kykene käsittämään Jumalallista sisäistä totuutta ("korkeampaa") sisäistä totuutta. Ja onhan siinä tietysti yleisesti ottaen vaara, liiakin suuri vaara uskoa kaikkein pyhyntä yleisesti. Onhan aina ollut kyvyttömiä ihmisiä joille ei voi uskoa kaikkein pyhintä. Sentähden verhottiin sisäiset totuudet ulkonaisiin ja näkyviin sanoihin ja kuviin ja kuvakieliin, jotta ihmiset aistiessaan ulkonaista joka on sisäisen vertauskuva, voisivat vähitellen ja turvallisesti lähestyä sisäistä henkisiä totuuksia.
Näin tulee ymmärrettäväksi tuokin Jeesuksen hämärä lause, kun Hänen oppilaansa kysyvät häneltä, että miksi hän aina kansalle puhui vertauksilla. Hän vastasi silloin: "jolla on sille annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin" "mutta jolla ei ole, häneltä otetaan sekin mikä hänellä on". Eli jolla on näkemisen lahja, hän oppii yhä paremmin "näkemään", mutta jolla sitä ei ole, hän tulee noista oudoista puheista vain yhä sekavammaksi..Hän käsittää kaikki oman materialistisen dogmaattisen kirkko-oppinsa kannalta. siis oman rajoitetun aistimustensa mukaan.
Sillä todellista Kristuksen oppia ei ole aistinmaailman ihmisellä; se on ainoastaan sisäisen ja henkisen ihmisen hallussa. Kuinka voisikaan olla toisin? Näkemiseen tarvitaan silmät ja kuulemiseen tarvitaan korvat. Siksi, että jokainen näkevä elin tarvitsee vastaavat aistimet. Niin myöskin tuonpuoleiset asiat tarvitsevat erityisiä aistimia - ja nämä aistimet tuntuu olevan useilta ihmisiltä suletut. Sentähden he arvostelevat hengen maailmaan näkevää - vain nykyisten aineellisen eli materialistisen järjen näkemyksellä, aivan kuin sokea joka kuvailee värejejä, ja samoin kuin kuuro arevostelee ääniä, ilman tarpeelisia välineitä.
Toisin sanoen meiltä puuttuu Henkinen näkemiskyky: Eli intuktiivinen aisti - aistimiskyky, siksi meillä ei voi olla mitään varmuutta korkeammasta Jumalisesta totuudesta, sillä onhan se vain uskonnon korkein tarkoitusperä täällä maan-päällä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
sillä, että meiltä puuttuu henkinen näkemyskyky?
Totta on, että usko ei perustu meidän aisteihimme, vaan se perustuu Jumalan antamaan todistukseen uskosta, eli Pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta. Jumala todistaa meidän sisäiselle ihmiselle uskon ja sisäinen ihminen tietää Jumalan olevan. Hän on ja on ollut aina ja tulee olemaan. Jumala ei jätä omiaan luulouskonnollisuuden varaan.
Uskonlahja on suurin lahjoista, sillä sen lahjan avulla ihminen pelastuu. Usko itsessään ei ole pelastus, mutta sen kautta ihminen pääsee Pelastajan luokse. Pelastus on Jeesuksessa.
Kaikki Jumalan lahjoja saa pyytää.
Ei pelastus ole Jeesuksess (lihallisessa persoonassa) vaan Kristuksessa. On totta ettei usko sinäänsä ketään pelasta, mutta usko Kristukseen, eli Rakkauteen ja sen vaikuttumaan elämän käytäntöön, ja Jumalan tahdon huomioimiseen joka hetki käytännön elämässä. "Uudestisyntyminen" tarkoittaa juuri sitä, että ihminen on luopunut omakohtaisista tavoitteistaan ja elää yksinomaan päämääränään elää Jumalalle, eli palvelee kaikessa ikuisen Jumalan tahtoa, eläen yhteiskunnassaan vähäosaisten lähimmäistensä parhaaksi, unohtaen omat persoonalliset pyyteensä, jotka kohdistuvat hänen itsekkyyteensä, ja omaan nautintoon.