varjo. Sapatti pyhitettiin luomisessa. Se oli säädetty ihmistä varten. Ja koska Jumala lepäsi sapattina. Hän siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen. Se on luomistyön muisto ja siis merkki Jumalan voimasta ja Hänen rakkaudestaan. Hänen näkymätön olemuksensa, Hänen iankaikkinen voimansa ja jumalisuutensa ovat kun niitä Hänen teoissansa tarkataan maailman luomisesta asti nähtävänä.
Sapattia ei annettu vain Israelille, vaan koko maailmalle. Se oli tehty jo tiettäväksi ihmiselle Eedenissä, kuten muutkin kymmenet käskyt, se on iankaikkisesti voimassa. Tästä laista, johon sisältyy neljäs käskykin, sanoo Kristus. Kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto.
Niin kauan kuin taivas ja maa kestävät, sapatti on olevana jatkuvana merkkinä Luojan voimasta.
Ja kun kerran Eden jälleen kukoistaa maan päällä, kunnioittavat kaikki Jumalan pyhää lepopäivää.
Joka viikko sapattina tulee kaikki liha kumartaen rukoilemaan minua, sanoo Herra. Matt.5:18.
Kun juutalaiset luopuivat Jumalasta eivätkä omaksuneet Kristuksen vanhurskautta uskon kautta, sapatti menetti merkityksensä heihin nähden. Saatana koetti koroittaa itseään ja kääntää ihmiset pois Kristuksesta, ja ja koetti väärentää sapatin.
Jumalan lepopäivään juutalaiset liittivät rasittavia vaatimuksia,joita ihmisen on mahdonta noudattaa.
Kristuksen tehtävänä oli poistaa nämä väärinkäsitykset. Ja hän ei mukautunut heidän vaatimuksiinsa vaikka rabbiinit vihamielisesti tarkkasivatkin häntä. Mutta hän kulki tietään suoraan ja piti sapatin Jumalan käskyn mukaan.
Ne jotka luulevat Kristuksen poistaneen lain opettavat, että Hän rikkoi sapattia ja oikeutti opetuslapsiaankin tekemään niin. Näin he itseasiassa asettuvat samalle kannalle kuin viisastelevat juutalaiset. Täten he kieltävät Kristuksen oman todistuksen. Minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan Joh.15:10.
Ei Jeesus eivätkä Hänen seuraajansa rikkoneet sapattikäskyä. Vapahtaja ei tullut kumoamaan sitä, mitä patriarkat ja proofeetat olivat puhuneet. Mutta nämä kalliit jalokivet ovat laitettu vääriin kehyksiin. Niiden kallis valo on asetettu valheen palvelukseen. Jumala halusi siirtää ne pois valheen ympäristöstä ja asettaa ne jälleen totuuden kehyksiin. Tämän työn saattoi vain jumalallinen käsi suorittaa.
Kristus oli tullut asettamaan sen paikalle, missä se kirkastaisi Jumalaa ja vaikuttaisi ihmisten pelastukseksi.
Jeesus sanoi: Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Jumalan antamat säädökset on tarkoitettu ihmiskunnan siunaukseksi. Niin Ihmisen Poika on sapatin Herra, siksipä ei sapatti ole varjo.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.