Kun kuuden sanomalehden tekemä kysely osoittaa että 38% suomalaisista kannattaa kehitysavun lisäämistä niin YLE laittaa otsikoksi (teksti-tv) :
"Liki puolet nostaisi kehitysapua"
Jos itse laatisin uutisen samasta tutkimuksesta voisin otsikoida:
"Yli 60% suomalaisista ei kannata kehitysavun lisäämistä"
Onko molemmat otsikot sisällön mukaisesti oikein?
Mitä eroa sinä huomaat näitten otsikoitten mielikuvissa?
Mitä arvelet uutsisen laatijan itsensä ajattelevan?
Mikä on YLE:n tehtävä uutisvälityksessä?
Voiko uutisen tehdä puolueettomasti?
YLE osaa manipuloinnin taidon
15
144
Vastaukset
- pull
itse pistin merkille saman asian eikä ole ensimmäinen kerta asian tiimoilta. No taidampa jättää televisio luvan maksamatta
- uor67
sehän on ollut porvarijohtoinen media jo monta vuotta. Myös Uusi Suomi otsikoi saman uutisen hieman vastaavasti.
Ylestä keskustelulle on muuten ihan oma palsta tuolla tv-osiossa, samoin tietysti muillekin kanaville. Mediakritiikille löytyy palsta yhteiskuntaosiossa.- Lakkauttakaa yle
On se online -palsta, jota eniten luetaan ja kyllä nämä asiat ovat niin tärkeitä, että niitä ei sivuuteta, vaan ne kuuluu tuoda julki siellä, missä on eniten lukijoita.
Yle = hölmölän uutiset on irvikuva siitä, mitä ylellä ennen käsitettiin ja siellä nyt huseeraavat äärioikeistolaiset veropakolaiseliitin asennepropagandaa suoltavat tahot pitävät itse sitä merkkinä kehityksestä, vaikka kyseessä on Suomen kansan ja oman kulttuurimme täydellinen halveksiminen.
Maahanmuuttajarasistien aggressiivisuutta Suomen kantaväestöä kohtaan, positiivisena asiana, hymyssä suin, esiin tuova yle on kaikkea muuta, kuin yhtiö, jota verovaroilla kuuluu rahoittaa. Rahoittamalla yleä rahoitamme oman kansamme ja kulttuurin tuhoa. Veropakolaiseliitin propagandalle on varmasti olemassa kaupalliset rahoittajat, se ei ole, eikä tule olemaan valtion asia. Lakkauttakaa yle kirjoitti:
On se online -palsta, jota eniten luetaan ja kyllä nämä asiat ovat niin tärkeitä, että niitä ei sivuuteta, vaan ne kuuluu tuoda julki siellä, missä on eniten lukijoita.
Yle = hölmölän uutiset on irvikuva siitä, mitä ylellä ennen käsitettiin ja siellä nyt huseeraavat äärioikeistolaiset veropakolaiseliitin asennepropagandaa suoltavat tahot pitävät itse sitä merkkinä kehityksestä, vaikka kyseessä on Suomen kansan ja oman kulttuurimme täydellinen halveksiminen.
Maahanmuuttajarasistien aggressiivisuutta Suomen kantaväestöä kohtaan, positiivisena asiana, hymyssä suin, esiin tuova yle on kaikkea muuta, kuin yhtiö, jota verovaroilla kuuluu rahoittaa. Rahoittamalla yleä rahoitamme oman kansamme ja kulttuurin tuhoa. Veropakolaiseliitin propagandalle on varmasti olemassa kaupalliset rahoittajat, se ei ole, eikä tule olemaan valtion asia.Suomalaisessa valtakunnantason mediassa ei ole yhtään toimittajaa jota voisi nimittää oikeistolaiseksi. Kommunistit, demarit, feministit, vihreät jne. ovat huseeranneet siellä niin kauan, että kansa ei osaa enää odottaakaan oikeistolaista informaatiota.
- gfxfhiouf
Se porvari Jungner ei jatka enää Ylen johdossa vapun jälkeen.
- Aivopesu ei pure
Ei muuta lisättävää.
- sano häntä
Kenen rahoilla: Mellastaminen tapahtuu hiljaisen enemmistön tuella, jotka eivät edes käsitä,
mitä he rahoittavat.
Jos nyt vielä ylemaksu toteutuu, jolloin tulee pakkoperintä, jos ei suosiolla maksa, niin olemme suoranaisesti myllynkivi kaulaan ripustettuna.
Ylen toiminta ja propakanda vaikuttaa jo siltä, niin kuin siellä olisi jo osa pakolaisista hommissa. - pasilan
valtaamisesta. Lopullinen päivämäärä näillä näkymin on yle-maksun täytäntöönpanopäivä.
- Tri.Sorbus-Nappo
sanelee taas. On vain menneet luvut vahingossa väärinpäin.
- Tieto ei tapa
On järjestetty aggressiivisten kansanmurhaajien toimesta, joita on valtion verorahoilla velaksi tuotettu maahan niin korruptoituneitten urapoliitikkojen vaaliääniksi, kuin pasilaan hommiin.
Kyseiset Suomen kansan pilkkaajat ovat omista maistaan häädettyjä kansanmurhaajia, jotka nyt jatkavat missiotaan Suomessa veropakolaiseliitin etujen ajamiseksi. - Kansanmurha Suomessa
Tieto ei tapa kirjoitti:
On järjestetty aggressiivisten kansanmurhaajien toimesta, joita on valtion verorahoilla velaksi tuotettu maahan niin korruptoituneitten urapoliitikkojen vaaliääniksi, kuin pasilaan hommiin.
Kyseiset Suomen kansan pilkkaajat ovat omista maistaan häädettyjä kansanmurhaajia, jotka nyt jatkavat missiotaan Suomessa veropakolaiseliitin etujen ajamiseksi.Seuraava ja se viimeinen vaihe on sitten palkka-armeija korruptiojohtoa ja veropakolaiseliittiä suojelemaan.
Kansalaissota oli pientä siihen verrattuna minkälainen Suomen kansan tuho nyt on käynnissä. - Tuhottu kansa
Kansanmurha Suomessa kirjoitti:
Seuraava ja se viimeinen vaihe on sitten palkka-armeija korruptiojohtoa ja veropakolaiseliittiä suojelemaan.
Kansalaissota oli pientä siihen verrattuna minkälainen Suomen kansan tuho nyt on käynnissä.Surkuhupaisinta on , että se suoritetaan veronmaksajien rahoilla.
- 11-12=
laatunsa sanomalla radion kuuntelijoita ja tv:n katsojia "asiakkaiksi".
Kimmo sasi itse asiassa aloitti Ylen ryöt'misen haluamalla urjheilua yksityisille, pois kansan omistamilta kanavilta.
Kun ryöstetylle Ylelle aikanaan annetaan uutta nimeä, nimi voisi olla Telia tai Sonera, mutta ne ovat käytössä.
Ehdotan nimeä RAMERA! Se kuvaa sopivasti sitä että liike-elämä bulvaaniensa kautta määrää enemmän.- dsfdsf
Hyvä jos radion kuuntelijat ja TV:n katsojat ovat asiakkaita eivätkä asiattomia.
- saman ......
Pistin saman asian itsekkin merkille.
Eikä tämä tosiaakaan ole ainut kerta jolloin Yle uutisissä on propagandaa.
Entä tulevaisuudeesaa kun Nokia - Kokoomus -Kivinen astuu puljun johtoon??
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1541363
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39946Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38695- 14610
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26598Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 28588
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver19570Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30557Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17543