Ihmisen

vihollinen Jumalaa vastaan.

Juuri näin, "lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan."

Ja jatkuu, "Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset."

Ja juuri tämä saa taistelun aikaan,"liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan;"

Ei ole taistelu siis LIHA LIHAA vastaan niin kuin täällä lihan vallassa olevat tekevät.

JOKAISEN ihmisen tulee itse kohdaltaan tutkia, pyytää Jumalan tutkimaan minkä vallassa vaeltaa.

Silloin kun Jumalan Hengen vallassa vaelletaan Jeesuksen sanoma on aivan selvää ja selkeää
SITÄ vastaan ei taistella vaan SITÄ SANOMAA SILLOIN tuodaan.

Sillä toden totta on MIKÄÄN LIHA EI VOI PERIÄ JUMALAN VALTAKUNTAA.

Lihan vallassa vaeltava EI OLE JUMALALLE OTOLLINEN.

Lihan vallassa oleva on vain ihmisille otollinen ja hyvä, mutta EI JUMALALLE.

Ei Jeesus turhaan sanonut JOKA EI MENETÄ OMAA ELÄMÄÄNSÄ HÄNEN TÄHTENSÄ KADOTTAA SEN.
MUTTA JOKA KADOTTAA OMAN ELÄMÄNSÄ LÖYTÄÄ SEN.
19105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Jeesus sanonut tätäkään, "Te juuri olette ne, jotka teette itsenne vanhurskaiksi ihmisten edessä, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne; sillä mikä ihmisten kesken on korkeata, se on Jumalan edessä kauhistus."
Se mikä ihmisen mielelle on hyvää ja hän sen hyvän tahtoo pitää, niin se on Jumalalle kauhistus, iljetystä.

Joten ei ole yksi lysti minkä hyvän varassa elämänsä täällä rakentaa.

Raamatun sanassa oleva sanoma," pitäkää se, mikä hyvää on;" ei todellakaan ole tarkoitettu lihan vallassa
oleville, vaan Jumalan Hengen kuljetettavana oleville.

Joten kauhistuttavaa on kun lihan vallassa noukitaan sanomasta kohtia mitkä miellyttää ja mitkä lihallista
uskoa vain vähänkin pönkittää näin ei tulla koskaan Isän luo pääsemään vaan kuljetaan Hänen vihollisinaan.

Äänestä

joko sielunvihollista kuolemaksi tai Jumalaa elämäksi. Se pahin vihollinen on siis Jumalan vastustaja, joka ihmisiä eksyttää. Jumala ja Jeesus rakastaa ihmisiä ja tahtoo pelastaa ja parantaa ja on valmistanut valtakuntansa kaupungin omilleen ja rakkailleen. Jumalan vastustaja vihaa ihmisiä ja tahtoo pitää ihmiset valtapiirissään ja pimeydessään, jotta eivät voisi pelastua ja parantua ja Jumalan lapseuteen päästä. Sen tähden ihmisten tulee etsiä Jumalan valtakuntaa ja vanhurskauttaan, jotta pääsevät Jumalan antamaan valkeuteen Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, niinkuin on kirjoitettu.

Ihmisten pahin vihollinen on Jumalan vastustaja eli pimeyden ruhtinas ja Kuolema ja Tuonela, mutta kiitos Isälle Jumalalle, että lähetti Jeesuksen sovittamaan syntimme ja lunastamaan pimeydestä ihmeelliseen valkeuteensa.

Äänestä
  • Teillä tuntuu olevan nuo uskonasiat pahasti hakusessa. Jos asiat ovat kunnossa yläkertaan ja mieli levollinen, ei silloin tarvitse uskoaan hehkuttaa eikä totuuttaan toitottaa.

    Äänestä

  • semmosta se kirjoitti:

    Teillä tuntuu olevan nuo uskonasiat pahasti hakusessa. Jos asiat ovat kunnossa yläkertaan ja mieli levollinen, ei silloin tarvitse uskoaan hehkuttaa eikä totuuttaan toitottaa.

    Mieli on levollinen, vaikka esille toisikin Raamattu palstan keskusteluissa asioita.

    olkaa hiljaa uskossanne?

    Aivan turhaan siis on Raamattukin kirjoitettu, kun Jumala on tuota mieltä???

    Äänestä

  • aikansa kaikella kirjoitti:

    Mieli on levollinen, vaikka esille toisikin Raamattu palstan keskusteluissa asioita.

    Jeesuksessa antaa se pysyy.
    Mutta myös toinen herra joka tekeytyy Jumalaksi oman rauhansa antaa (en kyllä tiedä millaista se on)
    Mutta se rauha järkkyy enemmän tai vähemmän Jeesuksen sanoman edessä.

    Äänestä

  • ydin. Pidetään paholaista pahimpana Jumalan vastustajana ei nähdä totuutta MIKÄ SE PAHIN ON
    joka Jumalaa vastaan sotii, mikä ei voi alistua Jumalan tahtoon.

    SE ON JUURI aloituksen sanoma, ihmisen oma mieli, liha on vihollisuus Jumalaa kohtaan.

    Mutta tuota tosiasiaa kun ei myönnetä, vaan lymyillään niin kuin ensimmäiset ihmiset
    ja sälytetään syy käärmeelle, toisen ihmisen niskaan tai Jumalalle, niin kaukana pysytään
    myös Jumalasta omassa hurskaudessaan.

    Äänestä

Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet. Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska, ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille. Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet, ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana. Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta; (Efesolaiskirje 6:10-)

Äänestä
  • omilleen kirkastaa niin kuin se on.

    Pahaa on vain kun ihmiset omassa uskossaan tuotakin sanan paikkaa tulkkaa.
    Luullen itse voivan vastustaa pahaa ja luullen itse voivan pukea ylleen koko sota asun jne.

    Ja noin tehdessään ovatkin pukemassa sota asua itse Jumalaa vastaan ja vastustavatkin itse Jumalaa
    luullen pahaa vastustavansa.

    Mitä sinulla oli sanottavaa aloituksen sanomaan?

    Lihako ei sitä kelpuuttanut ja etsit tämän ottamasi sanan paikan kumoamaan tuon aloituksen
    sanoman, ETTÄ LIHAN MIELI ON VIHOLLISUUS JUMALAA KOHTAAN?
    Laitoit syyn KÄÄRMEEN NISKOILLE niin kuin se langennut ihminen aikojen alussa.

    Äänestä

"liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan"

Armi haluaa nähdä tämän niin, että nämä ominaisuudet ovat toisilleen vastakkaisissa ihmisissä. Mutta kun nuo molemmat ominaisuudet ovat Armissa itsessään, niin että liha saa vallita, koska Armi ei Hengellä tee tyhjäksi lihan haluja. Ei ole Armin liha kuollut. Eikä ole menettänytkään mitään, lihallisessa yltäkylläisyydessä elää ja porskuttaa.

Äänestä
  • kuin valhetta lähimmäisestäsi, niin huonosti ovat asiasi.

    Ja vielä huonommin on, että mustamaalatessasi ihmisen jossa Jeesus on asuinsijan saanut olet
    ihmisen kaltainen josta Jeesus sanoo,"Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. 7. Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee! 8. Mutta jos sinun kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se pois ja heitä luotasi; parempi on sinulle, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat kädet tai molemmat jalat tallella, heitetään iankaikkiseen tuleen. 9. Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; parempi on sinun silmäpuolena mennä elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvetin tuleen. 10. Katsokaa, ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä; sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa. 11. Sillä Ihmisen Poika on tullut pelastamaan sitä, mikä on kadonnut."

    Sillä todella pahaa teet, mutta sokeudessasi et sitä näe se on saletti se.

    Mene siis jo itseesi ja katso missä lankesit sillä kohdallasi on näin aloit kuunnella sitä joka sanoo,
    "onko Jumala todella sanonut niin," ja nyt syytät toista siitä, että olet pahan kerran langennut.

    Äänestä

  • ei ole tuotavana kirjoitti:

    kuin valhetta lähimmäisestäsi, niin huonosti ovat asiasi.

    mene sinä itseesi, ja todella rukoile Jumalaa armahtamaan sinua, ja että muuttuisit, sillä Jumala ei armahda sellaista, joka on julman armoton kaikille ihmisille, jotka lähellä ovat.

    Se on saletti. On se hyvä, että tuo käyttämäsi sanonta sinuun upposi. Mitähän fraasia sinä omavoimaisuudessasi ja pikkusieluisuudessasi seuraavaksi alat käyttää?

    Äänestä

  • se on saletti kirjoitti:

    siinä mitään erikoista mutta Jumalan totuudessa on noin mitä sinulle viime viestissä sanoin
    ja se on saletti asia.

    Olet näköjään jo tuohon saletti asiaankin närkästynyt? Näin se on vaikka sanon saatanan omalle
    ö se jo ärsyttää.

    Todella pahan valtaan olet itsesi antanut ja niin siinä ihmiselle käy kun ja jos Jumala on jo kolme
    kertaa kutsunut ja kaikki kerrat on Jumalan hylännyt ei jää enää muuta vaihtoehtoa kuin
    saastainen saastuu edelleen ja missä OMASSA PYHYYDESSÄÄN autuaana tietysti.
    Näin kohtalosi todella pahana nyt.

    Äänestä

CAPS LOCKINSA, kadottaa kadottaa sen ohella myös koko universumin bittiavaruuden.
Kyllä on paljon KADOTETTAVAA!

Äänestä
  • En tänne totuutta siksi tuo, että pilkkaajien viestejä odotan.
    Jumala yksin tietää miksi tänne Hänen sanomaansa Jeesuksessa tuon ja ilolla sitä tuon sillä siinä
    on yksin pelastus.

    Äänestä

  • mitä pilkkaat kirjoitti:

    En tänne totuutta siksi tuo, että pilkkaajien viestejä odotan.
    Jumala yksin tietää miksi tänne Hänen sanomaansa Jeesuksessa tuon ja ilolla sitä tuon sillä siinä
    on yksin pelastus.

    sitten itse sitä tiedä, miksi ja mitä tehtävää täällä toimitat? Vainko Jumala yksin tietää? Sinunhan piti tietää Jumalassa kaikki totuus.

    Äänestä

  • se on saletti kirjoitti:

    sitten itse sitä tiedä, miksi ja mitä tehtävää täällä toimitat? Vainko Jumala yksin tietää? Sinunhan piti tietää Jumalassa kaikki totuus.

    se Jeesuksessa on, mutta se miksi täällä paholaisen pesässä pitää Hänen sanaansa tuoda niin
    sitä nyt en ymmärrä ja se on Jumalan asia. Jumala näkee kaikkien ihmisten sydämet jotka täällä
    käy lukemassa ja näin ymmärrän, täällä on myös ihmisiä joille Jumala saa puhua ja siksi Hän
    minun tahtoo täällä kirjoittavan.
    Se on näin totuuden sanan siementä voin vain kylvää Jumala on joka ihmisten sydämet voi muokata
    vastaan ottamaan siemenet jotka Hänestä ovat.
    "Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. 7. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa."

    Mitä sinun viestiisi muutoin tulee niin saastainen se on.

    Jos tahdot sielusi pelastuvan, niin tuolla saastaisuuden tiellä et sitä tule saavuttamaan.

    Äänestä

ja todella kova se on niille joissa saatana on saanut täydellisen vallan, että IHMISEN MIELI ON
VIHOLLISUUS Jumalaa kohtaan.

Ja se on siksi juuri näin,"lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. 8. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset."

Siksi ei Jeesus turhaan sanonut Pietarille, "mene pois saatana minun edestäni" sillä Jeesus tiesi ihmisen
mielen vihollisuuden, sillä ihmisen mielen kanssa EI TULLA KOSKAAN KOHTAAMAAN JUMALAN MIELTÄ.Ihmisen
mielen vallassa EI KOSKAAN PÄÄSE JUMALAN TAHTO TAPAHTUMAAN.
SE ON ihmisen mielen vallassa ihminen ei koskaan tule pääsemään Jumalan yhteyteen.

Äänestä

"liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan"

Ihmisessä oleva "liha" ihmisen mieli EI VOI muuta kuin taistella Jumalan Henkeä vastaan.
Ja kun Jumala ihmistä kutsuu, ihmiselle saa puhua IHMINEN TULEE TUON ITSESSÄÄN NÄKEMÄÄN.

Jotka eivät itsessään ole tuota tulleet näkemään, niin eipä ole Jumala saanut silloin mitään puhua,
vaan niin on ihmisten ääniä, oppeja on kuunneltu ja ollaan uskossa MINÄ ANNOIN ELÄMÄNI JUMALALLE
ITSE TOSTA NOIN VAIN ILOITEN. JA mille jumalalle niin kyllä se on sille kavalan käärmeen jumalalle
joka on tekeytynyt Jumalaksi.

Kun Jumala saa ihmiselle puhua ihminen tulee tämänkin kohtaamaan, että Jumalan Henki SE HENKI
jonka Jumala on kerran ihmiseen asettanut taistelee taas puolestaan lihaa vastaan.

JA tästä tulee se Paavalinkin sanoma totuus, "me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen. 15. Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen. 16. Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä. 17. Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu. 18. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; 19. sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. 20. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu. 21. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; 22. sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, 23. mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. 24. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?"

Jumalan Henki kun saa ihmiselle alkaa puhua, niin eteen tulee tuo tuska MITEN EN KYKENE
TEKEMÄÄN JUMALAN TAHDON MUKAAN ja juuri tuo saa aikaan JUmalan mielen mukaisen
murheen mikä voi johdattaa parannukseen, siis Jeesuksen parannettavaksi täysin.

Paavali ei jäänyt tuohon, vaan hän sanoi missä on oleva pelastus, vapautus,
"Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta!"

Mutta matkalla Jeesuksen vapauteen hän koki nyt palvelen näin, mutta kerran palvelen Jumalan Hengessä joka Hänen kohdallaan saikin tapahtua, kun hän sitten sanoo,
" En enää elä minä vaan Kristus minussa".

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mieli on pahin kirjoitti:

vihollinen Jumalaa vastaan.

Juuri näin, "lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan."

Ja jatkuu, "Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset."

Ja juuri tämä saa taistelun aikaan,"liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan;"

Ei ole taistelu siis LIHA LIHAA vastaan niin kuin täällä lihan vallassa olevat tekevät.

JOKAISEN ihmisen tulee itse kohdaltaan tutkia, pyytää Jumalan tutkimaan minkä vallassa vaeltaa.

Silloin kun Jumalan Hengen vallassa vaelletaan Jeesuksen sanoma on aivan selvää ja selkeää
SITÄ vastaan ei taistella vaan SITÄ SANOMAA SILLOIN tuodaan.

Sillä toden totta on MIKÄÄN LIHA EI VOI PERIÄ JUMALAN VALTAKUNTAA.

Lihan vallassa vaeltava EI OLE JUMALALLE OTOLLINEN.

Lihan vallassa oleva on vain ihmisille otollinen ja hyvä, mutta EI JUMALALLE.

Ei Jeesus turhaan sanonut JOKA EI MENETÄ OMAA ELÄMÄÄNSÄ HÄNEN TÄHTENSÄ KADOTTAA SEN.
MUTTA JOKA KADOTTAA OMAN ELÄMÄNSÄ LÖYTÄÄ SEN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu