Tulipa nyt todella pitkän odottamisen jälkeen nähtyä vihdoinkin tämä kyseessä oleva Bruce Williksen tähdittämä jenkkisotaleffa. Niin ja odottaminen oli turhaa ei siitä pääse mihinkään.
Leffa nimittäin ei ollut häävi. Vaikka se esitteli 'realistisesti' aluksi ryhmän erikoisjoukkojen sotilaita jotka lähtivät vaaralliselle pelastustehtävälle, loppu alkoi mennä jo _pahasti_ överiksi, laskien leffan lopulliset tähdet/pisteet aika tavalliselle tasolle.
Bruce ei ollut sen suuremmassa vedossa (antaen tosin tilaa statisteillekin) eikä juonessa tai musiikissa ollut mitään uutta. Teemana afrikka ja sen veriset sisällissodat olivat puolestaan ihan mukiinmenevää materiaalia.
** / *****
Tears of the Sun - arvostelu
4
483
Vastaukset
- Werne
Juu, minäkin tässä pari päivää sitten vuokrasin kyseisen leffan. Ensinnäkään en ollut pitkään aikaan katsonut Willisin leffoja ja olin kuullut että Tears of the Sun on huono. Kuitenkin ajattelin että voihan sen kuitenkin katsastaa.
Juoni elokuvassa ei ollut mikään erikoinen tai omaperäinen, mutta kuitenkin elokuvan tunnelma sai sen pidettyä tiiviinä. Pidin erityisesti Amerikkalaisten sotilaiden luodusta yhteistyöstä ja ammattitaidosta.
Tämä leffa oli minulle miellyttävä yllätys. Ainoa asia mistä pitää laskea pisteitä on se, että nämä kapinalliset näyttivät juoksevan suoraan jokaiseen luotiin mitä Amerikkalaiset ampuivat. Tämähän on melkein jokaisessa sotaelokuvassa, mutta se on aina miinusta.
****/*****- sotahullu
kun ne kämmää sodassa.niin kukaan ei saa jäädä todistamaan sitä kauhee kämmäystä....
- dedede
Tämä oli niitä leffoja, että kun lukee boksista takakannen, niin elokuvaa ei enää kannata vuokrata.
Tämä oli juuri sitä mitä parilla rivillä sanottiin, eikä mitään muuta. Odotin, että leffassa tapahtuisi jotain yllättävää, mutta ei. Koko leffa oli täysin ennakkolta arvattavissa.
Tosi pitkäveteinen kokemus. - molotus
Että osasikin olla surkea leffa, PTHYI hitto!
Takuulla sarjassamme "pentagonin tilaustyöt..."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Häiriköinti
Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as643202Askanmäessä Huippu esitys
Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna242978- 512872
- 562678
Mä sanon tän suoraan.
Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.582568Kerro jotakin hauskaa. :)
Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)482540On olemassa tiettyjä sääntöjä!
Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle532311Pohdinttavaksi
No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä782198- 692088
- 452082