Mäkinen...

Feministien ja homojen edusmies Kari Mäkinen on valittu uudeksi arkkipiispaksi. Ensimmäinen reaktioni oli raju pettymys ja suru esi-isieni kirkon alennustilan vuoksi. Mutta sitten ajattelin toisin: ei Miikka Ruokanenkaan olisi pystynyt estämään nykymuotoisen kirkon syöksyä kohti tuhoaan, vain hiukan hidastamaan sitä. Nyt tulee nopeammin se mikä joka tapauksessa olisi tullut.

Jeesuskin sanoi kavaltajalleen:"Minkä teet, tee pian!"

33

463

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kukaan ei ole toista

      Mutta eikö aviorikokset yms. irstailu seksin suhteen ole samoja Somorra ja Gomorran ajalta kuin homouskin?

      • uskontonne muuttui

        nyt pelkäksi Somorraksi ja Gomorraksi, sillä vapaa seksi, aviorikokset sanoin kuin homouskin näyttää kiinnostavan teitä kaikkia luterilaisia aivan ylettömästi. Miksi ette siis eläisi omien taipumustenne mukaisesti, kyllä pieni rietastelu välillä virkistää. Sitten taas voi näytellä siveydensipulia, kun seksin aika on ohi.

      • Taustapeilit
        uskontonne muuttui kirjoitti:

        nyt pelkäksi Somorraksi ja Gomorraksi, sillä vapaa seksi, aviorikokset sanoin kuin homouskin näyttää kiinnostavan teitä kaikkia luterilaisia aivan ylettömästi. Miksi ette siis eläisi omien taipumustenne mukaisesti, kyllä pieni rietastelu välillä virkistää. Sitten taas voi näytellä siveydensipulia, kun seksin aika on ohi.

        Puhutko itsestäsi?

      • tähtipöllö,
        Taustapeilit kirjoitti:

        Puhutko itsestäsi?

        Ihan järkyttävää.

        Helvetti on jollakin tosi kuuma kerran, homoseksuaaleilla ja muotojumalisilla on hirvittävin osa:

        http://www.tv7.fi/vod/player.html?file=yliluonnollista-135-n.MP4&dir=yliluonnollista

        2. Piet. 2:6

        Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät.

        Eivät sentään kaikki ole homouden puoelsta puhujia:

        http://www.youtube.com/watch?v=s5L3HyhOc7c&feature=rela ted

        http://www.youtube.com/watch?v=yDTP-ylG8vg&feature=rela ted

    • Piskuinen lauma

      Lopun ajat lienevät lähellä sillä muuten ei voitane selittää, että Suomen evankelisluterilaisen ja kristillisen kirkon piispaksi valitaan tällaisilla arvoilla ja periaatteilla oleva henkilö. Se että on teologi ja pappi ei tänä päivänä merkitsen mitään, opiskelun ja suorittamisen kautta siihen voi päästä lähes kuka tahansa. Se, mihin uskoo ja miten Jumalan sanaa Raamatun (Jumalan ilmoitus) mukaan julistaa ja opettaa, siinä on vasta se arvo millä kirkossamme voi menestyä ja miten siellä pitää toimia. Mistään leväperäisestä ihmisten mielistelystä ei vopi olla kysymys mutta armollinen evankeliumin julistaminen jossa synti sanotaan synniksi raamatun mukaan mutta pelastussanoma myös raamatun mukaan - se on kirkon ja piispan tehtävä.

      Nyt tehtiin valinta joka ei tietäne hyvää kirkolle eikä suomalaisille. Tämän liberaalipapin on joko käännettävä kelkkansa tai erottava ja vetäydyttävä mahdollisimman nopeasti. Voi aikoja voi tapoja.

      • Suomen ev-luterilain

        Missä vaiheessa Suomen evankelis-luterilainen kirkko olisi ollut kristillinen? Eikö se nyt sentään ole luterilainen? Onpa aikoihin eletty, onpa suuret luulot lahkouskonnon harjoittajilla.

      • ovat nuo

        Juttusi ovat ihan perseestä. Mitä pahaa kirkolle tietää tosiasioiden tunnustaminen ja kiihkoilijoiden paneminen kuriin? Mitä pahaa siinä muka on, että rakkaus siunataan? Häh? Vai oletkos vanhalestadiolaisia, joilla demokratiaakaan ei ole. Ja aivot narikassa.

      • oij-joi!
        ovat nuo kirjoitti:

        Juttusi ovat ihan perseestä. Mitä pahaa kirkolle tietää tosiasioiden tunnustaminen ja kiihkoilijoiden paneminen kuriin? Mitä pahaa siinä muka on, että rakkaus siunataan? Häh? Vai oletkos vanhalestadiolaisia, joilla demokratiaakaan ei ole. Ja aivot narikassa.

        Ketäs lainasit ? Vai ihan ittekkös "ajattelit" ?

    • huh huh

      Onneksi turvallinen Kansankirkko pysyy, eikä ajaudu fundamentalistien kulttitoiminnaksi.

    • Jeesukses voima

      Kaikki kääntyy parhain päin ! Ihanasti aukaisit tämän asian, kiitos. Ihan sain kautasi lohdun. Näinhän se on, eikä mitään tapahdu ilman, ettei Isämme taivaassa sitä tietäisi, sallisikin.... Heti kaikki lätäkköön kirkossa, niinpä sieltä sitten voi paremmin Toivokin löytyä ja kaikki vielä alkaa alusta, jos mikäli armon aikaa annetaan.

      Kauhean ikävältä tuntuu, mutta tämän kanssa pitää nyt elää. Eihän tässä itsen takia, mutta pelastumattomien, jotka 'luottavat' johki kirkkoon.

      Vielä voi alkaa herätys - ev.lut. kirkossakin. Useinhan herätys yksilöllekin tulee pohjan kautta! Pohjakosketus, juu. Katsellaan ja rukoillaan, uskollisesti. Herra, armahda, auta, anna viisautta.

      • taisi olla siinä,

        kun arkkipiispaksi melkein ylsi kolmin-naija, joka kokee asiakseen vihityttää itsensä uusien naisten kanssa mutta ei koe kirkolla olevan valtuutusta siunata muita laillisia pariskuntia. Tekopyhyyden huippu se ainakin oli.

      • herralta vaikutti
        taisi olla siinä, kirjoitti:

        kun arkkipiispaksi melkein ylsi kolmin-naija, joka kokee asiakseen vihityttää itsensä uusien naisten kanssa mutta ei koe kirkolla olevan valtuutusta siunata muita laillisia pariskuntia. Tekopyhyyden huippu se ainakin oli.

        tämä professori, jotenkin valheelliselta mieheltä televisiohaastattelussaan. Jotenkin hän vaikutti vain latelevan häneltä odotettuja fraaseja, joissa ei ollut paljon sisältöä. Sen sijaan olisin toivonut, että hän selvittäisi itselleen monet fraasiensa kohdat ja toteaisi, miten hyvin oma elämä kulkenut niiden mukaan. Useinhan kaikkein pahimmat ongelmat ovat itseä paljon lähempänä kuin moni uskaltaa tunnustaakaan. Siksi onkin aina varminta keskittyä lähimmäisten ongelmiin.

      • Jeesuksessa Elämä
        herralta vaikutti kirjoitti:

        Mä koin Ruokasen ihan päinvastoin. Todellisena ihmisenä ja uskovana. Hän on myös tarkkaan selvittänyt (sinullekin) ne ihmissuhdevaikeutensa. Hän on mennyt ihan oikeasti naimisiin naisensa kanssa, mutta myöntää Jumalan ja ihmisten edessä, ettei ole pysynyt itse omissa tavoitteissaan avioliiton suhteen. Nyt kuitekin hän sanoo, että on tyytyväinen. Armosta me kaikki elämme, minä ainakin, ja hirveästi olen minäkin erehtynyt, mutta en olekaan julkisuuden henkilö.

        Ookko sää jo uskossa? Vai teeskenteletkö?

    • Auttajaa ei tule

      Niin, tämä Kari Mäkisenhän arvomaailma perustuu siihen, että kirkon pitää muuttua ajan hengen mukaisesti ja tarjota modernille, kaupunkilaiselle ihmiselle sopivia muotteja, johon istahtaa.
      Jotenka luvassa on, että kun nämä kerrassaan hienot ajatukset saavat tilaa ev.lut.kirkossa yhä enemmän, raamatun sana käännetään ja väännetään ihmisten mielen mukaiseksi ja heidän "korvasyyhyyn" sopivaksi lääkkeeksi. Onneksi ei ole mikään pakko astua nyt eikä tulevaisuudessakaan kuuntelemaan näitä ihmisten mielistely saarnoja.

      • tuntuu perustuvan

        rehellisyyteen ja oikeudenmukaiseen uskonelämään. Maailma muuttuu, ja kirkotkin muuttuvat väistämättä koska se on ihmisten ylläpitämä hengen koti. Jos luetutat Raamatun miljoonalle ihmiselle, niin esiin nousee lukuisia erilaisia ymmärryksiä, painotuksia ja tulkintoja siitä. Jokaisella myös on oikeus lukea Raamattu, ja antaa sen puhutella itseään.

        Ruokanen sen sijaan tuki sellaista ymmärtämisen tapaa, jossa ei Raamattu olekaan tärkeä, vaan 2000 luvun Suomen fundamentalististen ev.luttien raamatuntulkinta ja suosikkikohdat. Huorin tekeminen ei enää olekaan kiellettyä vallan kahvassa olevalla keski-ikäisellä miehellä, mutta neitsyt homot eivät saa suunnitella ensimmäisiäkään häitään. Niinpä niin, korvasyyhyt kutkaa vaan.

      • kuitenkaan
        tuntuu perustuvan kirjoitti:

        vääräuskoinen, kun tunnustaa kolmiyhteisen Jumalan, Pyhän Hengen ja Jeesuksen pelastustyön.

      • kyllä..
        kuitenkaan kirjoitti:

        vääräuskoinen, kun tunnustaa kolmiyhteisen Jumalan, Pyhän Hengen ja Jeesuksen pelastustyön.

        Ruokanenkin on epäilemättä kristitty, vaikka lukeekin Uskontunnustusta ja Isä Meidän rukousta kuin 'hauki on kala' litaniaa eikä myönnä niissä puhuttavan myös sellaisista ihmeistä joita ehkä kannattaa pohtia kaikessa rauhassa.

    • ..

      Eikö olekin kamalaa, että kirkon johtoon valittiin humanisti:(

      Älä sure, kyllä sinä uskonveljiesi kanssa vielä saat kiviä heitellä ja ihmisiä halveksia.

      • Uskost käsin

        Se on itkun paikka. Onko uskomassa ollenkaan!!

      • -Make-

        Täällä näytti olevan toinenkin keskustelu uudesta arkkipiispasta. Heh nauratti tuossa yhden kommentti, luterilaisuus on lahko:) ikävä kyllä siltä se joskus näyttää. Vaikka itse olen luterilainen, niin raamattu kieltää perustamasta oppeja ihmisten nimiin.
        1.Kor. 1:12-13.
        Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", toinen: "Minä Apolloksen", joku taas: "Minä Keefaan", joku vielä: "Minä Kristuksen".
        Onko Kristus jaettu? Ei kaiketi Paavali ole ristiinnaulittu teidän edestänne? Vai oletteko te kastetut Paavalin nimeen?

        Tällä tahdon osoittaa, että kirkkoja ei saisi omistaa ihmisten nimiin.
        Täällä oli myös eräs henkilö joka sanoi, että aviorikos on yhtä paha synti kuin homous. Ja siinä hän on oikeassa, synti on aina syntiä. Aviorikkojan on myös kaduttava ja parannettava tapansa.
        Kirjoitin tästä arkkipiispa vaalista myös blogiini, jos joku haluaa lukea joitain ajatuksia.

        http://www.gladiumspiritus.blogspot.com/

      • lohkoillaan
        -Make- kirjoitti:

        Mä luulen vaan, että 'lahkojuttu' tulee siitä kasteasiasta. Aikuiskasteen oikeaksi ainoaksi vilpittömästi uskovat ovat lähinnä huolissaan, miten vauvana kastettujen käy. Eiköhän se ole aina se suurin erilaisuus uskovan ja uskovan välillä. Tosin, niinkuin itse ymmärrän, kaikki luterilaiset eivät ole uskovia. Herra tietää sydämet!

      • lk
        -Make- kirjoitti:

        Täällä näytti olevan toinenkin keskustelu uudesta arkkipiispasta. Heh nauratti tuossa yhden kommentti, luterilaisuus on lahko:) ikävä kyllä siltä se joskus näyttää. Vaikka itse olen luterilainen, niin raamattu kieltää perustamasta oppeja ihmisten nimiin.
        1.Kor. 1:12-13.
        Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", toinen: "Minä Apolloksen", joku taas: "Minä Keefaan", joku vielä: "Minä Kristuksen".
        Onko Kristus jaettu? Ei kaiketi Paavali ole ristiinnaulittu teidän edestänne? Vai oletteko te kastetut Paavalin nimeen?

        Tällä tahdon osoittaa, että kirkkoja ei saisi omistaa ihmisten nimiin.
        Täällä oli myös eräs henkilö joka sanoi, että aviorikos on yhtä paha synti kuin homous. Ja siinä hän on oikeassa, synti on aina syntiä. Aviorikkojan on myös kaduttava ja parannettava tapansa.
        Kirjoitin tästä arkkipiispa vaalista myös blogiini, jos joku haluaa lukea joitain ajatuksia.

        http://www.gladiumspiritus.blogspot.com/

        Kiitos sinulle hyvästä kirjoituksestasi.

      • -Make-
        lk kirjoitti:

        Kiitos sinulle hyvästä kirjoituksestasi.

        Nimimerkille "IK" eipä kestä... Ajattelin vain jakaa ajatuksiani. Mukava, että pidit.
        Siunausta sinulle.

    • ))))))))))))))))))))

      "ota vuoteesi ja käy"

    • ja kuka ei?

      Mistä uuden arkkipiispan kannatus kumpuaa? Kari Mäkinen voitti kilpailijansa Miikka Ruokasen seuraavissa rovastikunnissa:

      - Tuomiorovastikunta
      - Naantali
      - Paimio
      - Loimaa
      - Tyrvää

      ja seuraavissa tuomiokapituleissa:

      - Helsinki
      - Espoo

      Miikka Ruokanen voitti Kari Mäkisen seuraavissa rovastikunnissa:

      - Vehmaa
      - Rauma
      - Pori
      - Kokemäki

      ja seuraavissa tuomiokapituleissa:

      - Tampere
      - Oulu
      - Mikkeli
      - Porvoo
      - Kuopio
      - Lapua

      Turun tuomiorovastikunnassa Mäkisen voitto oli 163/107. Voitto varmistui Turun ympäristön äänillä ja Turun historiallisista syistä ylisuurella painoarvolla. Jos Turun tuomiorovastikunnan ääniä ei oteta huomioon, muu Suomi olisi valinnut Ruokasen äänin 475-430. Miten parlamentaarista piispa Mäkisen vaalityö lähimpien alaistensa, s.o. Turun tuomiorovastikunnan, keskuudessa lienee ollut?

      Erityisesti kiinnittää huomiota, että Mäkinen hävisi selvästi Raumalla, Porissa ja Kokemäellä, siis kotikentällään jossa hänet parhaiten tunnetaan; hän on syntynyt Porissa ja toiminut kirkkoherrana Ulvilassa.

      Tyrvään kohdalla kannattaa muistaa, että piispa Kari Mäkinen on suorittanut siellä raa´an puhdistustyön omien alaistensa keskuudessa ja nimityttänyt tilalle omia, sanoisinko hengenheimolaisiaan; joidenkin teologien mielestä Mäkinen ei ole piispana ollessaan muuta tehnytkään.

      • Tapani Ruokainen

        Hyvä että Turku ja sen ympäristö taas näytti, missä vankin sivistys ja ymmärrys tässä maassa on. Onhan näitä itsekylläisiä kokoomuslaisia "uskovaisia" Ruokasia ihan tarpeeksi valtaa käyttämässä, yksi on Suomen Kuvalehdessäkin. Toivottavasti Miikka-rohvessorin kolmas avioliitto kiinalaisen kanssa kestää nyt, kun ollaan sentään Suomessa. Vaikka mitäs siitä enää, näköjään homokielteiset dogmaatikot viis veisaavat tällaisista.

    • Lähtekää ulos

      kun kuulin, että tämä uusi arkkipiispamme on aamulehden haastattelussa sanonut, että hän ei ole koskaan uskossa ollutkaan, niin onko kirkolla enää mitään toivoa. Mistähän tuon haastattelun löytäisi. tahtoisin itsekkin lukea.

      • jäsenyys

        Jos tuo tieto pitää paikkansa, niin kyllä on parempi erota luopiokirkosta.

      • jr-loponen
        jäsenyys kirjoitti:

        Jos tuo tieto pitää paikkansa, niin kyllä on parempi erota luopiokirkosta.

        ja vaikka ei tuo tieto pitäs paikkaansa niin sen porttokirkon voi jättää

      • Lukija5
        jr-loponen kirjoitti:

        ja vaikka ei tuo tieto pitäs paikkaansa niin sen porttokirkon voi jättää

        pitää luterilaista kirkkoa "porttokirkkona" tai "luopiokirkkona", jättäisi luterilaisen kirkon joka tapauksessa olisi piispana sitten kuka hyvänsä. Kaikkien mieliksi ei kukaan eikä mikään instanssi pysty olemaan. Itse en aio erota kirkosta.

    • tähtipöllö,

      "keskustellaan"

      Muistammeko, missä keskusteltiin ilman totuutta?

      1.Moos. 3

      "1 Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?"
      2 Niin vaimo vastasi käärmeelle: "Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa,
      3 mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi'."
      4 Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole;
      5 vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan".
      6 Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.
      7 Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot.
      8 Ja he kuulivat, kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa illan viileydessä. Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan.
      9 Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: "Missä olet?"
      10 Hän vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sentähden minä lymysin".
      11 Ja hän sanoi: "Kuka sinulle ilmoitti, että olet alasti? Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?"
      12 Mies vastasi: "Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin".
      13 Niin Herra Jumala sanoi vaimolle: "Mitäs olet tehnyt?" Vaimo vastasi: "Käärme petti minut, ja minä söin".
      14 Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle: "Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi.
      15 Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän."
      16 Ja vaimolle hän sanoi: "Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva".
      17 Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi;
      18 orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä.
      19 Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."
      20 Ja mies antoi vaimolleen nimen Eeva, sillä hänestä tuli kaiken elävän äiti.
      21 Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut nahasta ja puki ne heidän yllensä."

      Mäkinen ei ole edes libelaari, sillä hän ei tuonut esille vähemmässä määrin esille Raamattua.

      Mäkinen sanoi vain, että "keskustelaan".

      Kun keskustelun pohjan ei ole se, mitä Raamattu opettaa, vaan se, mihin suuntaan tuuli Mäkisen partaa milloin heiluttaa, on kirkko silloin todellisten riivaaja henkien vietävänä.

      http://www.youtube.com/watch?v=cQ_8l0LFHFU

    • jhgufydtr

      eikö se Määkiminen ole Kielletty kirkossa?

    • -I-

      Suomessa on luterilainen kirkko, jossa vielä tänäkin päivänä saa kuulla puhdasta evankeliumin saarnaa ja jossa pastoreilla voivat todella Jumalan sanan perusteella antaa vastauksia elämän suuriin kysymyksiin:

      http://www.luterilainen.com/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      214
      4312
    2. Taisi kolahtaa....

      Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
      Maailman menoa
      53
      2797
    3. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      122
      2417
    4. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      100
      2055
    5. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      223
      1952
    6. Persujen vaalilupaus oli euron bensa

      Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.
      Maailman menoa
      35
      1666
    7. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      33
      1508
    8. Mikä kaivatussasi

      on eniten yllättänyt?
      Ikävä
      106
      1428
    9. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      49
      1350
    10. Topi osti Askon

      Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan
      Maailman menoa
      56
      1049
    Aihe