleen tavaroitasi jos se on puolisollesi kynnyskysymys. Siis kyllä aikuinen pystyy siihen. Ihan takulla. Parisuhteessa joutuu tekemään kompromisseja. Sinä et voi sotkea hulluna jos se toista nyppii.

Ja koirat. Puhu niistä vähemmän. Tee mitä haluat, mutta älä tuputa suut ja korvat täyteen koirajuttuja jos toista ei kerran kiinnosta. Mikä ongelma????

Ja jos teet ja jankutat asioita jotka ilmiselvästi ärsyttävät miestäsi, niin on aika selvää, että ärsyyntyneenä ei tee mieli halailla pussailla. Ja ilman halailua ja pussailua se seksikin tuppaa väheneen.

Ja höllää pipoa. Teette lapset kun molemmat haluavat. Joskus kun joutuu odotteleen, että molemmat ovat valmiit siihen päätökseen. Et sinä voi pakottaa miestäsi oleen samaa mieltä vuosien päässä olevasta tulevaisuudesta. Anna ajan kulua ja miehen miettiä rauhassa asioitaan.

Ja siitä irtautumisesta eli eriytymisestä. Et todellakaan ole eriytymässä. Eriytymisessä alkaa nähdä toisen omana yksilönä ja pystyy myös kunnioittamaan toisen ajatuksia ja mielipiteitä hänen omanaan tyrmäämättä niitä vääriksi jos ne eroavat omistasi.

Mutta oot aika nuori. Ehdit kyllä vielä kaiken. Nykyisen tai jonkun muun kanssa. keskity nyt ongelmien sijaan rakastamaan.

- oma "muuttumiseni" parisuhteen aikana, olen löytänyt rakkaan harrastuksen (koirat), ja miehen mukaan emme enää muusta puhukaan kuin koirista. Koira otettiin yhdessä, mutta se vei minut enemmän mennessään kuin miehen. Tuntuu, ettei meillä juuri muuta yhteistä enää olekaan. Jatkuvan rahapulan takia emme pysty mitään edes yhdessä harrastamaan.



>>>>Minusta on vain hyvä että olet löytäny muutaki elämänsisältöä- ei se parisuhde ole koko elämä, sillonhan sitä vasta uupuukin.Eikö miehes harrasta mitään? Miks ei kotona saa puhua omista harrastuksista? Tässä kohtaa teillä on jokin ongelma joka näyttäis tulevan miehen puolelta..jos toisen tekemisiä ei tueta niin varasti se alkaa ärsyttää sua. Ihan kun ongelma kytis nyt jossain syvemmällä? Mihin miehen mielestä pitäis sitten keskittyä?Onko kyse jotenkin naisen roolista vai ärsyttääkö häntä se aika minkä se vie vai miten hän perustelee ton?
Parisuhteen pitäis kestää tollanen koiraharrastus, eikä se päinvastoin piristä sua ja sitä kautta sen pitäis piristää teitäki.


- erilaiset tulevaisuuden haaveet. Itse haluaisin naimisiin ja lapsia viimeistään kolmen kympin tienoilla, mies ei pysty tätä minulle lupaamaan. Hän ei tiedä mitä haluaa.

>>>>>vaikuttaa että mies ei ole joko varma teidän suhteen tulevaisuudesta ja miettii järjellä lapsentekoasiaa (jos vaik eroottekin heti suhde ei kestä) tai hänellä voi olla itsellään jotain haaveita joita ei ole päässyt toteuttaa tai elämää elämään eikä siksi tahdo alkaa vielä isäksi. Tuntuuko teistä molemmista just tältä että parisuhteenne sitoo ja kahlitsee teitä liikaa? Voisiko sille tehdä jotain. Aikalisää en suosittele, se on tekosyy hyppiä vieraisiin sänkyihin ja aiheuttaa vain ehkä lisää ongelmia.


- hellyys, jota kaipaan paljon enemmän kuin nyt. Miestä ärsyttää ensimmäisinä mainitut kaksi asiaa, joten varmaan sen vuoksi hellyyskin on kadonnut olemattomiin.
- seksi, tai pikemminkin sen puute. Tätä on ollut ilmassa jo vuoden päivät, mutta nyt alan epäillä sen olleen vain ensimmäinen oire henkisestä tyytymättömyydestä (ja omalta osaltani hellyyden puutteesta).

>>>>>aika ymmärrettävää jos emotionaalisella tasolla jotain on ´vinossa´ ei seksikään maistu.

- miestäni häiritsee, että hän on seurustellut jatkuvasti teini-iästä saakka, eikä missään vaiheessa päässyt olemaan yksin. Minua häiritsee, että kyseessä on ensimmäinen suhteeni enkä tiedä haluaisinko kokea vielä enemmän ennen sitoutumista. Mies on lisäksi ensimmäinen seksikumppanini ja tuntuu, että silläkin saralla haluaisin vielä jotain muuta kokea. Itsekään en ole asunut yksin kertaakaan kuukautta pidempään.

>>>>>Aika luonnollista sinänsä että teitä häiritsee kokemuksien puuten mutta kuten varmaan tiedätte, ei se sinkkuilu niin kivaa ole yhdenillan suhteineen, enemmänkin kuluttavaa. Vaikuttaa että teillä on kriisi jo menossa ja tuo mainitsemasi irtautumisvaihekin. Aika näyttää mihin suuntaan tienne kulkee, jäättekö yhteen josta syntyy kriisit kestävä ikusuhde vai kasvatteko täysin erillenne.

Mahdollisia tulevaisuuksia voi miettiä omalle kohdalleen jo etukäteen jos tahtoo tai sitten ei vaan antaa ajan näyttää. Tässäkin asiassa voitte olla hyvin erilaisia. Hienointa ehkä on että olette näköjään sanoneet toisillenne suoraan ongelmista. Kaikki ei kykene rehellisyyteen! Miten teidän arkikemia muuten toimii vai onko siinä ongelmia juuri emt. seikkojen vuoksi? Jos sitä vielä on kandee yrittää, jos tarvii jo teeskennellä, ei ole kovin helppoa mä luulisin...?


Tsemppiä.

erota.

muuten teette pari lasta ja eroatte vasta sitten.

vaikka suhteenne olisi nykyisellään suht koht hyvä, et sitä tiedä kun sinulla ei ole tietoa paremmasta ja sitä tietoa ei saada istumalla ensimmäisessä suhteessa.

Täältä jotakin ajatusta :)

"- miehen haave siistimmästä kodista (tai toisin päin käännettynä oma sotkemiseni). Tästä on käyty monet valtataistelut ja tappelut. Haluaisin muuttua siistimmäksi ihmiseksi, mutta en tiedä pystynkö sitä lupaamaan pitkällä tähtäimellä."

=> Siihen saa luvan tottua, että naisen arki ei todellakaan ole mitään helppoa. Pitää revetä joka paikkaan ja töiden ynnä oman uran ja opiskeluiden lisäksi pitää vielä huoltaa koti ja hyvässä lykyssä lapsetkin. Mies vain matkustaa siististi töihin ja töissä käy siivoojat ja tulee kotiin ja jälleen odottaa, että koti on yhtä siisti ja kaikki sujuu kuin tanssi. Rahkeet eivät naisella aina riitä kaikkeen, tee se ainakin miehelle selväksi ja yrittäkää löytää jokin yhteinen ratkaisu asiaan..?

"- oma "muuttumiseni" parisuhteen aikana, olen löytänyt rakkaan harrastuksen (koirat), ja miehen mukaan emme enää muusta puhukaan kuin koirista. Koira otettiin yhdessä, mutta se vei minut enemmän mennessään kuin miehen. Tuntuu, ettei meillä juuri muuta yhteistä enää olekaan. Jatkuvan rahapulan takia emme pysty mitään edes yhdessä harrastamaan."

=> Jep. Mikään muu täällä ei ole yhtä varmaa kuin jatkuva muutos ja myös miehen pitää se käsittää, että asiat muuttuvat ja ihmiset muuttuvat. Joskus tuntuu etteivät miehet ihan tajua mistä siinä on kyse, pikemminkin joskus tuntuu kuin yritettäisiin sulloa väkipakolla lokeroon ja sulkea naikkonen sinne loppuelämäksensä kunhan hänet on ensin muovannut itsellensä sopivaksi eli sitä kautta oletetaan, että toinen vain on ja pysyy. Vaan ei se niin mene. Ainakin oma luonteeni on eteenpäin pyrkivä enkä halua jumittua ikuisuuksiksi vain samoihin peruskaavoihin ja -ympyröihin ja tarkoitan nyt itsensä kehittämistä. Pidemmän päälle se samoissa kuvioissa jatkuva jumitus tekee hulluksi. Eikä pysty enää ajattelemaan. Mikä saa hermoraunioksi. Tai taantumaan kulissivaimoksi?

"- erilaiset tulevaisuuden haaveet. Itse haluaisin naimisiin ja lapsia viimeistään kolmen kympin tienoilla, mies ei pysty tätä minulle lupaamaan. Hän ei tiedä mitä haluaa."

=> Hei hellurei pätee se toisinkin päin. Mikään muu ei ole yhtä varmaa kuin muutos eli liian tarkkaa suunnitelmaa elämällensä ei pidä tehdä, koska ne eivät pidä kuitenkaan. Aina lähtee matto jalkojen alta tms eli voisit vaikka kysellä siipaltasi, että kait me edes jossain vaiheessa naimisiin mennään ja tenavia pusketaan maailmaan jos kerta sitä haluatte? Älä ahdista toista ja ala sanelemaan mitä toisen pitää olla.

"- hellyys, jota kaipaan paljon enemmän kuin nyt. Miestä ärsyttää ensimmäisinä mainitut kaksi asiaa, joten varmaan sen vuoksi hellyyskin on kadonnut olemattomiin."

=> Äh miehiä ei vain kiinnosta eivätkä he ymmärrä hellyyttä. Puhu panemisella niin se menee jakeluun :D Miehet eivät tunne sillä tavalla kuten naiset, niin se vaan on. Ja sen kun tajuaa niin elämä on naisena paljon, paljon helpompaa :)

"- seksi, tai pikemminkin sen puute. Tätä on ollut ilmassa jo vuoden päivät, mutta nyt alan epäillä sen olleen vain ensimmäinen oire henkisestä tyytymättömyydestä (ja omalta osaltani hellyyden puutteesta)."

=> Miesten päätehtävä tuntuu olevan vain valloittaa ja panna ja heittää pois eikä näin ollen haluta panostaa yhteen naiseen. Miehillä siis ei se laatu merkkaa katsos vaan se määrä kun taas naisilla tuntuu enemmänkin merkitsevän laatu kuin määrä.

"- miestäni häiritsee, että hän on seurustellut jatkuvasti teini-iästä saakka, eikä missään vaiheessa päässyt olemaan yksin. Minua häiritsee, että kyseessä on ensimmäinen suhteeni enkä tiedä haluaisinko kokea vielä enemmän ennen sitoutumista. Mies on lisäksi ensimmäinen seksikumppanini ja tuntuu, että silläkin saralla haluaisin vielä jotain muuta kokea. Itsekään en ole asunut yksin kertaakaan kuukautta pidempään."

=> No tämä taas on ihmisestä ja luonteesta kiinni. Toiset löytävät hyvän ja ovat tyytyväisiä siihen kertalaakista kun taas toiset etsivät ja etsivät ja etsivät ja lopulta huomaavatkin tykkäävänsä enemmän etsimisestä (tai menettävät itsensä ja hukkuvat siihen) kuin itse kumppanin löytämisestä. Toiset ihmiset taas arvostavat itseänsä sen verta etteivät ihan heppoisin perustein itseänsä jakele, edes kumppaninsa kanssa siten, että ottaisivat petileikkeihin lisää populaa. Annetaan kukkasten kukkia ja kunkin toimittaa tavallansa niin ehkäpä ne samankaltaiset ihmiset sitten löytävät sitä kautta oman onnensa ja sitä kautta kumppaninsa :) Ehkä teistä kumpikaan ei ole parisuhde-ihminen? Kannattaa keskustella.

Kiitos jälleen vastaajille. Luin kyllä ajatuksella kaikki viestit mutta vastaan tänne loppuun.

Nyt näyttäisi siltä että eroon tämä päättyy :(. Itseä harmittaa kauheasti, koska ymmärrän että tämä olisi se vaihe kun pitäisi tehdä töitä suhteen eteen. Ei se itsestään toimi montaa kymmentä vuotta. Minä olisin ollut valmis näkemään vaivaa ja jaksamaan. Olen yrittänyt saada miehestä selville onko hän vain kyllästynyt minuun (eli haluaako katsella muita markkinoita) vai haluaako olla vain "vapaa". Ettei hän tulevaisuudessa vaan sitten jokaista suhdetta tässä vaihessa katkaise kun ei ymmärrä ettei suhde pysy kasassa itsestään. Hän sanoo, ettei halua vielä sitoutua mihinkään vaan että voi vaikka lähteä yhtäkkiä vuodeksi ulkomaille jos haluaa. Enpä minä missään vaiheessa ole häneltä mitään estänytkään ja vaihtoonkin hakemiseen kannustin kun hän siitä puhui.

Emme kumpikaan ole missään vaiheessa asuneet yksin ja kyllä minuakin kiinnostaisi joskus sekin kokea. En kuitenkaan olisi halunnut suhdetta sen takia heittää pois, kun enemmän kuin asua yksin haluaisin perheen ja oman yhteisen kodin. Yksin en todennäköisesti kauaa viihtyisi vaan haluaisin jonkun jakamaan arkea. Olen myöntänyt että saatoin painostaa häntä tulevaisuutemme suhteen, mutta hän sanoo että tietää kyllä mitä minä haluan eikä pysty sitä lupaamaan. Mutta minä vain haluaisin vanheta hänen kanssaan. Vai sumentaako eron ja yksin pärjäämisen pelko nyt ajatteluani?

Toivon kuitenkin että mies on onnellinen ja jos hänestä tämä ei toimi niin sitten ei ole paljon tehtävissä. Jos hän kuitenkin haluaa vain olla "vapaa" ja huoleton niin minusta hän voisi tehdä niin ihan hyvin myös parisuhteessamme. Nimenomaan kehittää itseään ja etsiä omaa paikkaansa, mutta minun kanssani.

Nyt lähden viikoksi muualle joten saamme molemmat ajatella asioita omilla tahoillamme. Ihan pienistä asioista hän nytkin menetti hermonsa, joten en usko että tämä kovin hyvin voi päättyä. Lähinnä hän on jo puhunut siitä, että jatkamme ystävinä ja pidämme yhteyttä paljon sitten kun asumme erillämme. Itse en usko että tekee hyvää ainakaan minulle pitää tiiviisti yhteyttä erottuamme, eiköhän se tekisi siitä vain vaikeampaa.

Taitaapi se olla parasta alkaa valmistautua yksin asumiseen.. Tämän kaiken ajatteleminen omassa päässä oli niin paljon helpompaa kuin kuulla, että mies pyörittelee samoja asioita. Enpä minä voi miehen mieltä väkisin kääntää.

Mutta kai minäkin siitä selviän kun muutkin?

Selviät aivan varmasti ! :)

Itseasiassa olet aloittanut prosessin jo nyt.

> "Lähinnä hän on jo puhunut siitä, että jatkamme ystävinä ja pidämme yhteyttä paljon sitten kun asumme erillämme. Itse en usko että tekee hyvää ainakaan minulle pitää tiiviisti yhteyttä erottuamme, eiköhän se tekisi siitä vain vaikeampaa."

Pidä oma linjasi. Mies halusi eron. Jos sinusta tuntuu hyvältä suunnata kohti uusia tuulia, älä jää roikkumaan vanhaan. Ystävä voit olla, mutta älä liiaksi. Asialliset välit. Sydänystävä ja tukija ei tarvitse olla.

Älä ole miehellesi varalla. Ala elämään aidosti kohti uutta onnea, mitä et nykyisen miehesi kanssa ehkä tule koskaan saavuttamaan.

Tsemppiä !

Vastaan taas tänne loppuun.

Sinulle "sama täällä": Tosi samanlaisia asioita käyt näköjään läpi kuin minä. Olemme olleet jo pitemmän aikaa enemmänkin kämppiksiä, ei hellyyttä tai seksiä kuin harvoin. Silti nukumme hyvin lähekkäin, lojumme sohvalla päällekäin ja muutenkin viihdymme yhdessä arkena kun ei ole mitään stressiä.

Näin kirjoittelin tuonne toiseen Arki-keskusteluun ja kopioidaan nyt myös tänne.
"Mies on kärttyinen kun ei ehdi muuta tehdä kuin käydä töissä ja on kotonakin kuin perseeseen ammuttu karhu. Heijastaa tietysti myös minuun. Suhteen alussa olin järjetön pessimisti, mutta nykyään en tiedä ketään optimistisempaa kuin minä. Mies on sellainen valittaja, että sitä kuunnellessa olen kuin itsestään kehittänyt itsestäni optimistin. Kaikkeen valitukseen pitää vastata positiivisesti ja puolustaa. Hellyyttä ei ole ollut vuosiin eikä seksiäkään juuri nimeksikään. Kuviota on siis jatkunut jo pitkään milloin milläkin syyllä, nyt se vaan sattuu olemaan tuo työ.

Noh, kuten sanottu suhde on kohta entinen ja odotan jo innolla sitä että voin katsoa telkasta ihan mitä haluan, tehdä ruoaksi mitä haluan enkä miettiä ensin tuleeko mieheltä jokin vittuilukommentti jos näkee mitä katson tai teen.

Näin kirjoitettuna ihmettelen kyllä kovasti miksi olen nyt vasta eroamassa tästä suhteesta. En voi olla tässä oma itseni ja tehdä itseäni miellyttäviä asioita ennenkuin mietin mitä mies sanoisi.

Oman kokemuksen perusteella tuntuu, että jatkuvan pahanolon takana on usein jotain muutakin kuin pelkästään työ. Meillä suhteen takaa löytyi ongelmia jotka vaikuttavat miehen mielialaan, eli työ on vain pieni osa sitä."

Näitä omia tekstejä lukiessa tulee kyllä olo, että miksi ei ole erottu aikaisemmin.. Rakastan häntä, mutta en tiedä rakastanko JUURI häntä vai vaan turvallisuuden tunnetta kun ei tarvitse olla yksin. Tämä on ensimmäinen kunnon parisuhteeni ja olen kovin surullinen, kun en tiedä löydänkö enää samanlaista yhteistä säveltä kenenkään kanssa. Meillä on niin samanlaiset ajatusmaailmat ja huumorintajut ja meidän välistä "omakivaa" en ole koskaan kokenut kenenkään muun kanssa. Toisaalta uskon, että jos nyt jatkaisimme yhdessä niin muutaman vuoden päästä kohtaisimme samat ongelmat, kun kumpikin kuitenkin haluaa kokea yksin asumisen ja pärjäämisen. On vaikea ymmärtää, että mies jonka kanssa piti olla loppuelämä ja rakentaa yhteinen tulevaisuus ei kohta olekaan siinä. Silti tiedän että näin on parasta. Silloin kun mies on hyvällä tuulella on meillä tosi ihanaa yhdessä, mutta silti arkeen mahtuu liikaa niitä vaikeita päiviä kun kaikki ärsyttää.

Ehkä osaansa toisaalta kertoo jo se, että olemme miehen kanssa näistä asioista keskustelleet enkä ole itkenyt kuin yhden keskustelun aikana. Yksin sitten pillitellyt enemmän. Kavereillekaan kertoessakaan en ole itkenyt koskaan. Tosi rauhallisesti olemme miettineet kumpi saa mitäkin tavaroita. Kai olen sitten työstänyt tätä eroa jo aikaisemmin.

Mietimme että muutamme erilleen ja pidämme taukoa ja katsomme sitten miten tehdään. Siinähän sen näkee haluaako olla toisen kanssa vai mielummin yksin. Joku voisi olla sitä mieltä, että saman tien olisi paras erota. Mutta jos näin pääsen muuton yli helpommalla, kun uskoo vielä vähän yhteiseen tulevaisuuteen, onko se sitten väärin?

Tulipas sekava viesti, mutta piti taas päästä avautumaan johonkin.