Yhä

Tämä on varmasti täysin turha keskustelun aloitus, mutta ihmettelen ja kirjoitan siitä, että miten vieläkin ihmiset voi uskoa Raamattuun?
Eikö jo tiede ole tutkinut maapallon ja ulkoavaruuden historiaa niin paljon, että kukaan ei enään voi sanoa, että Raamattu on Jumalan sanaa.

http://www.edu.vantaa.fi/vasamanet/sisalto/worldhistory/ensihminen.htm

Tämä linkin ihminen on kaukana Jumalan luomasta ihmisestä (Raamatun mukaan) Miten siis uskovaiset voivat sovittaa nämä kaikki keskenään?

Itse myös olen aina pohtinut sitä, että minkä värinen iholtaan olivat Aatami ja Eeva? Eikö ole itsekästä kuvitella heidät valkoisiksi? Mutta jos niin olisi, silloin Meillä kaikilla olisi oma Jumala ja kaikki uskonnot oikeita. Sillä Jos Jumala oli valkoihoinen ja loi ihmisen kuvakseen, niin varmasti mustaihoisilla on ihan oma Jumala jossain.

Raamatussa ei muuten mainita ihon värin muuttumista, tai muutakaan rotujen erillaisuudesta. Jeesuskin taisi olla puhdas arjalainen.

Eikö ole kummallista, että uskonto ja tiede ei millään pysty tukemaan toinen toisiaan, kuin uskovien "uskossa".

En halua pilkata uskovia. Kiva jos yhä jaksavat uskoa. Mutta itse en kykene uskomaan enään. Tieto lisää tuskaa.
7224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

No hei, 4 milj. vuotta sitten on melkoinen aikarupeama tietää sen takaisista asioista yhtikäs mitään. Ja sinä USKOT 4 milj. vuoteen. Eikö ole kummallista, että väittämäsi uskonto ja uskomasi tiede ovat sukua toisilleen? EIkö ole myöskin kummallista, että todellisuudessa, siis muualla kuin sinun luuloissasi, tiede ei ole kristinuskon vastainen.

// Vanhan tarinan mukaan nuori kunnianhimoinen tiedemies haastoi Jumalan kilpailemaan kanssaan luomisesta. Jumala sanoi: "Hyvä on. Toimimme kuten silloin, kun loin Aadamin ja Eevan." Tiedemies kumartui kahmaisemaan maasta savea. Jumala sanoi: "Hetkinen. Teepä itse ensin oma savesi." //

http://personal.inet.fi/koti/joel.kontinen/

http://www.espoohsrk.fi/html/evoluutio1.htm

http://www.sunpoint.net/~miekka1/index.html

http://www.uusitie.com/fin/etusivu/uusin_lehti/?id=20&selectedNumber=116&selNews=697

http://www.perusteet.tk/

http://www.perusteet.tk/

http://www.evoluutio.com/

Siinäpä nyt ensialkuun tietoa...

Äänestä
  • Toki netti on pullollaan näitä juttuja, mutta pysytäänpä ihan peruskoulun opetustasolla. Kaikki mitä koulussa opetetaan oppilaille historiasta ja uskonnosta, eivät missään muodossa kohtaa toisiaan.
    Miksi?
    Olisikohan syy siinä, että jos ei tehdä kärpäsestä härkää. kärpänen pysyy kärpäsenä ja härkä härkänä.

    Voi olla, että peruskoulussa uskonnon opetus on lasten kengissä, vaikka yleensä uskonnon opettaja on itsekkin uskovainen. Usein myös uskonnonopetus kouluissa on pelkkää kristinuskon opetusta ja muista maailman uskonnoista ja muinaisuskomuksista ei puhuta mitään. Hassua kyllä sekin, sillä miten voimme tietää, mikä on oikeasti oikeassa, jos emme tiedä muista uskonnoista ja uskomuksista juuri mitään. Aivan kun olisi suuri synti ottaa selvää muista.
    Mutta juuri tätä haen, että kun puhutaan kouluhistoriassa kivikaudesta, pronssikaudesta ym. ja tullaan alusta tähän aikaan, niin siellä esintyy kyllä Martti Luther, Mikael Agricola, Aurinkokuningas, noitavainot, ristiretket ym. mutta historiassa ei puhuta Mooseksesta tai Jeesuksesta mitään. Ei ole mitään todisteita heistä.
    Ei siis ihme, että nykyaikana uskominen käy yhä suppeammaksi, kun historia ei löydä selvää faktaa Raamatun henkilöiden olemassaolosta, vaikka paljon kaukaisempiakin asioita on pystytty selvittämään.

    Toki näitä "todisteita" on pilvin pimein tehty, mutta kestääkö ne oikeasti päivänvaloa, ja jos kestää, niin miksi niitä ei ole koululaistemme historiankirjoissa? Mikä estää sen "totuuden" laittamista niihin, koska sekin olisi historiaa ja kouluissamme opetetaan molempia aineita -"totuutena" ?

    Jos pystyt kertomaan tämän minulle, olen tyytyväinen. Niin kauan en voi kun ihmetellä, miksi uskoa, miksi kukaan ylipäätäänsä voi uskoa nykyaikana Raamattuun?
    Jeesus oli silloin niin tunnettu, että outoa, jos historian tutkijat eivät ole löytäneet hänestä muuta todistetta, kun Raamatun puheet. Vai onko totuus Jeesuksesta jotain niin ihmeellistä, että sitä ei uskalleta kertoa koko kansalle? Ehkä se muuttaisi uskontomme luonetta?

    Äänestä

  • tieto lisää tuskaa kirjoitti:

    Toki netti on pullollaan näitä juttuja, mutta pysytäänpä ihan peruskoulun opetustasolla. Kaikki mitä koulussa opetetaan oppilaille historiasta ja uskonnosta, eivät missään muodossa kohtaa toisiaan.
    Miksi?
    Olisikohan syy siinä, että jos ei tehdä kärpäsestä härkää. kärpänen pysyy kärpäsenä ja härkä härkänä.

    Voi olla, että peruskoulussa uskonnon opetus on lasten kengissä, vaikka yleensä uskonnon opettaja on itsekkin uskovainen. Usein myös uskonnonopetus kouluissa on pelkkää kristinuskon opetusta ja muista maailman uskonnoista ja muinaisuskomuksista ei puhuta mitään. Hassua kyllä sekin, sillä miten voimme tietää, mikä on oikeasti oikeassa, jos emme tiedä muista uskonnoista ja uskomuksista juuri mitään. Aivan kun olisi suuri synti ottaa selvää muista.
    Mutta juuri tätä haen, että kun puhutaan kouluhistoriassa kivikaudesta, pronssikaudesta ym. ja tullaan alusta tähän aikaan, niin siellä esintyy kyllä Martti Luther, Mikael Agricola, Aurinkokuningas, noitavainot, ristiretket ym. mutta historiassa ei puhuta Mooseksesta tai Jeesuksesta mitään. Ei ole mitään todisteita heistä.
    Ei siis ihme, että nykyaikana uskominen käy yhä suppeammaksi, kun historia ei löydä selvää faktaa Raamatun henkilöiden olemassaolosta, vaikka paljon kaukaisempiakin asioita on pystytty selvittämään.

    Toki näitä "todisteita" on pilvin pimein tehty, mutta kestääkö ne oikeasti päivänvaloa, ja jos kestää, niin miksi niitä ei ole koululaistemme historiankirjoissa? Mikä estää sen "totuuden" laittamista niihin, koska sekin olisi historiaa ja kouluissamme opetetaan molempia aineita -"totuutena" ?

    Jos pystyt kertomaan tämän minulle, olen tyytyväinen. Niin kauan en voi kun ihmetellä, miksi uskoa, miksi kukaan ylipäätäänsä voi uskoa nykyaikana Raamattuun?
    Jeesus oli silloin niin tunnettu, että outoa, jos historian tutkijat eivät ole löytäneet hänestä muuta todistetta, kun Raamatun puheet. Vai onko totuus Jeesuksesta jotain niin ihmeellistä, että sitä ei uskalleta kertoa koko kansalle? Ehkä se muuttaisi uskontomme luonetta?

    Oletkohan kovin nuori, kun et ymmärrä, että ei kaikki, mikä koulukirjoihin päätyy, ole koko totuus historiasta. Eikä kaikki tapahtunut päädy peruskoulun eikä ylemmänkään tason koulutuksen oppikirjoihin. On aina kunkin aikakauden ja politiikan valinta, mitä historiasta päätyy muistiinmerkityksi ja edelleen koulukirjoihin.

    Niin, eipä meidän ei-juutalaisten maallinen historia tunne Moosesta, mutta menepä juutalaiseen kouluun, sielläpä saattaa olla toisin. Mutta Jeesuksesta kyllä löytyy todisteita muualtakin kuin Raamatusta. Nyt on van niin, että vaikka historian kirjat olisivat pullollaan Jeesuksesta kertovia juttuja, niin ei se uskomista helpottaisi, koska eihän kaikki ihmiset uskoneet Jeesukseen silloinkaan, kun Hän eli juutalaisten keskellä. Ihmiset näki, kosketti ja kuuli Häntä, mutta ei se vakuuttanut heitä Hänen jumaluudesta.

    http://www.nic.fi/~vlahsrk/tekstit/jeesushi.html

    http://www.israeltieto.fi/index.php?k=15061

    http://www.netikka.net/mpeltonen/arkeologia2.htm

    Itse asiassa Raamatusta on enemmän käsikirjoituskopioita kuin monista antiikin aikaisista kirjoituksista, joihin kyllä uskotaan:

    http://www.nic.fi/~shn/tekstit/luotettavaut.htm

    Se miksi esim. Jeesuksen aikalaisia ei päätynyt enemmän roomalaisten historioitsijoiden kirjoituksiin, johtuu siitä, että Israelin alue oli syrjäinen Rooman valtakunnan provinssi, jonka tapahtumat eivät olleet merkittäviä valtakunnan keskuksen kannalta, olkoonkin, että siellä eli maailmanhistorian merkittävin henkilö, koska vain harvathan sen ymmärsivät.

    Yhtä lailla on tänä päivänä. Vaikka kaikki vakavasti otettavat tutkijat myöntävät, että Jeesus oli historiallinen henkilö, ei sitä tuosta noin vaan uskota. Kuinka sitten saataisiin se historian oppikirjoihin, kun tarinaan ei uskota vaan sitä pidetään mielikuvituksen tuotteena. Kristitythän ei voi "määrätä" mitä kouluissa opetetaan, päin vastoin, koko tunnustuksellinen uskonnonopetus pitäisi kitkeä kouluista ateistien mielestä.

    Kyseessä on ihmisen langennut mieli, joka on kaikessa Luojaansa vastaan. Ei sen kummempaa pimittämistä.

    Äänestä

ei olekkaan persoonallista luojajumalaa joka kyttää ja tuomitsee meitä pilven reunalta.
Emme ole universumissa yksin, on selvä asia että muualla on ulkopuolista elämää.
Tuntuu omituiselta että esimerkiksi joku jumala olisi ottanut jonkun kansan valituksi kansakseen juuri meidän planeetalta vaikka kansoja/sivilisaatioita on varmaan lukemattomia universumissa mistä valita.
Mutta yksi selitys että uskovaisten jumala on vain tämän meidän aurinkokuntamme jumala.

Äänestä
  • Onko muissa universumeissa myös syntiinlankeemusta?

    Jumalan täytyi ottaa yksi kansa, jonka kautta ilmoittaa itsensä ja valmistaa pelastustekonsa. Yhtä hyvin se olisi voinut olla mikä tahansa kansa, vaikka suomalaiset, jos Suomi kansana olisi tuolloin ollut olemassa. Ihmiset tarttuvat tuohon 'yhteen valittuun kansaan' jotenkin loukkaantuneena, koska tuntevat jääneensä valinnan ulkopuolelle. Näinhän ei ole, vaan esim. Aabraham, josta tuli juutalaisten kanta-isä, oli itse asiassa pakana eli ei ollut juutalainen alkuaan. Se kuvastaa sitä, että koko maailman ihmiset ovat Jumalan pelastusteon kohteena, mutta ei Jeesus voinut syntyä monien kansojen keskelle vaan yhteen kansaan yhdestä naisesta.

    'Valittu kansa' merkitsee vain valintaa, ei paremmuuden astetta suhteessa muihin kansoihin.

    Äänestä

  • ammuk kirjoitti:

    Onko muissa universumeissa myös syntiinlankeemusta?

    kuin tämä jossa nyt ollaan.
    Varmaan on sivilisaatioita joissa on uskonnollista kiihkoilua, kaikkea mitä siellä on ei osaa oikein kuvitellakkaan. Mutta liekkö siellä niin mielisairasta jumalaa kuin meidän ihmiskunnalla. Siis joka tuhoaa ihmiskunnan tulvalla, pari kaupunkia tulella ja tulikivellä sekä heittää kiltit ihmiset helvettiin jos ei ole nimi jossain kirjassa.

    Äänestä

Kun ajatellaan että Nikeassa pidettiinn vuonna 125 kirkolliskokous, jossa päätettiin raamatun kokoonpano, niin yhtä hyvin voisi uskoa Valittujen Paloihin samalla kiihkolla. Nythän on todistettu että Juudaksen evankeliumi pudotettiin pois, koska se olisi aiheuttanut ristiriitoja koko homman kanssa.

Muutenkin koko kirjaa voisi verrata Grimmin satuihin; kliffoja tarinoita, mutta ei sen enempää.

Umberto Econ kirjassa Foucaultin Heiluri, sivulla 224, oli ihan hyvä kuvaus asiasta ja laitan sen lainauksen tähän:

Matteus, Markus, Luukas ja Johannes ovat huumorimiehiä, jotka tapaavat toisensa jossain ja päättävät järjestää pienen kepposen, niin he keksivät olemattoman henkilön, etsivät tarinan tueksi muutaman tosiasian, ja sitten jokaisella on vapaat kädet kehittää juonta eteenpäin, ja katsotaan sitten, pojat, kuka lopussa vetää pisimmän korren.
Joukko ystäviä kutsutaan kilpailun tuomareiksi: Matteuksen tarina on suhteellisen realistinen, mutta liian messiaskeskeinen; Markus pärjää kohtalaisesti, vaikka juttu on vähän löysä; Luukas on tehnyt eleganttia työtä, sitä ei voi kieltää; ja Johannes on vähän liian filosofinen… mutta yleisesti ottaen kaikkien neljän kirjat ovat ihan mukiinmeneviä, niinpä ne kiertävät kädestä käteen, ja kun nuo neljä tajuavat mitä on kehittymässä, tilanne on jo mennyt liian pitkälle, Paavali on jo kohdannut Jeesuksen Damaskoksen tiellä, Plinius on aloittanut tutkimukset huolestuneen keisarin käskystä, ja kokonainen leegio apokryfikirjoittajia väittää tietävänsä asiasta sitä sun tätä… toi, apocryphe lecteur, mon semblable, mon frère…
Pietarille maine menee päähän, hän alkaa ottaa itsensä vakavasti, Johannes uhkaa paljastaa totuuden, Pietari ja Paavali panevat hänet kahleisiin ja hänet kuljetetaan Patmokselle, missä hän menee sekaisin ja alkaa nähdä näkyjä, kuvittelee että sänky on täynnä heinäsirkkoja, käskekää hei niiden lopettaa tuo torven toitotus, mistä tämä kaikki veri tulee… Toiset väittävät että hän on juoppohullu, toiset että hänen aivonsa ovat kalkkeutuneet…
Mitä jos koko se juttu oli tällainen?

Niin................. laittaa miettimään.

Entäs Qumranin laaksosta löytyneet kääröt? Jo nyt tutkimuksista on tullut ilmi, että koko raamatun historia pitäisi kirjoittaa uusiksi; lisättävä ajanlaskuun 500 vuotta lisää, koska kääröt kertovat tapahtumista n. 500 ekr.

No, loppujen lopuksi: so what?! Oli miten oli, mutta minä jatkan elämääni omilla ehdoillani; en tarvitse jotain jumalaa, joka tuomitsee jne. Mikä tämä jumala luulee olevansa?

Ehei, elämä jatkuu; maapallo liikkuu radallaan ja minä sen mukana. En tarvitse uskontoja, koska elän päivä kerrallaan ja otan sen vastaan sitä mukaan kuin vastaan tulee; ilman huolia tulevasta.

Kun kuolen, lakkaan kerta kaikkiaan olemasta; ei jää mitään sieluakaan mihinkään ajelehtimaan. Kaikki sammuu kuin lamppu, kun virta katkaistaan. Näin yksinkertaista se vaan on. Jep.

Ja tässä teille miettimistä; asenne kohdallaan ja tottahan nämä tässä puhuvat: So What!

http://www.youtube.com/watch?v=g3aPiPKPAOg

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tieto lisää tuskaa kirjoitti:

Tämä on varmasti täysin turha keskustelun aloitus, mutta ihmettelen ja kirjoitan siitä, että miten vieläkin ihmiset voi uskoa Raamattuun?
Eikö jo tiede ole tutkinut maapallon ja ulkoavaruuden historiaa niin paljon, että kukaan ei enään voi sanoa, että Raamattu on Jumalan sanaa.

http://www.edu.vantaa.fi/vasamanet/sisalto/worldhistory/ensihminen.htm

Tämä linkin ihminen on kaukana Jumalan luomasta ihmisestä (Raamatun mukaan) Miten siis uskovaiset voivat sovittaa nämä kaikki keskenään?

Itse myös olen aina pohtinut sitä, että minkä värinen iholtaan olivat Aatami ja Eeva? Eikö ole itsekästä kuvitella heidät valkoisiksi? Mutta jos niin olisi, silloin Meillä kaikilla olisi oma Jumala ja kaikki uskonnot oikeita. Sillä Jos Jumala oli valkoihoinen ja loi ihmisen kuvakseen, niin varmasti mustaihoisilla on ihan oma Jumala jossain.

Raamatussa ei muuten mainita ihon värin muuttumista, tai muutakaan rotujen erillaisuudesta. Jeesuskin taisi olla puhdas arjalainen.

Eikö ole kummallista, että uskonto ja tiede ei millään pysty tukemaan toinen toisiaan, kuin uskovien "uskossa".

En halua pilkata uskovia. Kiva jos yhä jaksavat uskoa. Mutta itse en kykene uskomaan enään. Tieto lisää tuskaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu