Rasismi eli rotusyrjintä tai rotusorto on aate tai toiminta, jossa ihmisten väitetyn rotuluonteen ja siihen liittyvien fyysisten piirteiden erilaisuudella perustellaan eriarvoista kohtelua eli syrjintää.[1] Rasismiksi voidaan kutsua myös toimintatapoja ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen.[2] Arkikielessä sanaa rasismi käytetään joskus myös puhuttaessa muusta syrjinnästä, kuten ikärasismista.[3] Rasismi yhdistetään usein etnisten konfliktien lietsontaan, rotuerotteluun ja joskus myös käsitykseen ihmislajin biologista jakautumisesta eri ihmisrotuihin.[4][2] Nykyisin tämän kaltaista rasismia pidetään yleisesti sekä moraalisesti että lainsäädännöllisesti tuomittavana ja siksi yksilöt pääsääntöisesti kieltävät asenteidensa tai toimintansa rasistisuuden.[5] Joidenkin tutkijoiden mukaan rasistisen aatteen yleisimmäksi muodoksi toisen maailmansodan jälkeen onkin noussut kulttuurinen rasismi, joka perustelee etnisten ryhmien eriarvoisuutta näiden kulttuurisilla eroilla. Tähän keskeisesti liittyvät myös yleiset etniset stereotyypit ja ennakkoluulot.[6][2][1]
Rasismiin perustuva syrjintä on länsimaissa joissain tapauksissa rikos. Rasismi on Suomessa myös peruste rangaistuksen koventamiselle rikoksista tuomittaessa.[7]
HUOM!
"eriarvoista kohtelua eli syrjintää"
eli jos väitän rasistiksi Astridia tai Annikaa (Helsingin kaupungin maahanmuutto....)
EN OLE RASISTI
VAAN HE OVAT RASISTEJA suomalaisia kohtaan.
Olenko oikeassa?
Rasismiin perustuva syrjintä on länsimaissa joissain tapauksissa rikos. Rasismi on Suomessa myös peruste rangaistuksen koventamiselle rikoksista tuomittaessa.[7]
HUOM!
"eriarvoista kohtelua eli syrjintää"
eli jos väitän rasistiksi Astridia tai Annikaa (Helsingin kaupungin maahanmuutto....)
EN OLE RASISTI
VAAN HE OVAT RASISTEJA suomalaisia kohtaan.
Olenko oikeassa?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.