Tuleeko sukkahousumiehellä leivänpaloja

Asiantuntijat ovat ihmeissään roskiin joutuvan ruoan suuresta määrästä. Ovatko kotitaloudet kyvyttömiä arvioimaan ruoankulutusta, vai onko hävikkiin syynä pelkkä välinpitämättömyys?

HSY tutki taannoin uusmaalaisista lapsiperheistä roskiin joutunutta alun perin syötäväksi kelvannutta ruokaa. Tutkimuksen tulosten mukaan vuodessa päätyy roskiin noin 17 kiloa ruokaa henkilöä kohden.

Eniten – vajaa kolmannes – ruokajätteestä oli kasviksia ja vihanneksia. Lähes saman verran viskattiin pois kotona valmistettua ruokaa. Yksittäisistä tuotteista eniten päätyi jätteeksi leipää ja perunaa.

Ruokajätteestä suurin osa joutuu tunkiolle siksi, että se pääsee syystä tai toisesta pilaantumaan. Ilmiö on tuttu muuallakin. Esimerkiksi Ruotsissa heitetään vuodessa roskiin noin 100 kiloa ruokaa henkeä kohden.
Ruoka pilaantuu kaappeihin

HSY:ssä on laskettu, että Helsingin seudulla menee jätteisiin pelkästään kalaruokia noin 800 000 kiloa ja leipää 1,3 miljoonaa kiloa.

- Tulee väkisinkin mieleen, että kaikesta huolimatta ruoka on liian halpaa. Jos sitä olisi vaikea saada, ja se olisi kalliimpaa, olisi selvä, että sitä käytettäisiin järkevämmin
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tulee. Homppeli on hoto ruokapöydässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


piereskellessä? kirjoitti:

Asiantuntijat ovat ihmeissään roskiin joutuvan ruoan suuresta määrästä. Ovatko kotitaloudet kyvyttömiä arvioimaan ruoankulutusta, vai onko hävikkiin syynä pelkkä välinpitämättömyys?

HSY tutki taannoin uusmaalaisista lapsiperheistä roskiin joutunutta alun perin syötäväksi kelvannutta ruokaa. Tutkimuksen tulosten mukaan vuodessa päätyy roskiin noin 17 kiloa ruokaa henkilöä kohden.

Eniten – vajaa kolmannes – ruokajätteestä oli kasviksia ja vihanneksia. Lähes saman verran viskattiin pois kotona valmistettua ruokaa. Yksittäisistä tuotteista eniten päätyi jätteeksi leipää ja perunaa.

Ruokajätteestä suurin osa joutuu tunkiolle siksi, että se pääsee syystä tai toisesta pilaantumaan. Ilmiö on tuttu muuallakin. Esimerkiksi Ruotsissa heitetään vuodessa roskiin noin 100 kiloa ruokaa henkeä kohden.
Ruoka pilaantuu kaappeihin

HSY:ssä on laskettu, että Helsingin seudulla menee jätteisiin pelkästään kalaruokia noin 800 000 kiloa ja leipää 1,3 miljoonaa kiloa.

- Tulee väkisinkin mieleen, että kaikesta huolimatta ruoka on liian halpaa. Jos sitä olisi vaikea saada, ja se olisi kalliimpaa, olisi selvä, että sitä käytettäisiin järkevämmin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu