Facebook.
Olen huomannut, että ihmisillä joilla on yli 300 kaveria facebookissa, on niin sanottu "puolijulkkis". Tarkoitan sillä sitä, että hyvin suuri ihmisjoukko tuntee tai tietää kyseisen ihmisen ja lisää tämän kaveriksi, vaikka ei olisi koskaan sanonut ihmiselle sanaakaan. Selvempi esimerkki olisi se, että lisää julkkiksen facebookissa kaveriksi.
Itse olen lisännyt ihmisiä kaveriksi facebookiin, jotka harrastavat samaa urheilulajia kuin minä. Koska näen näitä pelaajia pelaamassa ja monet muutkin tuntevat näitä urheilijoita. Vaikka eivät olisi puhuneetkaan tälle koskaan.
Nyt olen tavannut erään ihmisen, tai tarkemmin kerran näin hänet, kun vierailimme koulun kanssa yhdellä työpaikalla. Ajattelin lisätä tämän ihmisen "kaveriksi" facebookissa. Huomasin, että hänen kaverimääränsä on yli 400 kaveria. Eli minulle ns. puolijulkkis. Välillä kuitenkin mietityttää, että kehtaako sitä lisätä, jos olen sille ihmiselle aivan tuntematon.
Mutta onhan minullakin kavereina sellaisia ihmisiä, joita en ole ehkä nähnyt 10 vuoteen. Tai jotka eivät koskaan ole olleet ystäviäni. Tai sitten en ole koskaan sanonut sanaakaan tälle henkilölle ikinä.
Ehkä se ei ole niin noloa tai väärin lisätä vain kerran tapaamansa ihmisen. Sehän on facebook, jossa kaikki ihmiset lisäävät sellaisia kerran näkemiä tyyppejä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Miksi ihmeessä pitäisi kaikkien kanssa olla kaveri? Olen tavannut elämäni aikana tuhansia ihmisiä, enkä todellakaan haluaisi kaikkien kerran tapaamieni ihmisten pääsevän omille sivuilleni. Enkä edes kavereiden kavereiden. Mun mielestä fb on enemmänkin ystäväkirja kuin naamakirja.
Joskus olen ajatellut, että kun kavereita on monta sataa, niin mahtaa seinäkirjoitusten lukeminen kerran päivässä olla täyttä työtä. Siellä kun näkyy jokaisen omat kommentit, testien tulokset, kavereiden kommentit... Tietty jos ei mitään muuta tekemistä ole, niin kaipa sitä lukee vaikka tuntemattomienkin juttuja.