SDP jo selvästi toiseksi suurin puolue.

Ja ykköseksi mennään, että heilahtaa, kun tämä vuosi on lopussa! Porvarihallituksen eväät on jo syöty aikoja sitten ja heidän tekemänsä työ yhteiskuntaa vastaan alkaa saada palkkansa. Kokoomuskin luuli, että suomalaisia voi narrata pitkään antamalla kaikenlaisia kiiltokuvia kuin siirtomaaherrat afrikassa aikoinaan.
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/HS-gallup Sdp jo selvästi toiseksi suurin puolue/1135253578507
14183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Punikit häviää vaalit 2011.
Lakkoilut ja johtajan puute takaa demuille opposition tien.
Näin on näreet, herra paratkoon???

Äänestä
  • Kuinkas demarien kannatukselle pitikään käydä tyyris pulleron tilastotieteen mukaan?
    Duunareita voi porvarit aina aikansa harhauttaa lupaamalla mannaa ja hunajaa, mutta karvaalta on taas maistunut porvarien kuppi, mitä he ovat tavalliselle kansalle tarjonneet.

    Äänestä

  • Läpi näkevä kirjoitti:

    Kuinkas demarien kannatukselle pitikään käydä tyyris pulleron tilastotieteen mukaan?
    Duunareita voi porvarit aina aikansa harhauttaa lupaamalla mannaa ja hunajaa, mutta karvaalta on taas maistunut porvarien kuppi, mitä he ovat tavalliselle kansalle tarjonneet.

    käymään kylmät 2011 eduskunta vaaleissa:: Opposition korpivaellus tulee kestämään piiiiiiiiiiiiiiiiiitkääääään!! se niin mikä on onneksi isänmaalle..

    Toivoo Aulis Anttila

    Äänestä

Tähän SDP:n nousuun taitaa olla syynä Eero Heinäluoman näyttävä osuus mediassa. Eero Heinäluoma osaa taitavana politiikkona ja luotettavalla tavalla esittää faktoja, jotka kaikkia ymmärtävät. Tämän Jutta Urpilaisen puhe on hyvin puhuttua asiapuhetta, mutta esitettynä niin kaunosieluista ja sievästi harkittua hengenvetoineen, että hyväkin asia uppoutuu tämä sievän ja kaunosieluisuuden ja harkitun hengenvedon alle. Jutta Urpilaisella on politiikkona paljon trimattavaa, että tavoittaa Eero Heinäluoman taitavuuden ja osaamisen.

Suuri vaara on myös olemassa ja tämä suuri vaara on SDP:n sosiaalitantat ja Osku Pajamäki. Ihan on iho kananlihalla, kun ajatteleekaan sitä, koskakohan tämä Arja Alho taas tulee näyttävästi mediaan kaunaisine näkökulmineen. Arja Alho ei ole koskaan ymmärtänyt sitä, että Tarja Halosesta tuli Suomen presidentti ei hänestä. Osku Pajamäellä on taas ikuinen trauma suuria ikäluokkia kohtaan ja yleensä häneltä pulpahtaa kirja markkinoille tämän ikuisen traumansa vahvistukseksi.

Äänestä
  • on suuri uhka ja vaaraa puolueelle. Varmaan kohta julkaisee taas vaalien alla banfletin, että saa kalasteltua
    pääkaupunkiseudun anargistit äänestämään itseään. Arja Alho on luku sinänsä . Tämä kaikessa epäonnistunut Siuntiolainen "eronnut sinkku". Aina esillä, kun porvarit haluaa "lyödä" SDP:tä.
    Parempi tämä häirikkö akka pitäs suunsa kiinni.

    Äänestä

Kepulaiset yrittävät nyt takinkääntötempuilaan saada kannatustaan nousuun, mutta Suomen kansa on saanut tarpeekseen tästä kepulaisten pitkästä hallitusvallasta.

Suomen kansa hämmästelee, mitä peliä keskusta nyt pelaa?

Eilen kepulaiset oikein televisiossa ja Suomen kansalle ilmoittivat kääntäneensä kelkkansa presidentin valtaoikeuskysymyksessä. Taxellin työstä oikeusministeriölle antamassaan lausunnossa kepulaiset kertovat olevansa nyt takinkääntönsä jälkeen sitä mieltä, ettei presidentin asemaan pidä puuttua tapauksissa, joissa on kyse kriisinhallintaan osallistumisesta eli suomalaisten joukkojen lähettämisestä maailmalle.

Perustuslakikomiteassa selvä ja ryhmän keskustalaisten jäsentenkin hyväksymä linjaus oli, että eduskunta nostetaan ratkaisijan rooliin, jos joissain asioissa hallituksen ja presidentin näkemykset menevät ristiin. Tällä yritettiin saada toimivaksi kuuluisa ja ristiriitaisesti tulkittu perustuslain pykälä 93, jossa todetaan, että "Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa".

Matti Vanhasnn sekä puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Timo Kallin allekirjoittama lausunto vetää nyt osaltaan perustuslakiuudistusta takaisin kohti lähtöruutua ja nollaa Taxelin työryhmän tuloksia, jotka Jyrki Katainen tarjahalosvastaisena on ehtinyt jo allekirjoittaa.

Herää kysymys, mikä oli Taxellin komitean asettamisesta ja pitkästä sekä vaikeasta työstä ylisummaan saatu hyöty. Herää myös kysymys, kuka tai mikä puolue milläkin perusteella seuraavaksi repii auki tehdyn urakan saavutuksia.

Eduskuntavaaleihin on vielä reilu vuosi ja kepulaiset ovat aloittaneet höyrynpäästön ja vaalien lähestyminen tuntuu olevan vaikuttava tekijä muuttuviin kannanottoihin perustuslakiuudistuksessa.

Äänestä
  • Myöskin SDP on halunnut muuttaa Taxellin toimikunnan päätöksiä ja tehdä siihen mm vaalilakikoplauksia. Tätähän ei vaan mediassa tuoda esiin. Minä olen sitä mieltä, ettei mafiosolta näyttävä Don Eero pysty kasvattamaan puolueen suosiota siihen malliin, että siitä tulisi suurin puolue.

    Äänestä

Ennen vaalia enättää matalaotta pöljällekkin valo mennä ylös. Kuka eläkeläisten sortajaa äänestää?

Äänestä
  • Totta joka sana, kuka tervejärkinen eläkeläinen nyt kokoomuksen ja keskustan politiikkoja äänestää. Näiden ja Esko Ahon ja Iiro Viinasen toimestahan kylmästi asetettiin se eläkkeitä tehokkaasti leikkaava taitettu eläkeindeksi. Kokoomuksen politiikot pitivät huolen, että tämä taitettuindeksi ei jäänyt väliaikaiseksi, kun SDP oli mukanan eheyttämässä yhteiskuntaamme Paavo Lipposen hallituksissa ne kaksi kautta. Keskustan politiikot eivät missään nimessä tule koskaan poistamaan tätä eläkeläisille asetettua riesaa, koska tämä on puhtaasti heidän keksintönsä.

    Äänestä

  • eikös vain? kirjoitti:

    Totta joka sana, kuka tervejärkinen eläkeläinen nyt kokoomuksen ja keskustan politiikkoja äänestää. Näiden ja Esko Ahon ja Iiro Viinasen toimestahan kylmästi asetettiin se eläkkeitä tehokkaasti leikkaava taitettu eläkeindeksi. Kokoomuksen politiikot pitivät huolen, että tämä taitettuindeksi ei jäänyt väliaikaiseksi, kun SDP oli mukanan eheyttämässä yhteiskuntaamme Paavo Lipposen hallituksissa ne kaksi kautta. Keskustan politiikot eivät missään nimessä tule koskaan poistamaan tätä eläkeläisille asetettua riesaa, koska tämä on puhtaasti heidän keksintönsä.

    Demarit verta vuotaen miestappioita säästämättä halusivat pitää eläkkeiden rangaistusveron voimassa. Vain demut potkimalla oppositioon, saimme sen pois.
    Miksi demumulkku aina yrität vääristellä asiaoita?

    Kalliomäki paukutti henskeleitä:veroalet vain ansiotulovähenykseen. Ei eläkeläisille.
    Eläkeläinen ei koskaan enää rosvodemuja äänestä.

    Äänestä

galluppi.No tottakai siinä sossut on nousussa!Kas kun ei ykkössijalla.Itseltäkin kerran kyseltiin,kun ilmoitin puoluekannan niin kukaan ei ole enää kysynyt!

Äänestä
  • kun gallubin tekijälle jo itketään. Yees!

    Äänestä

Kyllä SDP:n politiikka on terävöitynyt, kun Eero Heinäluoma on ottanut ohjat tukevasti käsiinsä, sääli vaan se, että hän on kieltäytynyt puheenjohtajaehdokkuudesta. Kovin on ollut hiljaista SDP:n puheenjohtajakandirintamallakin ja Jutta Urpilaista ei varmaan haluttaisi tässä vaiheessa vaihtaa. Toistuvana ajan ilmiönä Arja Alhohan tässä taannoin röyhisteli rintamuksiaan, että jos joku sattuisi häntä pyytämään SDP:n puheenjohtajakandiksi, mutta hiljaista on ollut näiden pyyntöjen kanssa.

Eiköhän tämä Suomen työtä tekevä väistö ole saanut oikein kantapään kautta opetusta siitä, että onko kokoomus oikeasti työväenpuolue? Nyt näitä kantapääopetusta saaneita Suomessa on 300 000 ja tämä luku tulee kasvamaan ja porvarihallituspolitiikkaan kuuluvana sen annetaan kasvaa.

Äänestä

Kyllä äänestäjät Suomessa tarvitsevat kunnon sysäyksen, että ei tehtäisi vääriä valintoja seuraavissa eduskuntavaaleissa. Jos teemme vääriä valintoja ja tämä porvarihallitus saa jatkaa seuraavat neljä vuotta, niin arvata vain saattaa, miten tuhoisaa se voisi olla. Eletystä menneestä voi käydä kurkistamassa, että neljä vuotta porvarihallitusta, Suomen talous kurakunnossa, valtiollamme mammmuttivelka ja köyhien ja työttömien valtaisat joukot.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


New-Ukki kirjoitti:

Ja ykköseksi mennään, että heilahtaa, kun tämä vuosi on lopussa! Porvarihallituksen eväät on jo syöty aikoja sitten ja heidän tekemänsä työ yhteiskuntaa vastaan alkaa saada palkkansa. Kokoomuskin luuli, että suomalaisia voi narrata pitkään antamalla kaikenlaisia kiiltokuvia kuin siirtomaaherrat afrikassa aikoinaan.
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/HS-gallup Sdp jo selvästi toiseksi suurin puolue/1135253578507

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu