YK pohtii Sudania vasta nyt!

Vaikka maailman huomio on ymmärrettävistä syistä kiinnittynyt Irakiin, sen ihmisuhrien määrä taitaa silti jäädä Sudanin yhä jatkuvien etnisten puhdistusten vaatimien uhrilukujen varjoon.

Vasta tänään Khartumissa vieraileva YK:n pääsihteeri Kofi Annan totesi, että mikäli tappaminen jatkuu Sudanissa ennallaan, täytyy sinne lähettää kansainvälisiä turvajoukkoja lopettamaan mielettömät veriteot.

Jääköhän se pelkäksi aikomukseksi, kuten maailman omantunnon piikiksi muotoutunut Ruandan kansanmurha, jota YK ja EU ja koko maailman yhteisö seurasi tumput suorana vierestä tekemättä asialle yhtään mitään tietoon tulleista massamurhista piittaamatta...

Jospa nyt edes yritettäisiin lopettaa Sudanin kansanmurhat ennenkuin taas on liian myöhäistä tehdä mitään!
7273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

YK:n paäätöksethän ovat ennenkin estäneet kansanmurhia. Näitä päätöksiä diktaattorit ja terroristit pläräävätkin päivät pitkät päivän ohjelmaansa suunnitellessaan.

Äänestä

Ja YK _ei_ tule vinkumaan USAlta sotajoukkoja tekemään sitä, koska eihän YK ole vain USA. Katsotaan vaan miten YKn yli viisi miljardia muuta jäsentä pistävät hösseliksi!

Äänestä
  • On tullut useammankin kerran mieleen(varsinkin kun on saanut lukea näillä sivuilla Saddamin olleen julma diktaattori, joka olisi silti pitänyt saada väistymään muilla keinoin kuin aseellisesti), että mikähän instanssi sen syrjäyttämisen sitten olisi tehnyt, jos USA:n liittolaisineen hyökkäsi "laittomasti" Irakiin Saddamia kaatamaan.

    Olisiko se sitten ollut YK ?

    Vai ehkä EU ?

    Tai kenties Venäjä ?

    Taitavat USA:n tuomitsijatkin salaa olla tyytyväisiä, että USA suostuu muun maailman empiessä tekemään sen todella likaisen työn... Sitten he aloittavat kuitenkin mahtavan porun, jos jotkut vastapuolen hysteriaan kiihotetut "taistelijat" lähtevätkin oikotietä paratiisiin marttyyreiksi, kuten itse toivoivatkin.

    Sääliksi käy vain noita nuoria amerikkalaispoikia, joilla ei vastaavaa intoa nuorena kuolemiseen ole, että heidän pitää hengellään maksaa muun maailman välinpitämättömyydestä.

    Kauankohan USA viitsii toimia muun maailman "turvapartiona", kun näköjään maailma ei tunne asiasta edes minkäänlaista kiitollisuutta USA:n uhrautumista kohtaan?

    Äänestä

  • Hitman kirjoitti:

    On tullut useammankin kerran mieleen(varsinkin kun on saanut lukea näillä sivuilla Saddamin olleen julma diktaattori, joka olisi silti pitänyt saada väistymään muilla keinoin kuin aseellisesti), että mikähän instanssi sen syrjäyttämisen sitten olisi tehnyt, jos USA:n liittolaisineen hyökkäsi "laittomasti" Irakiin Saddamia kaatamaan.

    Olisiko se sitten ollut YK ?

    Vai ehkä EU ?

    Tai kenties Venäjä ?

    Taitavat USA:n tuomitsijatkin salaa olla tyytyväisiä, että USA suostuu muun maailman empiessä tekemään sen todella likaisen työn... Sitten he aloittavat kuitenkin mahtavan porun, jos jotkut vastapuolen hysteriaan kiihotetut "taistelijat" lähtevätkin oikotietä paratiisiin marttyyreiksi, kuten itse toivoivatkin.

    Sääliksi käy vain noita nuoria amerikkalaispoikia, joilla ei vastaavaa intoa nuorena kuolemiseen ole, että heidän pitää hengellään maksaa muun maailman välinpitämättömyydestä.

    Kauankohan USA viitsii toimia muun maailman "turvapartiona", kun näköjään maailma ei tunne asiasta edes minkäänlaista kiitollisuutta USA:n uhrautumista kohtaan?

    nyt on valittamista, maa pyörii kansainvälisten öljy-yhtiöiden ehdoilla ja raha menee eliitille, aivan kuten Saudeissakin, mitä nyt jos köyhemmät ja samalla sorretut kristityt vähän ovat suuttuneet, kun osalta heistä on maat viety ja ajettu kymmeniä tuhansia väkeä slummeihin.
    http://www.kepa.fi/uutiset/kehitysyhteistyo/1765

    Äänestä

  • tässä kirjoitti:

    eihän kristittyjä ole vasta tapettu kuin pari miljoonaa...Mitä pienistä.

    Äänestä

  • ateisti45 kirjoitti:

    eihän kristittyjä ole vasta tapettu kuin pari miljoonaa...Mitä pienistä.

    kristityt tekisivät samaa(ovat muuten öljy-yhtiöiden muodossa mukana),niin siitä kirjoitettaisiin kai sankaritarinoita, aivan kuten ennenkin.

    Äänestä

Kofi Annan on yksin vastuussa Ruwandan verilöylyistä.Ruwanda oli hänen vastuulla ja hän tiesi mitä siellä oli tapahtumassa,mutta hän ei tehnyt asian hyväksi mitään.Jos Annan olisi nostanut Ruwandan tilanteen tapetille,niin hänen ura YK:ssa olisi jäänyt lyhyeksi.Siis Kofille oli oma ura paljon tärkeämpi kuin 800.000 Ruwandalaisen henki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hitman kirjoitti:

Vaikka maailman huomio on ymmärrettävistä syistä kiinnittynyt Irakiin, sen ihmisuhrien määrä taitaa silti jäädä Sudanin yhä jatkuvien etnisten puhdistusten vaatimien uhrilukujen varjoon.

Vasta tänään Khartumissa vieraileva YK:n pääsihteeri Kofi Annan totesi, että mikäli tappaminen jatkuu Sudanissa ennallaan, täytyy sinne lähettää kansainvälisiä turvajoukkoja lopettamaan mielettömät veriteot.

Jääköhän se pelkäksi aikomukseksi, kuten maailman omantunnon piikiksi muotoutunut Ruandan kansanmurha, jota YK ja EU ja koko maailman yhteisö seurasi tumput suorana vierestä tekemättä asialle yhtään mitään tietoon tulleista massamurhista piittaamatta...

Jospa nyt edes yritettäisiin lopettaa Sudanin kansanmurhat ennenkuin taas on liian myöhäistä tehdä mitään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu