Lopun alku?

22140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

>> Ennustus, Herran sana Israelista.

Näin sanoo Herra, joka on jännittänyt taivaan ja perutanut maan joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä: Katso, Minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäti, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä. Ja sinä päivänä Minä teen Jerusalemin väkikiveksi KAIKILLE KANSOILLE: KAIKKI, JOTKA SITÄ NOSTAVAT, REPIVÄT PAHOIN ITSENSÄ, JA KAIKKI MAAN KANSAKUNNAT (KOALITIOT) KOKOONTUVAT SITÄ VASTAAN. >> Sak.12:1-3.

Äänestä
  • juttuja. jumalia ei ole olemassaa.

    Äänestä

  • Chimpz kirjoitti:

    juttuja. jumalia ei ole olemassaa.

    mutta paljonko Clinton teki presidenttikautensa aikana Lähi-Idän liennytyksen hyväksi ja miten se näkyi käytännössä. Kipa silläkin näkyi olevan päässä, eikös kipaa käytä vaan juutalaiset.

    Äänestä

  • Chimpz kirjoitti:

    juttuja. jumalia ei ole olemassaa.

    on hyvä teksti jos haluaa kuvan siitä millainen juuutalaisen yhteisön elämä ja ajatustapa oli eksiilistä palatessa, mutta sillä tavoin kuin jotkut kristityt sitä käyttävät tekstillä ei ole järkeä eikä merkitystä.

    Äänestä

  • 20+7 kirjoitti:

    on hyvä teksti jos haluaa kuvan siitä millainen juuutalaisen yhteisön elämä ja ajatustapa oli eksiilistä palatessa, mutta sillä tavoin kuin jotkut kristityt sitä käyttävät tekstillä ei ole järkeä eikä merkitystä.

    niin juutalaisille kuin pakanakansoista syntyneille Yeshuaan. Toki pyhiä kirjoituksia kannattaa kaikkien muidenkin lukea, että voisivat Jumalan tahdon tuntea ja pelastuksen Herrassa löytää, kun niitä Pyhän Hengen opetuksen mukaan saadaan vastaanottaa niin, että ne uskossa ja armossa ja totuudessa sulautuvat lukijan sydämeen antaen valkeutta ja ollen liiton suolana, sillä niinhän Jumalalle otolliset maustetaan. Samoin UT on Jumalan lapsille, mutta samoin sitä kaikkien kannattaa lukea ja autuas on se, joka ymmärtää, että profetiat eivät ole kenenkään ihmisen omin neuvoin selitettävissä vaan niinkuin ne annettiin Pyhän Hengen vaikuttamina niin samoin ne voidaan selittää Jumalan tahdon mukaan ja opettaa Jumalan Pyhän Hengen vaikuttamina. Monessa kohden Jeesuksen opetuslapsinakin hairahdumme, sillä olemme lihaa ja verta, vaikka myös Jumalan eläväksi tekevä Henki tahtoo meitä erheiltä varjella ja totuudessa pyhittää, kiitos Isälle Jumalalle Yeshuan nimessä.

    Äänestä

  • Jumalan lapsille kirjoitti:

    niin juutalaisille kuin pakanakansoista syntyneille Yeshuaan. Toki pyhiä kirjoituksia kannattaa kaikkien muidenkin lukea, että voisivat Jumalan tahdon tuntea ja pelastuksen Herrassa löytää, kun niitä Pyhän Hengen opetuksen mukaan saadaan vastaanottaa niin, että ne uskossa ja armossa ja totuudessa sulautuvat lukijan sydämeen antaen valkeutta ja ollen liiton suolana, sillä niinhän Jumalalle otolliset maustetaan. Samoin UT on Jumalan lapsille, mutta samoin sitä kaikkien kannattaa lukea ja autuas on se, joka ymmärtää, että profetiat eivät ole kenenkään ihmisen omin neuvoin selitettävissä vaan niinkuin ne annettiin Pyhän Hengen vaikuttamina niin samoin ne voidaan selittää Jumalan tahdon mukaan ja opettaa Jumalan Pyhän Hengen vaikuttamina. Monessa kohden Jeesuksen opetuslapsinakin hairahdumme, sillä olemme lihaa ja verta, vaikka myös Jumalan eläväksi tekevä Henki tahtoo meitä erheiltä varjella ja totuudessa pyhittää, kiitos Isälle Jumalalle Yeshuan nimessä.

    Kiitos Isälle Jumalalle, että on kaiken antanut juutalaisten palvelijoittensa kautta sekä VT että UT ja ennenkaikkea Herran Yeshuan, amen.

    VT: Jumalan eläville lapsille juutalaisista ja pakanakansoista. Kiitos Moosekselle laista ja pyhistä kirjoituksista Yeshuan nimessä. Kiitos profeetoille ja kaikille Jumalan pyhille kirjoituksistansa Yeshuan nimessä.
    UT: Jumalan eläville lapsille juutalaisista ja pakanakansoista. Kiitos Yeshualle lain täyttämisestä ja lunastuksesta ja pelastuksesta nimessään. Kiitos apostoleilleen ja kaikille pyhille kirjoituksistaan Yeshuan nimessä.

    Kaikille ihmisille niin juutalaisista ja pakanakansoista ilman Isän Jumalan lapseutta ja Yeshuan valtakuntaan pääsyä: Etsikää Jumalan valtakuntaan ja vanhurskauttaan, niin nämä ihanat ja kalliit pyhät kirjoitukset voivat tehdä teidät viisaaksi, jotta voitte pelastua Yeshuan uskollisuudessa ja totuudellisuudessa ilman omavanhurskauden (juutalaiset) ja laittomuuden (nimikristityt) kavalia eksytyksiä, sillä Jumalan tahto ei ole että yksikään jumalaton hukkuu, ei auta pelkästään Mooseksen lakiliitto (juutalaiset) eikä pelkästään Jeesuksen nimen tunnustaminen ilman Yeshuan Pyhästä Hengestä uudestisyntymistä (nimikristityt), vaan kaikkien elävän Jumalan lapseksi tulevien täytyy syntyä elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä, amen.

    Ja tämä on kaikille Ilosanomana julistettu, älkää halveksiko sitä, älkääkä luulko voivanne sanoa ilman parannusta: "Meillä on isänä Aabraham" (juutalaisille) tai "Me suullamme tunnustamme Jeesusta" (nimikristityt), sillä Jumalan tahtoo parannuksen ja tahtonsa mukaisia tekoja, ensin juutalaisista sitten pakanakansoilta, ja armossaan ja totuudessaan vaeltamista ja sydämen ympärileikkausta ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka Yeshuan mukaan uskovat häneen omien sanojensa mukaan: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi." (Markus 16:15)

    Äänestä

  • 20+7 kirjoitti:

    on hyvä teksti jos haluaa kuvan siitä millainen juuutalaisen yhteisön elämä ja ajatustapa oli eksiilistä palatessa, mutta sillä tavoin kuin jotkut kristityt sitä käyttävät tekstillä ei ole järkeä eikä merkitystä.

    Kaikki kansat muodostaneet kansinvälistä koalitiota eikä teksti muutenkaan ole mitenkää sovitettavissa, exsillistä palanneiden joutumista tappiolle ja sitotelluksi vielä kerran kaikkien pakanakansojen sekaan kansojen sekaan, kuten kävi Jerusalemin ja temppelin hävittämisen yhteydessä, mikä on täydellinen vastakohta sille mitä Sakarja kuvaan. Lisäkei juutalaiset eivät on saaneet vieläkään samassa luvussa mainttua " armon ja rukouksen henkeä ja katsoneet kansakuntana: Häneen jonka ovat lävistäneet", vaan tämä on vasta TULEVAA.

    Äänestä

  • 20+7 kirjoitti:

    on hyvä teksti jos haluaa kuvan siitä millainen juuutalaisen yhteisön elämä ja ajatustapa oli eksiilistä palatessa, mutta sillä tavoin kuin jotkut kristityt sitä käyttävät tekstillä ei ole järkeä eikä merkitystä.

    Miksi ja miten mainitsemasi "kristityt" käyttävät tekstiä virheellisesti, ja koska et siihen teitenkää pysty esität keskustelun sijaan vain tyhjän väittämän, - toivoen sen vakuuttavan lukijoita, - "eli tyhmien joukkoon pääseen" ilmeisesti nimenomaan esittämällä tyhjiä puheita ja väittämiä, vai kuinka on?

    Äänestä

ole maailmanpolitiikkapalsta, mutta ei Israelin siirtokuntapolitiikka todellakaan edistä rauhaa.

Äänestä
  • vaikka ei rauhaa ole, näinhän väärät profeetat tänäkin päivänä tekevät. Autuaat ne, jotka tahtovat Jumalan tahdon ja Hengen mukaista rauhaa kanssaan, sillä on siihen Poikansa Yeshuan sovitustyössä mahdollisuuden antanut.

    Äänestä

  • Sillä Jumalan mielen mukainen murhe ihmisissä saa aikaan tahtonsa mukaista parannusta, mikä ei ole vanhingoksi vaan pelastustumiseksi ja iloksi Jumalan valtakunnassa taivaassa ja maan päällä ihmisen sydämen uskollisuudeksi ja suun tunnustukseksi: "Yeshua on Herra".

    Äänestä

Olisiko mahdollista, Kreikka voisi myydä niitä juutalaisile ja ryöstetty Palestiina palautetaan alkuperäisille asukkaille.

Äänestä
  • Myymisen jälkeen kreikkalaiset eivät silti hyväksyisi uusia paluumuuttajia.
    Näin kävi myös Palestiinassa.
    Voima voittaa, ei voi mitään.

    Äänestä

  • voimapolitiikkaa kirjoitti:

    Myymisen jälkeen kreikkalaiset eivät silti hyväksyisi uusia paluumuuttajia.
    Näin kävi myös Palestiinassa.
    Voima voittaa, ei voi mitään.

    Miten sitten ne Palestiinan alueet jotka on jo ostettu juutalaisille??
    Onko niin että raha kelpaa mutta ei vastinetta tarvitse maksaa?

    Äänestä

  • ympärysvaltioihin täysivaltaisina jäseninä, samoin ne, jotka eivät tahdon Israelin juutalaisvaltiossa asua ja sen parasta edistää Messias Yeshuan tahdon mukaan. Juutalaiset ottakoot Messias Yeshuan vastaan Herrana ja Jumalana ja Israelin Kuninkaana, niin että saavat avoimen lähteen kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan armon ja rukouksen Hengen kautta. Kun Yeshua tulee, niin hän kokoaa omansa kaikista pakanakansoista ja Uusi Jerusalem tulee olemaan noin 2300 kilometriä kanttiinsa ja sinne ei astu yksikään saastainen eikä epäpyhä vaan pelkästään ne, joiden nimet on kirjoitettu Karitsan Elämän Kirjaan. Ja ihmisiä tulee olemaan paljon, kiitos Isälle Jumalalle, että on antanut Aabrahamin kautta lupaukset, samoin ennenkaikkea Poikansa Yeshuan kautta pyhät ilmoitukset, amen.

    Äänestä

  • tulee juutalaiset ovat arabeja alkuperäsempiä nk Kaananin alueen asukkaina hehän ovat yksi kaananilaiskansa, mutta kilpailu siitä kuka oli ensin ei ratkaise mitään. Kansainvälisiä sopimuksia noudattaen pitää tuokin ongelma ratkaista. Ei nykytilanteelle myöskään ole yhtä syyllistä vaan kaksi. Samalla voitaisiin lopultakin vilkaista vähemmistöjen kohtelua arabimaissa, kurdit,koptit, kabyylit. Sahelian koko väestö, Sudanin kristityt ja animistit , uskonvapauden puute ja naisten oikeudeton asema monissa arabimaissa ovat ongelmakohtia jotka liian kauan on lakaistu maton alle.

    Äänestä

  • ja pakolaiset kirjoitti:

    ympärysvaltioihin täysivaltaisina jäseninä, samoin ne, jotka eivät tahdon Israelin juutalaisvaltiossa asua ja sen parasta edistää Messias Yeshuan tahdon mukaan. Juutalaiset ottakoot Messias Yeshuan vastaan Herrana ja Jumalana ja Israelin Kuninkaana, niin että saavat avoimen lähteen kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan armon ja rukouksen Hengen kautta. Kun Yeshua tulee, niin hän kokoaa omansa kaikista pakanakansoista ja Uusi Jerusalem tulee olemaan noin 2300 kilometriä kanttiinsa ja sinne ei astu yksikään saastainen eikä epäpyhä vaan pelkästään ne, joiden nimet on kirjoitettu Karitsan Elämän Kirjaan. Ja ihmisiä tulee olemaan paljon, kiitos Isälle Jumalalle, että on antanut Aabrahamin kautta lupaukset, samoin ennenkaikkea Poikansa Yeshuan kautta pyhät ilmoitukset, amen.

    teidän karitsalla. Menisitkö jo vähitellen muualle provoilemaan?

    Äänestä

  • 29 kirjoitti:

    teidän karitsalla. Menisitkö jo vähitellen muualle provoilemaan?

    Yeshua on Herra ja Karitsa ja Leijona, Juudan sukukunnasta.

    Äänestä

  • 16+17 kirjoitti:

    tulee juutalaiset ovat arabeja alkuperäsempiä nk Kaananin alueen asukkaina hehän ovat yksi kaananilaiskansa, mutta kilpailu siitä kuka oli ensin ei ratkaise mitään. Kansainvälisiä sopimuksia noudattaen pitää tuokin ongelma ratkaista. Ei nykytilanteelle myöskään ole yhtä syyllistä vaan kaksi. Samalla voitaisiin lopultakin vilkaista vähemmistöjen kohtelua arabimaissa, kurdit,koptit, kabyylit. Sahelian koko väestö, Sudanin kristityt ja animistit , uskonvapauden puute ja naisten oikeudeton asema monissa arabimaissa ovat ongelmakohtia jotka liian kauan on lakaistu maton alle.

    niin vain elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä syntyneet ovat Jumalan lupauksen lapsia, ja tulevat perimään Jumalan valtakunnan ja saavat luvatun Uuden Jerusalemin kansalaisuuden kiittäen pyhää Uhrikaritsaa lunastuksesta ja sovituksesta, kai ymmärrät noiden tärkeiden sanojen merkityksen, siihenhän tähtää koko Mooseksenkin antama uhrilaki: ei tuomioon vaan sovitukseen, tämä voi kyllä olla vähän vaikeaa lain alaiselle ilman elävän Jumalan lapseuden Henkeä, toisinsanoen Jumalan tahtoo enemmän laupeutta kuin uhria.

    Äänestä

  • armoa ja totuutta kirjoitti:

    Yeshua on Herra ja Karitsa ja Leijona, Juudan sukukunnasta.

    lammasta jonka luulevat kuuluvan Daavidin sukuun ja oikeasti olevankin leiiona. Jo on täysin päätöntä.

    Äänestä

  • 19+10 kirjoitti:

    lammasta jonka luulevat kuuluvan Daavidin sukuun ja oikeasti olevankin leiiona. Jo on täysin päätöntä.

    Ilman häntä se on päätöntä ja hengetöntä, niinkuin kuolleet kivet, jotka Jumala tahtoisi herättää kuolleista teoista palvomaan elävää Jumalaa ja Karitsaa pyhästä verestä, joka voi yksin olla jokaisen ihmisen syntien sovitus ilman erotusta, mutta armo ja totuus täytyy vastaanottaa elävän veden kautta, että voisi puhdistua ja parantua päättömyydestä ja pyhittyä Päähän, joka on alku ja loppu, Jumala, joka oli ja on ja tuleva on, niin että kaikki ihmiset hänet näkevät Kirkkauden Herrana ja Yeshuana, joka voi ja tahtoo pelastaa ihmiset tulevasta vihasta, joka jumalattoman ihmiskunnan ylle vuodatetaan, kun ovat hyljänneet hänen Iankaikkisen Evankeliumin ja pedon merkin ottaneet. Anokaa Jumalan Hengen voimaa itseenne, että voitte rakastaa Herraa kaikesta sydämmestä ja sielusta ja mielestä, ja lähimmäisiä niinkuin itseänne. Amen.

    Äänestä

  • 19+10 kirjoitti:

    lammasta jonka luulevat kuuluvan Daavidin sukuun ja oikeasti olevankin leiiona. Jo on täysin päätöntä.

    Pystyisitkö luopumaan saatanallisesta babylonialaisesta talmudismistasi, jos sinulle kiistatta osoitetaan että ei vain fasismi ole syyllinen holokaustiin, vaan nimenomaan myös pitkään harjoitettu talmudismi, joka historiallisesti "provosoi" kansallismessiaansen fasismin synnyt ja kehityksen Euroopan ytimessä? Luopuisitko talmudismista, vai jatkaisitko sen harjoittamista sitäkin siitäkin piittaamatta, että juuri se "valtapyrkimyksineen" ajaa mahdollisesti juutalaista kansaa, tuhosta ja paradoksista toiseen, - läpi eri kulttuurikausien ja maailmanhistorian?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jewmania kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/03/ulkoministeri_clinton_arvosteli_israelia_harvinaisen_jyrkasti_1527363.html?origin=rss

Itseppähän itsensä sörsseliin tyrkkäsivät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu