Räikeä epäkohta

Syksyn seurakuntavaaleissa saa 16 v. äänestää, mutta ehdokkaan täytyy on 18.v ja lisäksi kirkosta voi erota ilman vanhempien suostumusta vain 18 v. täyttänyt.
Tässä on minusta niin räikeä epäkohta ja epäloogisuus, kuin vain voi ajatella.
Miten valittaa, löytyisikö EU:ta jokin organisaatio, jolle valittaisia?
13228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Eikä kannata hakeakaan, perusteluita tuolle epäkohdalle ei ole. Nimittäin seurakuntavaalit ja jäsenyys uskonnollisessa yhteisössä ovat selkeästi kaksi eria asiaa. Kukin uskonnollinen yhteisö saa itse sisällään päättää, kenelle se suo oikeuden osallistua omaan päätöksentekoonsa. Jäsenyydestä uskonnollisessa yhteisössä määritellään laajemmassa lainsäädännössä, uskonnonvapauslaissa. Näiden kahden välillä ei ole todellista ristiriitaa, ellei sellaiosta halua tietoisesti rakentaa. Yleisessä lainsäädännössä viisaasti korostetaan kodin ja vanhempien kasvatusvelvollisuutta ja -oikeutta, jo 12 -vuotias voi erota kirkosta vanhempien näin salliessa. Kirkon päätöksessä äänestyikärajan alentamisesta on kysymys osallisuudesta ja demokratiakasvatuksesta, kumpaakin kannattaa yhteiskunnan näkökulmasta tukea.

Äänestä
  • että perustuslaissa sallitaan uskonnonvapaus, mutta toisaalta sallitaan kirkon pakkojäsenyys ja siitä seuraavat velvoitteet kuten pakkouskonto koulussa ja kirkollisveron pakkomaksaminen.

    Äänestä

  • kuin valtio valtiossa. Ei ev.lut. kirkko noudata tasa-arvolakia, ei oikeusistuimen päätöstä karkoitusasioissa, tms.tms."Omantunnon syistä" saa kieltäytyä naispapin kanssa yhteistyöstä!
    Kirkko on demokratian häpeälaitos.Kastaa lapsia ja näin saa jäseniä ja veronmaksajia.
    Joko riittää?

    Äänestä

  • "Kirkon päätöksessä äänestyikärajan alentamisesta on kysymys osallisuudesta ja demokratiakasvatuksesta, kumpaakin kannattaa yhteiskunnan näkökulmasta tukea. "

    Väärin.

    Vaikka uskonnollisella yhteisöllä voikin olla omat sisäiset sääntönsä mm. sen suhteen, millainen sen hallinto ja sisäinen demokratia on, ei yhteiskunnan (valtion) pidä mennä leikkiin mukaan ja kaikkia sen sisältöjä tukemaan.

    Tiedämmehän ristiriidan, mikä on mm. naisten sortamisessa (kirkossa sallittua, valtiotasolla kiellettyä), homojen asemassa (kirkossa saa sortaa, valtiotasolla ei) jne.

    Täten yhteiskunta (valtio, kunnat) menee väärälle tielle lähtiessään tukemaan jonkin uskonnollisen yhteisön "demokratianäkemystä" kouluissa. Epädemokraattinen uskonyhteisö ei muutu demokraattisemmaksi osaksi yhteiskuntaa sillä, että sille tarjotaan toimintatilaa ja -aikaa kouluissa.

    Uskonyhteisö on aina uskovaisten yhteisö. Uskovaiset uskovat yliluonnollisiin henkiin. Tähänkö kelkkaan valtiovallan pitäisi lähteä arvovallallaan mukaan?

    Äänestä

  • sekä epäloogista, että epäkohta. Lisäksi voi mainita, että alaikäinen äiti saa päättää lapsensa jäsenyydestä usk. yhteisössä, mutta ei omasta jäsenyydestään. Älyvapaata!

    Äänestä

  • yhqy kirjoitti:

    sekä epäloogista, että epäkohta. Lisäksi voi mainita, että alaikäinen äiti saa päättää lapsensa jäsenyydestä usk. yhteisössä, mutta ei omasta jäsenyydestään. Älyvapaata!

    Kuulostaa uskonnolta.

    Äänestä

on vain sellainen.

Äänestä

Kun nykyään kastetaan kirkkoon, niin vanhemmat ovat kirkkoon kuuluvia ja tällöin on toki loogista, että lapsikin kasteaan.
16- vuotias on usein vielä liian kypsymätön asettumaan ehdolle ja monasti myös liian nuori tekemään päätöstä vakaumuksestaan.

Äänestä
  • voi synnyttää lapsen ja päättää lapsensa uskonnollisesta asemasta, mutta ei omasta kirkkoon kuulumisestaan. Tuntuuko yhtään omituiselta?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    voi synnyttää lapsen ja päättää lapsensa uskonnollisesta asemasta, mutta ei omasta kirkkoon kuulumisestaan. Tuntuuko yhtään omituiselta?

    synnyttää 16-vuotiaana

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    synnyttää 16-vuotiaana

    onko järkevää synnyttää 16-vuotiaana (vaikka muinaisessa palestiinassa, josta kristinusko on kotoisin, se olikin tavallista) vaan siitä, että miksi tämä äiti ei saa päättää omasta kirkkoon kuulumisestaan, mutta lapsensa uskonnollisesta asemasta hän saa päättää. Tajuatko?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    onko järkevää synnyttää 16-vuotiaana (vaikka muinaisessa palestiinassa, josta kristinusko on kotoisin, se olikin tavallista) vaan siitä, että miksi tämä äiti ei saa päättää omasta kirkkoon kuulumisestaan, mutta lapsensa uskonnollisesta asemasta hän saa päättää. Tajuatko?

    vielä kyllin kypsä kirkkoon kuulumisesta saati synnyttämisestä: on siis selvää että lapsi kastetaan kirkkoon kuten vanhempansakin ovat, ja lapsi voi sitten täysi-ikäisenä itse päättää asiasta.
    Ihan selvää pässinlihaa

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    vielä kyllin kypsä kirkkoon kuulumisesta saati synnyttämisestä: on siis selvää että lapsi kastetaan kirkkoon kuten vanhempansakin ovat, ja lapsi voi sitten täysi-ikäisenä itse päättää asiasta.
    Ihan selvää pässinlihaa

    Eli jos vanhemmat kuuluvat kirkkoon niin miksei lasta heti kastettaisi?? Jossain vaiheessa lapsi kuitenkin haluaisi olla isänsä tai äitinsä kaltainen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


koho kirjoitti:

Syksyn seurakuntavaaleissa saa 16 v. äänestää, mutta ehdokkaan täytyy on 18.v ja lisäksi kirkosta voi erota ilman vanhempien suostumusta vain 18 v. täyttänyt.
Tässä on minusta niin räikeä epäkohta ja epäloogisuus, kuin vain voi ajatella.
Miten valittaa, löytyisikö EU:ta jokin organisaatio, jolle valittaisia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu