Onnea Mäkinen

Vapaamielinen Mäkinen on valittu luterilaisen kirkkomme arkkipiispaksi. Hienoa. Nyt saattaa homopareillakin olla mahdollisuus saada kirkon siunaus liitolleen ihan samoin kuin esim. papit kiirehtivät siunaamaan ostoskeskuksia ja huoltoasemia ja urheilukilpailuja.
6267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kirjoitin tämän viestin toisen iltapäivälehden keskustelupalstalle, jossa asiaa puidaan ja kopioin sen nyt myös tähän ketjuun:

Minulle on täysin käsittämätön se kirkon linja, että ostoskeskukset siunataan, mutta ei kahden toistaan rakastavan ihmisen liittoa. Kirkko voi heidän puolestaan rukoilla, mutta ei siunata.

Ajatellaanpa asiaa tältä kannalta:
Taannoisessa A-Talk-ohjelmassa Päivi Räsäsen entinen eduskunta-avustaja Sonja Falk meni jopa niin pitkälle, että suositteli homoille ja lesboille selibaattia. Tutkijoiden mukaan taas esim. ehkäisy- ja muiden hormonilääkejäämien kasaantuminen ravintoketjuumme tulee muuttamaan paitsi ihmisten myös eläinten sukupuolikäyttäytymistä homouden ja lesbouden suuntaan. Eli samalla kun kirkon ja muun väestön heterot popsivat ehkäisypillereitä ja herkuttelevat seksistä siunatussa avioliitossaan, heidän pillerijäämiensä uhrit tyytykööt selibaattiin. Onko enää epäoikeudenmukaisempaa raamatun tulkintaa kuultu?

Olen hetero, mutta toivon, että Mäkinen lupauksensa mukaan todella alkaa toimia homoparien liittojen hyväksymiseksi kirkon siunauksella.

Äänestä
  • Taas hyvä syy erota kirkosta. Raamatunvastaista toimintaa, kirkko ei enää ole kristillinen, ei pitkään ole ollut.

    Äänestä

  • f,mf,mf kirjoitti:

    Taas hyvä syy erota kirkosta. Raamatunvastaista toimintaa, kirkko ei enää ole kristillinen, ei pitkään ole ollut.

    Kun tiukkapipot eroavat kirkosta, se nykyaikaistuu, ja sinne voisi suvaitsevat liittyä.

    Äänestä

  • Minä liityn kirjoitti:

    Kun tiukkapipot eroavat kirkosta, se nykyaikaistuu, ja sinne voisi suvaitsevat liittyä.

    idiootti.

    Äänestä

  • eroakirkosta.fi kirjoitti:

    idiootti.

    Minä taas pelkään, että kirkosta eroamiset vähenevät, kun saatiin liian hyvä mies arkkipiispaksi. Ihmetellä täytyy, että kaksi kertaa eronnut Ruokanen oli hänkin hilkun päässä päästä virkaan. Mikä kirkon linja oikein on? Homot eivät kelpaa edes siunattaviksi kumppaninsa kanssa, vaikka rakastavat toisiaan ja vaikka olisivat kuinka uskollisia ja liitoissaan pysyviä, mutta kaksi kertaa avioeronnut ja siis Jumalan sanaa vastaan syntiä tehnyt piispa kelpaisi arkkipiispaksi.
    Siispä muuta ei voi kuin sanoa www.eroakirkosta.fi Se on niin helppoa nyt äänestää jaloillaan.

    Äänestä

  • Samaa mieltä kirjoitti:

    uskonnottomuuteen ja aina vaan huononee. Valitettava asia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hieno valinta kirjoitti:

Vapaamielinen Mäkinen on valittu luterilaisen kirkkomme arkkipiispaksi. Hienoa. Nyt saattaa homopareillakin olla mahdollisuus saada kirkon siunaus liitolleen ihan samoin kuin esim. papit kiirehtivät siunaamaan ostoskeskuksia ja huoltoasemia ja urheilukilpailuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu