Poliisi: Nykynainen ei alistu vaan puukottaa
09.03.2010 08:31
Kolme eri naista on puukottanut asuinkumppaniaan vakavasti viime viikonloppuna Helsingissä. Tekojen jälkeen naiset pidätettiin. Juttujen tutkimukset jatkuvat.
Rikosylikomisario Kari Tolvanen rikospoliisin väkivaltatoimistossa pitää ilmiötä tyypillisenä nykyaikana. Kaikissa tapauksissa kyse oli alkoholin vaikutuksen alaisista perheriidoista.
Jo parin vuoden ajan tällaiset kotona tapahtuneet törkeät pahoinpitelyt ovat yleistyneet niin, että näistä noin puolet tapauksista on naisten tekemiä.
- Nykyisin kiistellään arkisista perheasioista, usein kahdestaan tai toisen pariskunnan läsnä ollessa, sanoi Tolvanen. Harvemmin kyse on enää mustasukkaisuusasioista.
Kaikissa tuoreissa tapauksissa osapuolet ovat 30-40 -vuotiaita. Uhrit on toimitettu sairaalahoitoon, mutta vammat eivät ole hengenvaarallisia.
Poliisin mukaan naisten tekemiin veritekoihin on vaikuttanut myös naisen roolin muuttuminen perheyhteisössä; naiset eivät ole enää ns. alistuva osapuoli, vaan tiukasti asioistaan puolensa pitävä kumppani, joka myös ikävä kyllä ei kaihda aseisiin tarttumista.
"Nainen ei alistu vaan puukottaa"
7
307
Vastaukset
- v.vv.v.
näkemys poliisiviranomaiselta.
- Terho-
et paljonkohan sais huoran tappamisesta. Meinaan oman muijan.
- kaägk
Turpa kiinni siellä
- Sanelma*
olla alistumatta, miksi ihmeessä alistua mihinkään tarpeettomaan, mutta henkilökohtaisesti pidän parempana ratkaisuna häiritsevän elementin siirtämistä ulkoruokintaan. Väkivalta on vastenmielistä, erityisesti veitsellä toteutettuna. Jos on ihan pakko päästää ilmat pihalle miehestään eikä ehdi tilanteessa pumpata häneen insuliinia, niin sitten mielummin tuliaseellakin kuin veitsellä. Yök. Ja kuka sen sotkun joutuu siivoamaan...
- Hulloo
Onko mielestäsi tässä suurin huolenaihe puukotuksen tuottama sotku?
- Raipe.
Niin, kuka sitten lopultakaan on se häiritsevä elementti huushollissa?
Järkevä ja tasapainoinen henkilö tekee suhteen tilasta omat johtopäätöksensä ja yksinkertaisesti
ottaa ns. ritolat.
Voi olla sinusta vitsikästä heitellä hetulaa vakavalla aiheella, mutta minua se ei naurata kyllä
lainkaan. Ymmärrän toki sarkasmisi, mutta nyt ei nappaa, ei sitten millään. On kyse aivan
liian vakavasta asiasta.
- bnvbnvnvnvbn
Eivät alistu vaan puukottavat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1011785- 591160
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4421129- 1701043
- 58821
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän130814Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä49766- 84763
- 51708
- 57681