Vapaa ihminen valitsee

Jumalakseen rehellisen Moraalin. Ei meidän tarvitse mennä Väinämöisen matkaan, eikä liiemmin Odusein matkoille. Raamattuun on sotkettu hienolla tavalla mystiikkaa, Jonka ihmiset ottavat vastaan totuutena. Totuuttahan on monta lajia on olemassa eilinen totuus ja tämän päivän totuus on taas uusi versio totuudesta.

Esimerkkinä Pappis luokka on keksinyt ihmisille Helvetti käsitteet ihmisten peloittelua varten. Näet ihmisen kuollessa hänen tajuntansa vaipuu uneen. Kysymykseni noin vaatimattomasti mistä syntyvät uudet ihmiset? Esimerkkinä, jos nämä kaikki yli kuuden tuhannen vuoden ihmiset olisivat kaikki yhtaikaa maan päällä, niin uskoisin täällä maan päällä olevan melkoista tilan ahtautta? Tästä voitaisiin ottaa esille se kovasti ennustettu Harmagedonin sota ? Tässä olisi hieman aihetta ihan normaaliin ajatteluun
267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Siellä se pikkupaavi koettaa taas uskotella että ihminen vapaasti tahtoo muka päättää olla epäitsekäs.
Mutta kun ihminen ei ole ppohjimmaltaan hyvä ja pyhä vaan epäpyhä ja paha! (Ootko benedi?)

Room. 7:19
sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.

http://pp.kpnet.fi/jarih/fi/tahto.html

Äänestä
  • Rakastaa tuota mielikuvitus Helvettiään noin kauhian paljon: Eihän kukaan Järkiihminen sinulta Helvettiä varasta. Koeta olla onnellinen ikiomassa Helvetissäsi ilman Jeesusta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Moraali kirjoitti:

Jumalakseen rehellisen Moraalin. Ei meidän tarvitse mennä Väinämöisen matkaan, eikä liiemmin Odusein matkoille. Raamattuun on sotkettu hienolla tavalla mystiikkaa, Jonka ihmiset ottavat vastaan totuutena. Totuuttahan on monta lajia on olemassa eilinen totuus ja tämän päivän totuus on taas uusi versio totuudesta.

Esimerkkinä Pappis luokka on keksinyt ihmisille Helvetti käsitteet ihmisten peloittelua varten. Näet ihmisen kuollessa hänen tajuntansa vaipuu uneen. Kysymykseni noin vaatimattomasti mistä syntyvät uudet ihmiset? Esimerkkinä, jos nämä kaikki yli kuuden tuhannen vuoden ihmiset olisivat kaikki yhtaikaa maan päällä, niin uskoisin täällä maan päällä olevan melkoista tilan ahtautta? Tästä voitaisiin ottaa esille se kovasti ennustettu Harmagedonin sota ? Tässä olisi hieman aihetta ihan normaaliin ajatteluun

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu