EU:n LEIPÄJONOT

Ovat karkeaa pilaa, jossa vähäosaisimmat on laitettu palvelemaan EU:n probagandakoneistoa. Jos köyhiä haluttaisiin todella auttaa heille annettaisiin ruoka avustukset suoraan tileille tai ostokortteina käteen. Nyt pidetään monikerroksista jakeluverkostoa kauppojen rinnalla pelkästään probaganda syistä. Mikäli IVY-maat tai Afrikanunioni tulisi jakamaan ruokaa tänne köyhille siitä tulisi pikainen loppu valtiovallan taholta.
11293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

joka maassa. Pieneläkeläisten luku kasvaa. Kierrätys tulisi koskea pakkauksiakin. PC:t avuksi.
Ei helppoja työpaikkoja riitä jakoon, niikuin ryynipaketteja.

Äänestä

ole muualla kuin Suomessa. Ei Pohjoismaissa ainakaan. Se olisi pyhäin häväistys kyseiselle maalle. Ei kansa sietäisi moista. Suomalainen on niin alistunut, että sille saa tehdä mitä vaan.

Äänestä
  • Putin onnistutaan helposti ottamaan kiinni. Sitten vasta voidaan huokaista helpotuksesta.
    Pitää vain odottaa. Aina on tullut murhaajalla seinä vastaan. Kaikki muuttuu vielä hyväksi.

    Äänestä

  • Antti Selin kirjoitti:

    Putin onnistutaan helposti ottamaan kiinni. Sitten vasta voidaan huokaista helpotuksesta.
    Pitää vain odottaa. Aina on tullut murhaajalla seinä vastaan. Kaikki muuttuu vielä hyväksi.

    avustuspyynnön venäläisille, laittaisivat suomalaisille leipää vaikka ilman voita.

    Äänestä

  • hau, hau kirjoitti:

    avustuspyynnön venäläisille, laittaisivat suomalaisille leipää vaikka ilman voita.

    moinen keskustelu, ihan hävettää köyhien suomalaisten puolesta. Jos suomen perusturva ei riitä elämiseen, meidän on kuoltava kerjäämättä muilta. Se on oman maamme häpeä. Jäisihän ja jääkinhän myös tältä ajalta historiaan totuuksia, miten suomalaiset päättäjät pitävät kiinni vanhoista uskomuksistaan. Siitähän tässä on kyse. Haluttiin muutoksia, mutta ne olivat muutoksia hyväosaisten kunta- ja valtion työntekijöitä varten. Tavan duunareista entistä orjempia. Sairasta. Hyvä se nyt on isotella, kun saivat meistä entistä sairaampia.

    Äänestä

  • - ainakaan Romaniassa. Ne tulee sieltä kerjäämään Suomeen.

    Muut poihjoismaat hoitaa paremmin työttömiään. Siis antavat niille korvauksia, jotka ovat ruhtinaallisia verrattuna Suomeen.

    Mites se vanha selitys menikään? Että Suomi köyhä on ja kurjaks jää ... Suurinpiirtein se on nykyisen hallituksen kanta, jonka mukaan pankkeja ja työeläkefirmoja autetaan - muttei köyhiä kuten työttömiä. Eikä tässä maassa ole koko itsenäisyyden ajan hallitukset olleet huolissaan muusta kuin miten saisivat itsellen ja kavereilleen lisää fyrkkaa. Siis ihan laillisesti. Siis eduskunnan tekemillä päätöksillä.

    Ja jättämällä köyhät heitteille.

    Äänestä

Suomea sen "työvoimapulassa".

Äänestä

jotkut leipäjonossa saatuaan pussin heittävät
ne mitkä ei itselle kelpaa niin roskiin?

Äänestä
  • EU- avustus suklaatia. Olisi tarjolla ollut näkkäriäkin ym.EU-bulkkia

    Äänestä

  • EWROSTOLIITTO kirjoitti:

    EU- avustus suklaatia. Olisi tarjolla ollut näkkäriäkin ym.EU-bulkkia

    EU-avustusviinaa? Janottaa niin perskeleesti, että skottiviskikin kävisi. Tällä kertaa.

    Äänestä

  • Scottish kirjoitti:

    EU-avustusviinaa? Janottaa niin perskeleesti, että skottiviskikin kävisi. Tällä kertaa.

    pudottaa Keski-Eurooppalaiselle tasolle kun liitytään unioniin, samoin autovero. Mutta kuinkas kävikään? Saksalaiset saavat tukea autoiluunsa ja kioskit myyvät halpaa Whiskyä. Jopa ns.sivistyneet sanoivat ennen EU:ta olevansa vaikeuksissa kansallisten valuuttojen vaihtamisessa joka on vain yksinkertaisin kerto tai jakolasku.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ryynipaketti kirjoitti:

Ovat karkeaa pilaa, jossa vähäosaisimmat on laitettu palvelemaan EU:n probagandakoneistoa. Jos köyhiä haluttaisiin todella auttaa heille annettaisiin ruoka avustukset suoraan tileille tai ostokortteina käteen. Nyt pidetään monikerroksista jakeluverkostoa kauppojen rinnalla pelkästään probaganda syistä. Mikäli IVY-maat tai Afrikanunioni tulisi jakamaan ruokaa tänne köyhille siitä tulisi pikainen loppu valtiovallan taholta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu