Hyvä Paimen.

Jeesus sanoi: Minä olen se hyvä paimen. Hyvä Paimen antaa henkensä lammasten edestä ja minä tunnen omani ja minun omani tuntevat minut.
Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän ja minä annan henkeni lammasten edestä.
Daavid oli laulanut: Herra on minunn paimeneni, ei minulta mitään puutu. Ps. 23:1. Ja Pyhä Henki oli julistanut Hesekielin välityksellä: Ja minä herätän heille yhden paimenen heitä kaitsemaan. Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa.

Kristus on ovi Jumalan lammashuoneeseen. Tämän oven kautta kaikki Hänen lapsensa, varhaisemmista ajoista asti, ovat päässeet sisään Jeesuksessa, sellaisena kun hän oli näytetty esikuvissa, kuvattu vertauksissa, esitetty profeettain ilmestyksissä, paljastettu opetuslapsille pidetyissä puheissa ja ihmisille tehtyinä ihmeteoissa, he olivat nähneet Jumalan Karitsan, joka pois ottaa maailman synnit.Joh.1:29.

Jeesus tuntee meidät yksilöinä, ja häntä liikuttaa tieto meidän heikkouksistamme. Hän tuntee meidät kaikki nimeltä. Hän tuntee jokaisen sielun niin hyvin, kuin tämä olisi ainoa jonka puolesta Hän kuoli. jokaisen hätä liikuttaa Hänen sydäntään. Hänen korvansa kuulevat jokaisen avun huudon.

Hän tuli vetääkseen kaikki ihmiset luoksensa. Hän pyytää: Seuraa minua, ja Hänen Henkensä vaikuttaa heidän sydämessään vetäen heitä Hänen luokseen.
Monet kieltäytyvät tulemasta. Mutta Hänen kutsunsa on valmis jokaiselle, tulemaan Hänen paimenhoivaansa.
Kaikissa koettelumuksissamme meillä on pettämätön auttaja. Hän ei jätä meitä yksin kamppailemaan kiusausten kanssa, taistelemaan pahaa vastaan ja lopulta sortumaan taakkojen ja surujen alle. Vaikka Hän on kätketty kuolevaiselta katseeltamme, voimme uskon korvin kuulla Hänen sanovan.
Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi. Ja minä elän; ja minä olin kuollut, katso minä elän aina ja iankaikkisesti. Ilm.1:18.
Kirjasta otteita: Aikakausien Toivo
056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_9029591 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu