Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Oma Taivas (2009)

Veteranfan

Uuden-seelannin kauhukakaran ohjaaja Peter Jacksonin uusin elokuva on romaanifilmatisointi Alice Selbodin novellista The Lovely Bones-Oma Taivas.Kirjaa ei olla luettu,mutta eräät tahot kertovat tietenkin kirjan olevan häijympi kuin siitä tehty elokuvasovitus,niinkuin aina yleensä.Dreamworks Hollywood studio ei ole tehnyt montaa ikärajan K-15 ylittävää elokuvaa.Tämän elokuvan ikäraja jää K-13:ta,joten se siitä uskollisesta kirjalle filmatisoinnista jolle sanotaan tylysti piutpaut.Kummitteluelokuva ei ole Peter Jacksonin ensimmäinen,vaan sitä hän teki jo vuonna 1996. elokuvan Kummituskopla(Fritgheners),jossa Michael J.Fox oli vielä terveenä miehenä pääosassa.

Teininäyttelijä Saoirse Ronan on Susie Salmon,jolle kohtalon kellot lyövät jo varhaisessa iässä tuonelaan,muttei aivan pääse perille asti vaan joutuu jonnekkin maan ja taivaan välimaastoon katsomaan miten isänsä suree tyttärensä kohtaloa maanpäällä.Staley Tucci esittää sitä pedofiilimurhaajaa,jota Susie tarkkailee murhaajaansa elämänvaihetta turvallisesti sielujen temmelkentältä käsin.Pedofilismi on aiheena arka käsitellä nyky-yhteiskunnassa,tässäkään elokuvassa ei käsitellä sen syitä millään tavalla.Elokuvan tarkoituksena on kertoa kuolemanjälkeisestä olemassaolosta rajatietoon perustuen.Olen lukenut joitakin rajatieto teoksia,joissa sielun kiertokulku elämästä toiseen perustuu jokaisen elämän opinahjoon,josta sielu saa tarvitsemaansa tietoa ja osaamista korkeammalle tasolle.

Peter Jackson itse uskoo nähneensä kummituksen,joten siitä varmasti johtuu mieltymys fantasia-aiheisiin tarinoihin.Joissakin arvioissa elokuvaa ollaan haukuttu käsittämättömäksi huuhaaksi,tietenkin silloin jos kriitikko ei usko näihin kuolemajälkeisiin asioihin elokuvan esittämällä tavalla.Ohjaaja onnistuu kuitenkin välittämään kaikkia olemassa olevia tunnetiloja elokuvassaan,siihen ei ole moni muu pystynyt.Näemme pelon,surun,epätoivon,ilon,onnen,rakkauden ja vihan tunteita sellaisella vimmalla esitettynä johon vain Peter Jackson pystyy tällä hetkellä.

TÄHTIĤ¤¤¤

1

311

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • palstan lukija.

      Olen lukenut kyseisen kirjan, jonka pohjalta Peter Jacksonin elokuva on dramatisoitu.
      Vaikuttava lukukokemus.
      Ja nyt luettuani ylläolevan arvostelun on nähtävä kyllä elokuvakin.
      Kiitokset (jälleen) Veteranfanille mietitystä ja mielnkiintoisesta elokuva-arvostelusta. Luen ne aina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2247
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2073
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1678
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1500
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1496
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1258
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe