Demarit/mediamaksu

Mikisi demarit ajaa mediamaksua, kuin se olisi heille kuolonkysymys? Heinäluoma paasasi telkarissa oikein naama punaisena, oli niin tuohtunut Lindenin päätöksestä. Päätös oli kuulemma jo sovittu 3 puolueen kesken.????

Onko vielä jotain ryöstettävää ihmisillä, jotka elävät köyhyysrajan alapuolella? Kaikki kansalaiset eivät halua edes telkkaria eivätkä katsele sitä salaa.

Jos kerran Yle:ä tarvitaan, rahoitetaan se verovaroista! On se kumaa, ettei se demareille sovi?

Hyvä päätös, Suvi Linden!
23143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

ison vauvan näköinen Kimmo Sasi tärisi asiasta.

Äänestä
  • motiivi kuin Heinäluomalla.

    Äänestä

Minustakin demareiden päässä nyt heittää pahasti. Onko kokoomus menossa tosiaan oikeaan suuntaan koko kansan puolueeksi. Ylen rahoitus veroista, ja runsas karsimen Ylen kuluista, niin ollaan oikeilla jäljillä.

Äänestä

Juuri ajattelin kirjoittaa samasta asiasta mutta ehdit ensin.

En ole koskaan äänestänyt demareita enkä koskaan äänestä mutta saan silti ihmetellä miksi sdp tällä mediamaksun kiimaisella vaatimisella karkoittaa loputkin äänestäjistään. Ovatko he menettäneet loputkin vähäisestään järjestään vai mistä kiikastaa?

Eipä silti, olen aina toivonut sdp.n ajautuvan pienpuolueiden kastiin minne se korkeintaan kuuluukin ja tämä antaa toiveelleni lisäpotkua :D

Äänestä
  • lantin kääntöpuoli on se, että ne kannattajat siirtyvät muiden puolueiden riveihin ja saastuttavat hyvät aatteet. SDP:läiset ovat maan kateellisinta porukkaa. Tekevät pimeää työtä ym.

    Kyllä tästä sisällissota tarvitaan. Monta kärpästä saadaan samalla projektilla.

    Äänestä

  • Tarx kirjoitti:

    lantin kääntöpuoli on se, että ne kannattajat siirtyvät muiden puolueiden riveihin ja saastuttavat hyvät aatteet. SDP:läiset ovat maan kateellisinta porukkaa. Tekevät pimeää työtä ym.

    Kyllä tästä sisällissota tarvitaan. Monta kärpästä saadaan samalla projektilla.

    Kyllä alkaisi olemaan aika minunkin mielestä tässä maassa pienenne puhdistus operaatiolle.
    Sossut ja punikit ojennukseen, niin alkaa laki ja järjestys palaamaan tähänkin yhteiskuntaan.
    ps. Samassa rytäkässä voidaan myös tarkastaa nykyinen maahanmuutto politiikka.

    Äänestä

  • Tarx kirjoitti:

    lantin kääntöpuoli on se, että ne kannattajat siirtyvät muiden puolueiden riveihin ja saastuttavat hyvät aatteet. SDP:läiset ovat maan kateellisinta porukkaa. Tekevät pimeää työtä ym.

    Kyllä tästä sisällissota tarvitaan. Monta kärpästä saadaan samalla projektilla.

    , että ne kannattajat siirtyvät muiden puolueiden riveihin ....


    kuule puolet sdpn kannattajista on eläkkeellä ne siirtyy kohta jonnekin muualle...

    Äänestä

  • pelkää pallinsa vuoksi. Heitä on noin 300 000, tienaavat 5000 euroa kuukaudessa, demareita kaikki.

    Äänestä

Demukat oavt aina tykänneet potkia päähän kaikkein köyhimpiä ja niin nytkin. Niitä sapettaa valtavasti jos köyhät pääsevät pälkähästä ja nälkää näkemästä kun ehtivät jo hekumoida ajatuksella estoitta.

En tiedä miksi joku vieläkin luulee sdp.n olevan vähäosaisten ja työväen asialla vaikka kaikki sen toimet viittaavat patamustaan porvariin, paljon mustempaan kuin kokoomus ja kepu edes yhdessä ikinä pystyvät olemaan.

Äänestä

Kenen keksintö tuo mediamaksu oli ? Kuka asetti Lintilän työryhmän ? Kokoomuksen edustajat säikähtivät tajutessaan että joutuvat vastaamaan päätöksestään, päätöksen olisi tehnyt eduskunta.

Vaatimus ylimääräisestä mitään valtaa vailla olevasta neuvostosta on selkosuomella käpykaartilaisuutta ja pakoa jo sovitusta asiasta. Peskööt housunsa ja opetelkoot kantamaan edes pienen osavastuun itse aloittamistaan muutoksista, eivätkä siirrä sitä seuraavalle hallitukselle.

Mitä vikaa nykyisessä maksussa on, ne maksavat kenellä on TV ? Missä on sanottu ettei valtion rahoitus sovi demareille ? Rahoista päättää hallitus ei oppositio. Nyt käsiteltiin hallituksen jo kerran sovittua ehdotusta asuntokohtaisesta maksusta.,ei muita vaihtoehtoja.

Äänestä
  • nykyisessä mallissa on. No olisiko se vika että maksun maksavat tänäpäivänä ne jotka maksavat muutkin maksut tunnollisesti. Kun taas on olemassa kymmenien tuhansien joukko, jotka ei sitä maksa vaikka tv katseluun mahdollistavat laitteet löytyy.
    Helppohan se on siellä kerrostalossa lukkojen takana piileskellä lupatarkastajia, toisin kuin me omakotitalossa asuvien.

    Äänestä

Yle tiukalle laihikselle, 1-2 radio- ja tv-kanavaa riittää, Sopranos-mafiapaska ja urheilu hiiteen kaupallisille kanaville, samoin kaikki piilosanat ja sudokut. Ylelle riittää uutiset ja sää, asiaohjelmat, dokumentit ja pari laadukasta viihdeohjelmaa & laatuelokuvia (ei mitään Sekaisin Marista -jenkkipaskaa).

Jumalanpalvelukset ja Pisarat pois tv:stä, sillä Ylen tulisi olla uskontoneutraali, jotta se palvelisi koko Suomen kansaa. Ylen tulee olla myös poliittisesti neutraali.

Rahoitus valtion budjetista on oikeudenmukaisin keino, tällöin maksutaakka ei käy ylivoimaiseksi pienituloisillekaan.

P.S. Onhan se aikoja sitten jo tiedetty, ettei demarit välitä paskaakaan pienituloisista, työttömistä, opiskelijoista ja eläkeläisistä, joihin tämä Ylenantomaksu iskee kovimmin.

Äänestä
  • Digitan ylläpitämän verkon käytöstä maksavat kaikki sitä käyttävät. Maksu on käytön suhteessa. Jos YLE vähentää kanaviaan muut verkon käytäjät joutuvat maksamaan lisää. Varmasti ilahtuvat ja korottavat korttimaksuja. Tulee lisää Kauniit ja Rohkeat tasoista asiaohjelmaa, sitäkö katsojat haluavatkin ?

    Kokoomus aloitti tuon mediamaksujupakan, selvittäköön myös sen. turha siitä on muita syyllistää.

    Äänestä

  • Rahareikä-FST5:n voisi myös lakkauttaa. Myöskään mitään ruotsinkielisiä radiokanaviakaan ei tarvita, Yle Vegat sun muut pois. Kun SUOMESSA asutaan ja valtakieli on SUOMI, on kanavienkin oltava SUOMENKIELISIÄ.

    Tietenkin edelleen tv- ja radiokanavilta saa ja pitääkin tulla vieraskielistä ohjelmaa, oli kieli tagalog tai mikälie. Mutta niissä keskitytäänkin tekstityksessä ja tulkkaamisessa vain suomennoksen tarjoamiseen. On myös saatava KAIKKIIN suomenkielisiin ohjelmiin kuulovammaistekstitys ja äänitekstitys KAIKKIIN vieraskielisiin ohjelmiin näkövammaisia varten, niin Yle palvelisi kunnolla myös näkö- ja kuulovammaista kansanosaa.

    Radiokanavia voisi ollakin 2 kpl: toinen radiokanava voisi olla uutis- ja asiakanava (vaikka Yle Puheen ja Yle Mondon yhdistelmä) ja toinen viihdekanava (musiikkia, kuunnelmia ym.).

    Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot. Ei Yle saa paisua rajattomasti! Kun muuallakin kiristetään vyötä surkeassa taloustilanteessa, on myös Ylen osallistuttava talkoisiin.

    Mediatasaveroa (=oikeuksien polkemista) kannattaville kansanedustajille ja muille mediatasaverofaneille, olivat demareja tai ei, minulla on vielä sen verran lisättävää, että kolmiomaisella evällä varustetusta petokalasta otettu solunäyte on haista kaavittu! ;-)

    Äänestä

Demareilla on pitkät ja kunniakkaat perinteet heikompiosaisten riistämisestä jo Lipposen hallituksen ajoista lähtien. Siksi demarit kannattavat tätä mediamaksuakin.

Äänestä

potki maassa makaavaa köyhää määräämällä 8 euron orjatyön, että kyllä punikit osaavat !

Äänestä

Sen vuoksi ne saatanat ajaa sitä. Sillä jos ei ole Yleä, ei ole myöskään poliitikkoja alistamassa ihmisiä.
Kun Yle lopetetaan, demokratia alkaa Suomessa. Ja sekä henkinen että aineellinen hyvinvointi alkavat nousemaan Suomessa.


Yle on rikollisten suojapaikka.

Äänestä

pienipalkkaisista tai heikompi osaisista, ei kuulu puolueohjelmaan moiset arvot.
Demareiden "aate" on kadonnut ajat sitten.

En äänestänyt enkä äänestä.

Äänestän Muutos 2011 , ainoa johon voi vielä jonkinlaisia odotuksia laittaa.

Äänestä

sdp on loinen yhteiskunnassa, ne ei tee mitään mutta ottavat duunarilta rahat ja elävät niillä SAK.

sdp on mafia ja haluaa rahastaa kansalla. ei sdpllä ole töitä kun ei ne käy kouluja ne vaan elää toisten rahoilla.

Äänestä

Mikä puolue se oikein on tuo demarit -liike. Ennen Paasion aikaan sen tunnisti puolueeksi ja se puolusti aina keskiluokasta alaspäin olevia.
Nyt tämä Heinäluoma mm. on vastaan kaikkia esityksiä, jotka olisivat kansalaisten edun mukaisia.
Hänellähän näytti olevan verenpaine aika korkealla, kun hän kasvoiltaan punaisena paasasi ylemaksun puolesta.
Kohta ei tiedä mitä tehdä, kun demari on äärioikeistolainen ja päinvastoin.
Oli miten oli, mutta Linden teki todella hienon esilletulon. Jos Ylen rahoitus tulee budjettiin, siitä on paljon etua mm. siten, ettei tarvitse paisuttaa byrokratiaa maksujen perimiseksi, mikä olisi seuraus, jos pakollinen tasasuuruinen ylemaksu toteutuisi.

Äänestä

pedot pellossa .

kiitokset saa Suvi
MIKSI LINDENIN PITÄIS EROTA . HÄN OLI URHOLLINEN NAINEN :
MUUT MEETTEKÖ PÄSSIT NARUSSA .EI OLE OMAA MIELIPIDETTÄ .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


;mummeli;; kirjoitti:

Mikisi demarit ajaa mediamaksua, kuin se olisi heille kuolonkysymys? Heinäluoma paasasi telkarissa oikein naama punaisena, oli niin tuohtunut Lindenin päätöksestä. Päätös oli kuulemma jo sovittu 3 puolueen kesken.????

Onko vielä jotain ryöstettävää ihmisillä, jotka elävät köyhyysrajan alapuolella? Kaikki kansalaiset eivät halua edes telkkaria eivätkä katsele sitä salaa.

Jos kerran Yle:ä tarvitaan, rahoitetaan se verovaroista! On se kumaa, ettei se demareille sovi?

Hyvä päätös, Suvi Linden!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu